5 x tarpeeton ja kallis vauvahankinta

 

IMG_9934.jpg

Ensimmäiselle lapselle sitä haluaa hankkia kaikkea. Ne kaikkein näpsäkimmät ja näteimmät vaunut, motoriikkaa kehittävät vempaimet ja ergonomiset kantovälineet. Oikein harmittaa, että äitiyslomalla ennen lapsen syntymää oli aikaa sekoilla tuntikausia Facebookin lastenvaatekirppiksillä, lastentarvikkeiden nettikaupoissa ja googlailla it-merkkejä. Olisinpa käyttänyt senkin ajan vaikka lukemiseen tai makrameen opetteluun. 

Mutta en voinut hervottomalle pesänrakennusvietille mitään, joten ehdin ostella. Hassasin arvokkaisiin tai tilaa vieviin tarvikkeisiin, jotka jäivät meillä käyttämättä tai vähälle käytölle. Kuinka rasittavaa näitä on nyt (yrittää) myydä eteenpäin tai tunkea vintille! Muille esikoista odottaville mutseille voi olla hyötyä pohtia, tarvitseeko esimerkiksi näitä hankintoja ennen vauvaan tutustumista:

Leikkimatto, 79 e (alennuksesta)
Neutraali, muuhun sisustukseen sopiva leikkimatto maksoi älyttömät 80 euroa, alennuksessa vieläpä. Vanupallo ei oikein koskaan hoksannut, mitä lelukaaressa roikkuville öttiäisille pitäisi tehdä. Matto toimi siis lähinnä äitiä helpottavana vauvan söpönä laskualustana ekat kuukaudet. Sitten vauvan pitikin jo päästä liikkeelle ja matolle sanottiin adíos. Opetus: kannattaa ostaa edullinen, supervärikäs ja vähän ruma matto, jossa lapsi viihtyy.

Kantoreppu, 159 e
Oli tietty pakko saada Tulan Free-to-Grow -kantoreppu, koska se on helppo pukea päälle, ergonominen äidille, ja vauva voi kulkea siinä äidin rinnalla vaikka teini-ikäiseksi asti, tai jotain sinne päin. Meidän hikipallo haluaa kuitenkin liikkua hyvin itsenäisesti, joten tämä on saanut repussa hepuleita joka kerta. Reppu on oikeissa asetuksissa, mutta vauvaa ärsyttää, kun äiti määrää suunnan ja tahdin. Ja minä kun haaveilin vieväni lakanat pyykkitupaan vauva repussa keikkuen! Koska haluan päästä käyttämään mahtavaa pyykkitupaamme ja ulkoiluttamaan koiraa ilman vaunuja, totuttelen reppuun edelleen sinnikkäästi pienissä pätkissä. Vähitellen Vanupallo näyttää viihtymisen merkkejä, on jopa nukahtanut reppuun. Ehkä sittenkin hyvä ostos?

IMG_9939.jpg

 
Stokken Newborn Set, 89 e

Tripp Trapp -tuolin käyttöikä alkaa jo vastasyntyneestä, lisäosien avulla. Tuolin suunnitellut herrasmies on sanonut, että tuoli on sellainen, että siinä on mukava vaan ei liian mukava istua. Jokainen tuolilla istunut aikuisenkokoinen tietää, että perseposket mahtuvat istuimelle ehkä puoliksi, ja toista puolta saa jännittää niin hitosti. Ei lainkaan liian mukavaa! No, Newborn Set on sitteriosa, joka kiinnitetään tuoliin niin, että jo vastasyntynyt voi käyttää tuolia sitterissä killotellen. Tätä neroa sitteriä meidän vauva istutti ehkä kokonaisuudessan 15 min. Varmasti vitutti, kun piti olla valjaissa tuijottamassa, kun äiti ja iskä syö. Eli vähän sama homma kuin Tulan kanssa, ei pääse liikkeelle. Yhdeksänkymmentä euroa kiivaista tuijotuksista ja hinkuyskään yltyvistä huudoista.

Hoitoalusta pinnasängyn päälle, 20 e
Ajattelin, että puinen pinnasängyn päälle pykäistävä hoitoalusta on kätevä öisin, kun vaippa pitää vaihtaa. Heh, olen vaihtanut vaipan öisin ehkä viisi kertaa. En tiennyt, ettei vauva pissaa tai kakkaa unissaan! Ja meidän vauva nukkuu yöt aika hyvin. Hoitoalusta päätyi vintille aika nopeasti, koska se vie vain tilaa. Mutta hei, tässähän suorastaan säästin, kun maksoin vain 20 euroa. Neljä euroa/vaipanvaihto, voitto kotiin!

Vaatteita, vaatteita, x e
Minipieniä ihanuuksia on valtavan kiva ostella. Mutta usko: niitä ostavat kaikki mummat ja mammat. Sitä paitsi on vaikeaa ostaa oikeaa määrää sopivia kokoja. Eihän sitä edes tiedä, minkälainen mörssäri tai pikkulintu sieltä pusertuu! Nimittäin, vaikka kuinka vauvan kokoa arvioidaan ennen synnytystä, ei todellista kokoa voi arvioida helposti kohdilleen. Me kävimme vauvan kokoarvioinnissa Naistenklinikalla kaksi kertaa, ja vauva oli silti melkein puoli kiloa arviota pienempi. Jouduimme hankkimaan synnäriltä kotiin päästyämme ääpättömän pieniä koon 40 tai 44 vaatteita, yhyy. Nyt olemme raivanneet vaatekomerosta yhden oman hyllyn pikkuvaatteille, mutta se ei enää riitä alkuunkaan. Miehen mielestä vauvalla on parempi tyyli kuin hänellä ja enemmän vaatteita kuin hänellä tyyliin koskaan on ollut. Jaa, voi olla? Siispä sallin itselleni enää kirpputori- ja aleostokset, muuten: hillintää, hillintää. Menot: en laske.

Vaikka minä täällä itken menetettyjen senttien perään, voi olla, että jokin näistä sopii tosi hyvin juuri sun bebelle. Moni esimerkiksi rakastaa Tulan FTG-reppua, ja rakastaisin miekin. Kunpa vaan vauvakin oppisi. Myös Stokken sitteri voi olla helpottava alkukuukausille, jos vauva ei ole niin liikkuvainen kuin meillä.

Silti haluan sanoa odottavalle äidille: Säästä rahaa äitiysvapaalle. Vaipat maksavat, ja lounastreffeillä ja kahvilla on kiva käydä. Ja ennen kaikkea: nauti vielä hetki vain omista jutuistasi. Osta uusi huulipuna, treenaa, käy leffassa ja illallisella niin paljon kuin sielu sietää. Vastasyntynyt vauva ei tarvitse paljonkaan, jotta tällä olisi hyvä olla. Lämmin syli, rakkauskuiskutuksia ja paljon maitoa. Puhdas vaippa silloin tällöin.

/ Linnea

 

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *