Ladataan...

 

Kieltämättä siitä on jo aikaa, kun olen viimeksi lukenut Ernest Hemingwaytä. Muistaakseni luin jokin vuosi sitten toistamiseen Vanhuksen ja meren. Odotin Kirjavalta satamalta jotain samankaltaista mutta sainkin jotain ihan muuta: viina, aseita ja salakuljettamista. Tämähän on suorastaan toimintaromaani!

Kirjavan sataman päähenkilö Harry Morgan matkustaa Floridan ja Kuuban välillä. Hän yrittää elättää perheensä veneellään ja hankkii tienestiä muun muassa viemällä rikkaita kalastusreissuille. Erään kerran hänen asiakkaansa jättää laskunsa maksamatta ja jättää Harryn pulaan. Hän tarvitsee rahaa ja nopeasti. Hänen mielestään ei ole muuta vaihtoehtoa kuin ryhtyä hämärähommiin.

Kirjava satama on kuvaus siitä, kuinka duunaria potkitaan päähän. Harry yrittää kaikkensa, mutta vähä vähältä hän joutuu aina vain huonompaan tilanteeseen. Lopulta hän alkaa menettää viimeistäkin uskoaan toisiin ihmisiin. Kun menee tarpeeksi huonosti, mikään tai kukaan ei enää jaksa kiinnostaa. Esimerkiksi kohtaaminen kuubalaisen vallankumouksellisen kanssa herättää Harryssä vain ärtymystä.

Ne ovat kuubalaisia, jotka hallitsevat Kuubaa. Kaikki he pettävät toinen toisiaan ja ovat valmiit pienimmästäkin summasta kavaltamaan toisensa. He saavat, minkä ansaitsevat. Helvettiin heidän vallankumouksensa. Minä tahdon vain toimeentulon perheelleni, enkä sitäkään voi kunnolla tehdä. Sitten hän tulee ja puhuu minulle kirotusta vallankumouksestaan. Helvettiin koko hänen vallankumouksensa!

Ernest Hemingway kirjoittaa vetävää dialogia ja tapahtumia kirjassa riittää. On ammuskeluja ja ryöstöjä, laitapuolenkulkijoita ja menestyjiä. Vaikka kirjassa on oma poliittinen sanomansa, se tulee selvästi esiin vasta kirjan loppupuolella. Hemingway tahtonee sanoa, että kun tavallisilta ihmisiltä viedään mahdollisuus rehelliseen elinkeinoon, edessä on vain syrjäytymisen syöksykierre.

Harry ei hahmona herätä sympatioita vaan on korostetun karski ja epämiellyttävä. Hän elää hyvin maskuliinisessa maailmassa, eikä kirjassa montaa naishahmoa vilahda. Poikkeuksen tekee Harryn vaimo, joka suhtautuu mieheensä palvoen. Harry kohtelee häntä kuitenkin piittaamattomasti ja katoilee milloin minnekin - baariin tai merelle.

Kirjavan sataman lukaisee nopeasti mutta Ernest Hemingwayn parhaiden kirjojen joukkoon se ei kuitenkaan nouse. Tartuin siihen lähinnä, koska sen tapahtumapaikat sijoittuvat osittain Kuubaan. Sain kuitenkin sen suhteen kokea pienen pettymyksen, koska Kuubaa kirjassa ei juuri kuvata. Tämä on kirja valkoisesta keski-ikäisestä miehestä, ja kuubalaisille on säästetty rooleja vain sivuosien kelmeinä.

  

Ernest Hemingway: Kirjava satama (To Have and Have Not)

Suomennos Toini Aaltonen

Tammi 2011 (1945)

243 sivua

Lainattu kirjastosta

Helmet-lukuhaaste 2016, 39. Nobel-voittajan kirjoittama kirja

Ladataan...

 

Ernest Hemigway asui yli kaksikymmentä vuotta maaseudulla Havannan lähellä. Koska kaupunki on laajentunut, aluetta pidetään nykyään Havannan lähiönä. Taloon, jonka Hemingwayn vaimo lahjoitti Kuuban valtiolle kirjailijan itsemurhan jälkeen, pääsee nykyään tutustumaan. Keskustasta voi ottaa bussin tai taksin ja sitten vaan turputellaan menemään puolisen tuntia kohti lähiötä.

Ernest Hemingway osti talon vuonna 1939, kun hänen silloinen vaimonsa kyllästyi asumaan hotellihuoneessa. Vaimo ehti sittemmin vaihtua muutamaankin otteeseen, mutta Hemingway piti talon. Hän piti sitä tukikohtanaan kirjoittamiselle, ryyppäämiselle ja kalastusreissuille. Vasta vähän ennen kuolemaansa Hemingway lähti Yhdysvaltoihin saamaan hoitoa vakavaan masennukseensa.

 

 

Hemingwayn talo on melkoisen hulppea. Hän on ollut varakas kirjailija, mikä herättää nykyään ajatuksena lähinnä epäuskoista hilpeyttä. Kuulemma hän maksoi talon suurelta osin Kenelle kellot soivat -kirjan ennakoilla. Voi niitä vanhoja hyviä aikoja, kun kun kirjat vielä myivät ja mahdollistivat kirjailijoille joskus mukavankin elämäntavan (jos siis elinaikanaan sattui menestymään oikein kunnolla).

Tiluksiin kuuluu iso päärakennus, vierastalo, uima-allas, torni ja entinen tenniskenttä, jonka paikalla säilytetään nykyään kirjailijalle kuulunutta Pilar-venettä. Uima-altaalla aikaansa ovat viettäneet Hollywood-näyttelijättäret, joita Hemingway isännöi luonaan. Torniin hän taas eristäytyi silloin kun tahtoi keskittyä kirjoittamiseen. Melkoisen hyvä systeemi!

 

 

Talo on pyritty pitämään siinä asussa, jossa se oli Hemingwayn siellä asuessa. Sisälle pääsee kurkkimaan ovista ja ikkunoista, mutta sen pidemmälle ei pääse, koska syystä pelätään, että Hemingwaylle kuulunutta omaisuutta katoaisi vierailijoiden mukana. Museoihmiset ovat silti kauhuissaan siitä, että Hemingwayn papereita pidetään kuumankosteissa tiloissa, ja pelkäävät niiden tuhoutumista.

Kun Yhdysvallat vuonna 2015 hieman raotti kauppasaartoaan, Hemingwayn talosta huolestunut säätiö neuvotteli Kuuban valtion kanssa sopimuksen, että he saavat tuoda suoraan Yhdysvalloista Kuubaan tarvikkeita, joilla Hemingwayn omaisuutta pyritään suojelemaan. Projektin puitteissa Hemingwayn papereita on alettu nopeaan tahtiin digitoimaan tuleville sukupolville.

 

Ladataan...

 

Suomalaiskansallisen perinteen mukaisesti kesälomani alkoi juhannuksesta. Vielä torstaina lähettelin ihmisille sähköposteja ja yritin saada kaikki töissä mahdollisimman hyvään kuosiin, jotta asiat edistyisivät edes hieman myös lomani aikana. Nyt juhannuksena olenkin sitten yrittänyt toipua pienestä kesäflunssasta ja heitellä tavaroita rinkkaan.

Olen pian lähdössä matkalle Kuubaan. Perillä olisi tarkoitus palloilla jonkin aikaa Havannassa, mutta lähteä sen jälkeen vähän tutkimusmatkalle sen ulkopuolelle. Reissun viimeiset päivät on varattu rantaelämälle Varaderosissa, joka on erityisalue Kuuban muutoin kommunistisessa järjestelmässä. Varaderos on ihan rehellisen kaupallinen turistipaikka.

Yritin etsiskellä reissua varten kuubalaista kirjallisuutta matkalukemiseksi, mutta sellaista ei tunnu juuri olevan. Pakkasin mukaan Ernest Hemingwayn Kirjavan sataman, joka sijoittuu osin Kuubaan, ja kuubalais-yhdysvaltalaisen Cecilia Samartinin Nora & Alician. Se on kertomus kahdesta ystävyksestä ja elämästä 1950-luvun Kuubassa. Eiköhän näillä ainakin hetken pärjää.

Olen ajastanut reissun ajaksi teille vähän luettavaa. Luulisin, että wifi-yhteydet ovat Kuubassa harvassa, joten kaikki reagointi tulee tapahtumaan viiveellä. Adiós amigos, nauttikaa kesäpäivistä!