Ladataan...

Heti maaliintulon jälkeen olin täysin varma, että nyt nämä polkukisat on nähty! Ikinä enää en kilpaile poluilla, en koskaan ja piste! Hetken tässä itseäni keräilleenä ja rapsan kautta tilannetta analysoineena alkaa velat tuntua saatavilta ja heikkoudet vahvuuksilta :) 

Kisasta palautuminen on ollut lähinnä ruuan mättämistä (mulla on koko ajan aivan karmiva nälkä), kävelyn opettelua ja kuolemanpelkoa, yskä ei ole jättänyt rauhaan. Flunssahan tämä nyt selvästi on, kyljet ja koko rintaranka ovat kipeinä yskimisestä. Toisinaan yskä tuntuu paineena rintakehässä ja pelkään aiheuttaneeni itselleni tuolla Vaarojen keikalla jonkun kuolemantaudin. Tässä sitten pohdin, että oliko ne Vaarat nyt niin tärkeä juttu jos vaakakupissa on kolme äiditöntä lasta...

Ajatukset kisasta tuntuvat varsin kaksijakoisilta. Jotenkin on voittajafiilis, kun ylipäänsä vaikeuksien kautta selvisin maaliin enkä nyt kuitenkaan aivan loputtoman kauan siellä reitillä viipynyt. Odottelimme maalialueella seurakaveria 86 kilometrin matkalta klo 18 aikaan täydessä pimeydessä ja samoihin aikoihin tuli edelleen maratonmatkalaisia maaliin. Minulla ei ollut käynyt pienessä mielessäkään ottaa lamppua mukaan kisaan... Toisaalta tavoite ja ajatus oli, että voisin hyvin juosta reitin noin kuuteen ja puoleen tuntiin. Se tuntui aivan realistiselta tavoitteelta. Kunto tuntui olevan ehkä parempi kuin koskaan ennen, lenkeillä sykkeet pysyi aisoissa ja vauhti senkun kiihtyi. Ja niitä kilometrejäkin kertyi viikoittain ainakin sen reilun maratonin verran, usein enemmänkin. Olin siis mielestäni treenannut hyvin, maltillisesti ja oikein. Kaiken piti olla kunnossa, miksi sitten jäin kauas tavoitteesta? 

Aloin tarkastella suorituksen sykekäyrää ja sain asiantuntijaltakin omaa pähkäilyäni tukevan lausunnon, että sykkeiden lasku suorituksen puolen välin jälkeen vaikuttaa todellakin siltä, että hiilarit ovat päässeet ehtymään, kun tankkausta ei ole ollut riittävästi. Elimistö on siis alkanut hyödyntää rasvoja enemmän energiantuotannossa. Tämä prosessi on hitaampi, mistä johtuen elimistö ei ehdi tuottaa energiaa tarvittavaa määrää yhtä kovilla tehoilla juostessa, ja tästä syystä myös vauhti hiipuu ja myös minulla hiipui.

Myöskään yskän vaikutusta suoritukseen ei voi vähätellä. Huomattavasti vaikeampaa on kuitenkin tietää, kuinka paljon se vaikutti esimerkiksi hapenottoon ja sitä kautta vaikkapa lihasten hapensaantiin. Kärsivätkö lihakset "hapenpuutteesta" ja siitä syystä voimat loppuivat liian aikaisin? Kuinka paljon sitten vaikuttaa stressitasoihin ja kokonaiskuormitukseen samalla viikolla ollut OYSsin keikka esikoisen kanssa? Paljon! 

Alamäkitreeni on mennyt loistavasti, samoin juoksu kulkee kohtuullisesti tasaisella, mutta tunkkaustreenit ovat jääneet aika totaalisesti väliin. Salilla olen tehnyt kyykkyä, mavea ja loikka/hyppyharjotuksia, mutta se ei ilmeisesti riitä. On todellakin lähdettävä treenaamaan lajinomaisesti ylämäkijuoksua, tunkkausta, savoilla ja ilman.

Jotenkin on voittajafiilis, mutta kuitenkin jotain jäi pahasti hampaan koloon. Siitä sisuuntuneena saatan olla vuoden päästä uudestaan viivalla muutamaa asiaa viisaampana...

  • Ennen pitkää suoritusta (useita tunteja kestävä) on tankattava huolella ja oikein.
  • Vähäinenkin flunssan oire - EI viivalle! 
  • Tunkkaustreeniä on tehtävä sauvoilla ja ilman, jos aikoo näissä pippaloissa selvitä kunnialla.
  • Elämän kokonaiskuormitus vaikuttaa myös vahvasti fyysiseen suoritukseen.
  • Joskus kisapäiväksi tulee vain se huono päivä ja siitäkin on selvittävä. Vaikka kaikki asiat olisi tehnyt oikein, kisassa voi tapahtua mitä vain, nyrjähtää nilkka, maha alkaa vaivata jne.

Tämäkin kaikki olisi ollut luettavissa kirjoista, mutta minun pitää näköjään käydä kaikki itse läpi ennekuin uskon, että se on totta. Mutta koska tämänkin reissun tein, jatkan matkaani vahvempana ja erityisesti viisaampana :)

Seuraa: blogit.fi, bloglovin', Facebook, Instagram, Twitter