Hyvästi Mangomalen
Hei lukijaiseni, luvassa on uutisia! Mennään suoraan asiaan.
Asia yksi: Mangomalen lopettaa.
Mutta ennen kuin säikähdätte, asia kaksi: kirjoittaminen ei lopu, vaan jatkossa aatoksiani voi lukea täällä.
Ajatus oli muhinut päässä jo pitkään.
Kuten jo alkusyksystä annoin ymmärtää, kaipasin huilausta bloggailusta. Tuntui, että takki on aivan tyhjä. Kuukausien hiljaiselon aikana on kuitenkin kirkastunut, että tämä on homma, josta tykkään paljon, joten päätin perustaa itsenäisen blogin.
Lily on aina ollut minulle koti.
Sen ansiota on, että ylipäätään päädyin bloggaamaan.
Kun aloitin, olin lukion jälkeistä välivuottaan viettävä 19-vuotias, joka suhtautui koko hommaan hyvin epäluuloisesti. Jos haluatte saada makeat naurut, käykääpä lukemassa arkistoa vuodelta 2011… Vuosiin on mahtunut paljon: 2,5 vuotta palkattuna mielipidekirjoittajana Minimalenia, reilu vuosi reissuluutana Mangomalenia, ja aivan käsittämättömästi uusia kokemuksia, ystäviä ja taitoja. Olen kiitollinen, että ennen kaikkea päätoimittaja Jenni luotti minuun ja jaksoi hakata päätä seinään kanssani. Kiitos!
Oman sivun perustaminen tuntui luonnolliselta juuri nyt, koska käsillä on muitakin muutoksia: Helsinki jää taakse ja lähden kevääksi Kaliforniaan.
Päätin ajoittaa sekä maan että blogin vaihtumisen samaan saumaan, jotta niihin myös tottuisi yhtä aikaa. Lento lähtee huomenna ja rinkka on yhä pakkaamatta. Jännittää!
Uuden blogin puolella on jo muutama postaus odottamassa. Kerron muun muuassa pari surkeaa vitsiä ja lisää siitä, mitä muutoksia on luvassa. Käykää sinne kanssani ja jatkakaa olemista samaan tyyliin kuin ennenkin.
Olette ihania ja elämä on kivaa!
Edit 2017: Blogipostaukset 2015-2016 löytyvät nyt arkistosta täältä. Blogi ei päivity.
Onnea uuteen itsenäiseen blogielämään, Roosa! Laitoinkin jo sulle kommenttia uuteen blogiin, mutta laitan nyt vielä tännekin: jos haluat ja ehdit poistua Calista, niin tule ihmeessä tutustumaan Arizonaan! Me asutaan Phoenixissa, ja Suomi-vieraat on aina tervetulleita jos tarvitset yöpaikkaa. 🙂
Voi kiitos, vastailinkin jo siellä, että ehdottomasti korvan takana!
onnea ihanuus, matkallesi ja blogillesi ja kaikelle.
<3 Ihana kun olet!