Ladataan...

 

Luin Mo Yanin Seitsemän elämääni -romaania lähes päivälleen kolme kuukautta. Yleensä yritän lukea yhtä kirjaa kerrallaan, koska niiden maailmat menevät minulta helposti sekaisin. Tämän kanssa luin kuitenkin rinnakkain muita kirjoja, koska se vaikutti jo kättelyssä sangen tuhdilta tapaukselta. Jossain vaiheessa silti tuntui, ettei Seitsemän elämääni milloinkaan loppuisi - ja tarkoitan tätä vain myönteisessä mielessä. Ajattelin, että jäisin jumiin jälleensyntymisten kiertokulkuun ja seuraisin syntymiä ja kuolemia aina vain uudelleen.

Kirja alkaa Manalan syvyyksistä. Maanomistaja Xiamen Nao on ammuttu kotikylässään Kiinan maareformin aikaan ja päätynyt sen jälkeen Manalan lakeijoiden kattilaan. Kidutuksen lomassa hän yrittää suostutella Manalan ruhtinasta palauttamaan hänet takaisin maan pinnalle. Xiamen Nao saa kuin saakin tahtonsa läpi, mutta ruhtinas irvailee hänen kustannuksellaan. Maanomistaja syntyy kotitilalleen uudelleen aasina. Manalan ruhtinas, mikä kelvoton lurjus!

Näin ovelan hymyn häviävän (Manalan) lakeijoiden kasvoilla, mutta en ehtinyt pohdiskella mitä se merkitsi kun he jo tarttuivat minua käsivarsista ja tuuppasivat minua voimalla eteenpäin. Näkymä muuttui utuiseksi, aivan kuin olisin sukeltanut syvällä vedessä. Äkkiä kuulin aivan korvani juuressa ilahtuneen huudon: ”Nyt se syntyy!” Räpsäytin silmäni auki ja huomasin olevani läpimärkä ja yltäpäältä limainen ja makaavani aasintamman jalkojen juuressa. Taivas varjele! Kukapa olisi uskonut että Ximen Nao, oppinut, hyvätapainen ja sivistynyt mies, voisi muuttua pieneksi aasinvarsaksi, jolla oli neljä valkoista jalkaa ja hennon vaaleanpunainen turpa!

Sen jälkeen kun hän on syntynyt ja kuollut aasina, Xiamen Nao syntyy kerta toisensa jälkeen uudelleen eläimen hahmossa. Näin hän pääsee seuraamaan sivusta ihmisten mellastusta ja sitä, kuinka hänen kotikylänsä käy läpi mullistuksia toisensa jälkeen. Aikakaudet pallottelevat ihmisiä umpimähkäisesti, eikä heidän auta kuin yrittää pitää päänsä pinnalla. Romaanin läpi virtaa niin paljon ihmisiä, että alun henkilöhakemisto tulee todella tarpeeseen. Senkään avulla en pysynyt koko ajan kärryillä siitä, keitä kulloinkin on tarinan keskiössä.

Seitsemän elämääni on vallatonta maagisen realismin tykittelyä, jonka huumori kerrassaan on räävitöntä. Kirjassa possut ajavat toisiaan takaa ja purevat ihmisiä takapuoliin. Aasit rakastuvat toisiinsa, ja koirat organisoivat joukkokokoontumisia. Aina on jokin absurdi hässäkkä meneillään. Koko hullunmyllyllä on silti kolkko jälkimaku, koska kirjan käänteille nauraessaan muistaa, kuinka Kiinan lähihistoriassa on riittänyt todellisia mullistuksia ja oikeita tragedioita. Ihmisiä on palloteltu ja heitelty miten sattuu. Köhöm, eihän tämä ihan pelkkä fiktiota ollutkaan.

Nykyään Ranskassa asuva Mo Yan voitti vuonna 2012 kirjallisuuden Nobel-palkinnon, ja palkitsemisen jälkeen Riina Vuokko on suomentanut hänen kirjojaan muutamin kappalein. Mo Yania on kritisoitu siitä, ettei hän kovin suorasanaisesti ole kritisoinut Kiinan vallanpitäjiä. Tämä vaikuttaa hieman hämmentävältä, sillä ainakin Seitsemän elämääni -romaanissa kaikista tehdään sen verran naurunalaisia, että kritiikkiä lentää vähän joka suuntaan. Eläinhahmoista tulee omalla tavallaan mieleen jopa George Orwellin Eläinten vallankumous, jossa maatilan eläimet alkavat puuhata omaa kommunistista vallankumoustaan.

 

Mo Yan: Seitsemän elämääni (Shengsi pilao)

Suomennos Riina Vuokko

Otava 2013 (2006)

730 sivua

Lainattu kirjastosta

Helmet-lukuhaaste 2016, 25. kirjassa on yli 500 sivua

Ladataan...

 

Kieltämättä siitä on jo aikaa, kun olen viimeksi lukenut Ernest Hemingwaytä. Muistaakseni luin jokin vuosi sitten toistamiseen Vanhuksen ja meren. Odotin Kirjavalta satamalta jotain samankaltaista mutta sainkin jotain ihan muuta: viina, aseita ja salakuljettamista. Tämähän on suorastaan toimintaromaani!

Kirjavan sataman päähenkilö Harry Morgan matkustaa Floridan ja Kuuban välillä. Hän yrittää elättää perheensä veneellään ja hankkii tienestiä muun muassa viemällä rikkaita kalastusreissuille. Erään kerran hänen asiakkaansa jättää laskunsa maksamatta ja jättää Harryn pulaan. Hän tarvitsee rahaa ja nopeasti. Hänen mielestään ei ole muuta vaihtoehtoa kuin ryhtyä hämärähommiin.

Kirjava satama on kuvaus siitä, kuinka duunaria potkitaan päähän. Harry yrittää kaikkensa, mutta vähä vähältä hän joutuu aina vain huonompaan tilanteeseen. Lopulta hän alkaa menettää viimeistäkin uskoaan toisiin ihmisiin. Kun menee tarpeeksi huonosti, mikään tai kukaan ei enää jaksa kiinnostaa. Esimerkiksi kohtaaminen kuubalaisen vallankumouksellisen kanssa herättää Harryssä vain ärtymystä.

Ne ovat kuubalaisia, jotka hallitsevat Kuubaa. Kaikki he pettävät toinen toisiaan ja ovat valmiit pienimmästäkin summasta kavaltamaan toisensa. He saavat, minkä ansaitsevat. Helvettiin heidän vallankumouksensa. Minä tahdon vain toimeentulon perheelleni, enkä sitäkään voi kunnolla tehdä. Sitten hän tulee ja puhuu minulle kirotusta vallankumouksestaan. Helvettiin koko hänen vallankumouksensa!

Ernest Hemingway kirjoittaa vetävää dialogia ja tapahtumia kirjassa riittää. On ammuskeluja ja ryöstöjä, laitapuolenkulkijoita ja menestyjiä. Vaikka kirjassa on oma poliittinen sanomansa, se tulee selvästi esiin vasta kirjan loppupuolella. Hemingway tahtonee sanoa, että kun tavallisilta ihmisiltä viedään mahdollisuus rehelliseen elinkeinoon, edessä on vain syrjäytymisen syöksykierre.

Harry ei hahmona herätä sympatioita vaan on korostetun karski ja epämiellyttävä. Hän elää hyvin maskuliinisessa maailmassa, eikä kirjassa montaa naishahmoa vilahda. Poikkeuksen tekee Harryn vaimo, joka suhtautuu mieheensä palvoen. Harry kohtelee häntä kuitenkin piittaamattomasti ja katoilee milloin minnekin - baariin tai merelle.

Kirjavan sataman lukaisee nopeasti mutta Ernest Hemingwayn parhaiden kirjojen joukkoon se ei kuitenkaan nouse. Tartuin siihen lähinnä, koska sen tapahtumapaikat sijoittuvat osittain Kuubaan. Sain kuitenkin sen suhteen kokea pienen pettymyksen, koska Kuubaa kirjassa ei juuri kuvata. Tämä on kirja valkoisesta keski-ikäisestä miehestä, ja kuubalaisille on säästetty rooleja vain sivuosien kelmeinä.

  

Ernest Hemingway: Kirjava satama (To Have and Have Not)

Suomennos Toini Aaltonen

Tammi 2011 (1945)

243 sivua

Lainattu kirjastosta

Helmet-lukuhaaste 2016, 39. Nobel-voittajan kirjoittama kirja

Ladataan...

 

Viime kesänä luin ehkä yhden dekkarin ja puolet Ylpeydestä ja ennakkoluulosta. Olin hyvin iloinen siitä, että sain edes sen verran luettua. Aina kun lukemisen makuun pääsee, se palkitsee itsensä. Lukeminen on nautinnollista ja minulle ehkä paras keino rentoutua (jos punaviiniä ja peiton alla pötköttelyä ei lasketa).

Tänä kesänä olen ajatellut kuitenkin lukea enemmän kuin viime vuonna. Olen todennäköisesti täysin yliarvoinut lukukykyni, ja luen ehkä puolet siitä, mitä olen suunnitellut. Ainahan on silti mukava tehdä suunnitelmia ja kahmia kirjastosta luettavaa. Parempi överit kuin vajarit!

 

 

Aasialaiset

Kesällä aion lukea mahdollisimman monta aasialaista kirjaa, koska jos jonkun maanosan kirjallisuudessa tapahtuu jotain mielenkiintoista, niin Aasian.

Kiinalaisen nobelisti Mo Yanin Seitsemän elämääni -tiiliskivessä olen jo puolessavälissä, ja se on todella hieno. Muidenkin lukulistalla on ehkä tämän vuoden Booker-palkittu Han Kangin The Vegetarian ja tämän vuoden Pulitzer-palkittu Viet Thanh Nguyenin The Sympathizer, jonka palkitsemisesta olen jo kirjoittanutkin. Odotan kumpaakin mielenkiinnolla.

Olen menettänyt sydämeni yhdysvaltalais-kiinalaisen Yiyun Li'n kirjoille ja lukenut kaiken häneltä suomennetun. Aion lievittää vierotusoireitani A Thousand Years of Good Prayers -novellikokoelmalla, jonka jälkeen joudunkin sitten odottamaan häneltä jotain kokonaan uutta. Jos Yiyun Li on vielä tuntematon kirjailija, niin suosittelen koko sydämestäni!

 

 

Klassikot (ja ihan vaan pari nykykirjaa)

Olen lukenut viime aikoina ehkä liikaakin kotimaisia uutuuksia. On aika tarttua kotimaisiin klassikoihin: Hannu Salaman Juhannustanssit ja Timo K. Mukan Maa on sytinen laulu ovat minulta vielä lukematta. Poikkeus vahvistaa kuitenkin säännön, sillä listallani on myös Siri Kolun uutuus Kesän jälkeen kaikki on toisin. Se on nuortenkirja transsukupuolisuudesta ja sellaisena varamasti uniikki.

Käännettyjä klassikoitakin mahtuu listalleni. Donna Tarttin Jumalat juhlivat öisin on odottanut lukuvuoroaan jo pitkään, ja Harper Leen muutama vuosi sitten kirjamaailmaa kohahduttanut Kaikki taivaan linnut vaikuttaa erinomaiselta kesäkirjalta. Olen täällä hehkuttanut myös jo monesti Toni Morrisonia, ja hänen tuotantoaan tahdon ehdottomasti lukea lisää.

Jennifer Eganin Sydäntorni ei ehkä ainakaan vielä ole saavuttanut klassikon asemaa, mutta se on seuraava lukupiirini kirja ja odotan sen lukemista innolla. Siinä päähenkilö on ostanut jostain Itä-Euroopasta ikiaikaisen linnan, jota aletaan kunnostaa. Olen jokseenkin rakastunut kaikenlaiseen kauhuromantiikkaan, joten Sydäntorni voi kolahdella kunnolla. 

 

 

Tietokirjat

Tietokirjarintamalla vuoroaan odottaa tämän vuoden tietokirjallisuuden Pulitzer-voittaja Joby Warrickin Black Flags, joka kertoo ISIS-järjestön noususta. ISIS tuli ainakin minulle niin puskista, että tahdon tietää, mistä järjestö on oikein tullut ja mikä heidän agendansa oikeasti on. Joby Warrick ei voittanut Pulitzeria ensimmäistä kertaa, joten en lainkaan epäile kirjan laatua.

Svante Pääbön Neandertalilainen päätyi lukulistalleni sen jälkeen, kun osallistuin koulutukseen narrative non-fiction -genrestä. Sille ei ole vakiintunutta suomennosta, mutta kerronnallisesta tietokirjallisuudesta on kyse. Neandertalilainen on jännityskertomuksen muotoon rakennettu tarina siitä, kuinka ruotsalainen tutkimusryhmä onnistui ensimmäistä kertaa selvittämään neandertalinihmisen koko perimän.

 

Oletteko lukeneet jotain listalta löytyvää tai mitä aiotte ottaa mukaan riippukeinuun? Oma riippukeinuni varmaan rämähtää kirjojen painosta, mutta kelpaahan sitä nurtsillakin sitten köllötellä.

Pages