Ladataan...
Mama Manner

Vietimme tyttären kanssa syysloman reilun 600 kilometrin päässä lapsuudenkotonani, Torniossa. Loma oli ihana, koska mumma ja ukki eivät lakkaa paapomasta tytärtään ja tyttärentytärtään. Sauna lämpeni, tuore pulla tuoksui ja mummola oli täynnä jännittävää tutkittavaa, kuten mumman Mariskoolit ja pihalle pudonneet lehdet. Kaikki on minusta samanlaista kuin aina ennenkin, mutta lapsenlapselle kaikki on aivan uutta.

Kun matkustan lapsuudenkotiini, tunnen ristiriitaisia onnen ja surun tunteita. Olen tosi kiitollinen siitä, että juureni ovat piskuisessa Meri-Lapin rajakaupungissa, jota leuhkan leveä joki halkoo, ja jossa tunnistan tuntemattomiakin kaupunkilaisia kasvomuistista. Kun kuljen kaupungissa, muistot vain vilisevät silmissä: tuohon kenturalle tulee keväisin ja syksyisin markkinat, tuossa puistossa söimme usein jäätelöä.

Toisaalta tunnen Torniossa aina kaihoa ajan kulusta, sitä ei voi estää. Sillä aikaa, kun olen ollut poissa, vanhaa koulurakennusta on alettu muuttaa hotelliksi ja lähin leikkipuisto kutistunut viime kerrasta. Äiti ja isäkin ovat vähän harmaantuneet, ja kaikki muutkin paikalliset näyttävät ryppyisemmiltä kuin viimeksi.

Olen ylpeä, että saan näyttää tyttärellemme, mistä tulen ja keistä olen muovautunut. Tunnen tarvetta osoittaa hänelle, ettei hän ole sataprosenttisesti helsinkiläinen, vaikka täällä kasvaakin. Hänellä on aina koti myös pohjolassa, rannikkoakin vielä hyisemmän merituulen tuiverruksessa. Toivon hiljaa, että hän tulee olemaan vähän landepaukku, se on minusta ylpeydenaiheja  rikkaus. Niin, että voipi joskus ratikassa puhua kovvaan ääneen ja pöyristellä, miten paljon väkeä kylille on lähteny.

Puhun tyttärellemme aina murrettamme, vaikkei se olekaan muhevaa ja juurevaa meänkieltä, ihan vaan sellaista anttituiskumaista hauskaa yleiskieltä. Odotan innolla, miten hyvin "mie" imeytyy hänen sanavarastoonsa. Nouseekohan se kielenkantoihin aina mumman ja ukin kanssa? Toivotaan.

Kotiinpaluu mummolasta on aina raskasta. Vauva kasvaa tajutonta vauhtia, ja ensi kerralla mumma ja ukki tapaavat taas aivan uuden lapsenlapsen. Ajankulua ei voi taaskaan pistää stopille erossaolon ajaksi. Isovanhemmat eivät näe arkisia hetkiä, jolloin vauva löytää uuden lempimaun tai alkaa reagoida vitseihin huvittavan aikuismaisesti. 

Kotiin palatessa huomaan aina miettiväni myös, miten ihanaa olisi kasvaa perheyhteisössä, jossa olisi aina useampia aikuisia huolehtimassa lapsesta. Sellaisia kultakimpaleita, jotka nappaavat kakkapyllyn pesulle, kun itse on niin väsynyt, että sormen liikauttaminen sattuu. 

/ Linnea

Ladataan...