Tarhal eka, tarhal vika

Uusi työ on alkanut loistavalla boostilla, ja uuteen arkirytmiinkin on päästy ihan hyvin.

Aamuherätykset kuudelta ei tunnu lainkaan pahalta, eikä taaperokaan ole juuri lainkaan kiukutellut. (Sitä pelkäsin itse eniten.)

Mutta:

Olen kohdannut uuden äitiyden syyllistymispuuskan, kun pojan tarhapäivät ovat venyneet yhdeksäntuntisiksi. Useina aamuina poika on ensimmäisenä tarhassa (vaikka kaverit tulevatkin aivan heti perässä, olen kuullut) ja valitettavan useina iltoina haemme hänet niin, että omasta ryhmästään hän on viimeinen paikalla olija. Eilen Gabriel oli viimeinen kaikista lapsista, jota tultiin hakemaan kotiin!

Onneksi iltapäivähoitaja on niin fiksu ja ihana ja huomaavainen, että tarjoaa pitkää päivää viettäville vielä ylimääräistä välipalaa tarhan pihalla!

 

20140427_173815.JPG

Pelkääjän paikalla, matkalla töihin ja takaisin.

 

Meillä on siis puolison kanssa yhteinen työmatka, melkein perille asti, joten kuljemme samalla kyydillä aamuin illoin. Alkuviikosta minulle kertyy saldoja sen verran, että olen päättänyt perjantaisin lähteä töistä bussilla aiemmin, että kerrankin Gabriel pääsisi ajoissa kotiin. Ehkä se tuntuu hänestäkin kivalta, aloittaa viikonloppu ajoissa? -Tai sitten se on lähinnä äidin mielestä huomattavan kivaa. Mutta, kerrankin lapsi saa kokea, mitä on viikonloput, koko perheen kesken kotona!

Totuttelemista kyllä riittää, mutta toistaiseksi kaikki menee oikein hyvin. Jo ensimmäisen viikon jälkeen olemme ymmärtäneet, että ruokakaupassa on käytävä vain parina päivänä viikossa ja ruoka valmistettava edellisenä päivänä valmiiksi, koska

nälkäinen ja väsynyt taapero + nälkäiset ja väsyneet vanhemmat = ei-hyvä yhtälö.

 

 

Kommentit (3)
  1. Me ollaan selvitty tasta niin, etta jaetaan haku ja vienti. Ma menen aamulla aikaisin toihin ja vastaavasti paasen lahtemaan aikaisemmin hakemaan lapset. Mies hoitaa lasten viennin aamulla ja jatkaa tyopaivaa sitten vahan pidempaan. Kaikissa toissa ei tietysti tyoaika nain jousta tai esim. tyomatkojen/kulkuyhteyksein takia jarjestely ei onnistu, mutta jos mahdollista kannattaa kokeilla

  2. Onnea uudesta työpaikasta! Kuulostaa niin tutulle, meillä oltiin myös aina eka ja vika. Hoidossa yleensä 7.30-17. Ruoka oli tosiaan tehtävä aina edellisenä iltana, sumplimista oli myös jos toinen oli työmatkalla. Niitäkin oli 3 kertaa vuodessa aina 4-5 päivän reissu, ei kiva! Tsemppiä ja voimia mutta ainakin uusi työ on just se mitä oot tavoitellut:) Ja sitten on ne vapaat viikonloput perheen kesken:)

    Kaikissa työpaikoissa on puolensa ja puolensa! Mutta kyllä me eletään näitä ruuhkavuosia. 

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *