Yksivuotiaan synttärilahjoja

Ma-material Girl

Kävimme tänään Gabrielin kanssa pitkästä aikaa keskustassa, tavoitteenamme tuhlata lahjaksi saamiamme Sockan lahjakortteja. Tarvelistalla oli yläosia, mieluiten paitoja, koska bodyt tuntuvat niin, no, vauvojen vatteilta. Yllätys olikin tavaratalossa suuri, sillä ainakaan heidän sisäänostojen perusteella, tämän kokoinen poika ei tarvitse paitoja. Mitä ihmettä? No, ehkä ongelmana oli myös ajoitus, sillä pikainen tsekkaus kalenteripäiväykseen muistutti, ettei vielä suinkaan ole syksyn toimitukset kiivaimmillaan. Säästimme siis osan rahoista ja palaamme toiveikkaana uudelleen.

Tässä ostoksemme:

Benettonin harmaaraidallinen paita oli siis ainoa poikien paita, jonka hyväksyin ns. peruspaidoista ostoskoriimme. Johan ihana villapaita taas oli päivän paras yllätys! Sisäpuoli on puuvillaa, joten karkea villa ei ärsytä pienoisen herkkää ihoa, mutta takuuvarmasti lämmittää syksyn saapuessa. Huippulöytö! Name It-bodyt nappasin vähän "koska muutakaan ei ollut"- meinigillä, mutta onhan ne kivat. Bogin farkkulegginsit on oikeasti tyttöjen puolelta (älkää kertoko puolisolleni!), mutta tarvitseehan poikakin, mukavat pillifarkut. Eikö? Ja muistakaa se sukupuolineutraaliuskin ;)

 

Tästä paidasta olen niin fiiliksissä, että tekisi mieli omistaa kokonainen postaus sille, mutta odotetaan vaikkapa käyttökokemuksiin ;) Jos joku muuten osaa vinkata muitakin, vastaavia tai vaikka merinovillaisia ohuita paitoja lapselle, niin olisin kiitollinen! Viime talvena löysin yllättäen Lindexiltä merinovillaisia raitabodeja ja legginsejä, joita sitten vauva-Gabriel käyttikin ahkerasti. Niin ahkerasti, että hain niitä kaikkia tuplat!

 

Benettonilta olisin odottanut tätä orgaanista puuvillapaitaa löytyvän muissakin kuoseissa (puhumattakaan yksivärisyydestä!), mutta jouduimme tyytymään ainoastaan tähän. Harmi. No, ehkä niitä tulee vielä.

Kommentit

Mindeka
Ma-material Girl

Onko muuten kenelläkään irronnut bodysta tai jostain muusta niitä neppareita?

Mietin, koska onhan ne vaarallisia, mutta meillä ei ole irronnut sellaista ikinä. Ei kirppisvaatteesta, eikä uutena ostetustakaan.

Kommentoi