Älä kasvata mun lasta

Mama Manner

 

Sattuipa eräänä päivänä HopLopissa. 

Vauvani könysi pallomereen, jossa jo uiskenteli äiti poikansa kanssa. Vauvani esitteli taitojaan ja alkoi tunkea kokonaista palloa suuhunsa. Tuntematon äiti katsoi vauvaani ja sanoi tälle: "Älä laita sitä suuhun, hyi, ei kiva."

Tunsin tummanpunaisen raivon virtaavan suoniini. Otsalohkossa tykytti ja hampaat narskuivat. Ärsytti toden teolla. En vastannut toiselle äidille mitään, ja poistuimme pian mädästä merestä. Keräilin itseäni hengittelin raivon pois. Aloin miettiä, miksi toisen äidin pieni huomautus ärsytti minua niin paljon. Keksin muutaman selityksen.

1) Primitiivinen emoraivo. Kuvittelen, että tietenkin tiedän parhaiten, miten lastani kasvatetaan. Miten joku tuikituntematon julkeaa ohjeistaa lastani? Minun elämäntehtäviini kuuluu lapseni ruokkiminen ja suuhun kuulumattomien aineiden kieltäminen. Pysyköön omalla reviirillään!

2) Huono äiti -kompleksi. Mistäpä sitä ei itseään syyttäisi äitinä? Tässä tilanteessa minua äitinä hävetti se, etten toteuttanut emon tehtävääni. En ehtinyt kieltää vauvaani syömästä paskapalloa tai miettiä, miten muilla keinoin voisin saada pallon pois lapsen suusta. Toinen äiti, parempi kasvattaja, ehti ensin. Olen siis huono äiti, koska en ole opettanut vauvaani olemana syömättä roskaa ja likaa.

3) Kiellot ärsyttävät. Lapseni tuppaa laittamaan kaiken suuhunsa, eikä siihen kieltäminen auta, vielä. Siksi sen sijaan, että kiellän ja kaivan hänen suustaan koko ajan jotain, olen kokenut paremmaksi tavaksi, että opetan häntä laittamaan tavarat pois käsistään. Hän osaa jo aika hyvin heittää / laskea tavaran käsistään, koska heittelemme leluja koirallemme. Jatkuva kieltäminen tuntuu myös nihkeältä. Mennään myönteisen kautta!

4) Alhainen verensokeri. Olin nälkäinen, joten taannuin itsekin pikkulapseksi. Ärsyynnyin lapseni puolesta siitä, että tätä kielletään tekemästä asioita. "Meillähän syödään vaikka pallomeren palloja, jos halutaan", uhosin mielessäni. En siis suosittele menemään sisäleikkipuistoon verensokerit alhaalla. Sykkivän otsasuonen kanssa ei myöskään mahdu kulkemaan pienistä tunneleista.

Oikeasti on aika kiva juttu, että toistenkin lapsista huolehditaan. Eivät ne pallot varmaan kovin puhtaita olekaan. Sehän vain vapauttaa itseltä kaitsemisenergiaa, kun joku toinenkin jaksaa välillä katsoa lapsen perään. Ei tarvitse itse ihan joka nanosekunti tonkia koiranruokaa poskista tai pestä maassa käynyttä tuttia.

Samalla toivon kuitenkin hitusen sensitiivisyyttä siihen, missä tilanteissa toisten lapsia ojennetaan tai ohjeistetaan. Koska kaikilla perheillä on kuitenkin ne omat sääntönsä ja kikkansa. Ehkä meillä ei vain olla niin äärettömän tarkkoja hygienian kanssa, ja toiset voisivat vain antaa meidän kauhoa liejua.

Kiitos sinulle, tuntematon äiti. Tämä oli hyvä itsereflektion hetki.

Ja hei, pianhan lapsemme aloittaa päiväkodin. Siellä tuntemattomat ohjeistavat häntä koko päivän. Toivoisinko silloin pääseväni kärpäseksi kattoon? En usko. Pitää päästää liekaa vähän löysemmälle.

/ Linnea

Kommentit

Ace Von S
Herkuleen Urotyöt

Tämä on juuri asia joka itseäni mietityttää. En ole äiti enkä halua olla kenenkään äiti, mietin asiaa kirjastovirkailijan kannalta. Otetaan tilanne, jossa lapsi riehuu. Lapset tekevät niin, se on normaalia. Mutta, kun vanhempi on vieressä eikä reagoi mitenkään silloin kun menee yli. Siinä on kuitenkin aika paha mennä puuttumaan asiaan. Siinä kun todellakin voi saada emokarhun raivon niskaansa.

Mama Manner

Nää on kyllä niin tilannesidonnaisia juttuja! Minusta kirjastovirkailijana vois kyllä huomauttaa perheelle, jos tilanne karkaa käsistä. Sehän on sinun työtä. Minusta se ainakin vaan herättää kunnioitusta tilaa ja muita ihmisiä kohtaan, jos henkilökunnan roolissa ottaa tilannetta haltuun :). Ja tietty lasten pitää opetella, miten missäkin tilanteessa ja paikassa jotakuinkin käyttäydytään. Ja hmm, vaatisi kyllä vanhemmalta pokkaa rähjätä takaisin, jos asiallisesti huomauttaa rasavillistä.

Vierailija (Ei varmistettu)

Olen itse mammana tehnyt tuota samaa täydestä automaatiosta, kun tottunut jankuttamaan samoja asioita omalle kersalle. Vauvoilla on tapana katsoa aikuisia kysyvästi silmiin silloin kun joku vieras esine on suussa, niin siihen tulee vain automaattisesti vastattua samoin kuin vastaisi omalle lapselle :) Vuoden päästä otat sen ihanana auttamisena, kun joku muukin katsoo sen lapsosesi perään ja voit hengähtää hetken... Etenkin leikkipuistossa helpottaa kun on useampia aikuisia valvovia silmiä, koska aina ei yksinkertaisesti ehdi näkemään kaikkea. Ja kyllä, päiväkodissa hoitajat kyllä kasvattavat sekä hyvässä että pahassa, kommentoivat myös lapsen negatiivista käytöstä hakiessa ja kannattaa ottaa se apuna ja huolehtimisena.

Mama Manner

Totta, tuo on ihan varmasti niin automaattista, ettei sitä ees ajattele sen kummemmin! Oon varmaan itse tehnyt vastaavia juttuja ihan yhtä lailla. Ja uskon kyllä, että tuo yhteisen kasvatuksen fiilis vaan edelleen kasvaa, kun lapsi kasvaa. Luulen, että tämä vauvavaihe on niin monella tapaa herkkää aikaa äidille, kun kaikki on uutta ja opeteltava. Eiköhän tämä pipo vähitellen ala löystyä.. :)

Tuulitar
Arolan tuulia

Voihan asian ajatella niinkin että maailmani loppuisi siihen hetkeen jos lapseni laittaisi suuhun jotain sellaista että hän siihen vaikka tukehtuisi, eikä kukaan uskaltaisi reagoida lapseni tekemisiin koska pelkäisi reaktioitani. Siispä pidän itsestään selvänä että terveen yhteiskunnan kannalta on hyvä että jossain määrin "koko kylä kasvattaa".

Mama Manner

Toki, ajattelen kyllä samoin! Ja ilman muuta pitää sillon huomauttaa tai puuttua, jos suuhun eksyy jotain todella sinne sopimatonta. Tuohon isoon palloon vauva ei olisi tosin voinut tukehtua :D. 

koivun oksaan korkealle

Edellisillä kommentoijilla hyvät pointit, mutta itse tulin kommentoimaan sitä, että niiiin ymmärrän nuo läpikäymäsi fiilikset, olisi varmaan ollut ihan sama hetkellinen reaktio ! :D kävi sama tilanne, kun kauppakeskuksessa yksi myyjä kommentoi, että lapsellani on punaiset posket, että mahtaako olla kuuma, kun sisällä kuitenkin ollaan. Olin juuri hinkannut lapsen naamasta ruokaa, joten siitä poskien punoitus, mutta kieltämättä vaatetta olisi voinut keventää enemmän. Meni tunteisiin, tosin vasta onneksi vähän jälkikäteen, että en päästänyt emoraivoa valloilleen siellä :D 

Mama Manner

Uskon, että tämä on varmaan vähän myös persoonakysymys! Jotkut kestää paremmin ohjeistusta ja auktoriteetteja kuin toiset...

Ja toki sitä on niin väsynytkin välillä, että varmasti senkin takia on ihan siima kireänä. Hirveän hyvää itsehillinnän opettelua tämä :D.

Tuulitar
Arolan tuulia

Vauva arki on haastavaa, tsemppiä pikkuisen kanssa eloon :)

Mama Manner

Niinpä, kiitos paljon <3

Kommentoi