Ladataan...

 

Luin jokin aika sitten Miika Nousiaisen Juurihoidon ja käännettyäni sen viimeisen sivun tahdoin lisää. Syksy on ollut sen verran vaikeaa aikaa, että Nousiaisen kirjojen humoristisuus on osunut ja uponnut. Niinpä hankin käsiini Nousiaisen Maaninkavaaran, joka oli minulta vielä lukematta. Odotin voivani käpertyä siihen kuin lämpimään, tuttuun peittoon.

Siinä missä Maaninkavaara on samanlainen kuin Miika Nousiaisen muut kirjat, se on myös erilainen. Ainakin teema on jotain muuta, sillä päällisin puolin se kertoo suomalaisesta kestävyysjuoksusta. Koulun vahtimestarina työskentelevä Martti on täysin hurahtanut kestävyysjuoksuun. Hänen omistautumisensa ei ole enää harmitonta fanitusta vaan pikemminkin uskonto. Suomen kestävyysjuoksumenestyksen romahtaminen on hänelle asia, joka vertautuu koko maan romahtamiseen.

Kympin juoksu on elämä itsessään. Siinä on kaikki elämän vaiheet. Satanen on siinä rinnalla kuin yksien liikennevalojen vaihtuminen, ihminen ei seuraavana päivänä edes muista seisseensä niissä valoissa.

Martti valmentaa täysillä poikaansa Jarkkoa juoksumenestykseen. Pojan kantti ei vain tahdo kestää isän valmennusotteita. Hän katoaa kisamatkalla Ruotsiin, eikä hänen ruumistaan koskaan löydetä. Yläkouluikäinen tytär Heidi säälii isäänsä, jonka elämältä on äkkiarvaamatta kadonnut suunta, ja lupautuu isänsä valmennettavaksi. Pian läksyt pitää unohtaa, kavereiden tapaamisen perua ja kaikki muu jäädä, jotta voidaan treenata koko olemassaolon tarmolla. Vähempi ei riitä, ainakaan isän mielestä.

Martin hahmo tuntuu tutulta Miika Nousiaisen muista kirjoista. Hän on ennenkin kirjoittanut umpiniskaisista keski-ikäisistä miehistä, joille nykymaailman hömpötykset, kuten tunteista keskusteleminen, ovat vieraita. Lähin vertailukohta palasi mieleen Juurihoidosta, jonka ikimuistoinen hammaslääkärihahmo Esko on selvästi Martin sielun sukulainen. Martti on kuitenkin Eskoa traagisempi. Hän ei pysty muuttumaan vaikka jollain tasolla ymmärtää sen tarpeen.

Miika Nousiaisen Juurihoitoon ja Metsäjättiin verrattuna Maaninkavaara jää rakenteeltaan hieman ponnettomaksi. Se jää junnaamaan keskivaiheilla, ja lopetus jää pieneksi pettymykseksi. Aivan kuin viimeisen kaarteen kiihdytys olisi jäänyt ottamatta. Tämä ei tarkoita, että olisin pitänyt Maaninkavaaraa huonoa kirjana. Nousiainen on nimittäin yleensä ottaen mestari rakentamaan juonta jäsennellyn selkeästi, mutta Maaninkavaarassa hän ei tässä suhteessa yllä aivan parhaalle tasolleen.

Pienistä pettymyksistä huolimatta Maaninkavaaraa lukiessa sain silti nautiskella rauhassa tragikoomisuuden eri sävyistä ja hekotella vähän kolkosti peiton alla. Ehkä suomalaisuuteen kuuluu, että löytää elämän kurjuudestankin jotain kummalla tavalla nautinnollista.

 

Miika Nousiainen: Maaninkavaara

Otava 2009

351 sivua

Lainattu kirjastosta

Helmet-lukuhaaste 2016, 31. olympialaisista kertova kirja

Ladataan...

 

Juurihoito on tuskin kenellekään kovin mieluisa toimenpide, mutta jos hampaan juuri pääsee tulehtumaan, ei auta kuin istua hammaslääkärin tuoliin ja toivoa puudutuksen tehoavan nopeasti. Jos kestää hieman epämukavuutta, pääsee pian kivuistaan.

Miika Nousiaisen uutuusromaanissa Juurihoidossa hoidetaan tulehtuneita juuria monellakin tapaa. Kirjan päähenkilöllä Pekalla on ollut tapana laiminlyödä hampaiden hoitoa, ja hän joutuu hammaslääkäriin. Hän tietää jo ennalta, että juurihoitohan sieltä on tulossa. Pekka havahtuu odotushuoneessa ihmettelemään, että hammaslääkärillä on sama sukunimi kuin hänellä. Koska sukunimi on harvinainen, hän tajuaa, että kyseessä on pakko olla hänen veljensä.

Pekka ja hänen hammaslääkäriveljensä Esko ovat kummatkin varttuneet ilman isää. Pekalle on kerrottu, että isä on hävinnyt kauppareissulla, ja Esko on kasvanut sijaisperheessä. Pekka on päätynyt mainosalalle, mennyt naimisiin, saanut lapsia ja hoitanut vanhemmuuden viimeisen päälle. Ero siinä kuitenkin on tullut ja sen myötä viikonloppuisyys. Esko taas on elänyt ilman kumppania ja omistautunut lähinnä hammaslääketieteelle.

Lapsuuden hylkäämiskokemukset ovat jättäneet miehiin jälkensä, mutta ehkä vanhemmat silti omalla tavallaan heitä rakastivat.

Kai meitä rakastettiin. Tai siis lapsia rakastettiin ennenkin. Vaikka tottahan se on, että mikään tupakansavussa, ilman turvavyötä vietetyssä lapsuudessani ei viitannut siihen, että ikäluokkani haluttiin jäävän henkiin. Rakkaus muuttuu.

 

 

Yhdessä veljekset lähtevät selvittämään isänsä vaiheita ja tekemään tuttavuutta omien juurtensa kanssa. Matkan aikana he pääsevät käsittelemään omia tulehduskohtiaan: Pekka omaa vanhemmuuttaan ja isän roolia nykymaailmassa, Esko omaa kyvyttömyyttään romanttisissa suhteissa. Kun selviää, että isän vaiheet ovat kulkeneet Suomen rajojen yli, päästään sivuamaan myös maahanmuuttoa.

Juurihoidon teemat ovat todellisia ja kipeitä, mutta Miika Nousiainen käsittelee niitä hellyydellä ja huumorilla. Silloinkin kun vähän itkettää niin silti myös naurattaa. Tällaisia vähän höhliä me ihmiset tuppaamme olevaan. Romaanin kanssa kokee mukavan lämpimän tunteen ja sydämessä hiukan läikähtää. Tämä on hyvänmielen romaani, kerta kaikkiaan.

Olen lukenut Miika Nousiaiselta aiemmin Metsäjätin, ja Nousiaisen tyyli on Juurihoidossa hyvin samanlainen kuin Metsäjätissä. Luvuissa kertojina ovat vuorotellen kummatkin päähenkilöt, ja lukuja on rytmitelty jonkin teeman mukaan. Metsäjätissä kerronta etenee kvartaalien mukaan, kun Juurihoidossa edetään juurihoidon vaiheiden kautta.

Jos on pitänyt Miika Nousiaisen romaaneista aiemmin, pitää varmasti myös Juurihoidosta. Hänen kirjoitusteränsä on edelleen tallella, ja uutuusromaani tulee varmasti löytämään tiensä loppuvuonna monien joulupakettiin. Tämän uskaltaisin antaa lahjaksi sukulaistädillekin.

 

Miika Nousiainen: Juurihoito

Otava 2016

322 sivua

Lainattu kirjastosta

Ladataan...

Tänään lounastauolla oli puhetta siitä, kuinka marraskuu kolkuttaa pian ovelle ja eteiseen jääneitä talvitakkeja on tässä vaiheessa vuotta enää turha siirtää varastoon. Niitä tarvitsee jo kohta kuitenkin. Ajatus aiheutti minussa kieltämisreaktion: Nyt on kesä! Kesäkesä! Vasta elokuun alku!

Syksyn kiireet ja pimenevät illat eivät kauheasti houkuta, mutta jotain hyvää siinäkin vuodenajassa on. Nimittäin a) Rakkautta & Anarkiaa -leffafestari syyskuun lopussa ja b) joulumyyntiin valmistuvat kirjauutuudet. Kustantamojen katalogeja selaillessa tarjonta vaikuttaa tuttuun tapaan runsaalta. Sen kääntöpuoli on toki se, että helmetkin hautautuvat liian helposti massaan.

Kas tässä, valikoima kirjoja joita itse erityisesti odotan - noin muun muassa! Onko teillä omia suosikkeja, joista voisitte vinkata?

 

Kotimainen kaunokirjallisuus

 

1. Seita Vuorela: Lumi (WSOY)

Ihastuin keväällä Seita Vuorelan Karikkoon. Otaksuin sen jääneen kirjailijan viimeiseksi teokseksi, sillä Vuorela menehtyi viime vuonna. Nyt häneltä ilmestyy kuitenkin postyymisti Lumi, joka kertoo maahanmuuttajavanhempien Suomessa varttuvista lapsista ja heidän tasapainoilustaan useamman kulttuurin välimaastossa. Pienoisromaanin on viimeistellyt Vuorelan ystävä Vilja-Tuulia Huotarinen.

2. Johannes Ekholm: Rakkaus niinku (Otava)

Muutamia vuosia sitten Helsingissä kohahdutti teatteritapaus Kaspar Hauser, jota ylistettiin 80-luvun puolivälin tienoilla syntyneiden sukupolviteokseksi. Näytelmän kirjoittanut Johannes Ekholm julkaisee syksyllä esikoisromaaninsa Rakkaus niinku, jolta on lupa odottaa suuria. Kustantamon kuvauksen perusteella en ymmärtänyt juonesta juuri mitään, mutta se on varmasti ihan vetävä.

3. Miika Nousiainen: Juurihoito (Otava)

Miika Nousiaisen edellinen kirja Metsäjätti ilmestyi viitisen vuotta sitten, joten alkaa jo olla aika sen seuraajalle. Uutuus kertoo miehestä, jonka isä on kadonnut kauppareissulla hänen ollessaan lapsi. Aikuisena hän astelee juurihoitoon ja tapaa siellä hammaslääkärinä toimivan veljensä, jonka ei tiennyt olevan olemassa. Juurihoito on syksyllä koettavissa myös Kansallisteatterin näytelmänä.

 

4. Pajtim Statovci: Tiranan sydän (Otava)

Pajtim Statovci voitti esikoiskirjallaan Kissani Jugoslavia Helsingin Sanomien esikoiskirjapalkinnon, ja toisen kirjan kanssa paineet ovat varmasti kovat. Nyt pitäisi todella lunastaa paikkansa kirjallisuuden kentällä. Tiranan sydän kertoo kahdesta albanialaisesta pojasta, jotka ottavat kohtalon omiin käsiinsä ja pakenevat kotimaastaan vain päätyäkseen myöhemmin Suomeen.

5. Riikka Pulkkinen: Paras mahdollinen maailma (Otava)

Minulla on vaikea suhde Riikka Pulkkisen kirjoihin. Tavallaan rakastan inhota niitä, joten pitäähän tämä uutuuskin varmasti lukea. Parhaassa mahdollisessa maailmassa näyttelijä Aurelia on suuren läpimurtonsa kynnyksellä, mutta samaan aikaan hänen vanhempansa salaisuudet nousevat pintaan. Odotan takuuvarmaa riikkapulkkista, niin hyvässä kuin pahassa.

6. Leena Krohn: Kirje Buddhalle (Teos)

Leena Krohn on listallani kirjailijoista, joiden tuotantoon pitäisi ehdottomasti tutustua. Kotimaisen kirjallisuuden elävä legenda julkaisee syksyllä jälleen uuden teoksen: Kirje Buddhalle. Siinä postimestari saa tärkeän lähetyksen, joka pitäisi toimittaa Buddhalle. Vaan missä Buddha mahtaakaan asua? Miten hänet löytäisi?

 

Käännetty kaunokirjallisuus

7. Haruki Murakami: Miehiä ilman naisia (Tammi)

Nopea Haruki Murakamin suomentaminen jatkuu. Sen jälkeen kun Murakami löysi paikkansa suomalaislukijoiden sydämistä, uusia suomennoksia on tullut kerran vuodessa, ja syksyllä saadaan jälleen uutta luettavaa. Miehiä ilman naisia on novellikokoelma, jonka novellit ovat vuosilta 2013-14. Kaikkia niitä yhdistää miespuolinen päähenkilö, joka on lähtenyt tai juuri lähdössä naisen takia.

8. Joel Dicker: Baltimoren sukuhaaran tragedia (Tammi)

Pari vuotta sitten Joel Dickerin esikoisromaani Totuus Harry Quebertin tapauksesta nousi Suomessakin lukijoiden suosikiksi. Tiiliskiven hotkaisi kuin ahmien, mutta monen nälkä taisi vielä jäädä tyydyttämättä. Kirjalle ilmestyy nyt jatkoa, ja Baltimoren sukuhaaran tragedia sijoittuu ajallisesti aikaan ennen Totuutta Harry Quebertin tapausta.

9. Mo Yan: Punainen durra (Otava)

Riina Vuokko on suomentanut jo pari kappaletta kiinalaisen nobelisin Mo Yanin tiiliskiviä. Mo Yanista tuskin koskaan tulee suuren yleisön suosikkia, mutta kiinalaisesta kirjallisuudesta kiinnostuneille hän on must. Punaisessa durrassa nuori nainen naitetaan viinitislaamon omistajalle. Kun suvun miehet kuitenkin kuolevat, nainen ottaa ohjat käsiinsä. Lisää draamaa saadaan sodan pyyhkäistessä alueen yli.

 

Kuvat: Otava, Tammi, Teos ja WSOY

Pages