Ladataan...

Huh, mikä viikko! Tänään, sunnuntaina, eräs someton ystäväni kysyi, miten maraton meni... Hetken aikaa päässä löi aivan tyhjää, tällä viikolla on tapahtunut niin paljon, että maratonista tuntuu olevan ikuisuus! Elimistö ei ole vielä kuitenkaan unohtunut maratonia ja tämän viikon muut tapahtumat eivät ole kyllä olleet auttamassa palautumisessa. 

Hyvin rakas ja läheinen ihminen todettiin vakavasti ja parantumattomasti sairaaksi. Hän on elänyt upean, hyvän, pitkän ja kokonaisen elämän ja on tässäkin tilanteessa täysin rauhallinen. Me muut suremme jo nyt, vaikka aikaa voi olla vielä vaikka vuosikin tai sitten ei. Eihän meistä kukaan tiedä seuraavaa päiväänsä. Samaan aikaan, kun itse olin siis matkalla pohjoiseen, jossa vietin maanantain ja tiistain rakkaiden sukulaisten kanssa, mies joutui lähtemään kaikkien lasten kanssa Ouluun, Oulun yliopistolliseen sairaalaan, koska esikoisella epäiltiin pahanlaatuista bakteeritulehdusta silmässä. Tämä oli onneksi väärä hälytys, seuraavana päivänä todettiin, että silmässä oli vain voimakas allerginen reaktio. Silti tämäkin oli aikamoinen stressitekijä, varsinkin, kun itse olin toisella puolella Suomea. 

Alkuviikko, maanantaista keskiviikkoon meni fyysisesti levossa, henkisesti oli sitten kovaakin kovempaa settiä. Omaa kehoa ei ehtinyt juurikaan kuunnella. Kaikki paikat oli sunnnuntaina vielä kipeänä, mutta jo maanantaina lihakset toimivat kohtuullisen hyvin. Palautuminen lähti siis hyvin käyntiin. Toisaalta kisan jälkeisiin päiviin tuli roppakaupalla henkistä stressiä, äkillistä matkustamista ja valtaisia tunnevyöryjä. 

Maratonvaurioita alkoi löytyä vähitellen ympäri kehoa, vaikka maratonin aikana en niitä ollut huomannutkaan. Pitkästä aikaa osa varpaiden kynsistä tummui ja sykevyö aiheutti nirhauman selkään. Minulla on toppi Shock Absorberilta, johon saisin sykesensorin kiinni, mutta en tajunnut sitä käyttää maratonilla. Myös vasemman jalan akillesjänne/nilkka on tuntunut jäykältä, se ei maratonilla kyllä juurikaan vaivannut, tai en ehtinyt siihen muiden jalkavaivojen vuoksi kiinnittää huomiota. Muistan kyllä jossakin välissä nilkkakipua miettineeni...

Torstaina pyöräilin suunnistuspaikalle (7:38, 2.14 km, avg 104 bpm) ja suunnistimme koko perheen voimin lyhyen sprinttiradan (23:43, 1.94 km, avg 114 bpm). Jouduin jättämään suunnistuksen kesken,  jotta ehdin pyöräillä polkujuoksuporukan yhteislenkin alkuun (7:23, 1.80 km, avg 119 bpm). Yhteislenkin aikana huomasin, ettei kroppa ole selvästikään vielä palautunut maratonista. Sykkeet nousi helposti ja huomaamatta vauhtikestävyyden puolella, vaikka vauhti olisi edellyttänyt peruskestäyyssykkeitä (37:45, 5.44 km, avg 142 bpm). Myös jaloissa, sisäreisissä, alkoi nopeasti tuntua lihaskipua hetken juoksun jälkeen. Kaverit jäivät tekemään sadan metrin vetoja, kun minä lähdin takaisin kotiin. Minulla ei ollut mitään saumoja edes yrittää vetoja, sen verran voimattomilta jalat tuntuivat.

Perjantain palauttavana liikuntana toimi jo varsin pitkään mittaan kasvanut ruohon leikkaaminen (45:53, avg 104 bpm). Pihan kukat ovat jo upeassa loistossaan ja muutaman vuoden kasvanut pionikin on kasvattanut ensimmäisen kukintonsa nupulle. 

Lauantaina loppui kahdelta vanhimmalta lapselta koulu ja kävimme juhlan kunniaksi Sotkamon Hiukassa heittämässä talviturkit... Siis lapset heittivät, en tokikaan minä :). Retken jälkeen kävin pyöräilemässä kesän ensimmäisen pidemmän pyörälenkin (1:27:44, 28.67 km, avg 122 bpm). Pyöräily on loistavaa peruskuntoilua, jopa minullakin pysyvät sykkeet maltillisina pyöräillessä.

Sunnuntaina kävin juoksulenkillä (1:17:07, 10.11 km, avg 137 bpm), joka oli suunnitelmissa pitää palauttavana treeninä, mutta juoksuksihan se meni ja treenistä tuli  peruskestävyystreeni, siinäkin suhteessa olisi saanut olla hieman matalammat sykkeet, mutta minkäs teet, kun tossu vie naista eikä nainen tossua :)

Viikon liikuntakilometrit kokonaisuudessaan olivat 50.8 kilometriä ja aikaa urheiluun käytin palauttavalla viikolla 4 tuntia ja 37 minuuttia, juoksua tälle viikolle tuli 17.5 kilometriä.

Tähän asti treenien kiintopiste on ollut Maratonajan parantaminen (parantui 12 sekunnilla), joten nyt on aika suunnata katse ja treenit kauden päätaoitteeseen, Nuts Pallas-Heltta (55 km) ultrajuoksuun sekä Vuokatti Trail Challengeen, jossa olen päättänyt juosta 57 kilometrin ultramatkan... Riippuen toki siitä, kuinka Pallaksella menee. Pallaksen juoksu on tällä hetkellä kuitenkin hieman vaakalaudalla, koska lastenhoito kisan aikana on tällä vielä avoinna. Hoitajaksi lupautunut joutuukin hyvästä syystä matkustamaan silloin, eikä voi hoitaa lapsia kyseisenä viikonloppuna. Jotenkin haluan uskoa, että kaikki kääntyy parhain päin tässäkin asiassa, oli tulos sitten mikä tahansa.

Oikein mahtavaa ja nautinnollista kesäkuun alkua sinulle :)

- Maijaliisa

P.s. Buffin arvonta on käynnissä Facebookissa vielä koko maanantain, käyhän osallistumassa - linkin blogin Facebooksivuille löydät alta

Jos haluat seurata blogini sometilejä, löydät ne täältä: 

Facebook
Instagram
Twitter
YouTube

Löydät blogini myös seuraavista portaaleista:
Blogit.fi
Bloglovin'
Blogkeen