Onko elämää jälkeen tutin?

Gabriel viettää 2-vuotispäiväänsä kuukauden päästä. Koska neuvolasta ja hammashoitolasta on saatu ukaaseja jo vuoden verran, kuinka ”Tutti täytyy jättää kokonaan pois, viimeistään kahden vuoden iässä”, olemme toimineet. Kymmenen päivää sitten, minun ollessani iltaa viettämässä ystävieni kanssa, puolisoni nukutti pojan ensimmäistä kertaa ilman tuttia. Ilman huutoa ja ongelmia, mutta se taisikin liittyä siihen, ettei äiti ollut paikalla. Seuraavasta päivästä lähtien, olemme nimittäin taistelleet niin tutin kinuaisen kuin nukkumattomuudenkin kanssa. Alan siis ajattelemaan, että vauvan/ taaperon VAIN unitutti, ei todellakaan ole se helpoin tapa kitkeä pois..

No, kymmenen päivää takana, ja muutoksi on toki muitakin kuin vain se, että uni ei tule helposti:

 

Lisää puhetta:

Gabriel on alkanut puhumaan enemmän ja uusia sanoja tulee lähes päivittäin. Puhe on tietenkin myös selvempää, kun ei ole äänenvaimenninta (tuttia) siinä suun edessä. Opittuja, uusia sanoja on vähintään 1/ päivä.

 

Väsykiukku:

Koska tuttia ei enää anneta, on täytynyt keksiä uusia tapoja, rauhoittaa väsynyt ja lahkeessa roikkuva taapero. Syli on otettu ykkösvaihtoehdoksi. Ja oikeastaan, muita ei ole kai keksittykään?

 

Päiväunettomuuus:

Kymmenen päivää ja ehkäpä kahdet nukutut päiväunet takana. Päivät alkavat olemaan sen verran raskaita, että olen vitsaillut etsiväni pian työn ja laittavani pojan päivähoitoon, mikäli päikkäreitä ei aleta pian taas nukkumaan päivittäin 😉

 

Iltakiukku:

Jos ei ole nukuttu päiväunia, yöunille mennään noin puoli tuntia aiemmin kuin yleensä. (Ei siis sen aikaisemmin.) Vaihtoehtoina on hillitön väsykiukku tai sitten toinen ääripää: poika simahtaa noin minuutissa, eikä kertaakaan kipitä makkarista pois tai inahdakaan iltasadun jälkeen.

 

Iltarutiinit:

Iltarutiineja on pitänyt lisätä, että pojalle olisi selvää, että seuraavaksi nukutaan. Tämä on varmaankin se osasyy, jota pitää vielä päivällä hioa että päiväunetkin olisi pojalle selvyys.

Kylpy, iltapala, -laulu ja -satu on käytössä nykyisin. Uutena listalla on satu, muut olivat käytössä jo tutinkin aikaan.

img_6788.jpg

Ei enää tuttien keittämistä! Kuva: oma.

 

 

 

Kommentit (7)
  1. reborntutti
    7.7.2013, 11:46

    Hei,

    Meillä keräillään reborn-nukkeja ja tehdään tuteista ja tuttinauhoista niille sopivia 🙂 mikäli teillä ollaan luopumassa tutista niin meille saa lahjoittaa 🙂

  2. Kovasti tsemppiä sinne teille, kauhulla odotan omaa tuttivieroitustamme…

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *