ei minusta pitänyt tulla mielisairasta

Aurora osasto 7–1, 2015

Kun minusta ”tuli mielisairas”, olin 27-vuotias. Minulla oli se kaikki edessä ja gradu melkein valmiina, kun sekosin. Ja sekosin kunnolla.

Sekosin sellaisella voimalla, että vuoden 2015 psykoottisen manian antimia löytyy vieläkin Googlen syövereistä. Itkin ja poistelin niitä yli vuoden ja sähköpostittelin ympäriinsä Dear Internettiä ja poltin tupakkaa.

On myös totta, että olin ollut sairas jo vuosia, mutta viimeisen naulan arkkuuni takoi pari hassua imaisua jointtia, joka kiersi ympärin ringissä, jossa oli vain läheisiäni. Kukaan muu ei seonnut, minä sekosin lopullisesti.

Ei kukaan halua olla Suomessa mielisairas ja mielen tauteihin liittyy paljon voimakasta stigmaa. Tämä on yksi syy sille, että perustin tämän blogin. Haluan itse hallita narratiivia, jolla ensimmäisen tyypin kaksisuuntaisesta mielialahäiriöstä puhutaan kohdallani. Meitä tämän taudin kummankin version kantajia on Suomessa paljon ja Tapio Suominen ei voi olla meidän ainoa äänitorvemme; olemme sekalainen sakki.

En myöskään halua enää pelätä sitä, että potentiaalinen kumppani googlettaa minut ja löytää jotain maniassa tuottamaani sisältöä ilman, että minä selitän sen hänelle. En jaksa enää pelätä. Ja kuten kerroin, kirjoitin tämän oikeastaan ulos pojalle. Se poika on siitä hyvin tietoinen.

Usein vertaan tätä siihen, että ei sitäkään tarvitse pelätä kertoa, että sairastuu syöpään. Miksi minä pelkään sairauteni kanssa vaikka mitä? Syöpä on paljon arvaamattomampi kuin hoidettu mielen tauti. Minulla on nykyään rajoitteita, jotka olen oppinut kantapään kautta.

KAKSISUUNTAISEN MIELIALAHÄIRIÖN RAJOITTEET:

  • Minun pitää nukkua noin 8 tuntia per yö.
  • Minun tulee syödä lääkärin määräämät lääkkeet; jos ne eivät sovi – LÄÄKÄRI etsii minulle sopivammat lääkkeet. Se on lääkärien työ ja minulle he ovat löytäneet Litiumin ja se toimii.
  • Minun tulee elää suhteellisen stressitöntä elämää ja rutiinit ovat hyväksi; tasainen arki ja lääkitys säännöllisinä aikoina.
  • En voi bailata ja olen luvannut lopettaa kaiken alkoholin käytön, jos nyt ihan rehellisiä ollaan – minä en osaa käyttää alkoholia kohtuudella. Minä olen entinen toimintakykyinen alkoholisti.
  • Minä en voi enkä todellakaan haluaisikaan käyttää huumeita.
  • Jos saan lapsen, mies hoitaa yövalvomisen tai palkkaa lastenhoitajan.

Ja siinäpä ne minun rajoitteeni oikeastaan ovat. Ne voivat tuntua monelle normaaleilta, mutta minä olin 27 vuotta sairas ja minun jaksamisellani ei ollut rajoja. Rajat jaksamisessa ovat haaste ihmiselle, jolla oli ennen sairastumista viisi työpaikkaa, vilkas seuraelämä ja alkoholiongelma.

Minä opettelen vasta 31-vuotiaana millaista on olla normaali.

Sairastuminen oli minulle muutenkin iso tutkiskelun paikka ja kriisi. Tajusin, että opiskelen täysin väärää kokonaisuutta yliopistolla. Olin siis siinä mielentilassa omasta mielestäni opiskellut pelkkään ”paskaa” kahdeksan vuotta. Olin armoton, itkin terapiassa kaksi vuotta epäonnistumistani ja sitä, että en ollut enää kiinnostunut teatterista; oikeastaan se sai minussa aikaan oksennusreaktion.

Maniapäissäni menetin myös kaikki sosiaaliset verkostoni; ammatilliset ja henkilökohtaiset. Minulla oli ennen paljon ystäviä, mutta he näyttivät todelliset karvansa, kun sairastuin. Mutta jäljelle jäivät ne oikeat, joille voin soittaa sekaisin mielisairaalasta ja tuovat minulle kassillisen röökiä, kun sellaista olen huumepäissäni pyytänyt. He toimivat näin, vaikka olen soittanut huumeissa heidän työpaikalleen, että tarvitsen oikeusapua Suomen valtiota vastaan, kun pitävät tervettä ihmistä suljetulla osastolla.

Kävin terapiassa läpi myös lapsuuteni ja olin huonoissa väleissä äitini kanssa. Yllättävät sukulaiset ovat  lähentyneet ja soittelevat yhdessä miten saavat minut hoidon piiriin, jos olen huonossa kunnossa.

Sairastumisen jälkeen minut myös kastettiin ja kävin papin luona paljon keskustelemassa elämästä, yhteiskunnasta ja minun uskostani.

Minä aloitin työskentelyn joskus 15-vuotiaana, kun olin kesätöissä Kuopion Harjulan sairaalan saattohoito-osastolla. Siitä lähtien olin ollut aina töissä. Maniassa olin käyttänyt kaikki rahani ja vetänyt luottokortin tappiin mielisairaalasta käsin. Olin ensimmäistä kertaa elämässäni köyhä ja parisuhteessa, josta en nähnyt ulospääsyä ennen sen vuoden tuntuvia veronpalautuksia.

Kärsin vuoden, kun minua haukuttiin päivittäin. Minulla oli itsetuhoisia ajatuksia päivittäin ja googlailin tapoja kuolla. ”Joku” haukkuin minua päivittäin ja olin lääkitty niin alas, että en varmasti tappaisi itseäni.

Mielenterveyskuntoutujana ei ole helppoa elää Suomessa. Hoitoon ei ole helppoa päästä ja sairaulomalla ei ole juurikaan mitään tuloja. Olet kipeä, köyhä ja tunnelin päässä ei näy valoa. Minä sanoisin, että Suomessa mielenterveyskuntoutujien asiat ovat retuperällä. En jaksa Googlettee lukuja, osaat tehdä sen itsekin.

Minä löysin elämääni ilon haaveilusta; katselin valkoisia seiniä, valon säteitä ja kävin melkein päivittäin uimassa Pirkkolassa tai Märskyssä.

Jos sinäkin olet mielisairas – älä huoli. Kyllä se valo sieltä löytyy, kun olet itsellesi armollinen ja annat ongelmalle kaksi vuotta. Harva asia tuntuu enää miltään kahden vuoden päästä.

Tiesitkö muuten, että Maailman mielenterveyspäivä on huomenna<3

Pidä läheisestäsi huolta, hän saattaa olla yhden puhelinsoiton päässä siitä, että häntä ei ole enää olemassa. Minä olin ja minulle soitti psykiatri, äiti, veli ja ne harvat ystävät, jotka jäivät jäljelle siitä vuoden 2015 paskamyrskystä.

Kommentit (4)
  1. Herkkä Mutta Väkevä
    10.10.2019, 22:01

    Kiitos avoimuudesta! Tätä tarvitaan ❤️ Itse rohkaistuin tänään tunnustamaan, että käytän mielialalääkitystä: https://www.lily.fi/blogit/keittiopsykologiaa-ja-kadentaitoja/avoimesti-laakityksen-vaikutuksen-alaisena/
    Joku toinen kerta kirjoittelen sitten oman moninaisen mielenterveyden tarinani 😊

    1. Luin postauksesi aikasemmin ja ”liketin” sitä.

      Olen sinusta ylpeä.

      Näistä asioista puhuminen om juuri tätä; mielenteeveys ja sen ongelmar tarvitsevat uudet kasvot.

      Meitä sairaita on monenlaisia ka meillä kaikilla on oma tarinamme!

      Hyvää syksyä!

  2. <3 sun blogi on ihan paras.

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *