MLL:n Perhekahvilassa (Minä en sitten muutu)

20130916_093823.JPG

Miten käy, kun itsenäistä elämäntyyliään, käsilaukkuja ja samppanjaa rakastava helsinkiläinen naistenlehden toimittaja tulee raskaaksi?

Minä en sitten muutu on hauska, tarkkanäköinen ja rehellinen kirjoitus ensimmäisen lapsen odottamisesta. Kolmekymppinen Minna Kiistala murtaa myytin seesteisyyttä säteilevästä odottajasta ja kertoo suoraan ja kaunistelematta, millainen fyysinen ja etenkin henkinen koettelemus ensimmäinen raskaus on.”

 

20130916_092453.JPG

Yksi ehdottomasti hauskimmista ja viihdyttävimmistä kirjoista, joita olen koskaan lukenut, on Minna Kiistalan Minä en sitten muutu -Odottavan äidin tunnustuksia.

Näin kaksivuotiaan taaperon äitinä voin todeta, että lähestulkoon jokainen ”Minä en kyllä sitten ikinä..” -alkuinen lauseeni odotusajalta, on muuttunut muotoon: ”No, jos nyt tämän kerran tai kaksi… Ei kai se haittaa, jos…”

Yksi näistä on tämän päivän postausaiheena: MLL:n Perhekahvila. Olemme kyllä vierailleet kahvilassa epäsäännöllisen säännöllisesti, mutta en koskaan ajatellut, että siellä minäkin jossain vaiheessa (sellaisena superäitinä) keittäisin aamuyhdeksältä kahvia, laittaisin sen  halvasti kyhätyn ja ruman rintamerkin paitaani kiinni ja toivottelisin mammoja lapsineen tervetulleeksi perhekahvilaan. -Jaa, miksikö? No, en osaa sanoa. Ehkä siksi, etten nähnyt siinä yhtään itseäni. (Heh heh, Taas nuo kuuluisat viimeiset sanat.)

 

20130916_093035.JPG

 

Tällä viikolla on sitten sekin ajatus/ olettamus kumottu, sillä näettehän te nyt itsekin: Siinä minä nyt poseeraan. Juurikin se ruma rintamerkki paidassa ja perhekahvilan lappua oveen viemässä.

 

20130916_093742.JPG

 

MUTTA: Sehän olikin kivaa!

 

20130916_095241.JPG

Kävijöitä oli lähes kolmekymmentä ja uusia naamojakin uskaltautui käymään.

Miten mukavaa olikaan tavata uusia henkilöitä, viettää aamupäivä ilman minkäänlaista kiirettä, kahvia juoden isolla porukalla ja lasten leikkejä katsellen! Ja onhan sekin muutosta siihen ainaiseen aamupala-pukeminen-ulos leikkipuistoon-lounaalle-päikkäreille- rumbaan. Oikeastaan aika ihana muutos.

Lupauduin mukaan vielä toiseksekin kerraksi, jolloin paikalle saapuu myös lastenvaate-esittelijä (toinen inhokkini koko äitiysgenrestä: Lastenvaatekutsut. Eieieiiii!), jonka luonnollisestikin itse pyysin paikalle.

Hah.

Olenpas ollut naurettavan ahdasmielinen.

 

Mitenkäs muut äidit ja isät? Mikä on ollut ehdoton ”ei-ei-ei” -juttusi vanhemmuuteen liittyen ja vieläkö se pitää?

 

Nimimerkillä: Muumisuklaalla ja Kinder-munilla poikaansa lahjova tiukkis äiti (Koska meidän lapsihan ei karkkia syö!)

 

Kommentit (17)
  1. Me on käyty pari vuotta tuolla jo ja oon meidän mll-jaoston hallituksessakin.. 😀

    1. Minua yritettiin houkutella hallitukseen, juuri tämän kahvittelun jälkeen 😉

  2. suklaa ei oo karkkia ja mekin oltiin eilen MLL kahvilassa tosin 300km päässä teistä 😀

    1. No, juurikin tuo on se meidän viimeinen oljenkortemme, johon tarraudumme: ”Suklaa ei ole karkkia” 😉

      Luin ensin että 300metrin, mutta kun aloin miettimään asiaa (ja ennen kuin kutsuin teitä tänne ensi kerraksi), niin sattumalta luin kommenttisi oikein: 300kilometrin päässä 😉

      Oliko teillä yhtä kivaa?

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *