Mitenkäs se toinen lapsi? Kannattaisi tehdä pienellä ikäerolla, niin olisi helpompaa.

Tuore rouva, sanumaria, pohti tällä viikolla sitä, kuinka naisen melkein mistä tahansa poikkeavasta käytöksestä (ja viimeistään naimisiinmenosta!) voi vetää sen johtopäätöksen, että hän oli todennäköisesti raskaana. (Lue juttu täältä.) Postaus toi mieleeni hyvinkin ajankohtaisen asian tuolta hiekkalaatikoilta: nyt kun poika täyttää kaksi, niin olen varmaankin viimeisen vuoden jokaisen päivänä ajautunut keskusteluun: ”Entäs se toinen lapsi? Oletteko ajatelleet hankkia jo lisää lapsia?” Lempifraasini on ehdottomasti: ”Samaan syssyyn vaan. Siinähän ne kaksi menee samassa kuin yksikin!” Asiaa ei helpota yhtään se, että noin pouolet Gabrielin ikäisistä leikkikavereista, tässä lähistöllä, ovat jo isosiskoja tai -veljiä. Kakkosvauvoja pulpsahtelee kuin sieniä sateella. Kenenkään perustelu ai varmastikaan ole raha, mutta minulle on toista lasta -tai ajatusta siitä, koska vastaan, että ”Kiitos, mutta ei kiitos.”– tyrkytetty jopa sillä, kuinka KELAn äitiyspäiväraha määräytyy edellisen raskauden aikaisten tulojen mukaan, jos lapsilla on alle kolme vuotta ikäeroa.

Oletetaanko automaattisesti, että jokainen pari haluaa useamman lapsen ja mieluiten pienellä ikäerolla?

Mielestäni on aivan sama, onko perheessä jo yksi lapsi, mutta nuo makuuhuoneeseen vahvasti liittyvät asiat (lapsen hankkiminen, raskaus jne), voisi jättää ihan pariskunnan keskeisiksi asioiksi. Kiitos.

Kommentit (28)
  1. Anu [vähänpä tiesin]
    27.7.2013, 18:13

    Hyvä teksti, ja kun noi kommentitkin lukaisin läpi, astun samaan veneeseen. Ystävien kanssa näistä voi jutella, ei hiekkalaatikon reunalla puolituttujen parissa. Ja kaksi ei todellakaan mene siinä missä yksi. Varsin älytön ajatus, haha 🙂

    1. Kiitos kommentistasi Anu. Löysin samalla uuden seurattavan blogin 🙂

      1. Anu [vähänpä tiesin]
        27.7.2013, 18:47

        Oi! Tervetuloa joukkoon 🙂 Kylläpä ilahdutti.

  2. Mä en ihan saanu nyt kiinni siitä että mikä asia nyt oli se mikä ärsyttää? Mä voisin kyllä ystävien kanssa jutellessani kysellä että onko ajateltu lapsilukumäärän lisäämistä, ihan samoin kuin jutellaan muistakin tulevaisuusasioista. Ei mua nyt se kiinnosta että tarkalleen koska tämä mahdollisesti tapahtuisi, mutta en myöskään ajattele että asia olisi tabu, josta ei voi jutella. Vai koskiko ärsytys vähemmän läheisten ihmisten uteluita? Ja voisin myös jutella sisarusten pienen ja suuren ikäeron hyvistä ja huonoista puolista, ilman että se tarkoittaisi että oletan kaikkien tekevän niin kuin minä olen tehnyt tai että se olisi oikea ratkaisu kaikille. Voihan se toki ottaa kupoliin jos joku rupee inttämään että joku on ainoa oikea vaihe hankkia lisää lapsia, tai että niitä täytyy hankkia. Itse tosin harvemmin piittaan siitä mitä mieltä ulkopuoliset perheeni asioista ovat. -Heidi

    1. Vai eikö se ärsytys liittynyt suoraan siihen uteluun, vaan olitteko saaneet kommentteja joissa ei ymmärretty että haluaa vaan yhden lapsen tai ei vielä tiedä mitä haluaa tai ettei halua puhua siitä. Yritän täällä kovasti ymmärtää mistä oli kysymys. 🙂 -Heidi

      1. Hyvä kysymys, Heidi.

        Ehkä ärsytys liittyy siihen, että jos on tottunut olemaan elämäntilanteessa, jota ei tarvitse perustella kenellekään ja yhtäkkiä (lapsen myötä) kaiken tiedon ja tekemisen oletetaan olevan täysin julkista? En osaa täysin sanoa.

        Ehkä myös ajatuksissani ”suojelen” niitä, joilla lapsia ei tehdä vaan saadaan (jos saadaan) tai jos parisuhde on kriisisssä, tai mitä muuta tahansa vaikeaa, jota ei ole varautunut perustelemaan tutuille eikä tuntemattomille. Siksi ajattelen kaikissa lapsiasioissa niin, ettei mitään saisi udella, keneltäkään. Edellä on mainittu niin paljon hvyiä pointteja asioista, joista olen juurikin samoilla linjoilla. Lähes kaikki vanhemmat tai tietyssä iässä olevat pariskunnat, törmäävät uteluihin perheestä ja lapsista. Miksi asia kuuluisi kellekään muulle kuin pariskunnalle itselleen? Miksi kukaan joutuu perustelemaan, jos/kun lasta ei tulekaan? (Jos haluaisin kärjistää, vertaisin asiaa juomiseen/juomattomuuteen, mutta niin en kuitenkaan tee. Heh.)

        Ystäväpiirissämme toki puhumme asioista aivan niiden oikeilla sanoilla, eikä ärsytys kumpua sinne lainkaan.

        Minä itse puhun (ja ärsyynnyn) enemmän olettamuksesta, johon olemme törmänneet, että olisi jotenkin hyväksyttävämpää (?) hankkia enemmänkin lapsia kuin vain se yksi. Ikäänkuin ”Jos olette halunneet yhdenkin, niin tietenkin haluatte nyt heti niitä lisääkin.”

         

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *