Ladataan...

 

Tunnustan heti alkuun, että minusta Stieg Larssonin Millenium-trilogia on dekkarien parhaimmistoa. Se kertoo älykkäällä tavalla ruotsalaisen kansankodin synkistä puolista mutta on samalla koukuttava lukukokemus, jonka voi lukea ilman sen yhteiskunnallista ulottuvuuttakin. Lisäksi sen hahmot ovat erityisen mieleenpainuvia. Kuka nyt ei haluaisi viettää hetkeä kirjasarjan eksentrisen päähenkilön Lisbeth Salanderin kanssa? Joinain hetkinä jopa olla kuin Lisbeth Salander?

Varistyttö-trilogian takana ovat ruotsalaiskirjailijat Jerker Eriksson ja Håkan Axlander Sundquist, jotka ovat tutustuneet toisiinsa musiikkimaailmassa ja kirjoittavat yhdessä taiteilijanimellä Erik Axl Sund. Miehet tarjosivat kirjoittamaansa Varistyttöä kustantajalle alun perin yhtenä massiivisena pakettina, mutta kustantajan aloitteesta se pilkottiin kolmeen osaan: Varistyttö, Unissakulkija ja Varjojen huone.

Varistyttö-trilogiasta on markkinoinnissa tietoisesti rakennettu Millenium-trilogian haastajaa. Esimerkiksi sarjan ensimmäisen osan takakanteen on valittu Gefle Dagblad -lehden kriitikon sitaatti, jonka mukaan sarja ”pyyhkii lattiaa Stieg Larssonilla”. Toki sarjalla tavoitellaan samaa lukijakuntaa kuin Millenium-trilogiallakin, mutta sen imagoa on pyritty viemään vielä Milleniumia äärimmäisempään ja synkempään suuntaan.

Trilogian ensimmäinen osa alkaa, kun tuhkolmalaisen metroaseman ovenpielestä löydetään jätesäkkiin käärittynä nuoren pojan ruumis. Tapausta hälytetään tutkimaan työhönsä turhautunut rikoskomisario Jeanette Kihlberg (kerrankin nainen!).

Jeanette lähestyi hitaasti pensasta, josta ruumus oli löydetty käärittynä mustaan jätesäkkiin. Poika oli alasti ja jähmettyneenä istuvaan asentoon käsivarret polvien ympärillä. Kädet oli sidottu yhteen ilmastointiteipillä. Kasvojen iho oli muuttunut väriltään kellanruskeaksi, ja sen nahkea pinta muistutti väriltään pergamenttia.

Koska kukaan ei vaikuta kaipaavan kuollutta poikaa, Jeanette Kihlbergin esimiehet tahtoisivat saada tutkinnan pian valmiiksi ja siirtyä eteenpäin. Jeannette ei kuitenkaan luovuta vaan pyytää pian apua psykologi Sofia Zetterlundilta, ja kappas, ruumiita alkaa löytyä lisää. Onko taustalla mafian ihmiskauppa, vanhat pedofiilisedät? Ehkä kummatkin tai ehkä jokin ihan muu?

 

 

Varistyttö etenee nopealla tempolla. Kappaleet ja luvut ovat lyhyitä. Tapahtumien, paikkojen ja henkilöiden tarkkaa kuvailua vältetään, ja tekstiin on jätetty vain kaikkein keskeisin. Tyyli on pohjoismaiselle rikoskirjallisuudelle tuttua ja tyypillistä. Mitään ei jäädä sen enempää kauhistelemaan, siirrytään eteenpäin.

Lukijana en ehkä ole kovin herkkä. En nimittäin oikeastaan järkyttynyt kirjan teemoista. Kun ensin kirjoitetaan pedofiliasta ja seuraavalla sivulla viitataan insestiin ja kansanmurhaan, tulee vähän sellainen olo, että kirjaan on tarkoituksella haluttu survoa kaikki maailman paha. Se taas etäännytti minua kirjan henkilöistä ja heidän kokemuksistaan.

Kun Millenium-trilogian hahmot olivat samaistuttavia ja mieleenpainuvia, Varistytöstä en ainakaan ensimmäisen osan perusteella pysty sanomaan samaa. Turhautuneena rikoskomisariona Jeanette Kihlberg on siinä määrin genrensä stereotypia, ettei hän jää kiehtomaan mielikuvitusta. Psykologi Zetterlundin uskottavuus taas horjuu viimeistään loppupuolen suuren juonikäänteen jälkeen.

Hyvä dekkari on aina enemmän kuin siinä kuvaillut rikokset. Se kertoo jotain yhteiskunnasta ja sen yhteisistä peloista. Millenium-trilogian teema oli naisiin kohdistuva väkivalta, Varistytössä väkivalta kohdistuu lapsiin. Varistytössä kysytään, minkälaisista teoista ihminen on vastuussa. Kirjan mielenkiintoisimmat virkkeet onkin kirjoitettu pedofiliasta epäillyn miehen suuhun, kun hän yrittää perustella tekojaan häntä kuulustelevalle rikoskomisariolle.

Olisin halunnut pitää Varistytöstä enemmän, mutta tällä kertaa näin. Ei kai siinä mitään. Siirrytään eteenpäin.

 

Erik Axl Sund: Varistyttö (Kråkflickan)

Suomennos Kari Koski

Otava 2014

415 sivua

Lainattu kirjastosta

Helmet-lukuhaaste 2016, 29. kahden kirjailijan yhdessä kirjoittama kirja