Ladataan...

Voiko puhelimen varastamisesta koitua mitään hyvää? Ilmeisesti... Koska minulla ei ollut puhelinta eksyin tutkailemaan IPadin podcasteja ja löysin Mikael Heermanin Polkuporinat. Olen toki niistä jo somessa kuullut puhuttavan, mutta jotenkin minulla oli käsitys, että niitä olisi jotenkin vaikea kuunnella puhelimella (Android). Joka tapauksessa, nyt tosiaan löysin polkuporinat iPadin podcast-sovelluksesta ja olen kuunnellut niistä jo useamman. Juoksulenkillekin olen nakannut juoksurepun selkään, jotta saan IPadin mukaan ja voin kuunnella haastatteluja.

Mikael on rento ja asiaan perehtynyt haastattelija, voin oikein kuulla, miten leppoisa ja kotoisa olo haastateltavilla on Mikaelin seurassa. Olen tähän mennessä kuunnellut Noora Pinolan, Henri Ansion, Maija Oravamäen ja Janne Marinin haastattelut. Jokaisen kohdalla olen hämmästellyt sitä, miten tunteella ja sydämellä he suhtautuvat liikkumiseen ja liikuntaan elämäntapana. 

En tunne heitä, mutta nimet olen toki genreen tutustuneena kuullut moneen otteeseen, ovathan he kaikki jonkinlaisia polkujuoksun/vuorijuoksun pioneereja Suomen tasolla. Olen ihaillen kuunnellut, miten monipuolisia urheilijoita he ovat. Noora Pinolalla on huima kokemus seikkailukilpailuista ympäri maailmaa, Janne Marin on kiertänyt käsittämättömän kovia useiden vuorokausien vuorijuoksuja, Maija Oravamäki on juossut maailmamestaruustasolla ja Henri Ansio on kehittynyt itseään valmentaen muutamassa vuodessa maailmanluokan polkujuoksijaksi.

Muutama haastattelu odottaa vielä kuuntelemista ja odotan jo innolla, kenen haastattelu ilmestyy seuraavaksi eetteriin - Kenen polkujuoksijan haastattelun sinä haluaisit kuulla?  

Jos polkujuoksu ja mielenkiintoiset urheilijat kiinnostavat, suosittelen lämpimästi tutustumaan polkuporinoihin! 

-Maijaliisa

Saat kätevästi tiedon uudesta postauksesta seuraamalla blogini Facebook-sivua tai ottamalla blogini seurantaan Blogit.fi tai Bloglovin' -sivustoilla. Jos haluat seurata blogini sometilejä, löydät ne täältä: 

FacebookInstagramTwitter ja YouTube

Ladataan...

Löysin jo kaun aikaa sitten blogimaailmassa kierrelleen - mitä nimeni kertoo minusta -haasteen, jonka alkuunpanija on Every Steps Running a Circle -blogin Hanna. Ideana on keksiä oman nimensä jokaisesta kirjaimesta itseään kuvaava positiivinen adjektiivi. Mielestäni aivan loistava idea nuorelta naiselta <3. Itseään ei tule kovin usein kehuttua ja nyt sen saa tehdä oikein luvan kanssa. Nimeni on varsin pitkä, joten saan kehua itseäni oikein urakalla :) Ajattelin ottaa tähänkin postaukseen osin juoksukulman, joten katsotaanpa mitä kirjaimista selviää...

Myönteinen - Ajattelen asioista positiivisesti ja pyrin näkemään kaikissa asioissa jotakin positiivista. Tämä näkyi jopa ensimmäisellä maratonilla kilometrejä laskiessa kolmenkympin kohdalla... jolloin maaliin oli mielestäni reilu kymppi, 31 kilometrin kohdalla noin kymppi ja 32 kilometrin kohdalla enää kymppi... vai oliko tämä vain huonoa laskupäätä... ;)

Aito - Olen se mikä olen. En halua esittää olevani parempi tai enemmän, vaan näillä mennään :) 

Innokas - Innostun usein ja monesta asiasta. Juoksusta innostuttuani olen ollut innostunut jo pitkään. Tämä pätee siis erityisesti juoksuharrastukseeni, mutta myös kaikkeen muuhun tekemiseen, josta nautin. Usein sanon, että olen juoksijana enemmän innokas kuin älykäs ;)

Joustava - Pystyn mukautumaan tarpeen vaatiessa ympäristöön ja sosiaalisiin tilanteisiin. Luen myös tarkasti tunnetiloja ja sanatonta viestintää ja luovin tilanteissa näiden avulla. Olen myös usein vähän sinnepäin -tyttö, uskallan toisinaan mennä sieltä mistä aita on matalin ja se on varsinaista joustamista lapsiperheen arjessa, hyvällä tavalla.

Aktiivinen - Olen härrävärkki, liikun koko ajan, jopa ruokapöydässä istuessa liikutan jotakin ruumiinosaa, yleensä heiluttelen tai tärisytän jalkaa. Toisaalta osaan minä ottaa iisisti ja nauttia loikoilustakin.

Lahjakas - Jokainen ihminen on lahjakas jossakin. Itse sain ihanaa palautetta ensimmäisen sileän maratonin jälkeen. Olin juuri tullut maaliin, jonne sarjan voittaja oli saapunut hetkeä aiemmin. Kun kerroin voittajalle, että juoksin ensimmäisen maratonini, hän totesi, että kyllä sinulla selvästi on lahjoja juoksemiseen. 

Iloinen - Nautin elämästä ja olen perusluonteeltani iloinen mutta onnellinen :) 

Itsenäinen - Olen kasvanut aikuiseksi, itsenäiseksi naiseksi, olen tullut toimeen itsekseni ennen kuin olen mennyt naimisiin ja saanut perheen. Tuo aika on kasvattanut minua pystyn itsenäisiin ratkaisuihin. Pidän sitä ehdottomasti positiivisena omainaisuutenani. 

Sisukas - Jos jotakin päätän tehdä, en halua jättää asiaa puolitiehen. Tämä näkyy myös juoksuissani. En ole ainakaan vielä jättänyt kisaa kesken, vaikka se ehkä olisikin ollut järkevää... 

Arvokas -Jokainen meistä on arvokas ja ainutlaatuinen sellaisena kuin on. Minulle on erityisen tärkeää, että ihmistä arvostetaan siksi, että hän on, ei siitä syystä mihin hän pystyy tai mitä hän osaa. Siksi mikään saavutus ei määritä minua ihmisenä jotenkin tosia paremmaksi tai huonommaksi. 

Siitä se tuli - Maijaliisa 

On minussa vielä paljon muutakin, mutta aika monta puolta itsestäni sain tässä avattua. Haluaisitko sinäkin kertoa itsestäsi? Jos et halua kirjoittaa blogihaastetta, niin voit kirjoittaa vaikkapa kommenttikenttään vähintään yhden sinua kuvaavan positiivisen adjektiivin :)

Miten loistavan tärkeää onkaan taputtaa itseään joka aamu selkään ja todeta itselleen, että olet kyllä hieno ja hyvä tyyppi - sen voimalla jaksaa taas päivän haasteet huomattavasti kevyemmin - laitetaan hyvä kiertämään ja itsensä arvostaminen kasvamaan! 

- Maijaliisa

Saat kätevästi tiedon uudesta postauksesta seuraamalla blogini Facebook-sivua tai ottamalla blogini seurantaan Blogit.fi tai Bloglovin' -sivustoilla. Jos haluat seurata blogini sometilejä, löydät ne täältä: 

FacebookInstagramTwitter ja YouTube

Ladataan...

Seku vain = huviksi vain, ilman suurempaa tarkoitusta

Olenko blogimaailman täydellinen hylkiö, onko blogini tuhon oma, koska en haaveile bloggaamisesta ammattia tai edes sitä, että saisin blogistani tuloja? Onko blogin pitämisessä ylipäänsä mitään järkeä, jos minulla ei ole näitä yllämainittuja tavoitteita? 

1. Kysymys: ”Saatko blogistasi rahaa, maksavatko mainostajat sinulle?”

Tehdäänpä tämä nyt selväksi. Kirjoitan lily.fi -alustalla, joka kuuluu A-lehdet Oy:hyn ja kaikki blogin yhteydessä näkyvät mainokset tulevat tätä kautta. Mainostajat maksavat A-lehdet Oy:lle näkyvyydestään sen eri formaateissa. Minä olen vain pykännyt blogini tälle ilmaiselle alustalle, enkä saa minkäänlaista korvausta blogissani esiintyvistä mainoksista. Kirjoitan blogiani täysin ilmaiseksi, seku vain.

Blogissani on ollut muutamia yhteistyöpostauksia ja niistä olen saanut testissä olevat tuotteet itselleni, koko blogini reilun vuoden kestäneessä historiassa näitä postauksia on ollut neljä. Muut tuotearvostelut tai ”mainonnat” olen tehnyt ilman minkäänlaista yhteistyötä tuotetta markkinoivaan tai myyvään tahoon, omasta tahdostani, innostuksestani, siitä syystä, että olen kokenut tuotteet niin hyviksi, että olen halunnut niistä kertoa muillekin. Toki ottaisin edelleen oikein mielelläni erityisesti juoksuun liittyviä tuotteita testiin ja kirjoittaisin niistä arvosteluja. Itse en ole aktiivisesti tähän puoleen blogissani panostanut, koska koen sen vaativan panostusta ja paljon aikaa, jota minulla juuri nyt ei ole. Ehkä sitten joskus, tai sitten ei...

2. Kysymys: ”Mikä on blogisi tavoite?”

Hmm... Aloin miettiä asiaa oikein hartiavoimin ja siinä pohtiessa alkoi tuntua yhä enemmän siltä, että ei minulla taida olla tavoitetta ollenkaan ja siksipä koko blogilla ei ole mitään merkitystä. Sama laittaa pillit pussiin ja lopettaa koko "nousukiidossa" oleva bloggaajan ura :D Mutta onkohan asia kuitenkaan aivan noin. Tai pitääkö blogilla ylipäänsä olla jokin tavoite? Mietin myös sitä, mitkä blogin kirjoittamisen taustalla olevat vaikuttimeni voisivat olla? 

Huomasin siis ajattelevani, että pitääkö blogilla olla jokin tavoite? Juoksuakin (tai muita harrastuksia) voi aivan hyvin harrastaa ilman minkäänlaista erityistä tavoitetta. Toki tavoite voi olla hyvä olo, kunnon ylläpitäminen, uuden oppiminen jne, mutta tavoitteelliseksi juoksuharrastusta aletaan kutsua siinä vaiheessa, kun juoksija haluaa kehittyä paremmaksi juoksijaksi, nopeammaksi, voimakkaammaksi ja tuota tavoitteen saavuttamista mitataan sitten kisoissa. Blogin tavoitteita voivat tietysti olla tietyn lukijamäärän saavuttaminen, näkyvyys, julkisuus, maine, kunnia, raha tai vaikkapa Blogs Awards-voitto. Itse en minkään noista edellä mainitsemani asian takia blogia kirjoita, joten voisiko vaikuttimena olla minulla ja monella muullakin bloggaajalla aivan joku muu asia? 

Kun aloin miettiä, miksi blogiani kirjoitan, löysinkin helposti monta syytä ja tavoitetta blogilleni: 

  1. Aluksi laitoin blogin pystyyn hyvin itsekkäistä syistä, halusin kirjata ja dokumentoida harrastukseni julkisesti, mutta en ajatellut sen suuremmin ketään muuta kiinnostavan.
  2. Halusin myös pitkästä aikaa ilmaista itseäni kirjoittamalla, kokeilla osaanko enää ylipäänsä kirjoittaa, kertoa tarinoita ja kehittää itseäni kirjoittajana. Mitä enemmän kirjoitan, sitä enemmän tavoittelen kehittymistä kirjoittajana. Haaveilen siitä, että voisin viihdyttää lukijoita, kertoa tarinaa niin, että se vähän jopa naurattaisikin, herättäisi tunteita.
  3. Heti kun huomasin, että joku todellakin lukee blogiani, tavoitteeksi nousi vahvasti muiden innostaminen - jospa joku muukin innostuisi liikunnasta kokemusteni kautta, huomaisi ettei se ole täysin mahdoton yhtälö lapsiperheessäkään ja että usein siitä saa enemmän kuin se ottaa.
  4. Samaan aikaan tavoitteeksi selvästi muodostui innostuksen jakaminen muiden samanhenkisten ihmisten kanssa. Kovin moni ei varmaankaan jaksa lukea loputtomasti juoksuasioitani, jos ei ole kiinnostunut juoksemisesta.
  5. Mitä enemmän blogiani kirjottelin ja sain positiivista palautetta (suuret kiitokset aivan yltiöupeista palautteista <3), aloin jakaa kokemukseni kautta nousevaa tietoa ja neuvoja juoksuun liittyvistä asioista. Toivon, että blogistani voisi saada myös informaatiota ja tukea juoksuharrastukseen. Mitään absoluuttista totuutta mihinkään juoksuasiaan en yritä enkä halua tuottaa tai antaa, olenhan vain juoksun harrastelija.

Näin - ei bloggaaminen sitten loppujen lopuksi olekaan seku vain, se on rakas harrastus, jonka kautta olen saanut todella paljon! Olen todella iloinen, että olen tälle tielle lähtenyt.

Vielä isot kiitokset teille armollisille ja upeille blogini lukijoille ja kommentoijille, olette pitäneet minua kuin kukkaa kämmenellä, siksi olen uskaltanut jakaa itsestäni enemmän <3

Maijaliisa 

Seuraathan blogini sometilejä :)

Facebook
Instagram
Twitter
YouTube

Löydät blogini myös seuraavista portaaleista:
Blogit.fi
Bloglovin'
Blogkeen

Ladataan...

Jos olet seurannut blogini facebooksivua, olet ehkä huomannut, että olen mukana trailrunning.fi:n toimituskunnassa :) Minua pyydettiin kirjoittamaan esittely itsestäni sivulle, ja aloin oikein ihmetellä, että miten minusta tuli polkujuoksija? Sanottakoon tähän väliin, että olen edelleen 'sekakäyttäjä' ja juoksen joka viikko sekä poluilla että sileällä. 

Marjanpoimija-sukupolven lapsena olen imenyt itseeni äidinmaidosta metsissä samoilun ja vaeltelun. Itse en kuitenkaan koskaan ole erityisemmin tuohon marjanpoimintaan innostunut ja vaikka olen koko lapsuuteni ja nuoruuteni asunut Lapissa, olen käynyt vain pari kertaa hillassa! Sääsket vielä kohtuudella siedän mutta mäkäräiset ja polttiaiset ovat hillastusaikaan minulle liikaa, aivan liikaa! Harrastin lapsuudessa ja nuoruudessa partiota - metsät, vaellukset ja erätaidot tulivat sitä kautta tutuiksi ja hiihtovaellus Haltille tuli myös koettua. Siitä reissusta riittäisi kyllä kerrtottavaa jälkipolville enemmänkin... 

Oikeastaan lopullisen niitin polkujuoksuinnostukseeni iski mieheni ja NUTS Pallas 2016. Korpisoturi oli jostakin löytänyt polkujuoksukisan, joka juostiin kotimaisemissani Muoniossa, kuuluisalla Hetta - Pallas / Pallas -Hetta reitillä. Hän ilmoitti kisaan itsensä, minua metsissä juoksentelu ei tuossa vaiheessa aivan kauheasti vielä kiinnostanut. Olimme lasten kanssa saattelemassa miestä matkaan, kun luonto näytti voimansa. Keskellä 'kirkkainta' heinäkuuta alkoi sataa kaatamalla ja tunturissa tuuli 20 metriä sekunnissa. Jo Hotelli Pallaksen pihalla keli oli aivan karmea! Toimitsijat juoksivat ympäriinsä luontokeskuksessa varoittamassa kilpailijoita: "Jos sinulla ei ole kokemusta tunturissa vaeltamisesta, kannatta miettiä lähdetkö kisaan ollenkaan!" ja "Laittakaa kaikki vaatteet päällenne, mitä repuistanne löytyy, tunturin päällä ilma tuntuu kuin -3 astetta!" myös "Jos sinulla ei ole hanskoja mukana, on tunturiin turha lähteä!" ja niin edelleen. Silti lähtöviivalla oli porukkaa sortsit jalassa :D Ja mitä liikkui minun päässä kisakeskuksen hyörinässä ja lähtöviivalla joukkoa katsoessa? No tietysti se kaikkein järkevin vaihtoehto: tänne on päästävä, tätä tunnelmaa ja kokemusta haluan olla joku päivä jakamassa muiden juoksijoiden kanssa!

Ensi vuonna olen vihdoin toteuttamassa tuota unelmaa! Olen ilmoittautunut NUTS Ylläs Pallas -kisan Pallas-Hetta 55 kilometrin matkalle. Koko alkuvuoden teen töitä, jotta voisin tämän unelmani saavuttaa. Huomaan ja ymmärrän kuitenkin olevani polkujuoksijana aivan vasta-alkaja, virallisia polkukisoja on takana vain NUTS Karhunkierros 53 kilometriä ja Vaarojen Maraton. Pieniä paikallisia polku- ja maastojuoksuja muutamia lisäksi. Olen aloittanut koko juoksuharratuksenkin vasta hieman vajaa neljä vuotta sitten.

Haaveilen vielä joskus juoksevani jonkun pidemmän polku-ultran, ensiksi ehkä semipitkän noin 80 kilometrin juoksun ja sitten satasen tai reilun. Tiedän, että tarvitsen vielä pari vuotta peruskunnon kasvattamista, jotta elimistö on valmis noin haastaviin suorituksiin, mutta mihinkäs minulla olisi kiire, hiljaa hyvä tulee sanoi aikoinaan mummo lumessa... Olkoonkin, että nyt minä olen se mummo lumessa ;)

Vielä siitä toimituskunnasta - porukka vaikuttaa olevan täynnä huipputyyppejä - käyhän tsekkaamassa koko tiimi täältä. Suurin osa tiimistä on rautaisia media-alan ammattialisia ja sitten siellä olen minä, tavallinen polkutallaaja ja pikkuruisen blogin luotsaaja... Toivon todellakin, että innokkuudella ja halulla oppia, selviää tästä pestistä, noita kahta minulla kyllä riittää! 

Poluilla tavataan, moikataan ja tutustutaan, eikö niin? :)

 

Seuraathan blogini sometilejä :)

Facebook
Instagram
Twitter
YouTube

Löydät blogini myös seuraavista portaaleista:
Blogit.fi
Bloglovin'
Blogkeen

 

Ladataan...

Apua, joko vuosi meni?!? Olenko minä jo todellakin vuoden verran horissut tänne näitä epämääräisiä postauksiani? Siltä vahvasti näyttää. Ensimmäinen postaus ilmestyi netteilyn ihmeelliseen maailmaan tasan vuosi sitten, 18.10.2016. Kummallista miten lyhyeltä se aika tuntuu some-elämässä, vaikka vuoden aikana on tapahtunut omassa ja juoksijan elämässä isoja asioita. Tämä vuosi on ollut yhtä ensimmäistä juoksuharrastuksessa: ensimmäinen kuntotesti, haastattelu Sport-lehdessä elämänmuutoksesta, johon itse kirjoitin 'vastineen' :), ensimmäinen ultrajuoksu - NUTS Karhunkierros 53km ja ensimmäinen maantiemaratonikin. Mutta ennen kaikkea olen saanut elämääni juoksuharrastuksen kautta aivan äärimmäisen huippuja kokemuksia, mahtavia kohtaamisia ja aivan järisyttävän upeita ihmisiä! 

Blogin pistin pystyyn juurikaan asiaa sen enempää pohtimatta ja onhan tässä vuodessa jo ehtinyt muutaman kerran ihmetellä, että mitä tulikaan tehtyä... Onneksi tänne Blogimaailman meitä mahtuu moneen junaan ja minunkin mukaan on jokunen kaveri eksynyt. Blogin "suosio" on yllättänyt minut täydellisesti! Tai siis ehkä enemmänkin se, että edes joku lukee postauksiani ja vieläpä toisinaan vaivautuu kommentoimaankin, siitä iso kiitos <3.

Kiitoksena blogini lukijoille ja seuraajille Facebookissa haluan järjestää pikkuruisen pipoarvonnan. Pipot ovat kooltaan one size ja ensimmäinen voittaja saa valita kumman pipon haluaa. Encore Sweden -pipo on väriltään tumman harmaa ja Cross -palmikkopipo vaaleamman harmaa (värit selvennyksenä hieman epätarkkaan kuvaan). 

Arvontaan osallistut kommentoimalla tämän postauksen alle. Jos sinulla ei ole käyttäjätunnusta Lily.fi-sivuille tai blogia, niin laitathan sähköpostiosoitteesi, jotta saan sinuun yhteyden voitettuasi pipon. Ja hei, nyt on aika hyvät tsäänssit voittaa, viimeksi arvontaan tuli viisi kommenttia :)

Osallistumisaikaa arvontaan on sunnuntaihin 22.10.2017 klo 18 asti. Arvonta suoritetaan arvovaltaisen tuomariston (lasten) läsnäollessa ja voittaja julkistetaan saman illan aikana kommentoimalla tähän postaukseen, onnea arvontaan :D 

Ladataan...

Ladataan...

Elämä on täynnä valintoja, pienessä ja isossa mittakaavassa. Nyt mietin valintoja harrastukseni ja muun elämän välillä. Lapsiperheessä joutuu usein miettimään, mikä määrä liikuntaa on tarpeeksi ja mikä liikaa? Kuinka paljon juoksua antaa perheelle tyytyväisimmän  ja iloisemman äidin ja kuinka paljon juoksua on liikaa ja liian paljon pois perheen yhteisestä ajasta? Liika juoksentelu saa lapset kaipaamaan äitiään ja liian vähäinen äidin hermot kiristymään liian pienestä. 

Vastausta minulla ei taida kuitenkaan olla. Jokaisessa perheessä joudutaan hakemaan tasapaino itse ja luottamaan siihen, että omat valinnat ovat juuri omalle perheelle sopivia. 

Miksi mietin näitä asioita juuri nyt? Suunnittelen kisakalenteria ensi vuodelle ja haluaisin kovasti olla mukana jokaisessa polkukisassa ja vaikka parilla maratonillakin... Mutta ei onnistu. Tosin ei kuntokaan antaisi myöten osallistua aivan kaikkiin kisoihin :) Olemme yhdessä päättäneet, että kauden aikana meillä molemmilla vanhemmille on 'oikeus' osallistua kahteen kauempana olevaan kisaan ja mahdollisesti sitten kauden edetessä lähempänä juostaviin pikkukisoihin. Ensi vuoden päätavoitteeksi olen asettanut NUTS Pallas - Hetta 55 km:n polkujuoksun ja sinne lähdemme koko perheen voimin. Tunsin todellakin pientä haikeutta viime tiistaina, kun valtaosa polkujuoksuporukoista istui sormet näppäimillä, jotta ilmoittautuminen Karhunkierrokselle onnistuisi. Näillä näkymin en itse ole ensi keväänä Kuusamon poluilla, mutta vielä en ole täysin toivomani menettänyt :) Toinen isompi kisa voisi olla vaikkapa tuo revanssi Vaarojen maratonista... Kummallista miten tuosta Kolista tuli kerralla minulle tällainen pakkomielle... :D

Seuraa: blogit.fi, bloglovin', Facebook, Instagram

Ladataan...

Heti maaliintulon jälkeen olin täysin varma, että nyt nämä polkukisat on nähty! Ikinä enää en kilpaile poluilla, en koskaan ja piste! Hetken tässä itseäni keräilleenä ja rapsan kautta tilannetta analysoineena alkaa velat tuntua saatavilta ja heikkoudet vahvuuksilta :) 

Kisasta palautuminen on ollut lähinnä ruuan mättämistä (mulla on koko ajan aivan karmiva nälkä), kävelyn opettelua ja kuolemanpelkoa, yskä ei ole jättänyt rauhaan. Flunssahan tämä nyt selvästi on, kyljet ja koko rintaranka ovat kipeinä yskimisestä. Toisinaan yskä tuntuu paineena rintakehässä ja pelkään aiheuttaneeni itselleni tuolla Vaarojen keikalla jonkun kuolemantaudin. Tässä sitten pohdin, että oliko ne Vaarat nyt niin tärkeä juttu jos vaakakupissa on kolme äiditöntä lasta...

Ajatukset kisasta tuntuvat varsin kaksijakoisilta. Jotenkin on voittajafiilis, kun ylipäänsä vaikeuksien kautta selvisin maaliin enkä nyt kuitenkaan aivan loputtoman kauan siellä reitillä viipynyt. Odottelimme maalialueella seurakaveria 86 kilometrin matkalta klo 18 aikaan täydessä pimeydessä ja samoihin aikoihin tuli edelleen maratonmatkalaisia maaliin. Minulla ei ollut käynyt pienessä mielessäkään ottaa lamppua mukaan kisaan... Toisaalta tavoite ja ajatus oli, että voisin hyvin juosta reitin noin kuuteen ja puoleen tuntiin. Se tuntui aivan realistiselta tavoitteelta. Kunto tuntui olevan ehkä parempi kuin koskaan ennen, lenkeillä sykkeet pysyi aisoissa ja vauhti senkun kiihtyi. Ja niitä kilometrejäkin kertyi viikoittain ainakin sen reilun maratonin verran, usein enemmänkin. Olin siis mielestäni treenannut hyvin, maltillisesti ja oikein. Kaiken piti olla kunnossa, miksi sitten jäin kauas tavoitteesta? 

Aloin tarkastella suorituksen sykekäyrää ja sain asiantuntijaltakin omaa pähkäilyäni tukevan lausunnon, että sykkeiden lasku suorituksen puolen välin jälkeen vaikuttaa todellakin siltä, että hiilarit ovat päässeet ehtymään, kun tankkausta ei ole ollut riittävästi. Elimistö on siis alkanut hyödyntää rasvoja enemmän energiantuotannossa. Tämä prosessi on hitaampi, mistä johtuen elimistö ei ehdi tuottaa energiaa tarvittavaa määrää yhtä kovilla tehoilla juostessa, ja tästä syystä myös vauhti hiipuu ja myös minulla hiipui.

Myöskään yskän vaikutusta suoritukseen ei voi vähätellä. Huomattavasti vaikeampaa on kuitenkin tietää, kuinka paljon se vaikutti esimerkiksi hapenottoon ja sitä kautta vaikkapa lihasten hapensaantiin. Kärsivätkö lihakset "hapenpuutteesta" ja siitä syystä voimat loppuivat liian aikaisin? Kuinka paljon sitten vaikuttaa stressitasoihin ja kokonaiskuormitukseen samalla viikolla ollut OYSsin keikka esikoisen kanssa? Paljon! 

Alamäkitreeni on mennyt loistavasti, samoin juoksu kulkee kohtuullisesti tasaisella, mutta tunkkaustreenit ovat jääneet aika totaalisesti väliin. Salilla olen tehnyt kyykkyä, mavea ja loikka/hyppyharjotuksia, mutta se ei ilmeisesti riitä. On todellakin lähdettävä treenaamaan lajinomaisesti ylämäkijuoksua, tunkkausta, savoilla ja ilman.

Jotenkin on voittajafiilis, mutta kuitenkin jotain jäi pahasti hampaan koloon. Siitä sisuuntuneena saatan olla vuoden päästä uudestaan viivalla muutamaa asiaa viisaampana...

  • Ennen pitkää suoritusta (useita tunteja kestävä) on tankattava huolella ja oikein.
  • Vähäinenkin flunssan oire - EI viivalle! 
  • Tunkkaustreeniä on tehtävä sauvoilla ja ilman, jos aikoo näissä pippaloissa selvitä kunnialla.
  • Elämän kokonaiskuormitus vaikuttaa myös vahvasti fyysiseen suoritukseen.
  • Joskus kisapäiväksi tulee vain se huono päivä ja siitäkin on selvittävä. Vaikka kaikki asiat olisi tehnyt oikein, kisassa voi tapahtua mitä vain, nyrjähtää nilkka, maha alkaa vaivata jne.

Tämäkin kaikki olisi ollut luettavissa kirjoista, mutta minun pitää näköjään käydä kaikki itse läpi ennekuin uskon, että se on totta. Mutta koska tämänkin reissun tein, jatkan matkaani vahvempana ja erityisesti viisaampana :)

Seuraa: blogit.fi, bloglovin', Facebook, Instagram, Twitter

 

Ladataan...

Uusimmassa Juoksija-lehdessä (7/2017) on artikkeli liikunnan ennaltaehkäisevästä ja jopa hoitavasta vaikutuksesta syöpään. Liikunnan syöpää ennaltaehkäisevästä vaikutuksesta on saatu yhä vahvempaa tutkimustietoa useimpien syöpien osalta. Syöpä voi kuitenkin iskeä keneen tahansa hyvästä kunnosta tai terveistä elämäntavoista huolimatta. Tuoreimmissa tutkimuksissa on todettu, että liikunta ehkäisee syövän kasvua ja leviämistä adrenaliinin ja tulehdusvälittäjäaineen kautta. Jotta kyseisten aineiden tasot nousisivat veressä, fyysisen rasituksen on oltava kuitenkin vähintään reipasta tai jopa melko raskasta. Vielä ei ole tarpeeksi tietoa siitä, miten matalatehoinen liikunta vaikuttaa syöpäkasvainten ilmaantumiseen ja kasvuun. Liikunnan on kuitenkin todettu torjuvan syövästä/lääkityksestä johtuvaa väsymystä jopa paremmin kuin väsymyksen ehkäisyyn käytetyt lääkehoidot.Vaikka terveellisillä elämäntavoilla ja liiikunnalla ei voi itseänsä täysin suojata syövältä, auttavat ne kuitenkin selviämään paremmin rankoista hoidoista.

Lähipiirissäni on useita syöpään sairastuneita nuoria, vanhoja ja keski-ikäisiä. Suurin osa heistä on parantunut syövästä, kiitos lääkehoidon kehittymisen ja jatkuvan syöpätutkimuksen. Kaikki eivät kuitenkaan parane. Äitini kuoli paksusuolen syöpään hyvin lyhyen sairastamisen jälkeen kolme vuotta sitten maaliskuussa. Äitini liikkui paljon ja oli ikäisekseen todella hyvässä fyysisessä kunnossa.  Kun tauti iskee lähelle, sanat loppuvat - tunteet eivät <3.

Tänään alkaa Syöpäsäätiön Roosa nauha -keräys 2017. Kampanjan avulla tuetaan suomalaista rintasyöpätutkimusta, syöpään sairastuneita ja heidän läheisiään. Keräykseen voit osallistua netin kautta täältä, sivulla on mahdollisuus alkaa myös kuukausilahjoittajiksi. Roosa nauha - keräykseen voit osallistua myös ostamalla Roosa nauhan tai muun Roosa nauha -tuotteen. Tuotteiden hinnasta lahjoitetaan ennalta sovittu lahjoitusosuus syöpätutkimuksen hyväksi. 

Roosa nauha rohkeudelle!

Seuraa: blogit.fi, bloglovin', Facebook, Instagram, Twitter

 

Ladataan...

Juoksen - juoksu on terapeuttini ja kuuntelijani, pääni tyhjentäjä, mieleni ja sieluni voimauttaja.

Silti tällä hetkellä tuntuu olevan tosi vaikea kirjoittaa juoksemisesta... Perheemme on joutunut ja joutuu edelleen niin koville lapsen sairauden vuoksi, että kaikki muu tuntuu ylimääräiseltä, liian raskaalta. Blogini aihe on juokseminen, siihen liittyvä treenaaminen ja elämä. Juoksu ja juokseminen on edelleenkin äärimmäisen tärkeä henkireikä elämän haasteiden ja murheiden keskellä, kuten olen jo aikaisemmin kirjoittanut, mutta nyt juoksusta kirjoittaminen ja aiheiden kehittely juoksun ympärille tuntuu aika ylivoimaiselta. Ajatukset pyörivät aivan muissa haasteissa kuin juoksemisessa tai kilpailuissa, treeneissä, juoksukunnon kasvattamisessa jne. 

En todellakaan ole lopettamassa blogiani, jatkan viikkotreenien julkaisua ja kirjoittelen toki voimien ja mahdollisuuksien mukaan kaikesta mahdollisesta juoksemisen ympäriltä, kaikesta jonka koen mielekkääksi ja johon kykenen näillä voimilla. Luulen tai oikeastaan tiedän, että postaustiheys tulee harvenemaan tulevina viikkoina.

Halusin kertoa tilanteestamme myös blogissani ettei vaikuta siltä, että blogini alkaa vain hiipua ja vaipua vähitellen unholaan. En ole hiipumassa enkä unohtamassa blogiani, mutta elämän kokonaiskuormitus on tällä hetkellä niin kova ja ajatukset muualla, että se väistämättä näkyy blogiaktiivisuudessani. Ehkäpä te sen kestätte :D

Ihanaa syksyä, näkyillään ja kuuluillaan, enemmän tai vähemmän <3

Ja hei, Mikael Gabrielia sanoin vielä lohdutukseksi meille kaikille: 

"Tee niinkun mä, pidä sun läheiset lähellä. Niin sit sun maailman ympäri on lyhyempi kävellä"

- Maijaliisa 

Seuraa: blogit.fibloglovin'FacebookInstagram

Pages