Ladataan...

Kesän jälkeen tuntuu olevan kauhean vaikea päästä kiinni rytmiin, työrytmiin, unirytmiin, ruokarytmii, blogirytmiin - näistä kaikista olen ollut vähän niinkuin kesälomalla ja kaiken ’aloittaminen’ ja rytmittäminen tuntuu vaikealta. 

Olen treenannut koko kesän, mutta nyt NUTS Pallas - Hetta -rypistyksen jälkeen treenienkin rytmittäminen tuntuu jotenkin työläältä ja vaikka muka treenailen säännöllisesti, kilometrejä ei kuitenkaan kerry viikkoon tarpeeksi. Viikottainen juoksukilometrimäärä saisi olla ainakin maratonin verran, mielellään viidenkymmenen kilometrin pintaan, mutta eipä noita lukeamia ole pitkään aikaan viikkoon kertynyt. Ei Pallaksen jälkeen.

Toisaalta tiedostan hyvin, että palautuminen on vielä käynnissä ja sillekin on annettava aikaa. Usein todetaan, että täydellinen palautuminen maratonilta vie noin kuukauden (esim. täällä) ja jos polku-ultraa voi mitenkään verrata maratoniin (vaikka se ajallisesti onkin huomattavasti pidempi), niin nyt Pallaksen ultrajuoksusta alkaa olla kuukausi aikaa ja palautuminen on ainakin hyvässä vauhdissa, jos ei vielä täydellinen.

Treenaamisen motivaatiokin tuntuu olevan ison unelman saavuttamisen jälkeen jotenkin hukassa, vaikka seuraava kisa on jo nurkan takana. Lauantaina 8.9. on Vuokatti Trail Challenge, jossa olen osallistumassa 57 kilometrin polkujuoksukisaan. Tuohon kisaan on kolme ja puoli viikkoa aikaa, tässä olisi siis hyvää aikaa treenata aktiivisesti vielä parisen viikkoa. 

Ja sitten... mielessä on alkanut vähitellen itää ajatus, että saattaisin vielä haluta osallistua tämän vuoden puolella tähän astisen juoksuelämäni haastavimpaan ultrajuoksuun... Joensuussa järjestetään marraskuun puolen välin paikkeilla Joensuu Night Run - 6 tai 12 tunnin ultrajuoksu Joensuu Areenan mondoradalla. Joensuuhun ei kannata lähteä juoksentelemaan muutamaksi tunniksi, joten olen suunnitellut ilmoittautuvani 12 tunnin kisaan. Tätä ideaa pitää vielä vähän kypsytellä ja mietiskellä, ilmoittautuminen alkaa syyskuussa,  joten vielä on hetki aikaa ihmetellä, mitä meinaan olla tekemässä :) 

Millaisia juoksusuunnitelmia sinulla on syksyksi? 

- Maijaliisa

Saat kätevästi tiedon uudesta postauksesta seuraamalla blogini Facebook-sivua tai ottamalla blogini seurantaan Blogit.fi tai Bloglovin' -sivustoilla. Jos haluat seurata blogini sometilejä, löydät ne täältä: 

Facebook

Instagram
Twitter
YouTube

 

Ladataan...

Vuosi lähenee uhkaavasti loppuaan ja ensi vuoden kisakalenteri alkaa täyttyä mahdollisista ja mahdottomista haaveista.

Olen mukana aloitamassa Takomo Trainingin Running Academy -testiryhmässä juoksuvalmennusta ja olemme saaneet ensimmäisen kahdeksan viikon juoksuohjelman käsittelyymme. Juoksuohjelmia oli useita eri vaihtoehtoja, itse valitisin niistä  'vauhtia maratonille, tavoitteena ultramatka'-ohjelman. Olen tutkaillut tuota peruskestävyyskauden ohjelmaa ja aloitan sen ensi viikon maanantaina. Jonkin verran viikko-ohjelmani tulee tuon uuden harjoitusohjelman myötä muuttumaan mutta siitä enemmän sitten kun olen paremmin perehtynyt ohjelmaan. 

Joka tapauksessa ensi vuoden selkeä tavoite on juosta kovempaa, siis kovempaa vauhtia pidempiä matkoja. Toki ennen kaikkea tavoitteena on pystyä juoksemaan terveenä ja nauttimaan juoksusta edelleenkin.

Aikatavoitehaaveita olen myös asettanut itselleni, niihin pääseminen vaatii todella kovaa yötä. Toisinaan mietin, onko näin kovia aikatavoitteita edes järkevää asettaa tällaisena hipsutteluharrastajana, mutta 'sanon' ne silti ääneen: haaveilen juoksevani puolikkaan alle 1:40 ja maratonin noin 3:40 aikaan. Ultrille en osaa tässä vaiheessa aikatavoiteita asettaa, ehkä sitten joskus tulevaisuudessa... Aikatavoitteet eivät välttämättä toteudu vielä ensi vuonna, mutta sitkeällä, määrätietoisella ja järkevällä treenaamisella uskon niihin pääseväni vielä joku päivä.

Mutta sitten niihin konkreettisiin kisasuunnitelmiin - ensi vuoden ehdoton päätavoite on polku-ultra lapsuuden maisemissa Pallaksella  - NUTS Pallas-Hetta 55 kilometrin polku-ultra. Vaarojen Maratonilta jäi tänä vuonna niin pahasti hampaan koloon, että siihen kisaan haluaisin lähteä ehdottomasti ottamaan reitistä revanssia ja voitamaan itseni.

Kisakalenterisuunnitelmia:

Todennäköisesti kaikki suunnitelmat eivät toteudu ja uusia suunnitelmia saattaa ilmaantua mukaan myöhemmin. Hyvin suunniteltu on kuitenkin jo puoliksi tehty, joten mikäs tässä, ei tartte enää ku juosta :)

Oletko sinä suunnitellut tulevasi johonkin samaan kisaan? Kerro ihmeessä, tehhään rehvit ja juuaan kahvit :D

 

Seuraathan blogini sometilejä :)
Facebook
Instagram
Twitter
YouTube
Löydät blogini myös seuraavista portaaleista:
Blogit.fi 
Bloglovin'
Blogkeen

Ladataan...

Marraskuun tavoitteeksi laitoin itselleni lisätä treeniohjemaan sekä venyttelyä että lyhyitä kotitreenejä. Tällä viikolla olen tehnyt yhden vähän pidemmän venyttelytreenin ja corekotijumpan. Lasketaanhan hieronta myös tuohon kehonhuoltoon? :) Silloin olen ollut jo huomattavasti aktiivisempi kehonhuollossa kuin viime aikoina yleensä. Yhteensä olen viikon treeneihin käyttänyt aikaa 7 tuntia ja 22 minuuttia, juoksuun 5 tuntia ja 20 minuuttia - matkaa viikon juoksuista on kertynyt 45,2 kilometriä, minulle varsin tavallinen viikkokilometrimäärä. 

Maanantaina keräilin vielä edellisen kuukauden kilometrisaldoa ja juoksin hitaan ja kohtuullisen pitkän peruskuntolenkin - 15.01 kilometriä aikaan 1:50:13, keskisykkeellä 143 bpm.

Tiistaina olisi ollut yhteislenkki, mutta aikataulujen vuoksi en ehtinyt juoksulle mukaan. Lähdin omalle lenkilleni myöhemmin ja tottahan törmäsin sitten matkan varrella jäähdyttelylenkillä olevaan juoksuporukkaan :) Juoksin hetken heidän kanssaan, kunnes jatkoin omaa lenkkiäni (54:19, 8.09 km, avg 148 bpm).  Pakkasta oli noin 10 astetta ja minulla oli vaatetta kuin olisi ollut ainakin parikymmentä astetta miinusta... Talven ensimmäiset pakkaslenkit ovat aina aikamoista pukeutumishaastetta. Tajusin juuri, että minulla on vain yhdet talvijuoksutrikoot ja yksi merinovillapaita, tähän vaatepuutokseen on paneuduttava mahdollisimman pian.

Keskiviikko oli taas perinteisesti täydellinen lepopäivä ja torstaina juoksin lähes samanlaisen lenkin ajallisesti ja matkallisesti kuin tiistaina, kilometrejä kertyi tasan kahdeksan, aikaa siihen meni 53:13 minuuttia keskisykkeellä 143. Illalla tein vielä venyttelyä 21:47 minuuttia keskisykkeellä 83 bpm ja lyhyen coretreenin, kymmenen minuuttia, keskisykkeellä 97 bpm. 

Perjantaina kävin hierojalla ihmettelemässä oikean takareiden ja pakaran jumia. Hyvin oli jumissa, hierojankin mielestä :). Illalla salilla jätin jalat rauhaan lyhyttä juoksumattokävelyä lukuunottamatta ja tein core- ja ylävartalotreenin. Salilla viihdyin 1:29:26, keskisykkeen ollessa 109 bpm.

Tällä viikolla myös Lauantai oli vapaa treeneistä, toki hyötyliikuntaa tuli siivouksen muodossa. Sunnuntaina kävin ihanan kostean lenkin plussakelissä, 14.06 kilometriä aikaan 1:42:44 keskisykkeellä 147 bpm. Kosteutta tuli jostain, oli vaikea sanoa satoiko vettä vai oliko ilma vain kostea. Happirikas keli ja nautinnollista juoksua. 

P.s. Lauantai - sunnuntai välisenä yönä juostiin Joensuu Night Run, upeita suorituksia ja mahtavaa ultrailua. Seurasin juoksua aivan innoissani pitkät pätkät live-lähetyksestä. Aika paljon alkoi tehdä mieli tuollaiselle sisärataultralle joskus tulevaisuudessa!

Oletko sinä joskus juossut sisärataultraa? Olisiko sinulla ehdottaa mukavaa sisärataultraa ensikertalaiselle? Kerro ihmeessä kokemuksestasi! Oletko haaveillut ultrasta sisäradalla? 

Ladataan...

Kiitos Healthy style of livingin Susanna, ikimuistoisimmat juoksukuvat -haasteesta. Sopii oikein hyvin tähän minun juoksukuvia-sarjaan :)  Otan paljon kuvia lenkeillä ja nautin niin luonnon, kuin juoksun kuvaamisesta. Juoksulenkkien kuvaaminen on minulle kuin kuvapäiväkirjan pitämistä. Ikimuistoisimpiin kuviin olisin voinut valita useitakin aivan tavallisen päivän lenkkikuvia, joissa näkyy juoksun riemu ja ilo. Päätin kuitenkin valita tällä kertaa kuvia kisoista, joissa olen kokenut suuria tunteita ja upeita elämyksiä!

 

Kuva: Aapo Laiho - NUTS Karhunkierros

Ehdottomasti ikimuistoisin juoksu (tähän mennessä) on ollut tämän vuoden toukokuun lopussa juoksemani polku-ultra NUTS Karhunkierros 55 km. Kisasta voit lukea enemmän täältä. Koko kisaa ja sen tunnelmaa kuvaa mielestäni aivan loistavasti Aapo Laihon ottama kuva, jossa minäkin ylitän vesistöä sillalla muiden kanssa (minä todellakin olen tuossa sillalla viimeisenä, huomasin sillalle astuessani myös kuvaajan kauempana). Pieni minä monien muiden kanssa taivaltamassa mahtavan luonnon ympäröimänä. Polku-ultra oli upeiden maisemien ja mahtavien juoksutyppien lisäksi myös valtava elämys, jossa omien voimien, kestävyyden ja sitkeyden määrä pääsi jopa vähän yllättämään :)

Kuvaparin ensimmäisessä kuvassa olemme hetken päästä laskeutumassa Konttaisen huoltoon ja pohdin vakavasti kisan keskeyttämistä. En ollut pystynyt juoksemaan enää pitkään aikaan polven kivun vuoksi, mutta kävely onnistui hyvin ja energiaa juoksemiseen olisi ollut vaikka kuinka paljon. Juttelin matkakumppaneiden kanssa, että jos kävely edelleen onnistuu, jatkan Konttaiselta maaliin. Konttaisella sidoin ideaalisiteen tukemaan polvea ja jatkoin matkaa mahtavien nousujen ja laskujen kautta maaliin. Maalissa olin todella tyytyväinen ja äärimmäisen onnellinen etten jättänyt matkaa kesken.

 

Aloitin "uuden liikunnallisen elämäni" toukokuun lopussa 2014 ja jo muutaman juoksukuukauden jälkeen pieneen mieleen hiipi haave puolimaratonin juoksemisesta. Ajattelin, että voisin juosta puolikkaan ehkä seuraavana keväänä, mutta mies yllytti ilmoittautumaan jo samana syksynä (syyskuussa) järjestettävälle Kuopion maratonin puolimaratonille. Tässä kuvassa siis lähes nollakunnosta neljän kuukauden treenillä puolikkaalle lähdössä. Hiukkasen jännittää ja hirvittää... kuntotasosta ei ollut mitään hajua, yllätin itseni sekä läheiseni juoksemalla puolikkaan aikaan 1:50:48.

 

Yksi ikimuistoisimmista juoksuista oli legendaarinen Terwamaraton toukokuussa 2015, jolla juoksin ennätyspuolikkaani aikaan 1:43:38 - täysin samaan aikaan kuin kuvassa syyskuussa 2015 puolikkaan Kuopion maratonilla (Oulun kisasta en ikäväkseni löytänyt enää kuvaa). Oulun juoksu oli varsin mieleenpainuva erityisesti sääolosuhteiden vuoksi: kisan aikana satoi vettä kaatamalla, tuuli niin kovaa, että pelkäsin lähteväni lentoon tai loukkaavani itseni putoilevien oksien vuoksi ja hetken päästä satoi taas, tällä kertaa rakeita! Myös aurinko ehti kuivattaa läpimärät vaatteet jossakin välissä. Keli oli kova, mutta juoksu kulki :D

 

Elämäni ensimmäinen maraton (toki olin juossut polku-ultran ennen maratonia) Kempeleessä elokuun alussa 2017 ja heti podiumilla :) Juoksu kulki yllättävän kevyesti ja helposti pientä notkahdusta lukuunottamatta. Voit lukea tarkemmin maratonmatkastani täältä. Matkalla sain taas nauttia hyvästä seurasta ja totesin, että kyllähän täältä sileän juoksijoistakin löytyy oikein mukavaa porukkaa. Puolikkaat ovat olleet minulle hirveää raastoa lähdöstä maaliin, enkä todellakaan ole ehtinyt jutella matkalla muutamaa pihausta enempää kenellekään. Selvästikin osaan ottaa nämä pidemmät matkat vähän rennommin (on pakko, että selviän maaliin). Ei minusta taida maratonkeräilijää tulla, mutta saatan joskus juosta toisenkin sileän maratonin, oli se sen verran mukavaa hommaa :)

Haastan Luontoloinen-blogin Sinin, Kantapääopistossa-blogin Johannan ja Juoksuaskeleet-blogin Satun jakamaan ikimuistoisimmat juoksukuvat ja tarinat niiden takana.

P.s. Odotan todellakin lokakuun Vaarojen maratonia! Olen aika varma, että siitä reissusta tulee yksi ikimuistoisimmista ja ehkä kuvistakin :D 

Seuraa: blogit.fibloglovin'FacebookInstagram

Ladataan...

Vastaus: Suomessa tällä hetkellä kuka tahansa, sen kun ilmoittautuu ja lähtee kisaan mukaan. (Muokkaus: Vaarojen maratonin 130 kilometrin matkalle on vaatimuksena aiemmin suoritettu yli 80 kilometrin polkujuoksu)

Muille nykyisille Suomessa järjestettäville yli sadan kilometrin polkujuoksukisoille ei siis ole mitään ennakkokarsintaa tai esimerkiksi vaatimusta lyhyemmän matkan, esim. 55 kilometrin tai vaikkapa 80 kilometrin, suorittamisesta. 

Kyseisestä aiheesta keskusteltiin hetki sitten varsin monipolvisesti juoksuun liittyvässä Facebook-ryhmässä. Tässä postauksessani en ota kantaa tai peilaa kyseistä keskustelua, vaan kerron omia ajatuksiani ja kasvuani juoksun harrastajana aiheeseen liittyen.

Minä en lähde yli sadan kilometrin polkukisaan, en vielä, en ehkä koskaan. Haaveilen silti suuresti (yli-innostuksestani hieman kyseenalainen postaus... täällä), mutta elämän realiteetit saattavat rajoittaa haaveen toteuttamista vielä vuositolkulla, ehkä loputtomiin. Minun täytyy kuitenkin tunnustaa, että viime aikojen polkujuoksuinnostuksessa vauhtisokeus iski minuunkin, kuvitelmissani juoksin jo ensi vuonna tuplahäsän ( Ylläs 30km perjantaina ja Pallas Hetta 55km lauantaina) tuosta noin vain ja sitä seuraavana vuonna olin juoksevinani koko Ylläs Pallas Hetta- matkan (134km) tyylikkäästi maaliin...

Ennen Karhunkierros 53 kilometrin matkaa olin tänä vuonna juossut lähes 1100 kilometriä ja näin kuluttanut aikaakin reilu 136 tuntia juoksuun. Olin mielestäni treenannut hyvinkin riittävästi, mutta silti sain juoksijan polven ja sitä parantelin kesäkuun, jonkun verran parantelen yhä edelleen. Toisaalta, tuosta juoksijan polven parantelusta ja koko rasitusvammasta olen oppinut paljon itsestäni juoksijana ja tajunnut yhä selvemmin sen, että juokseminen on nautinto, josta olen äärimmäisen kiitollinen. Yhtäkään juoksukilometriä en voi ottaa itsestäänselvyytenä ja nöyränä riemuitsen kropastani, joka antaa minun harrastaa juoksua.

Täällä hetkellä kestävyysurheilupohjani on vielä niin olematon (kolmisen vuotta), että kunnioituksesta omaa kroppaani ja terveyttäni kohtaan en missään tapauksessa halua lähteä repimään itseäni liian vähäisellä valmistautumisella noihin hurjiin 100+ kilometreihin. Yksi liian rankka ja pitkä kisa voi pilata koko loppuvuoden juoksut, pahimmassa tapauksessa koko loppuelämän juoksut. 

Ja silti, vaikka kisaan olisi valmistautunut pitkään ja huolellisesti, kaikkien kestävyysurheilun taiteen sääntöjen mukaan, matka voi jäädä kesken, kunto pettää, tankkaus epäonnistua tai kroppa rikkoutua. Se riski on ehkä joskus loppujen lopuksi otettava, jos mielii todella pitkille matkoille. Jos sinne asti joskus pääsen, haluan kuitenkin olla varma siitä, että matka ei lopu kesken liian vähäisen harjoittelun vuoksi.

Tai joskus sitä miettii, että jos tuokin, niin kyllä kai minäkin... ei se kuitenkaan niin mene. Toisten urheilutaustaa ei useinkaan tiedä ja vertailu jonkun toisen kuntotasoon tai saavutuksiin on turhaa. Minä en juokse yhtään askelta toisten treeneillä tai treenamatta jättämisillä, kisassa merkitsee vain ja ainoastaan se, miten olen itse treenannut, kuinka hyvin olen itse valmistautunut henkisesti ja fyysisesti kisaan.

Ultrajuoksuun liittyen löysin mielenkiintoisen henkilökuva-artikkelin ultrajuoksija Aku Kopakkalasta ja polkujuoksusta löytyy paljon tietoa osoitteesta trailrunning.fi

Nautinnollisia juoksukilometrejä!

P.s. Jos oikeasti mietit, millä treenimäärällä uskaltaisit lähteä koittamaan yli sadan kilometrin polkukisaa, niin suosittelen lämpimästi kyselemään vinkkejä sellaiselta juoksijalta, joka on matkan suorittanut.

Seuraa: blogit.fibloglovin'FacebookInstagram

Ladataan...

Viime viikonloppuna juostiin lapsuuden maisemissani NUTS (Northern Ultra Trail Service) Ylläs Pallas pulkujuoksukilpailu, jossa matkoina olivat Ylläksen maastossa 30 kilometriä, Ylläkseltä Hettaan UTWT:n discovery race 134 kilometriä (niin sanottu perusmatka...) ja Buff trail tour-osakilpailu Pallakselta Hettaan 55 kilometriä. Istuin lähes koko perjantain ja lauantain IPad kädessä, seurasin palluroita, väliaikoja, Facebook-päivityksiä ja videoita kisasta. Aivan mahtavaa oli seurata erityisesti tuttujen nimien ja muutamien ystävien matkaa kohti ääretöntä ja yli :). Olisin niin halunnut itse olla tuolla 55 kilometrin matkalla, tänä vuonna se ei vain millään sopinut aikatauluun. 

Ensi vuoden kisakalenteriin olen päättänyt sovittaa tämän reissun ensimmäisenä! Näitä palluroita en halua enää olla seuraamassa, vaan liikuttamassa! Pienessä mielessä kaihertaa ajatus, että joku päivä olisin itsekin pisimmällä matkalla kokeilemassa rajojani, mutta se jääköön vielä sinne mieleen muutamaksi vuodeksi kytemään, eikö ?!? 

Netti; blogit ja erityisesti Facebook-foorumit, ovat olleet täynnä kisassa juosseiden päivityksiä. Osalla porukasta kisa on sujunut kuin unelma, osa on juossut itsensä vaikeuksien kautta voittoon ja osalle kisasta jäi käteen keskeytys ja merkintä DNF (did nyt finish). Siitä olen kuitenkin varma, että jokaiselle kisa on ollut unohtumaton kokemus. 

Olen lukenut innolla, haikeudella, ihailulla ja antaumuksella näitä raportteja kisasta, osa niistä on varsin koskettavia itsensä voittamis-ja selviytymistarinoita, osa riipaisevia ja raastavia taisteluja, osa kaikkea tätä ja vielä paljon muutakin. 

Tässä linkkejä muutamiin lukemiini kisaraportteihin; halutessanne pääsette mukaan autenttiseen tunnelmaan:

Omasta polku-ultrastani voit lukea täältä ja mitä siitä opin täältä.

Uusia blogipostauksia tulee koko ajan lisää, niitä löytyy esim. Northern Ultra Trail Servicen Facebook-sivuilta. Sieltä suosittelen lukemaan erityisesti Karo Hämäläisen aivan loistavan, koskettavan, suorastaan eeppisen :) kisaraportin! 

Jos ei näistä kisarapsoista tartu kipinä polkujuoksun kokeiluun, niin sitten ei mistään ;D

Seuraa: blogit.fibloglovin'FacebookInstagram

Ladataan...

Nyt kun Nuts Karhunkierroksen juoksusta on jo hetki aikaa, alan miettiä seuraavia suunnitelmia. Muutama oivallus niin hyvässä kuin pahassakin tarttui matkan varrelta mukaan. Osan oivalluksista olisin voinut kyllä uskoa jo ennen kokeiluakin, mutta... 

Näin:

  • Sykevyö hankaa, hankaa vaikka ei ole koskaan ennen hangannut!  Olen aina ihmetellyt, että miten niin sykevyö hankaa... No, en ole ennen juossut ultramatkaa reppu selässä. Jotenkin olen ajatellut, että se hankaus tulisi naisilla eteen rintojen alle, mutta tässä hommassa se tulikin selkään, kun reppu hankasi paitaa ja sykevyötä. Matkan varrella en edes huomannut koko hiertymistä, mutta kisan jälkeen suihkussa tajusin, että nyt on selässä aika komeat hankaumat, olihan siellä, selkärangan molemmin puolin oikein kunnon 'asfaltti-ihottumat' vielä pitkään reissun jälkeen.
  • Varavirtalähde kannattaa kiinnittää sykemittariin/kelloon ennen kuin GPS-mittaus menee pois päältä. Laitoin varavirtalähteen sykemittariin, kun GPS oli jo mennyt pois päältä enkä siinä matkalla osannut sitä kellosta laittaa uudelleen päälle. Sitäkin pitäisi harjoitella etukäteen, jos tuo nyt ylipäänsä on niin välttämätöntä... 

  • Kolmea litraa nestettä ei ehkä kannata kantaa mukana alusta asti... huoltopisteet ovat mm. sitä varten, että niillä voi täyttää juomapulloja/pusseja. Join kisassa liian vähän, joten en täyttänyt kertaakaan koko matkan aikana juomapulloja... Kyllähän sitä alussa hyvävoimaisena jaksaa kannella nestettä monen kilon edestä, mutta kannattaako se... :)
  • Jos muuten on päällä oikea määrä vaatetta, varpaat eivät palellu, minullakaan! Ennen kisaa kävi kuumana keskustelu siitä, miten varpaat selviää jään ja loskan kanssa ja itsekin olin vakaasti sitä mieltä, että tiputan varpaani aivan varmasti matkalle, jos en keksi jotain pelastavaa ihmettä varpailleni. Hädissäni ostin siis ne Sealkinz-sukat repun lämmikkeeksi. Kun muu pukeutumiseni oli keliin sopiva, ei varpaiden/jalkojen kastuminen sitten loppujen lopuksi ollut ongelma ollenkaan. Ilmakin oli inhimillisen lämmin, joten kun muu keho pysyi lämpimänä, varpaiden uittaminen jäävedessä oli itse asiassa jopa miellyttävää ja kylmä teki vain hyvää matkan rasittamille jalkaterille.

  • Polveni (vasen) ei kestänyt rasitusta, vaikka koko talvena ei ole ollut mitään ongelmia polvien suhteen. Polven ongelmat siis johtuivat hyvin todennäköisesti pitkästä rasituksesta ja maaston haasteellisuudesta. Olin oikeastaan aika hämmentynyt polvikivusta. Olin ajatellut, että voimat saattavat loppua kesken, mutta tällaiseen rasituksesta johtuvaan vaivaan en ollut osannut varautua. Nyt osaan varautua ja suunnittelen kyllä teippaavani aivan varuilta polveni seuraavaan pitkään koitokseen, maratonille ehkä, mutta aivan varmasti Vaarojen Maratonille. 
  • Hyvän juoksurepun ominaisuuksiin kuuluu mahdollisimman isot etutaskut tai monta pientä etutaskua, joihin saa hyvin sekä patukoita että geenejä tms. Juostessa reppua ei voi kiskoa selästä ja huollossakin repun takataskuun harvoin ehtii tutustua, jos juoksu kulkee. Omassa repussani, Inov-8 Race Ultrassa, oli kohtuullisen hyvin etutaskuja, mutta myös iso reppu selässä. Juostessa en takaa alkanut todellakaan kaivamaan mitään, mutta siinä vaiheessa, kun en enää pystynyt juoksemaan, otin takaa karpalo-pähkinä-suklaasekoituksen, jota pidin kädessäni lähes koko loppumatkan. Oikeastaan näin lyhyellä matkalla tuo iso takareppu oli aika tarpeeton. Toki siellä kulki älyttömän hyvin kaikki pakolliset varusteet, jotka mielelläni kannoin mukanani! Ideaalisiteelle tulikin tarvetta loppumatkasta, sain sen sidottua tukemaan hyvin polvea, jotta pääsin maaliin asti.
  • Usko kokeneita juoksijoita, oikeasti, he tietävät mistä puhuvat! Ja kysyäkin kannattaa, usein ja lähes aina he jakavat mielellään tietoaan ja kokemustaan meille noviiseille! Kiitos siitä monelle, monelle sydämelliselle ja kokemuksiaan jakaneelle upealle juoksijalle <3

Mitä vielä? Jaa ihmeessä oma oivalluksesi tai kokemuksesi <3

Seuraa: blogit.fibloglovin'FacebookInstagram

Ladataan...

Tänään ja eilen on satanut vettä ja räntää aivan kaatamalla hetkittäin, toissapäiväinen talvimaisema on tainnut kokea lopullisen tuhonsa. Toissapävänä polut olivat vielä täydellisen talviset ja kun siirryin hiekkaiselta, märältä ja loskaiselta asfaltilta metsään, siirryin samalla talveen. Muutos oli aivan hämmästyttävä. Kaikki ovat jo todellakin kuulleet useampaan otteeseen, että treenaan NutsKarhunkierroksen 53 kilometrille... ;) On äärimmäisen tärkeää treenata myös polkumaastossa, jotta jalat ja koko keho tottuvat vaihtelevaan maastoon. Usein polkulenkillä huomaan, että juoksu maastossa on mitä parhainta keskivartalotreeniä. Tasapainon ylläpitäminen haastavassa maastossa, erityisesti ylä- ja alamäissä, vaatii koko keholta saumatonta yhteistyötä. 

Kuvissa on Pöllyvaaran ala- ja ylämäkiä. Erityisesti alamäissä juoksuteniikka on oltava kunnossa, juuri alamäissä loukkaantumisen riski on suuri, jos tekniikka ei ole hallussa tai keskivartalossa ei ole rittävästi voimaa tukemaan tasapainoa.

Rehellisyyden nimissä on kyllä sanottava, että olen koko talven juossut pääasiassa lumisella asfaltilla, onneksi olen kuitenkin lähes viikottain päässyt innokkaan polkujuoksuporukan kanssa kyntämään myös läheisen Pöllyvaaran älyttömän upeita polkuja. Toissapäivänä seikkailin yksikseni näillä reiteillä ja osasin jopa hetkellisesti eksyä aivan totaalisesti... :D Onneksi löysin hetken päästä taas tutulle reitille. Osan matkaa juoksin myös moottorikelkkauralla, jota kelkat eivät ole enää hetkeen käyttäneet, vaikka lunta siellä oli vielä aivan riittävästi.

En varsinaisesti siis sanoisi itseäni polkujuoksijaksi, olen enemmänkin juoksun harrastaja, joka juoksee myös poluilla. Intervalli- ja tempotreenit teen pääasiassa tasaisella, mäkitreeniä maastossa pitäisi tehdä huomattavasti enemmän. Silti voin aivan rehellisesti sanoa, että nautin erityisesti juostessani metsässä poluilla! Usein juuri polkujuoksussa osaan olla itselleni armollinen ja kuunnella kroppaani. Metsässä juostessa sielu ja mieli lepäävät ja rauhoittuvat. En yhtään ihmettele, että metsä on ollut perinteisesti meidän suomalaisten meditaatio- ja rauhoittumispaikka. On myös aivan tutkitusti todistettu, että metsä hoitaa meitä ja on tehokas "lääke" stressiin ja jopa masennukseen.

Polkujuoksu on aivan mahtavaa! Vaikka polkujuoksussa kilpaillaan kovastikin ja itsekin olen valmistautumassa kilpailuun, koen silti, että tällaisena tavantallaajana joudun ja saan antaa itselleni hieman löysiä, varsinkin pidemmillä reiteillä. Kunto ei yksinkertaisesti riitä juoksemaan ulrtamatkoja koko ajan täysillä, en kyllä tiedä riittääkö monella muullakaan. Myös luonnosta ja maisemista nauttiminen on mielestäni tärkeää ja aivan välttämätöntä polkujuoksukisassakin :). Polkujuoksukisoja järjestetään ympäri Suomea ja matkat ovat muutamista kilometreistä lähemmäs kahdensadan kilometrin ultramatkoihin, varmasti löytyy siis jokaiselle jotakin. Jos kiinnostuit aiheesta, niin käy ihmeessä tsekkaamassa polkujuoksukalenteri

Aina ei toki tarvitse heti tai ollenkaan kisailla, polkujuoksua voi harrastaa  myös aivan omaksi ilokseen ja hyvinvoinnikseen. Suomessa olemme niin hienossa asemassa, että jos polku ei lähde aivan kotiovelta, niin ainakin lyhyen pyöräilyn jälkeen päätyy polkureitille, menkää siis metsään!

Vielä, jos haluat tutustua extreme ultrajuoksuun poluilla, suosittelen lämpimästi katsomaan Yle Areenan tiededokumentin: Ultrajuoksijat

Seuraa: blogit.fibloglovin'Facebook, Instagram

 

Ladataan...

Kevättä rinnassa, juksuvauhti ja juoksutuntuma ovat hyvässä kehitysvaiheessa. Mieli kirmaa kisoissa, joihin olen jo ilmoittautunut. Voit lukea suunnitelmistani tälle vuodelle täältä.  "Kisakalenteriin" on tullut jo hieman muutoksia, puolikas saattaa jäädä välistä ja Vaarojen maraton (43km) on alkanut kutkutella aika kovasti... En ole vielä ilmoittautunut Vuokatti Trail Challengeen, joten jos arvonnoissa saisin paikan Vaarojen maratonille, saattaisi Vuokatti jäädä väliin, ehkä...

En ole eläissäni vielä juossut maratonia, ultrajuoksusta puhumattakaan... Niitä kohti treenaan tällä hetkellä, mutta pienessä mielessäni olen jo kovakin tekijä ja luulot omista voimista ja kestävyydestä pään sisällä vaikuttavat olevan mittaamattomat... 

Tulevaisuuden suunnitelmiini kuuluu: NutsPallas 55 kilometriä, aivan ehdottomasti - ensi vuonna... tänä vuonna ei vain yksinkertaisesti sovi aikatauluun, Endurance 24h - kuulostaa hyvältä, kunhan huolto pelaa. Ulkomaisista pippaloista; Cappadocia ultra trail - ainakin 61 kilometriä, Ultra trail Barcelona - 70 kilometriä vois olla soma, Transgrancanaria ultra trail - 82 kilometriä kuulostaa jo aika kovalta... Muutama asfalttimaratoni ulkomailla - olisipa ylimääräistä rahaa ja lastenhoitaja! Tarawera ultramarathon Uudessa-Seelannissa... olisi todellinen unelmien täyttymys! Olen koko aikuisiän haaveillut pääseväni Uuteen-Seelantiin, lähinnä maisemien ja uskomattoman luonnon vuoksi. Polkujuoksu yhdistettynä maailman mahtavimpiin maisemiin olisi maanpäällinen taivas.

Siis todellista yli-innostusta havaittavissa :D En missään tapauksessa pysty toteuttamaan listaani aivan lähivuosina jos koskaan, mutta saahan sitä haaveilla. Onneksi ultrajuoksijoiden keski-ikä on huomattavan korkea, toivon että minulla on vielä monta vuotta aikaa toteuttaa unelmiani. Lapset ovat vielä pieniä enkä ole alkanut edes harkita unelmien käytäntöönpanoa ulkomaisten kisojen osalta. Silti haaveilen, unelmoin ja harjoittelen, nautin matkasta täysin siemauksin <3

kuvat: Cappadocia ultra trail