RASKAUSVIIKKO 39 – AJATUKSIA: RASKAUS JA KEHO

Raskausviikko 39

Hei siellä!

Täällä ollaan yhdessä kasassa, raskausviikolla 39 (huomenna jo 40!!).  Pikkuhiljaa alkaa tähänkin kaaliin uppoamaan se tosiasia, että meillä on oikeasti ihan kohta oma vauva!!! Siis meidän pieni lapsi joka on sekoitus musta ja mun miehestä. How crazy is that?!

Tuntuu ihan uskomattomalta että kohta on käsillä se hetki, kun minä synnytän. Minä, eli Ines joka tunnen oloni toisaalta vielä äidin ja isän pieneksi tytöksi, joka toisaalta on 25-vuotias nainen, yliopistosta valmistunut ja oikeasti aikuinen, naimisissa oleva ihminen josta tulee kohta äiti.

Raskausviikko numero 39 on sujunut oikein hyvin. Nyt kahden viikon aikana uusina tuntemuksina ovat tulleet harjoitussupistukset, joista iloitsen aina kun ne tunnen! Tuntuu, että silloin jotakin tapahtuu ja että ainakin keho jollain tavalla valmistautuu synnytykseen.Välttämättähän ne ei vielä ennakoi yhtään mitään, mutta olen iloinen että keho antaa merkkejä ja muistutuksia siitä, että kohta ryhdytään tositoimiin!

Muutoin voinkin erinomaisesti yhä edelleen. Nyt olen kuitenkin huomannut, että kävely on hidastunut hieman, sillä nivusissa alkaa tuntua vähän erilaiselta, ja muutenkaan ei ole enää niiiin ketterä olo kuin vielä vähän aika sitten. Kenkien solmiminen on vähän hankalampaa ja kumartuminen täytyy monesti tehdä sellaisessa sammakkokyykkyasennosssa tai muuten jalat vähän levällään, ettei maha ole tiellä.

Kuva: Tiia Ennala

Suhtautuminen kehoon raskauden aikana

Ennen raskautta mietin aina, että miltä mahtaa raskaana ollessa tuntua se, että keho muuttuu ja kasvaa – miltä tuntuu käydä vaa’alla kun paino nousee ja nousee. Mietin aina, että osaanko suhtautua siihen niin kuin siihen kuuluu suhtautua; hyväksyvästi sitä väistämätöntä tosiasiaa kohtaan, että kroppa muuttuu ja paino nousee.

Ilokseni olen saanut huomata, että olen osannut suhtautua kehooni todella – siis to-del-la – positiivisesti koko raskauden ajan. Paljon positiivisemmin kuin ehkä ikinä. On vaan niin upeaa, että mun oman kropan sisällä kasvaa ihminen, ja sen on saatava multa kaikki rakennusaineet itselleen, jotta siitä voi tulla toivottavasti hyvinvoiva ihmisen alku.

Mun paino on noussut melkein koko raskauden 0,5kg/viikko, lukuunottamatta tätä loppuraskautta, kun painonnousu on selvästi hidastunut, vaikka maha kasvaakin (kuulemma ihan normaalia). Silti yksikään vaa’alla käynti ei ole aiheuttanut minkäänlaisia negatiivisia tuntemuksia. Painonnousu on sisältänyt ainoastaan ajatuksen siitä, että vauva kasvaa ja kehittyy.

En ole ikinä pitänyt itsestäänselvyytenä sitä, että voin saada lapsia. En tykkää ilmaisuista ”tehdä lapsia” tai ”perustaa perhe” – ne saa raskauden ja raskaaksi tulemisen kuulostamaan siltä, että kunhan nyt jätetään ehkäisy pois ja aletaan hommiin niin kohta saadaan perheenlisäystä. Lasten saaminen – raskaaksi tuleminen on niiiiin monille pariskunnille vaikeuksien takana, joillekin jopa mahdotonta, että olisi hyvä tiedostaa se, miten ihmeellinen ja upea asia raskaaksi tuleminen on. Sen takia en itsekään halunnut odottaa liian kauaa yrittää raskaaksi tulemista (ja onneksi oma perhe on ollut mulle ja miehelleni yhteinen toive jo alusta saakka). Olen itse ainoa lapsi meidän perheessä, vaikka toive mun sisaruksista eli kauan. Koen olevani onnekas ihan vaan jo siitä lähtökohdasta että olen syntynyt tähän maailmaan, sillä sisaruksia mulle ei ikinä tullut, vaikka toive niistä oli suuri.

Niinpä olen todella kiitollinen ja onnellinen siitä, että mun vartalo pystyy kasvattamaan pientä elämää sisällään. Uskon myös, että mun positiivinen suhtautuminen kehooni ja painonnousuun raskauden aikana on tulosta myös siitä,että olen pitänyt hyvää huolta itsestäni koko raskauden ajan. Oon liikkunut säännöllisesti ja oman vointini ja tuntemuksieni mukaan, ja oon syönyt terveellisesti, niin kuin aina ennenkin (kirjoitan postauksen vielä erikseen siitä, miten suhtaudun raskausajan ruokasuosituksiin/-rajoituksiin ja liikuntaan!). Uskon että liikunta on auttanut mua paljon raskauden aikana, ja toivon että se auttaa myös synntykyksen aikana sekä synnytyksen jälkeisessä palautumisessa.

Toivon itseltäni armollisuutta mun kroppaa kohtaan myös raskauden jälkeen. Palautuminen ottaa varmasti oman aikansa, ja toivon itseltäni sitä, etten stressaa tai mieti turhia painoani tai sitä, miltä kroppa näyttää raskauden jälkeen.

Eli kiitossanat keholleni ja itselleni: kiitos tässä vaiheessa tästä upeasta matkasta minkä olen saanut näiden 9 kuukauden aikana tehdä, ja kiitos tästä raskaana olemisen positiivisesta kokemuksesta. Arvostan sinua nyt ja lupaan arvostaa entistäkin enemmän myös tulevaisuudessa!

Aiemmat raskausviikkopäiväkirjapostaukset:

RASKAUSVIIKKOPÄIVÄKIRJA 13

RASKAUSVIIKKOPÄIVÄKIRJA 16 

RASKAUSVIIKKOPÄIVÄKIRJA 21-23 – RUOKAHALUA JA LIIKEHDINTÄÄ

RASKAUSVIIKKOPÄIVÄKIRJA 37 – NOIN 1 KK JA TAPAAMME SINUT

RASKAUSVIIKKOPÄIVÄKIRJA 39 – MIELIHALUNI RASKAUDEN AIKANA

Kuva: Tiia Ennala
Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *