MINUN SYNNYTYSKERTOMUS – POSITIIVINEN KOKEMUS ILMAN EPIDURAALIA

Follow my blog with Bloglovin

Hei taas täältä maidon, puklun, vaippojen, hymyjen, naurahduksien, riemun kiljahduksien ja itkun keskeltä! Meidän vauva on ehtinyt täyttää jo kuukauden, ja olla meidän kanssa kokonaiset 6 viikkoa. Rakkaus ja kiintymys vauvaa kohtaan vaan jatkaa kasvamistaan, ja hän tuntuu kasvavan ja kehittyvän päivä päivältä. On niin ihanaa seurata pikkuisen kehitysaskeleita ja uusia juttuja.

Kuten jo aiemmin lupailin, kerron nyt vihdoin siitä miten meidän synnytys meni, miltä kaikki musta tuntui, mitä ajattelin ja millainen fiilis jäi. Kuten jo  otsikosta näppärimmät saattaa päätellä, oma fiilikseni synnytyksestä jäi todella positiiviseksi. Se miksi halusin kirjoittaa tuohon otsikkoon ”ilman epiduraalia” on se, että tuo näkökulma kiinnosti itseäni eniten ennen synnytystä. Kysymykset kuten ”Mikä se epiduraali on, miten se vaikuttaa synnytykseen ja supistuksiin, voiko ilman epiduraalia synnyttää hyvillä mielin, harrastanko masokismia jos päätän olla ottamatta epiduraalia, jääkö synnytyksestä kammo jos en ota epiduraalia…?” pyörivät mielessä.

Haaveenani oli, että en epiduraalia ottaisi,  koska niin moni asia siinä epäilytti ja mietitytti. Suhtauduin kuitenkin synnytykseen tosi avoimin mielin, ja ajattelin että mikäli jossain vaiheessa näyttää siltä, että synnytys edistyisi paremmin jos ottaisin epiduraalin, olin sen valmis ottamaan. En ole mikään lääketieteen ammattilainen, mutta jos sinua kiinnostaa lukea positiivinesta synnytyskokemuksestani, johon ei epiduraalipuudute kuulunut, jatka lukemista!

Mistä ”kaikki”alkoi?

Laskettu aikani oli tiistaina 30.7.2019. Tuo päivä tuli ja meni, tuodessaan vähän turhautuneen fiiliksen mukanaan. Onneksi se kuuluisa sanonta ”harva vauva sinne mahaan on jäänyt”, helpotti ja sain todeta, että synnytys lähenee vauhdilla, vaikkei se laskettuun aikaan mennessä tapahtunutkaan. Tuolla kyseisellä viikolla tein pitkiä kävelylenkkejä tavoitteenani vauhdittaa synnytyksen alkua ja auttaa vauvaa laskeutumaan kohdussa (en tiedä oliko sillä mitään vaikutusta, mutta ainakin tunsin tekeväni jotain asian eteen :D).

Lauantaina 3.8. kävimme appivanhempieni kanssa heidän kesämökillään ja ajelimme paljon möykkyisiä teitä. Samana päivänä meillä kävi kahdet eri kaverit kahvittelemassa, ja leivoin ja hääräsin yhtä sun toista koko päivän. Meidän kaveripariskunta oli meillä tosi myöhään iltaan saakka, ja lopulta oltiin menossa mieheni kanssa puolen yön jälkeen, ehkä yhden maissa nukkumaan.

Kuva: Tiia Ennala

SU 4.8. n. 01:00: Sanottiin hyvää yötä toisillemme ja hiljennyttiin nukkumaan. Yhtäkkiä tajusin että jotain valuu lakanalle ja huudahdin jotain että ”APUA! Mulla taitaa tulla lapsivettä!”. Pompattiin äkkiä ylös sängystä, valot päälle ja totesin että kyllä, lapsivettä se on. Juoksin äkkiä vaatekaapille laittamaan pikkuhousut jalkaan (koska nukun alasti ofcourse :D), laittamaan niihin terveyssiteen ja ihmettelemään että mitäs nyt. Kävin vessassa ja ’plumps’, limatulppaa tipahti pönttöön.

TAYSin ohjeiden mukaisesti soitettiin synnytysvastaanoton vastaajaan, josta sitten soitettiin parin minuutin päästä meille takaisin. Siinä kohtaa mua alkoi jännittää ihan kamalasti. Selitin hoitajalle mitä on tapahtunut, ja mun koko kroppa alkoi tärisemään jännityksestä (tai pelosta, mitä lie). Saatiin ohjeeksi mennä synnytysvastaanottoon tsekkaamaan tilanne n. 12 h päästä siitä hetkestä, ellei aiemmin olisi tarve. Kun sitten rauhoituttiin uudelleen nukkumaan, alkoi ensimmäistä kertaa myös supistukset. Tunne, joka muistutti todella paljon menkkakipua, tuli ja meni aaltomaisesti ja valvoin jonkun aikaa, kunnes ilmeisesti supistukset loppuivat sillä nukuin loppuyön aamuun asti.

SU 4.8., n. klo 08:00: Aamulla herätessä olo oli vähän pettynyt kun tajusin nukkuneeni loppuyön ja että supistukset olivat laantuneet. Aamun edetessä kuitenkin supistukset ja toiveikkuus tulevasta synnytyksestä palasivat. Toivoin koko ajan että supistukset voimistuisi ja tihenisi reippaasti ja synnytys käynnistyisi itsestään. Asia jota pelkäsin ja jännitin tosi paljon synnytykseen liittyen oli sen mahdollinen käynnistys jos siihen päädyttäisiin syystä tai toisesta. Totesin jopa useissa keskusteluissa, että mikään ei synnytyksessä erityisesti jännitä, kunhan sittä ei jouduttaisi käynnistämään.

n. klo 13:00 Synnytysvastaanotolla otettiin verikokeet ja ns. ”käyrät”, eli mahan ympärille laitettiin vauvan sykettä sekä mun supistuksia mittaavat laitteet. Siinä makoilin sängyllä n. 20 min, minkä jälkeen todettiin hoitajan kanssa että tullaan illalla uudelleen viimeistään klo 20 maissa tarkastamaan tilanne uudestaan – ja mikä ”pahinta” – tekemään suunnitelma seuraavan aamun käynnistykselle. Tässä vaiheessa kohdun suu oli auennut huimat 0,5cm.

Koko sunnuntaipäivän iloitsin jokaisesta supistuksesta joka tuli, ja toivoin että synnytys käynnistyisi itsellään. Kävimme mun vanhempien luona, käveltiin mieheni kanssa pieni kävelylenkki ja käytiinpä vielä siivilläkin iltapäivästä. 😀 Nauratti ajatus, että siellä minä istun lapsivettä tihkuvana tamperelaisten rakastamassa Siipi Weikoissa syömässä tulisia siipiä toivoen, että tulinen ruoka sysäisi käynnistyksen liikkeelle.

klo 20:00: Eletään yhä sunnuntai-iltaa, ja mentiin jälleen TAYSin synnärille. Supistuksia oli tullut koko päivän, mutta ei niin kivuliaasti etten pystyisi niiden kanssa elämään ja olemaan. Tässä kohtaa olin auki 1cm verran, ja päästiin onneksi vielä yöksi kotiin. Sovittiin, että tullaan takaisin seuraavana aamuna klo 8, jolloin synnytystä aletaan käynnistämään.

Illalla kotona katsottiinkin Netflixiä ja otettiin rennosti. Yö meni supistuksien kourissa, enkä nukkunut 5-15 minuutin pätkiä kauempaa, sillä en pystynyt enää nukkumaan supistuksien yli. Välillä supistuksia tuli tosi tiheästikin ja täytyi aina vaihtaa asentoa niiden aikana, mutta mikään ei tuntunut vieläkään niin kipeältä, että olisi tarvinnut lähteä uudestaan synnärille. Kahden aikaan yöllä nousin sängystä ja katsoin Kardashianeita läppäriltä ( 😀 ), viikkasin pyykkejä ja tietysti kellotin jatkuvasti supistuksia.

Kuva: Tiia Ennala

MA 5.8. klo 7:00. Sairaalalaukku oli pakattu, ja mua jännitti aivan hemmetin paljon. Se, mitä olin koko raskauden pelännyt, oli tapahtumassa: synnytyksen käynnistys. Aamupalapöydässä pillahdin itkuun kun ajattelin, että onko tämä nyt sittenkään sen arvoista, ei se vauva olekaan välttämättä niin kiva juttu mitä ollaan aiemmin ajateltu ja että miksi tähän nyt piti ryhtyäkään. Ulkona paistoi aurinko ja automatka sairaalalle tuntui todella epätodelliselta. Meinasin itkeskellä koko ajan, osin varmaan senkin takia että olin jo tosi väsynyt unettoman yön takia.

klo 10:00. Synnytysvastaanotolta siirryttiin lopulta synnytysosastolle ja synnytyssaliin. Edelleen jännitti ihan hirveästi. Synnytys oli päätetty käynnistää oksitosiinitipan avulla, jonka oli määrä vauhdittaa jo alkaneita supistuksia.Synnytyssaliksi valikoitui surkuhupaisasti sali nro 13, joka tuntui vielä lisäävän sitä epätoivoista fiilistä joka mulla oli. Olimme mieheni kanssa salissa hetken aikaa kahdestaan. Vaihdoin sairaalan harmaan ”mekon” päälleni ja pillahdin (taas) itkuun kun katsoin itseäni peilistä. Pelotti ja jännitti ihan hitosti. Klo 10 oksitosiinitippa alkoi valumaan kanyylin kautta mun verenkiertoon, mikä sekin oli jännittävää sillä mulla ei ollut ikinä aikaisemmin ollut tippaa kädessä.

Tähän väliin sanon, että kaikki kiitos mun ihanalle ja urhealle miehelleni, joka tsemppasi ja tuki koko ajan mua alusta saakka. Hänen ja TAYSin ihanien kätilöiden avulla mun jännitys alkoi laantumaan nopeasti ja sitä vastoin supistukset voimistui ja tiheni. Otin jokaisen supistuksen ilolla vastaan, sillä tiesin että ne vie hommaa eteenpäin.

n. klo 11:00. Kätilö tuli synnytyssaliin ja kysyi mun kiputasoja. Supistukset oli selvästi voimistuneet, mutta pystyin yhä olemaan ilman mitään kivunlievitystä. Oksitosiinin määrä päätettiin tuplata, ja niin supistuksetkin voimistuivat. Tästä eteenpäin myös mun oma ajantaju alkoi kärsimään. 😀

Kuva: Tiia Ennala

Kivunlievitykset

TENS-LAITE

Kuten jo alussa totesin, toiveenani oli hoitaa synnytys ilman epiduraalia, sillä pelkäsin että se hidastaisi synnytystä ja lamaannuttaisi kropan niin, etten tuntisi supistuksia ponnistusvaiheessa yms. Tämän kerroin kätilölle heti alkuun kun hän sitä kysyi, ja olin kyllä iloinen ettei mulle sitä missään vaiheessa edes ehdotettukaan. Halusin kokeilla alkuun lääkkeettömiä kivunlievityksiä sekä ilokaasua, jos siitä olisi apua.

Kun ensimmäisen kerran pyysin kätilön paikalle selvästi voimistuneen kivun takia, pyysin saada koittaa Tens-laitetta. Tens-laite on pieni aparaatti jonka avulla alaselkään saa supistuksien aikana ohjattua sähköimpulsseja, jotka saa aikaan puuduttavan tunteen. Tässä oletuksena siis se, että supistukset alkaa tuntua alaselässä jossain vaiheessa – mikäli supistukset tuntuu vain ja ainoastaan alavatsassa, ei tensistä ole varmaan mitään hyötyä, koska alavatsaan niitä sähköimpulsseja ei tietenkään voi laittaa. Sain siis kaulaani killumaan pienen kaukosäätimen josta sain itse säätää sähköimpulssien voimakkuutta ja tiheyttä, ja käytinkin sitä ihan synnytyksen loppuun asti. Aina kun supistus tuli ja tunsin sen lähenevän ns. ”huippuaan”, säädin sähköimpulssit voimakkaammalle tasolle ja siten, että ne tulivat tosi tiheästi ja aaltomaisesti. (Suosittelen kyllä sitä laitetta kaikille joilla supistukset vaan tuntuu alaselässä, niin kuin mulla alkoi tuntumaan!)

ILOKAASU

Tens-laitteen avulla pärjäsin supistusten kanssa jonkun aikaa, ehkä pari tuntia (?). Luovun tosiaan tässä kohtaa kellonaika-arvioista sillä kaikki keskittyminen alkoi pikkuhiljaa kohdistumaan supistuksiin. Lopulta alkoi tuntua, että haluan jotain muutakin kivunlievitystä.

Pyysin taas kätilön saliin, ja kerroin haluavani kokeilla ilokaasua. Ilokaasu vähän jännitti, sillä oma äitini oli kertonut oksentaneensa sen takia, joten ajattelin että kokeilen sitä vähän aikaa nähdäkseni millainen olo siitä tulee. Kätilö istutti mut keinutuoliin ja istutti mieheni sen eteen jakkaralle siten, että keinutuoli pysyi koko ajan tukevasti takakenossa. Istuin siinä haarat hieman auki ja nojasin selkänojaan, ja hengitin ilokaasua joka kerta kun supistus tuli, siihen asti että tunsin sen menevän ohi.

Ilokaasu tuntui todellakin siltä, että olisi juonut alkoholia aivan liikaa ja aivan liian nopeasti. 😀 Ilokaasua hengittelin jälleen varmastikin pari tuntia jollen enemmänkin, ehkä kolmisen tuntia? En tiedä yhtään… Samaan aikaan ilokaasun kanssa aina ennen naamarin asettamista napautin kaukosäätimestä sähköimpulssit alaselkään ja otin aimoannoksen ilokaasua, ja menin ihan ihmeelliseen tilaan.

Pikkuhiljaa jossain vaiheessa supistusten paine alkoi kasvaa niin suureksi, että keinutuolissa oli hankalaa istua ilman että olisin vääntyillyt siitä ”kivusta” (en sanoisi sitä kivuksi, vaan ennemminkin vain tosi voimakkaaksi paineeksi). Kutsuin taas kätilön paikalle ja sanoin että nyt tuntuu aika paljon. Niinpä kohdunkaulan tilanne tarkistettiin ja olinkin jo 7cm auki! Tieto tuosta edistymisestä oli kyllä iso henkinen voitto, ja tiesin että selviän tästä kyllä.

KOHDUNKAULAPUUDUTE

Kun kohdunkaulan tilanne tarkastettiin, kätilö sanoi, että jos haluaisin kohdunkaulapuudutteen (paikallispuudute), se olisi laitettava viimeistään nyt, jotta sen laittaminen olisi mahdollista. Niinpä kutsuttiin lääkäri paikalle joka yritti laittaa puudutteen. On muuten mielenkiintoinen juttu kun lääkäri laittaa puudutetta emättimeen ja samalla kun tunnet kesken kaiken että supistus on alkamassa, pitäisi pysyä paikallaan… En osaa edes kuvitella millaista se on epiduraalin laittamisen kanssa.. 😀

Lääkäri kuitenkin sanoi, että puudutteen laitto meni ehkä hieman toispuoleisesti, sillä kohdunkaulaa oli niin vähän jäljellä. En myöskään usko, että puudutteen laittaminen onnistui tuossa vaiheessa enää alkuunkaan, koska en oikeastaan tuntenut mitään helpotusta sen laittamisesta. Jatkoin ilokaasun hengittelyä, ja tässä vaiheessa Tens-laite taisi olla jo jatkuvalla täystykityksellä..

PUDENDAALIPUUDUTE

Makasin kohdunkaulapuudutteenlaiton jälkeen jo synnytyssalin sängyllä kyljellään, ja taisin sanoa että tuntuu kuin olisi kakkahätä. Kätilö sanoi sen olevan hyvä asia, ja kehotti taas kutsumaan hänet paikalle kun tuo ponnistamisen tunne tulee ja pysyy, eikä lähde pois. En muista laitettiinko pudendaalipuudute (jonka on tarkoitus puuduttaa väliliha ja koko alapää) tässä välissä, vai myöhemmin. Jossain kohtaa se ponnistamisen tarve sitten tuli ja pysyi, ja viitoin miestäni kutsumaan kätilön paikalle, sillä en pystynyt tässä kohtaa puhumaan enää kunnolla, kun kaikki keskittyminen oli laitettava supistukseen.

PONNISTUSVAIHE

Niinpä kätilö tuli paikalle ja sain kerrottua miltä tuntuu. Hän ohjeisti hengityksessä ja ohjasi mut puoli-istuvaan asentoon. Hän ohjeisti, että kun ponnistamisen tarve tulee, voin alkaa ponnistamaan. Ja siitä se 22 minuutin loppurutistus sitten lähti.

Ponnistusvaihe oli ehdottomasti synnytyksen kivuliain kohta. Juuri kun sitä luulee, että nyt sattuu ihan s**tanasti, niin sitten sattuu vielä enemmän. Ja tuo ajatus kertautuu muutaman kerran. ”Hauskinta” oli se, että meidän tytär päätti syntyä toinen käsi päänsä vieressä, joka aiheutti sen, että supistusten välissä hän palasi muutamaan otteeseen aina vähän takaisin päin… 😀

Mutta se fiilis, kun pää syntyy, sitten hartiat ja lopuksi tuntee kun koko komeus (+hullu määrä kaikkea muuta jota kohdusta tulee) holahtaa ulos, on IHAN MIELETÖN. Siis ihan maailman paras tunne mitä ei voi edes sanoin kuvailla. Ja tietenkin se, kun kuulet kun sun oma lapsi parkaisee ekan kerran. Ja se tunne, kun tuo pieni lämmin, märkä ja pehmeä olento, joka on salamyhkäisesti lymyillyt sun sisällä viimeiset 9kk, nostetaan sun rinnalle ja se katsoo sua silmiin niin APUA!!!!!!!

Kuva: Tiia Ennala

Loppu ja yhteenveto

Mulla jäi kaikenkaikkiaan niin hyvä fiilis tästä synnytyksestä. Mulle jouduttiin laittamaan vain pari tikkiä, jotka nekin johtuivat vain vauvan syntymisasennosta, eli siitä kädestä joka aiheutti lisähaasteen pään syntymiselle. Imetys alkoi heti melko hyvin, vaikka toki siinä hetken aikaa kesti, kunnes päästiin molemmat jutun juuresta kiinni. Synnytyssalissa vietettiin vielä kokonaiset 5h synnytyksen lopun jälkeen, sillä me haluttiin päästä potilashotelliin, jonne pääsemistä ennen täytyy odottaa 5h. Meille tuotiin iltapalaa (leipää ja kaakaota) ja omenamehua skumppalaseissa, ja ihmeteltiin vaan meidän ihanaa tytärtä. Olin melko hyvävointinen, vaikkakin meinasin pyörtyä vessanpöntölle vessassa käydessäni, kun voimat alkoi olemaan niin lopussa.

Vihdoin meitä lähdettiin kuljettamaan kohti potilashotellia, klo 00:30. Minä vauva sylissäni pyörätuolissa, Antti kävellen ja kantaen meidän tavaroita. Synnytyksen kestoksi merkattiin 9h 44 min, ponnistusvaihe kesti 22 min. Potilashotelli oli aivan huippuvalinta mennä osaston sijaan, ja oli ihan mieletön fiilis päästä omaan rauhaan viihtyisään hotellihuoneeseen hyvään sänkyyn nukkumaan, ”kauas” sairaalamiljööstä.

Tämä kertomus oli vaikea pitää lyhyenä, ja mieleen tulee kaikkia omia vinkkejä ja muita juttuja, joita kerron mieluusti kyllä erillisessäkin postauksessa. Oon niin kiitollinen ja onnellinen siitä, että kaikki meni niin hyvin, enkä missään nimessä pidä sitä itsestäänselvyytenä. Oon niin iloinen ja kiitollinen myös siitä osaavasta henkilökunnasta joka meitä synnytyksen ajan palveli – kertaakaan ei tarvinnut epäillä että osaakohan noi nyt hommaansa. Sitä sai vaan heittäytyä heidän hoidettavakseen ainakin sen osalta, mihin ei itse voinut vaikuttaa.

Oon myös tyytyväinen saadessani huomata, että synnytys ei todellakaan ollut kammottava (kaukana siitä) ilman epiduraalia. Eihän mulla toki ole kokemusta koko epiduraalistakaan, mutta nyt tiedän millaista se on ilman sitä. Jos palaisin ajassa 6 viikkoa taakse päin, en siinäkään tapauksessa ottaisi epiduraalia. Ja sulle, joka mietit selviääkö ilman sitä, niin sanon että selviää – ja itse ainakin erinomaisesti. Synnytys sattuu joka tapauksessa, mutta se ponnistusvaiheen kipu kestää kuitenkin vain niin vähän aikaa, että sen kestää – etenkin kun tietää että paras palkinto on vain hetkien päässä.

Kirjoitan todennäköisesti uudemmankin postauksen joistain nippelitiedoista ja vinkeistä synnytykseen liittyen siten, mitä mulla nyt tämän kirjoittamisen aikana on tullut mieleen. Lisäksi nyt kun sain tämän postauksen vihdoin valmiiksi, aion kirjoittaa ja jakaa palasia myös tästä ihan tavallisesta arjesta täällä.

Kiitos ja ihanaa jos jaksoit lukea koko tarinan!

Herättikö tämä jotain ajatuksia? Jos kyllä, niin kerro ihmeessä <3

Kommentit (3)
  1. Woww
    Love this awesome pic…
    check it out : https://www.myprepaidbalance.me/

  2. Tässä oli paljon samaa kuin omassa synnytyksessäni, mutta oikeastaan kaikki meni kuitenkin ihan eri tavalla. Minulla oli myös positiivinen ja onnistunut kokemus ilman epiduraalia (koska en ehtinyt saamaan sitä) ja pelkäsin käynnistystä, jota aloiteltiin ballongilla. Synnytys kesti kuitenkin vain alle 4h, jota edelsi parin päivän osastoseuranta toksemiaepäilyn vuoksi. Näitä synnytyskertomuksia lukee nyt ihan uudella mielenkiinnolla, kun on omakin kokemus takataskussa 🙂

    1. Kuulostaa siis jokseenkin tutulta! Ja kyllä, mielenkiinto on ihan erilailla herännyt näihin! Toivottavasti myös joku tulevaisuuden synnyttäjä saa näistä tsemppiä, ettei tule luettua pelkkiä ”kauhutarinoita” jotka lisää suurta jännitystä entisestään. <3

      Kiitos kommentista!

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *