Tällä kertaa kisarapsa omasta kisasta jää aikamoisen lyhyeksi, matkakin oli toki lyhyt. Keksin aivan muutama viikko sitten, että voisin käydä hipsuttelemassa tuon lyhimmän matkan, 13 kilometriä maastossa, mieheni huoltamisen välissä tai lomassa tai jälkeen, riippuen siitä, miten hänen matka etenisi kohti maalia. Oma valmistautuminen jäi varsin sivuseikaksi, kun tärkeintä tällä reissulla oli huoltaa mies maaliin 166 kilometrin matkalta. Omaa matkaani varten en ollut myöskään erityisesti treenannut, mutta ajattelin lähteä testailemaan vauhtia ja kestävyyttä korkeilla sykkeillä vähän extempore. Valmistautumiseen nähden matka taittui sitten lopulta oikeinkin mukavasti.

Mies lähti torstaina päivällä toisella kyydillä jo aikaisemmin kohti Rukaa, minä ajelin kahden nuorimmaisen kanssa Rukalle musiikkiluokkien kevätkonsertin jälkeen ja perille saavuimme auringonlaskun punerruksessa vähän ennen puoltayötä. Aamulla lähdin saattelemaan valtavan joukon juoksijoita kohti satamailisen urakkaa, Rukalta Hautajärvelle, Napapiirille, ja takaisin Rukalle. Matka on virallisesti satamailinen, mutta älykellojen mukaan matka vaihtelee hyvinkin reilusti yli tuon matkan. Matkaan lähti myös muita juoksuystäviä ja sometuttuja, joiden matkaa seurasin somen kautta ja GPS-palluroita tutkaillen. Miehelläni oli myös GPS-lähetin repussa ja se helpotti jonkin verran noihin huoltoihin saapumista, kuitenkin niin, että olin aina vähintäänkin ajoissa paikalla.

Perjantaipäivän aikana hain oman juoksunumeron ja expoalueella tein kuin teinkin shoppailuja. En ollut varsinaisesti ajatellut ostaa juoksukenkiä, mutta kun pääsin testaamaan uusia VJ:n Ultra3 -kenkiä, olin saman tien myyty. Minulla ei oikein ole kenkää heinäkuun Hetta-Pallas ultralle, aikaisemmin ajattelin, että voisin juosta Altroilla, mutta en ole juossut pitkään aikaan nolladropin kengillä, joten nyt niihin olisi pitänyt totuttaa jalkaa oikein urakalla ja se on tuntunut aika työläältä ajatukselta. Kun sain jalkaani nuo uudet Ultra3- kengät, tajusin, että niillähän minun pitää päästä sinne ultralle 🙂 . Hetken jo pohdin, laittaisinko kengät jo nyt tälle omalle lyhyelle kisamatkalleni, mutta suurin syy, miksi kengät jäivät laatikkoon oli se, etten halunnut liata niitä heti tuossa mutavellissä… Matkaan lähdin sitten tutulla ja turvallisella VJ:n Ultra2 -kengällä, joka olikin aivan loistovalinta ja piti niin mudassa, sohjossa kuin jäälläkin. Vain yhden pienen lipsahduksen tein koko matkalla ja sekin taisi olla omaa tyhmyyttäni, kun en ehtinyt laskea painoa jalalle niin, että se olisi pitänyt. Tuokin lipsaus oli vain pieni sivuliuku eikä vaaraa kaatumisesta ollut.

Miehen matka eteni rauhallisesti, vahingosta viisastuneena (hän on kerran keskeyttänyt tämän kisan), nyt tarkoituksena oli ottaa alkumatka rauhallisesti ja muutenkin matka kohtuullisen varman päälle, että heinäkuussa olisi mahdollisuus mennä seuraava satamailinen. Oulangan huoltoon (matkaa takana noin 55 kilometriä) saavuimme huoltotiiminä koko porukalla. Tyttären kanssa kävimme reitillä ihastelemassa upeita koskimaisemia ja ehdin moikkailla muutamankin juoksututun ennen kuin mieheni gps-pallura alkoi tavoittaa huoltoa. Paria minuttia vaille tiukille meni, että hän ehti alta pois huoltoon ennen 55 kilometrin kisastarttia. Huollossa kahvia ja ruokailua, jalkojen teippailua ja pohdintaa, pitäisikö kengät vaihtaa. Mies oli hyvävoimainen ja matka jatkui rivakasti kohti Napapiiriä.

Seuraava huolto, johon kiirehdimme, oli kääntöpaikalla Hautajärvellä. Juuri kun olimme saapumassa autolla huoltoon, soitteli mies matkalta, että hän taitaa keskeyttää tähän puolen välin huoltoon, kun tulee niin kiire aikarajan puitteissa, Hautajärven Cut off oli klo 24.00, ja kun tuntui niin pahalta, että pelkäsi rikkovansa paikkoja. Tämä emäntä vain komensi laittamaan juoksuksi ja vauhtia koneeseen, hoidetaan huolto rivakasti ja lepäillä ehtisi sitten kotona vaikka heinäkuuhun asti, jolloin sama matka pitäisi taivaltaa Hetta-Ylläs välillä. Ei kai tuommoisen komennuksen jälkeen uskalla muuta tehdä kuin totella… Tilasin valmiiksi hänelle gluteenittoman pizzan ja kun hän saapui huoltoon, oli kamat suurin piirtein ojennuksessa, puhdasta paitaa päälle, jalkojen teippausta ja rakkolaastareita. Ehdimme jo saada muutaman varoituksen huollon sulkeutumisesta, mutta niin vain saatiin mies matkalle takaisin kohti Rukaa. Me lähdimme mökille uinumaan ja heti aamulla ensimmäisenä kiskaisin puhelimen käteen ja katsoin missä mies meni. Hän oli ohittanut paluumatkalla Oulangan huollon eikä mitään viestiä ollut tullut, joten tässä vaiheessa ajattelin, että maaliin sieltä tullaan.

Basecampin huoltoon lähdin todella ajoissa, koska paikalle ei päässyt autolla kovin lähelle ja ajattelin, että en halua jättää saapumista viime tippaan. Sain kuitenkin auton parkkiin Pienen Karhunkierroksen lähtöön ja siitä matkaa huoltopaikalle oli vain parin kilometrin verran. Samaan aikaan oli edelleen starttaamassa juoksijoita 34 kilometrin matkalle, mutta ehdin onneksi riippusillalle ennen seuraavaa starttia enkä ollut tukkimassa kisaajien matkaa ainakaan sillalla. Huollossa tajusin, että olen todella ajoissa paikalla ja samalla huomasin, että monellakaan pitkän matkan kulkijalla ei ollut omaa huoltoa. Tarjouduin auttamaan heitä huollossa, täyttelin lötköjä vedellä ja urheilujuomalla, kipaisin hakemassa suklaata, banaania ja satsumaa. Kannustin reitille ja toivottelin hyvää matkaa. Siinä tuli kohdattua monta ihanaa ihmistä ja ehkä annettua vähän iloa matkalle.

Kun miehen GPS alkoi lähestyä huoltoa, lähdin hölkkäilemään häntä vastaan. Kun kohtasimme aloin tentata, mitä huollossa tarvitaan, mitä tekee mieli ja miten homma hoidetaan. Kannustin juoksuun ja kun reitin varrelta löytyi kaveri kannustamaan, lähdin juoksemaan huoltoon ja valmistamaan huoltotarvikkeet toivotulla tavalla. Tällä kertaa kenkiä ei otettu pois jalasta ja huolto oli nopea. Nyt menossa oli sisua ja selvää päättäväisyyttä, maaliin ehtii hyvin ja kannustin matkaan niinkuin muitakin, tästä eteenpäin olisi hyvää juoksubaanaa, että eikun menoksi vain!

Basecampin huollosta lähdin kahden aikaan kävelemään autolle ja siitä suunnistin kohti mökkiä ja oman starttini valmistautumista, joka lähti klo 16:00 Rukalta. Aikaa oman kisastartin valmistutumiseen ei siis jäänyt juurikaan enkä ollut edes oikein missään välissä ehtinyt tutustua omaan matkaani. Sen olin huomannut, että matkaksi reittiesittelyssä oli laitettu 13.9 kilometriä, joten kelloon laitoin kisamatkaksi 14 kilometriä, jotta en alkaisi odotella liian aikaisin maalia.

Lähdössä porukkaa oli hurjat määrät ja vähän niinkuin salakavalasti lähtölaskenta yllätti minut. Juuri kun oltiin starttaamassa, omiin nappikuulokkeisiin soi Kuumaan ”Mun vaistot käskee lähtee pois – Mut sä kiskot luokses vieläkin”, siinäpä naureskelin muille, että mikähän merkki tämä on… Matka lähti vauhdikkaasti alamäkeen ja luulin laittaneeni kellon heti startissa päälle, mutta vasta alamäen jälkeen huomasin tarkistaa kellon eikä se ollut päällä ollenkaan. Onneksi kisajärjestäjä piti huolen matkan ja ajan mittaamisesta lopulta, mutta tuossa vaiheessa en enää osannut sanoa kuinka paljon matkaa oli taittunut ja kuinka paljon sitä olisi jäljellä. Veikkasin, että en ollut tullut kilometriäkään ja siitä laskeskelin reitin pituutta sitten päässäni matkan aikana. Matka taittui mukavan vauhdikkaasti, reitistä voin sen verran sanoa, että tuntui siltä että reittillä ei paljon tasaista pätkää ollut, oli joko jyrkkää tai loivaa ylämäkeä tai jyrkkää tai loivaa alamäkeä. Osan mäistä, varsinkin niistä jyrkimmistä kävelin suosiolla käsillä reisille voimaa antaen, loivempia mäkiä pyrin pääosin juoksemaan, mutta jossakin hapotuksen vaiheessa taisin kävellä hiukkasen pidemmästi kuin olisi ollut tarpeen. Joka tapauksessa matka taittui aivan yllättävän vauhdikkaasti ja mukavasti. Muutaman kilometrin juoksun jälkeen puhelin soi ja kuopus hätäili, että hän on kadottanut isän gps-seurannasta… Sain siinä puuskuteltua, että lataa sivu uudestaan ja lopetin puhelun. Onneksi hätä ei ollut tuota suurempi. Juuri tuossa kohtaa käännyttiinkin reitin lähes ainoalle selkeälle polkupätkälle, aivan pientä polkua reitillä olikin aika vähän, Iso osa matkaa kuljettiin latupohjaa ja pyöräreittejä, joissa oli sorastettua polkureittiä. Muutama oikein kunnon lammikokin matkalle mahtui ja niistä pistelin läpi oikein iloisesti roiskuen. Reittikuvauksessakin todettiin, että tämä reitti ”vie sinut jyrkkien nousujen ja vauhdikkaiden laskujen kautta alueen upeimmille poluille”. Näin oli todellakin reitin osalta, maisemat jäivät tosin tällä kertaa sumun ja pilvien vuoksi näkemättä, mutta enpä niitä olisi kovin paljon ehtinytkään ihailla vauhdin hurmassani :). Matkalla oli kaksi huoltopistettä tai oikeammin yksi, joka tuli vastaan kahteen kertaan reitin kiertäessä mutkan pohjoisen Rukan puolelle. Itse en huollon antimia näin lyhyellä matkalle ehtinyt nauttia, ja ennen kisaa hätäisesti syödyt lihapullat tahtoivat matkalla tulla kolkuttelemaan mahanporttia närästyksen muodossa. Evääksi siis riitti tälle matkalle korkeaenerginen juoma, jota huikkasin muutaman hörpyn ja vesi. 

Pitkän nousun jälkeen lähdettiin vielä viimeisille laskuille lähes jäätikön kautta kurvaten, pitkässä alamäessä kyselin joltakin, että vieläköhän tähän matkaan ehtii  tulla nousua,hän totesi, että kyllä  nyt lasketellaan jo Rukalle ja siinä vaiheessa laitoin kaikki heiveröiset alamäkitaitoni peliin ja laskettelin ”hirmuista” vauhtia kohti maalia. Maaliin savuin ajassa 1:34:26, naisista 23/227 ja ikaluokassani 2/35. Matkaa järjestäjän ilmoituksen mukaan kertyi 13.6 kilometriä. Maalissa ehdin nauttia kisahuumasta hetken ja lähdin sen jälkeen pikaiselle käännökselle mökille, jotta ehdimme hurramaan pitkän matkan maalintulijoille ja odottelemaan miestä saapuvaksi maaliin.

Kun saavuimme takaisin maalialueelle, aloimme jo ajoissa odotella väliaikaa, 1.8 kilometriä maaliin. Sitä ennen saimme hurrata monta pitkän matkan juoskijaakin maaliin, siinä samalla kun maaliin tuli lähes kaikkien matkojen kisaajia. Lähdimme nousemaan reittiä kohti viimeistä nousua, tytär jäi viimeisten rappusten alle ja minä nousin huipulle niin, että näin kun kisaajat nousivat viimeistä nousua ennen laskua Rukalle. Siinä näin monta kaveria, joita olin huoltanut Basecampilla ja sain toivottaa vielä viimeiset tsempit alamäkeen. Muutama 34 kilometrin matkalainen kyseli, kuinka pitkästi maaliin vielä on, heillä kun oli ollut kilometrit kellossa täynnä jo aikoja sitten. Kannustin heitä vielä viimeiseen laskuun ja totesin, että aatelkaapa, saitte muutamat ylimääräiset kilometrit aivan ilmaiseksi :). Olihan se hienoa, kun miehen oranssi takki viimein näkyi lumisen nousun ja puiden seassa. Lopun matkaa taivalsimme yhdessä ja tytärkin tuli matkaan mukaan. Maalissa meinasi itku tulla kaikilla.

Aivan parhautta on olla mukana toisen suuressa saavutuksessa. En yhtään ihmettele ihmisä, joiden intohimo on huoltaa juoksijoita, siinä tuntee kyllä auttavansa ja olevansa tarpeellinen. Olihan tämä hieno kokemus yhdessä, yhtään väheksymättä sitä, että mies teki aivan valtavan työn ja taisteli itsensä maaliin hyvinkin aikarajan puitteissa!

Kiitos NUTS, kiitos kaikista kohtaamisista, jatketaan tätä samaa rataa sitten heinäkuussa NUTS Ylläs-Pallaksella!

– Maijaliisa

Saat kätevästi tiedon uudesta postauksesta seuraamalla blogini Facebook-sivua ja Instagram-tiliä sekä ottamalla blogini seurantaan Blogit.fi tai Follow my blog with Bloglovin.