Päiväni roskisdyykkarina

Joskus tulee vaan niitä hetkiä että kokee olevansa elävä todiste siitä että raskaus ja imetys pienentää aivoja. Ne avaamattomat säilyketölkit jääkaapissa ja muidenkin tavaroiden löytyminen mitä kummallisimmista paikoista on vain osa tätä univajeesta aiheutuvaa härdelliä ja lisätyötä jota teetän itselleni. Tänään menin myös apukuskin paikalle istumaan Prisman parkkipaikalla, ja tajusin että omapa on autoni ja yksin olen liikkeellä vauvan kanssa.

Sain uuden turvakortin eli tiliavaimet, ja pyörittelin sitä kourassani. Sitten otin vanhan turvakortin pois kännykkäkotelostani, ja mietin että kyllä, tämä on se vanha, taivutin sitä, mietin leikkaanko, äh en jaksa, ja heitin roskiin. Meni jokunen päivä.

Yritin maksaa laskua mobiilisovelluksella ja ihmettelin kun kortista ei löytynyt kyseistä numerosarjaa. Jahas, olin sitten ilmeisesti kuitenkin heittänyt roskiin uuden kortin vanhan sijasta. Miten niin voi onnistua tekemään kun tuijotin kortteja siinä ja olin satavarma tekemisistäni. No näköjään onnistuu.

roskis.jpg

Mietin tilaanko uuden kortin vai lähdenkö kaivamaan kahden viikon joululomajätteitä pihamaalle. Hetken puntaroituani ajattelin että vaikka raha on tiukilla, niin kymmenen euron käsittelymaksu pankilta on varmaankin sen arvoista maksaa etten saa salmonellaa, ruttoa tai koleraa. Odottelin kiltisti. Pankilta tuli sitten odotettu kirje. Siellä lukikin vain etteivät he voineet lähettää korttia koska lomakkeessa oli virhemerkki! Mikä hiton virhemerkki??? Eikä ollut. Mutta tuon kirjeen pystyivät sitten lähettämään, ilmeisesti? Saakelin tunarit, ajattelin, jotka eivät osaa itse käyttää maalaisjärkeään ja laittaa korttia tulemaan. Tai edes infota tuosta ongelmasta sähköisesti jottei menisi turhia päiviä tiedon saamiseen. Reippaana tyttönä päätin sitten että ok, roskisauto ei ole vieläkään tullut, niin taidan sitten tosissaan painua sen jäteastian kimppuun.

Vedin kumihanskat käteen ja repäisin ekan pussin auki. Vaipparoskis. Yök. No siellä se tuskin olisi. Seuraava pussi. Melko painava ollakseen niin väljä. Ei tarvinnut edes avata tietääkseen että siellä oli koiranpaskaa… Jatkan jatkan kun kerran olen aloittanut. Kanankoipia, kinkunjämiä, eltaantuneita kasviksia ja hedelmiä. Lasinsiruja-hupp! Miehen vanhoja vaatteita (vähän kaduttaa, olisiko pitänyt säästää niistä kankaita). Pukluisia talouspaperitolloja ja jotain märkää mikä haisi. Yllättäen kammottavin haju oli marjajogurtti. Siitä pyin hetken. Mieheni olisi jo oksentanut paitansa sisään niinkuin teki suihkuttaessaan koiraamme joka oli kierinyt jonkun eläimen jätöksissä viime kesänä. Tungin jätessäkkiin jo käsitellyt läjät ja tongin systemaattisesti kaiken läpi. Ei yhtäkään helvatan korttia. Tipun päikkäriajasta olin siis käyttänyt kallisarvoista aikaani TUNNIN jätteitä tonkiessa pihamaalla. Onneksi asumme sentään niin syrjässä ettei tuskin kukaan nähnyt arvelluttavia touhujani. Maine sen kun kasvaisi kylällä kun emäntä iso perse pystyssä vaappuisi pitkään roskia tonkien muiden nähden. Miettisivät varmaan että tolta lihavalta akalta on yksi joulukonvehtirasia hukassa. Lannistuneena tilasin kortin uudestaan pankilta.

Olihan kokemuksessa kuitenkin pari opettavaakin puolta. Pidän roskisdyykkaamista eettisesti järkevänä (vielä järkevämpänä pidän toki hävikin minimointia mitä itse harrastan), ja olen aina hieman ihaillut niitä jotka tosissaan sitä touhuaa. Vaikka se ei ole minua varten, niin voisihan sitä vaikean paikan tullen harkita. Näin myös sen määrän karkkipapereita ja konvehtimuoveja mitä olemme joululomalla kuluttaneet ja syöttäneet lapsillemme. Ryhtiliike on enemmän kuin paikallaan.

Jos rahatilanteemme tästä vielä huononisi niin opin että otan ainakin mukaan hengityssuojaimen ja pitkähihaiset kumihanskat jatkossa jos tie vie roskiksille.

puheenaiheet hopsoa ajattelin-tanaan sisustus
Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *