KURKISTUS VAUVAKUPLAAN

Me ollaan nyt perhe. Meillä on 2 viikkoa takana maidontuoksuista elämää pienen, ihanan, täydellisen pienen tyttäremme kanssa, ja me ollaan NIIN rakastuneita.

Elän melko vahvassa vauvakuplassa, ja kirjoittaminen tänne on tuntunut tähän mennessä liian isolta ponnistukselta, kun haluaa käyttää melkein kaiken ajan vauvan tuijotteluun sekä siihen, että saa omatkin asiat hoidettua, kuten syömisen ja suihkussa käymisen siinä kaiken muun ohessa. Nyt kuitenkin ajattelin, että voisin vähän raottaa sitä, miltä nämä ensimmäiset 2 viikkoa ovat pienen vauvan kanssa tuntuneet. Kaikkea tätä on ihan mahdotonta pukea sanoiksi, mutta jos yritän edes vähän! Ja aion varmasti kirjoittaa synnytyksestä ja siihen liittyvistä asioista vielä erikseen!

Niinhän sitä aina sanotaan, että oman lapsen syntymä on ihan ennen kokematon tunne, ja se on yksi parhaista – jollei parhain asia elämässä. Sitä sanotaan, että omaa lasta kohtaan tuntee sellaista rakkautta, jota ei ole ikinä ennen tuntenut. Ja sellaisia tunteita, joita ei ole ikinä ennen tuntenut. Ennen kuin sen oman lapsen syntymän sitten todella kokee, niin noi toteamukset saattaa kuulostaa kliseiltä, mutta kyllä – ne on täyttä totta, joka ikinen!

Se tunneryöppy jonka sain kokea erityisesti meidän tyttären syntymäviikolla (hän syntyi siis maanantaina), löi mut ihan ällikällä. Sitä on ihan järisyttävässä hormonihuurussa, vähän univelassa ja muuten vaan niin sairaan rakastunut pieneen ihmiseen, että luulin sekoavani. En valehtele yhtään kun sanon, että tuntui kuin mun sydän olis haljennut kaikesta siitä rakkauden määrästä.

TAYSin potilashotellissa ollessamme, kun pidin vauvaa sylissä ja tuijottelin noihin pieniin silmiin, itkin niin että luulin ettei siitä tule loppua ollenkaan. Ja sama jatkui täällä kotonakin vielä. Ensinnäkin tuntuu ihan käsittämättömältä, että hän on meidän oma lapsi, ja me ollaan siitä vastuussa. Ja että hän on kasvanut siitä pienestä 1,5cm kokoisesta toukasta, joka nähtiin ensimmäisessä ultrassa, ihan ihkaoikeaksi ihmiseksi, joka hengittää, räpyttelee silmiään, heiluttelee käsiään ja jalkojaan, syö ja kakkaa. Se sama olento, joka liikkui, potki ja hikotteli mun mahassa, on nyt meidän silmien alla sylissä.

Onnen kyyneleiden lisäksi oon vuodattanut lukuisia huolen kyyneleitä. Vaikka kaikki on mennyt melko hyvin, niin se äidin huoli ja pelko on yllättänyt mut myös. Oon normaalisti sellainen tyyppi, joka ei murehdi asioita etukäteen. Mutta nyt pelkään, että auto ajaa meidän päälle, joudutaan auto-onnettomuuteen, tai että mun miehelle tai mulle käy jotain. Saatika tälle pikkuneidille. Uutisia katsoessa itken maailman menoa ja toivon, että meidän lapsi sais elää mahdollisimman hyvää ja ennen kaikkea turvallista elämää.

No, itkut sikseen (itken nytkin kun kirjoitan tätä) – meidän arki on kuitenkin kaiken kaikkiaan sujunut aika hyvin. Oon niin onnellinen siitä, että imetys sujuu niin hyvin meidän molempien puolesta. Multa tulee maitoa ja hänellä on iso ruokahalu. Öisin hän nukkuu n. 3-4 tunnin pätkiä, joiden aikana saan itsekin nukuttua aika hyvin. Väleissä sitten syödään ja joskus ollaan vähän aikaa muutenkin hereillä, mutta valtaosat öiden syöttökerroista menee niin, että hän nukahtaa/sammuu samantien kun on saanut syötyä.

Hän on melko rauhallinen vauva, vaikka välillä tuleekin sellaisia itkuja että ei ihan tiedä mikä on – mutta se lienee ihan normaalia. Sitä miettii aina välillä, että tekeekö kaiken oikein, tai voisiko jotain tehdä paremmin. Näiden mukana kun ei tule mitään ohjekirjoja mitä lukea. Siitä puhumattakaan, että meidän kokemus vauvojen kanssa lähti aika nollasta, ja itse olin vaihtanut yhden ainoan vaipan ennen tätä pikkuprinsessaa. Pyllyn pesusta ja kaikesta muusta puhumattakaan. Joka päivä tulee jotain uutta, ja tässä opetellaan elämään uudessa tilanteessa me kaikki: minä, mieheni ja meidän tytär.

Yhteenvetona todettakoon nyt kuitenkin se, että en vois olla tyytyväisempi siihen, että meillä on tämä tytär nyt eikä odotettu yhtään kauempaa. Tää on niin ihanaa <3

Palataan taas myöhemmin synnytyskertomuksen ja muiden juttujen parissa!

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *