Miten ärrävikainen oppi puhumaan

Kahdeksankymmentäluvulla, ollessani kuusi tai seitsemän, en osannut sanoa ärrää. Juuri ennen koulua, minut laitettiin puheterapeutille, joka todellakin opetti minulle ärrän, ihmeellisillä taikatempuillaan. Liekö samoja konsteja enää käytetäänkään? -Tuskin.

helmikuun_15._2013_006.jpg

Gabriel osaa surautella ärrää todella komeasti. Muistin yllättäen oman ärräterapiani, kun poika jutteli leikkiensä ohessa, niin helposti: ”Trrrrrak” (traktori), ”Krrraa” (varis) ”Trrrrr” (pyörä). Miten ihmeessä minä en osannut sanoa noita?

Kaivoin esille Ärrä-vihkoni ja aloin muistelemaan: Terapeuttini oli tummatukkainen, silmälasipäinen, nainen. Noin neljissäkymmenissä ja hirmuisen mukava. Sain jokaisen käynnin jälkeen valita vihkooni tarran tai kiiltokuvan, merkiksi edistymisestäni. Olin kovin ylpeä vihkostani. Ei tällaista kaikilla olekaan!

helmikuun_15._2013_002.jpg

helmikuun_15._2013_001.jpg

helmikuun_15._2013_003.jpg

Ensin harjoittelimme korvaamalla R-kirjaimen D:llä. PoDkkana, kiDja, koiDa jne. Sitten hän esitteli vanhemmilleni ihmevekottimen, jonka nimeä en muista. (Olikohan sillä edes nimeä??) Se oli punainen, muovipäällysteisestä rautalangasta väännelty, viirin muotoinen vekotin, joka laitettiin sähköhammasharjaan kiinni. Sitten kun hammasharjan surautti käyntiin ja vekottimen laittoi ylös hampaiden taakse (kieli etuylähampaissa kiinni, kuin ärrää sanoessa), ärrä tuli kuin itsestään! (Mitä ihmettä?! Onneksi vihkossani on todistepiirrustus terapeutiltani, jotta ette luule minun keksineen tätä. Totta se on.) Ihmevekottimella, sillä suristimella, sitten harjoittelin päivittäin, jonkun tietyn ajan ja sitten kokeiltiin ilman sitä.

helmikuun_15._2013_005.jpg

helmikuun_15._2013_008.jpg

helmikuun_15._2013_009.jpg

Terapian kestoa voin vain arvailla, sillä kaikilla sivuilla ei ole päivämäärää. Ensimmäinen merkintä on kuitenkin syyskuulta ja viimeinen kesäkuulta, joten ainakin kymmenen kuukautta siihen meni. Ärrävihko on edelleen tallessa, josta kaikki jutun kuvatkin on napattu. Hieno, eikö totta?

 

Onko sinulla ollut (tai edelleen) ärrävika? Mitä konsteja tai niksejä sinulla tähän on?

 

Kommentit (8)
  1. Kiitos Raks! Tervetuloa lukijaksi!

    Mulla tulee myös joskus (varsinkin sanojen keskellä) sellainen surahtamaton ärrä, mutta jos siihen keskittyy, niin sen saa kyllä tulemaan kunnollakin 😉

  2. Aloin lukemaan nyt vanhoja juttujasi, vaikuttaa kivalta blogilta 🙂
    Itsellä oli ala-asteen ekoilla luokilla vielä r-vika ja sitä nuorempana myös muidenkin kirjainten kanssa haastetta…(oliko s ja joku toinen) mutta r:n kanssa tosiaan haastavinta, etenkin kun mun nimessäkin on r.
    En tykännyt siitä sedästä, joka opetti sitä r:ää, se oli mun mielestä (silloin) vähän pelottava mies… ehkä se edesautti oppimista 😀 en muista että ois ollut mitään mainitsemasi apuvälineen tapaisia, mutta niitä harjoituksia senkin edestä.
    Oon huomannut viime aikoina, että r ei joka sanassa ”surahda” kunnolla…mielenkiintoista 😀 ja englannissa jotku sanat on vaikea ääntää.
    oon kuitenkin tyytyäväinen, aina on selvä (lopulta) saatu 😀
    Kävi sääliksi yhtä setää, joka joutui sanomaan r:än vaikeasti, jotenkin hän aina joutui melkein änkyttämällä sanomaan sen 🙁 ja hän oli vielä asiakaspalvetyössä…

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *