Tällä viikolla kropassa on ollut terveyshuolia, sain antibioottihoitoa vaativan tulehduksen kuin salama kirkkaalta taivaalta ja se on vaivannut lähes koko viikon. En todellakaan ole tottunut tällaiseen sairasteluun enkä antibioottikuureihin, onneksi. Ja onneksi vaiva on hoidettavissa lääkkeillä ja kohtuullisen vaivattomasti. Olen seurannut somessa viime aikoina useita vakavasti sairastuneita suurin piirtein ikäisiäni naisia ja yhä paremmin tajunnut sen, että terveys ei todellakaan ole mikään itsestäänselvyys. Kuka tahansa meistä voi sairastua ja vaikka liikunta ja hyvät elämäntavat voivat olla jollakin tasolla ennaltaehkäisemässä joitakin sairauksia, mutta eivät nekään estä sairastumista vakavastikaan.

Maanantai oli suunnitellusti viikon kävelypäivä (1:33:23, 9.02 km). Jotakin tuntumaa kropassa oli jo tuolloin, mutta en oikein osannut sitä vielä tarkkaan kuunnella. Tiistaina oireilu vahvistui päivän aikana ja sain työterveyden kautta antibiootit hoitamaan tulehdusta. Jotenkin ajattelin, että mitäpä tässä, kun kuurikin on saatu jo käyntiin, eikun treeniä kohti. En siis oikein osannut ajatella järkevästi  tässä vaiheessa… Juoksin salille (22:48, 3.5 km), steppailin hetken crossarilla (15:11, 1.8 km) ja salilla suunnitelmissa oli jalkapäivä, mutta sekä antibiootti että itse tulehdus alkoivat tuottaa ongelmia, olo oli suorastaan hirveä ja pahoinvoiva. Tajusin kuitenkin muutaman jalkaliikkeen jälkeen lähteä kotiin, vaikka näköjään siihen meni aika pitkään (41:58). Kävely kotiin onnistui vielä mukavasti (18:03, 1.45 km), mutta kotona tulehdusoireet lisääntyivät aivan massiivisesti, kaikeksi onneksi olin saanut jo antibiottikuurin käyntiin ja seuraavana aamuna olo oli jo huomattavan paljon parempi. Vahingosta viisastuneena otin kuitenkin keskiviikon aivan levon kannalta. Tuntuu, että itse antibiittikuurikin sai elimistön niin sekaisin, että olin aivan uupunut ja pahoinvoiva. En edes muista milloin viimeksi olen antibioottia syönyt, mutta sen muistan, että aikaisemminkin olen ab-kuurista ollut pahoivoiva.

Torstaina jatkoin kevyttä liikuntaa, kävin rauhallisella kävelyllä (1:15:24, 7 km) ja perjantaina olin jo aivan kohtuullisessa kunnossa, joten lähdin testailemaan juoksua, joka tuntui aivan mukavalta kropassa (56:01, 8.24 km). Lenkin lopuksi hyppäsin Jopon polkimille, kun hain tyttären pyörän koululta lenkin päätteeksi (12:14, 3.45 km). Lauantaina olin lähes entiselläni ja tulehduskin alkoi antaa lopulta periksi ja oireetkin olivat selvästi helpottaneet. Kuljettelin lapsukaisia lauleskelemaan ja ehdin myös itse salille, tein pitkän pk-treenin crossarilla (1:30:05, 10.74 km) ja salilla koko kropan treenin (1:00:10). Antibiottiikuuri loppui vasta sunnuntaina, mutta vieläkin tunnen pieniä tulehduksen oireita. Toivon todella, että oirehdinta ei ole enää tulehdusta vaan toipumiseen liittyvää. Sunnuntaina kävin nautiskelemassa päivällä ihanasta auringosta ja mukavan lämpimästä säästä juosten (1:10:02, 11.02 km), lenkillä taktiikkana oli juoksukävely, kahdeksan minuuttia juosten, kaksi minuuttia kävellen. Juoksukävellen sain aivan eri tavalla vauhtia juoksuun ja se tuntui hyvältä.

Tällaiseen sairastelu-toipilas-viikkoon on kertynyt kuitenkin hämmästyttävän paljon liikkumista, aikaa liikuntaan käytin reilu yhdeksän tuntia (9:15) ja kilometrejä viikkoon kertyi 56.2, joista juoksua oli kuitenkin vointiin nähden hämmästyttävästi 22.7 milometriä. Tuntuu aivan hassulta, että juuri on selvitty pääsiäisestä ja vappu kolkuttelee jo ovella. On vaikea hahmottaa, että ensi viikolla siirrytään jo toukokuuhun. Aika aivan rynnistää eteenpäin ja minun pitäisi alkaa vähitellen suunnata katsetta heinäkuun polku-ultraa kohti harjoittelussani. Sen suunnittelua aloittelenkin tässä toukokuun alkupuolella.

Valloittavaa Vapun odotusta meille kaikille,

– Maijaliisa

Saat kätevästi tiedon uudesta postauksesta seuraamalla blogini Facebook-sivua ja Instagram-tiliä sekä ottamalla blogini seurantaan Blogit.fi tai Follow my blog with Bloglovin.