Kuinka uskoni ihmiskuntaan palasi <3<3<3

pehmolelu.jpg

Tässä tämän tarinan päähenkilö. Tiikeri, jonka nimi on Tiikeri. Hän matkusti kanssamme Gran Canarialle kuukausi sitten, mutta päätti jäädä sille matkalle.

Hän oli ollut monessa mukana sillä hänen omistajansa Poitsu raahasi häntä mukanaan usein mökille, sukulaiskyläilyille ja päiväkotiin. Hän oli antanut lohtua monet kerrat pienelle ruskeasilmäiselle pojalle joka tunsi epävarmuutta ja hämmennystä. Hän oli ollut mukana hurjissa leikeissä ja seikkailuissa, tuonut turvaa illan tullen ja tuuduttanut halaajansa uneen. Hän oli asunut meillä viisi vuotta, siitä asti kun Poitsu oli ihan pieni vauva ja sai hänet lahjaksi tädiltään.

Poitsu unohti reppunsa autokyytiin jolla matkasimme Puerto Ricosta lentokentälle (etukäteen sovittuna 50€). Minulla oli niin paljon tavaroita, että oli hyvä että muistin sentään Poitsun ja Tipunkin, joka puolivuotiaana oli kuitenkin se tärkein kantamus. Huomasimme repun puuttuvan vasta lentokoneessa, ja poikani itki vuolaasti ja pitkään. Yritin piristää vaikka millä keinoin mutta turhaan.

Kotoa soitin heti kuljetusfirmalle Candido Transfers ja kyselin puolen tunnin unillani englanniksi repun perään. Kielimuuri. Mies toisessa päässä vaikutti ymmärtävän jostakin repusta jotakin, ehkä se jopa oli se meidän samainen kuski! Hän vastaili hitaanpuoleisesti, ja saimme jotenkin selvitettyä että minun tulisi laittaa tekstiviestillä osoitteeni hänelle. Yritin ehdottaa että voin maksaa postikulut Tiikeristä ja tärkeimmästä kirjasta joka myös oli repussa. Pringlesit sun muut sälät sekä repun voisi heittää puolestani roskiin. Jäi kuitenkin semmoinen kuva että en oikein osannut uskoa näkeväni Tiikeriä enää ikinä.

Yritin piristää Poitsua ja valitsimme netistä uuden repun. Löysimme kauniin kirjavan repun missä oli tiikereitä, vähän niinkuin Tiikerin muistoksi. Lupasin että ostamme vähitellen takaisin repun tärkeintä sisältöä, kuten puukynät, legotarravihkon ja karkit.

Meni viikko. Ei kuulunut mitään.

Meni kaksi. Ei kuulunut mitään.

Katselin haikeana poitsun uutta reppua ja ajattelin että se oli kyllä siinä, Tiikeriä ja reppua emme näkisi enää koskaan. Kuinka saisin kerrottua siitä Poitsulle? Olimme monena iltanakin vielä puhuneet Tiikeristä. Siitä kuinka se oli seikkailunhaluisena jäänyt ihanaan aurinkoiseen maahan, ja että se löytäisi varmasti toisen lapsen joka pitäisi siitä huolta. Siitä, ettei reppu varmaankaan enää löytäisi kotiin.

Olin kylillä asioilla kun tuli ilmoitus pakettilähetyksestä. Kävin poimimassa sen, ja ajattelin sen liittyvän blogiyhteystöihini tai tilaamani nappiksiin. Paketti yllätti kuitenkin sen verran että silmät pullistuivat päästä. Las Palmas! Se oli lähetetty Las Palmasista! Pistin viestiä Hanille että älä laita vielä Poitsua nukkumaan, voisiko paketti olla…?

mail.jpg

Kotona avasimme paketin ja siellä oli aivan kaikki! Rakas Tiikeri joka sai pisimmän halin koskaan, kirjat, vihkot, karkit, sipsit, ja reppukin. Repun pohjalta löytyi oma aarteeni, vanha Game Boy jonka en edes muistanut olleen siellä! Onnenkyyneleet tuli väkisinkin silmiin kun katsoi Poitsun leveää hymyä joka ei hyytynyt huulilta koko loppuiltana. ”Sä olet Äiti kyllä maailman paras äiti”, hän sanoi kiitollisena sängyssään nukkumaan mennessään. Seuraavana päivänä hän siivosi pyytämättä huoneensa ja raahasi itse imurin sinne ja imuroi sen.

Vasta nyt kirjoittaessani juttua huomasin lapun laatikon päällä. Apua, tulipas karkeille ja vanhalle pehmolelulle hintaa! Vielä kun ynnää tuohon puhelukustannukset niin voi olla aika suolaista. Mutta joka pennin arvoista.

paketti hinta.jpg

Laitoin pitkän kiitosviestin Candido Transfersille, ja pyysin että saisinko edes korvata postimaksut. Ei ole vielä mitään kuulunut, mutta se on samantekevää. Saan vaivanpalkan sitten maksettua tai en, niin sydämeni täyttyi ilosta siitä että tuntematon mies Afrikan maanosan vieressä ajatteli pientä poikaa joka kaipasi pehmoleluaan. Siitä, että ihminen voi olla niin huomaavainen että näkee vaivaa toisen tuntemattoman ihmisen onnen puolesta, ja ymmärtää näennäisesti pienen asian tärkeyden toiselle. Kaikki ei ole menetetty jos voimme näihin pieniin sankaritekoihin venyä. Uskoni ihmiskuntaan palasi.

<3 Paulina

kuvat: ©Paulina

 

 

perhe vanhemmuus syvallista ajattelin-tanaan
Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *