Ladataan...
Manic Fat Mom

Paljon puhutaan imetyksen hyödyistä vauvalle mutta harvemmin kuullaan hyödyistä äidille ja luonnolle.

Ihanaa!Aurinko paistaa ja on pikkupakkasta - joko viimein saisimme talven eteläänkin?

Viimeisimmän poliittisen avautumiseni (http://www.lily.fi/blogit/manic-fat-mom/aktiivimalli-ajaa-kotiaiteja-ahdinkoon) jälkeen palaan takaisin arkeen blogini kanssa. Vaikkakin haluan jakaa monipuolisesti ajatuksiani ja elämäni sisältöä niin en usko että haluan tätä teitse ottaa kovinkaan usein poliittista kantaa asioihin, viimeisin hallituksen päätös vain oli semmoinen joka tosissaan meni tunteisiin.

Olimme aurinkoisella vaunulenkillä Minnin ja Tipun kanssa, ja luulen että selviän hengissä tästäkin talvesta. Valoa on pilkahdellut parina päivänä ja päivä pitenee, toivottavasti synkin osuus on takana. Kuten kuvista näkyy niin toivoisin kyllä ruskeiden peltojen tilalle valkoista maisemaa myös tänne eteläisempään osaa suomea.

Luin tässä THL:n blogiartikkelin ja haluan sitä suositella muillekkin aihealuessta kiinnostuneille. Rintaruokinnan hyödyt imeväiselle ovat paljoa olleet tapetilla, ja niistä tiedänkin jonkin verran. Mutta se kuinka hyödyllistä se on myös äidille oli minulle yllätys. Tiesin entuudestaan imetyksen vähentävän rintasyövän riskiä mutta että noin huomattavasti! Se myös vähentää munasarjasyövän ja 2-tyypin diabeteksen riskiä. Lueskelin artikkelia sängyssä eilen ja kerroin miehelleni heti että imetän Tipua viisivuotiaaksi saakka. Hän kurtisti hieman otsaansa ja mumisi jotain no ethän muuten imetä-tyylistä. No en taidakkaan, sillä esikoista imetin 1v 4kk joka tuntui minusta jo aikamoiselta rupeamalta, ja alkoi tuntumaan melko kummalliselta ottaa rinnalle semmoinen iso jössikkä. Mutta suhteellisen pitkään suunnittelin imettäväni, ihan myös taloudellisen hyödyn ja ekologisuuden nimissä. Vähentäähän imetys korvikkeiden sijasta jätekuormaa joka aiheutuisi korvikkeista. Niissä kun on hiilijalanjälki selkeästi imetystä suurempi, tuotteen valmistuksen, kuljetuksen ja pakkauksen kierrättämisen takia. Esikoinen alkoi kyllä itsestään vierottumaan tissiltä, niin uskon että eiköhän se mene tälläkin kertaa niin. Toki jos ihan oikeasti olisin sitä mieltä että kouluikään saakka pitäisi imettää jostain syystä niin en usko että miehelläni olisi paljoa tässä asiassa sananvaltaa, kyseessähän on minun tissit ja minun ja lapseni välinen päätös, mutta jos se ajatus nyt oudoksutti niin eipä tarvitse käydä niitä keskusteluja, ajatus oudoksuttaisi kieltämättä minuakin.

Yksi hyöty joka minusta on loistava lisä on n.500kcal energian lisäkulutus/vuorokausi. Sen turvin kuvittelen että voin syödä enemmän, tai jos en söisi niin laihtuisin enemmän. Niin ei ole kumminkaan käynyt kummankaan imetysrupeamani aikana, vaan esikoisenkin kanssa paino lähti putoamaan vasta imetyksen päätyttyä. Tähän saattaa tietysti myös vaikuttaa esikoisen aikana ollut leipomisinto ja nyt vakavaksi päässyt sokerikoukku ja suklaanhimo. Tästä laihtumisesta imetyksen aikana olikin mielenkiintoinen blogikirjoitus taannoin, Astalynin kirjoittamana Turbulencia-blogissa*, laitan linkin tämän loppuun.

En ole fanaattiinen pro-imetys äiti, mutta pidän sitä hyvänä että suomessa valistetaan paljon imetyksen hyödyistä. Kolikon kääntöpuolena on toki se että he jotka ovat tehneet parhaansa yrityksen eteen eivätkä syystä tai toisesta ole onnistuneet imetyksen kanssa, kokevat jonkinmoisia yhteiskunnan asettamia paineita, muiden äitien halveksuntaa, alentavaa kommentointia, sekä epäonnistumisen ja syyllisyyden tunteita. Tämä olisi tärkeää kitkeä monelta foorumilta ja ajattelumallista. Imetyksen kannustamisen ohella on olennaisen tärkeää myös valistaa siitä että jos imetys ei jostain syystä oikeasti onnistu, niin on aivan yhtä sallittua olla imettämättä. Monelle jo pelkästään kova paine imetyksen onnistumisesta vaikeuttaa sen onnistumista. Maito ei nouse eikä heru kunnolla stressaantuneena.

Julki-imettämisen suhteen olemme suhteellisen hyvässä asemassa suomessa. Paria julkisuuteen tullutta kohua lähiaikoina lukuunottamatta kuten se missä ravintolan henkilökunta passitti äidin vessaan imettämään, niin en ole omakohtaisesti kokenut pahemmin syrjintää. Toisaalta en ole kovin aktiivinen imettämään julkisilla paikoilla, ihan jo käytännön syistä, suosin lapselle ruokarauhaa ja makuuasentoa etenkin vasemmalle rinnalle.

Tissiruokinta on mielestäni mielettömän kätevää. Ruoka on aina mukana, tissiä ei tarvitse lämmittää mikrossa, se on helppo iskeä yölläkin suuhun, siitä ei tule tiskiä, eikä maito mene happamaksi.

Suurin haitta imetyksessä on minusta se että pitkien imetyskausien jälkeen saa kääriä tissit polvista rullalle rintsikoihin, mutta ei hätää, nokka pystyyn, tissit olalle ja menoks! Ne ovat tehneet mielettömän tärkeän työn (eikä kaikille tietenkään käy näin viheliäisesti).

Tässä linkki THL-blogiin: https://blogi.thl.fi/imetyksen-hyodyt-ovat-huikeat/

*http://www.lily.fi/blogit/turbulencia/miksi-kaikki-ei-laihdu-imetyksella-ja-miten-siihen-voi-vaikuttaa#comment-1091780

Mitä tunteita imetys sinussa herättää, vai oletko niinkuin minä sen suhteen - antaa kaikkien kukkien kukkia ja imetyksen mennä omalla painollaan tai olla menemättä?

kuvat:

Food image created by Yanalya - Freepik.com

Paulina

Ladataan...
Manic Fat Mom

Miltä sinusta tuntuisi, hyvä päättäjä, jos et haluaisi mitään muuta kuin tehdä töitä jotka ovat sinulle ja perheesi tilanteeseen sopivia, mutta jos siihen ei välittömästi ole mahdollisuutta, valtio rankaisee sinua, lapsiasi ja puolisoasi siitä?

Aktiivimalli puhuttaa niin paljon että tuntuu että siitä vouhkaamista tulee joka tuutista. Mutta en ymmärrä miksi kotiäidit ovat nyt olleet kovin hiljaisia. Emmekö me ansaitse älähtää siinä missä muutkin työttömyystyyppiryhmät? Yhtä artikkelia lukuunottamatta IltaSanomissa (https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000005505702.html) tuntuu että meitä ei ole kuultu tarpeeksi, ja haluan sanoa sanottavani, vaikka yleensä nielen kiltisti monet vaikeat poliittiset päätökset, iso kuva mielessä. Ensimmäistä kertaa elämässäni meni kyllä nyt täysin yli hilseen kuinka näin kammottavan huono laki meni läpi heittämällä.

Aktiivimalli on hyvä kannuste vain yhdelle porukalle, sinkuille jotka ovat valmiita muuttamaan työn perässä, ja hyvä potku persauksille niille jotka lipittävät keskikaljaa (tai nelosta vissiin tästä kuusta lähtien) kotona kalsareillaan. Monelle muulle se luo epätoivoa, eriarvoisuuden tunnetta ja on suora leikkaus työttömyysturvaan. Siitä kärsii eniten heikoimmassa asemassa olevat.

Olen muuttanut melko hiljattain uudelle paikkakunnalle jossa ei ole oman alani töitä. Etsin niitä ja monia muita töitä aktiivisesti kun muutimme tänne, ja jossain vaiheessa jouduin nielemään karvaan pettymyksen ettei kukaan enään palkkaisi minua kun vatsani oli tarpeeksi pinkeä raskaudesta. Tein hetken myyntityötä vielä viimeisilläni raskaana, kun löysin tarpeeksi epätoivoisen työnantajan jolle puuskuttava pallerokin kelpasi. Ajatus siitä että joutuisin taas olla toisen talven yksin kotona hirvitti ja oli ihanan raikastavaa päästä edes hetkeksi ihmisten ilmoille. Vanhempainvapaani alkaa pian tulla päätökseensä ja soitin tänään TE-toimistoon aktivoidakseni työnhakuni taas jonkin ajan kuluttua. Hetken selviteltyäni tilannettani purskahdin itkuun voimattomana. Kuinka voi järjestelmä olla näin kylmä ja epäreilu? En halua jäädä hoitovapaalle koska mielenterveyteni ei kestä sitä, mutta en suostu siihen että tyttärestäni tulee heittopussi aktiivimallin takia. Vaihtoehtoni ovat siis joko hoitovapaa, jolla saisin 377€ kuukaudessa, tai työttömyyspäiväraha jolla saisin edes jonkun satasen enemmän. Hoitovapaa ei tule kysymykseenkään, muuten emme syö tässä perheessä. Haluaisin pian päästä töihin, mutta minulla on haasteita löytää työpaikkaa koska:

  • kunnan ainoa ruotsinkielinen päivähoito tapahtuu klo 07-17 välillä, joten työajan on oltava vain ja ainoastaan 8-16 välillä
  • mieheni ei voi hoitaa lasten päivähoitokuljetuksia pitkien työpäiviensä ja työmatkojensa takia
  • jos lapset sairastavat, minä jään luultavasti kotiin
  • kunnassa ei ole alani töitä
  • kunnassa ei ole ollut ainakaan viimeiseen 1,5 vuoteen työtä johon minulla olisi soveltuva tai riittävä koulutus yksivuorotyönä
  • lasten päivähoitokuljetusten ja asioilla käyntejen takia en voi ottaa vastaan töitä pitkällä työmatkalla
  • minulla ei ole lähellä tukiverkostoa joka voisi auttaa ylläolevien haasteiden kanssa

Työllistymistäni puoltaisi toki se että olen ahkera, luotettava ja tunnollinen työntekijä. Nyt siis tilanne on se, että maksan päivähoitoa esikoiselleni koska hän ei viihtyisi enää kotona kanssani ja vaatii varhaiskasvatusta. Pieni tyttöni on kuitenkin niin pieni vielä lähiaikoina etten harkitsekaan hänen laittoa päiväkotiin jossa ei ole muita yhtä pieniä ellen löydä minulle JA PERHEENI TILANTEELLE soveltuvaa työtä. Olemme yksikkö joka vetää yhtä köyttä. Jotta mieheni voisi olla hemmetin ahkera ja tehokas veronmaksaja otan vetovastuun kotona ja tuen häntä kaikin keinoin kun vain voin. Ja valtiohan ei tätä ymmärrä ja tunnusta millään lailla, vaan puhutaan vain tasa-arvosta ja työttömien väkisinaktivoinnista. OLEN AKTIIVINEN, mutten koskaan tule viemään lastani useisiin eri hoitopaikkoihin ilman järkevää pedagogista suunnitelmaa ja seurantaa. 37€ taisi olla suunnilleen se osuus joka minulta tippuu pois ellen löydä erinäisiä työtehtäviä mitä voin toteuttaa lapsi sylissä. Ainoa työ mihin heittämällä pääsisin olisi puhelinmyyntityö, ja koska se on provisiopohjaista niin palkkakriteerit ei aina täyttyisi. Tekisin näin ollen henkisesti kuormittavaa työtä joka ei kustantaisi lapsieni päivähoitomaksuja eikä edes täyttäisi aktiivimallin kriteerejä, joten tukeani leikattaisiin luultavimmin silti. Laki on monen kohdalla vain julkisivu, jonka takana piilee väistämätön tukien leikkaus.

Haluan että jokainen joka julkaisuani lukee ymmärtää että en yritä luikerrella vastuitani ja pakoilla työnhakijan velvollisuuksiani. Yritän ainoastaan kertoa että työnhakijoita on myös meitä jotka kuumeisesti etsii itselleen ja lähiomaisilleen sopivaa ratkaisua, eikä aktiivimalli kannusta siihen millään tavalla, vaan SYÖ AIKAA JA ENERGIAA SILTÄ OIKEAN RATKAISUN LÖYTÄMISELTÄ.

Se että juoksen siivoamassa jonkun illan, puhelinmyynnissä jonkun keikan, teen epämääräisiä pikkutöitä siellä täällä on valtava kuormitus perheelleni ja omalle mielenterveydelleni pienten lasten jo melko kuormittuneena äitinä. Miten aktiivimalli palvelee pikkulapsiperheitä joilla on haasteita jaksamisen ja taloudellisen pärjäämisen kanssa? Eikö sillä ole riskinä näkyä lisäkustannuksina muissa sote-alojen palveluissa pitkässä juoksussa? En ymmärrä miten kunta pystyy takaamaan päivähoidon kaikille perheille joiden kotiäidit tai -isät poukkoilevat työelämässä miten sattuu.

Omakohtaisella kokemuksella voin myös sanoa että laki on täysin käsittämätön yksinhuoltajille, joiden oletetaan raahaavan lapsi mukanaan eri paikkakunnalle ja jättävän usein niin hentoinen tukiverkosto taakseen. Myös kaikenmoiset työt iltavuoroineen voi olla todella kurjia ratkaisuja yhden vanhemman perheille joissa lapsi on kouluikäinen, ja saa täten vähemmän aikaa ja tukea siltä ainoalta vanhemmaltaan.

Vastaanotan heti töitä kun löydän sen paikkani, ja harkitsen myös uudelleenkouluttautumista. Siihen saakka teen mielelläni lisätienestejä jos se on mahdollista- lapsen edut edellä. En ymmärrä miksi minua ja rakkaitani pitää rangaista ellen onnistu kovasta yrityksestä huolimatta? Sitten joudun nöyränä antaa yhden viikon neljän hengen ruokabudjetin suosiolla lohkeutua pois peruspäivärahastani.

Lovi lompakossa tai lasku ulosotossa ei tunnu miltään verrattuna siihen tunteeseen, ettei hallitus halua kannustaa sinua tavoittelemaan unelmiasi ja menestymään, vaan räpiköimään itku kurkussa sinulle sopimattomissa hommissa perheesi hyvinvoinnin kustannuksella, ja jos et epätoivoisista yrityksistäsi huolimatta onnistu- nujerretaan loputkin omanarvon tunnon rippeet potkimalla jo maassa makaavaa.

Lainaus TE-palveluiden sivuilta:

"Mitä aktiivimalli tarkoittaa?

Aktiivimalli tarkoittaa sitä, että työttömän työnhakijan on 65 työttömyysetuuden maksupäivän tarkastelujakson aikana täytettävä niin sanottu aktiivisuusedellytys, jotta etuutta maksetaan täysimääräisenä myös tarkastelujaksoa seuraavat 65 maksupäivää (noin kolme kuukautta). Mikäli aktiivisuusedellytys ei täyty, niin työttömyysetuus pienenee seuraavan tarkastelujakson ajaksi 4,65 prosenttia. Leikkaus vastaa yhtä korvauksetonta päivää kuukaudessa.

Mitä minun käytännössä on tehtävä, jotta työttömyysetuuteni säilyisi ennallaan?

Säilyttääkseen työttömyysetuuden ennallaan työttömän työnhakijan on tarkastelujakson aikana joko

  • tehtävä 18 tuntia palkkatyötä
  • ansaittava yritystoiminnassa yhteensä vähintään 23 prosenttia yrittäjän työssäoloehtoon vaaditusta kuukausiansiosta (vuonna 2018: 241 euroa) TAI
  • oltava viisi päivää TE-toimiston työllistymistä edistävässä palvelussa"

Tässä aktiivimallista lisää TE-palveluiden sivuilla:

 http://toimistot.te-palvelut.fi/uusimaa/aktiivimalli

allekirjoita adressi :https://www.adressit.com/tyottomyysturvan_aktiivimalli_ns_orjatyolaki_saatava_peruttua

allekirjoita kansalaisaloite:https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/2730

Jutussa olen painottanut kotiäitinä äitejä, mutta puhun yhtälailla koti-isien puolesta.

Valokuva: Business image created by Jcomp - Freepik.com

Ladataan...
Manic Fat Mom

Follow my blog with Bloglovin

Se tunne kun pian viisivuotias poikasi tuhahtaa aamulla, oispa tää loma pian loppu, kauhea ikävä päiväkotiin.

Joulupyhät menivät vanhemmillani, siellä oli kylässä meidän lisäksi siskoni perheineen, toinen siskoni tyttärensä kanssa ja veljeni. Pistin pahaa-aavistamattoman mieheni kertaheitolla yöpymään anoppilassa kaksi yötä putkeen, kiva kun olen. Tein tämän kyllä täysin itsekkäistä syistä, sillä siellä oli valmis joulupöytä, tilattu ammattimainen pukki ja apukäsiä lasten kanssa. Poitsu leikki serkkujensa kanssa iloisena aamusta iltaan (parit nyrkkitappelut vain) ja Tipu, 5kk, sai paljon ihmeteltävää ja sylejä missä matkustaa (silloin en vielä onneksi tiennyt että yhdessä sylissä oli syyhypunkki,hyihyi hitto olkoon!).

Kun tulimme kotiin olin aivan naatti. Kyläreissut vauvan kanssa vievät kaikki mehut joita joulun epäterveellinen ylensyönti ei ollut vienyt. Tapanin jälkeisenä päivänä mieheni kolme poikaa tuli meille. Vouhotusta ja tohinaa riitti. Yritin olla luiskahtamatta siihen että olisin antanut heidän pelata puhelimillaan aamusta iltaan, vaikka se onkin ihanan helppoa toisinaan. Yhtenä päivänä annoin heidän pelata tolkuttoman paljon, mutta se oli päivä kun mieheni oli töissä aamusta iltakymmeneen, joten härdelli olisi muuten neljän pojan ja vauvan kanssa ollut kestämätöntä pitkän päälle. Pojilla kun on ollut tapana keksiä kaikkea mukavaa kun lähden jonnekin- kuten puolivahingossa polttaa piharakennukset tai yllyttää toisiaan hengenvaarallisiin touhuihin-, niin en oikein ole hyvillä mielin rohjennut lähteä pidemmäksi aikaa minnekkään lähiaikoina. Olisi kiva lähteä koko köörin kanssa jonnekin mutta Tipun synnyttyä emme mahdu enää autooni. Kovasti olisi tarve hommata lessebussi kun näin paljon jengiä sikiää.

Uusivuosi meni rauhallisesti. Kukaan ei räjäytellyt raketteja naamaansa eikä vauvakaan itkenyt kaiken yötä. Pääsin jopa itkuhälyttimen kanssa itsekin ulos joksikin aikaan katsomaan Poitsun innostusta tähtisadetikuista ja raketeista.

Vuoden ensimmäisenä päivänä alkaisi perinteisesti terveyskuuri, mutta sen sijaan söin joulun suklaita ja ylijääneitä tortilloja. Toisena päivänä olisi voinut aloittaa taas uudelta pöydältä mutta söin suklaata ja croisantteja. Ja tortilloja. Syytän useasta kilosta Lidlin kinkkujuustotäytteisiä croisantteja joista en voinut kulkea ohi ostamatta raskaana, ja tekee edelleenkin tiukkaa.

Vein pojat bussille kotiinpäin vuoden toisena päivänä. Olimme tunnin etuajassa vahingossa koska viisaina nuppeina kuvittelimme kaikki neljä että se meni tuntia aikaisemmin kuin piti. Vaari oli kotona vahtimassa Poitsua sen ajan jotta mahduimme autoon. Onneksi Tipu ei itkenyt yli parin tunnin reissulla kuin hetken. Imetin K-kaupan parkkiksella, kätevä kyllä autossani on tummennetut lasit takapenkillä, niin olen monesti imettänyt siellä omassa rauhassa. En ujostele kovin mutta oma rauha imetyksessä on kyllä mukavaa ja lapsikin osaa keskittyä paremmin.

Ajellessani pimeitä mutkaisia maalaisteitä vauvan kanssa kahden tajusin kuinka ikävä tulee taas suurperheen läsnäoloa, ikävä niitä kolmea viliskanttipoikaa johon olen hissukseen tässä saanut tutustua. Perhedynamiikka shiftaa meillä rajusti aina sen mukaan mikä kokoonpano milloinkin on, ja muutos siitä että kaikki seitsemän on paikalla vapaalla, siihen kun olen arkena välillä vauvan kanssa kahden on aikamoinen. Olisi helpompaa jos tietäisi että illalla tulee edes mies kotiin kello puoli viisi ruokapöytään, mutta kun sekin on muuttuva tekijä niin nuppini on välillä tosissaan koetuksella. Tästä elämäntavasta on tulossa tuttu, enkä myöskään aina pidä sitä huonona. Samaan aikaan pidän siitä että perhe-elämämme on ennalta-arvaamaton, spontaani ja vaihteleva, kun taas ahdistushäiriölle se ei ole se optimaalisin malli.

Mies lähti työmatkalle ja porukka pieneni entisestään. Lähipiiri on influenssassa, töissä ja syyhypunkissa (hyi, yök, en tapaa heitä ainakaan, anteeksi vaan). Poitsu tokaisi neuvolamatkalla että harmi kun ei mennä päiväkotiin, oispa tää loma pian loppu, kauhea ikävä päiväkotiin. Ja minä kun kuvittelin olevani kerrankin loistava äiti kun pidän lastani pitkät vapaat kotona. Olen tyystin turhaan kärsinyt syyllisyydentunteista kun en pitänyt häntä kahta viikkoa pidempää kesälomalla lasketun aikani takia enkä syksylläkään ottanut hänelle pitkää vapaata.

Nyt sitten "nautimme" ajasta yhdessä ja yritän saada jotenkin tunnelman pysymään positiivisena. Kahlaan legoissa, erinäisissä autoissa, kuusenneulasissa ja pyykkivuorissa. Vauva on huutanut kaksi päivää rokotusten jälkeen. Yritän lämmittää tönöä ettemme jäädy. Mutta pian on lomat lusittu, ja rakas Poitsuni voi huokaista helpotuksesta. Ja minä tirautan itkut kun harmittaa taas porukan pieneneminen.

Jos jollakin on loistavia ehdotuksia mitä kannattaa tehdä pienellä budjetilla yksin näinä huonosäisinä viimeisinä lomapäivinä tai muulloinkin vapailla vauvan ja villin pojan kanssa niin saa antaa ideoita!

Ladataan...
Manic Fat Mom

Mietin jos tänä vuonna uudenvuodenlupaus olisi pitävä elämäntapamuutos eikä kolmen viikon nääntyminen jota seuraa onnistumisen huuma ja pikainen painonnousu?

 

Pian on sen aika taas kun moni meistä tekee uudenvuodenlupauksen. Joka vuosi tulee luvattua itselleen jotain ympäripyöreää salaa muilta. Vaikka kuin väittäisi että uudenvuodenlupaukset ovat turhia niin on se silti semmoinen vanhan kuoppaamisen ja uuden aloituksen ajankohta joka vuosi. Moni googlailee par'aikaa trendikkäimpiä dieettejä ja inspiraatiota itselleen jotta saisi painonsa hallintaan 2018. Suurin osa meistä kuitenkin tiedostaa että useimmat kuurit ovat pelkkää humpuukkia.

Ylipainoisena ja aihealueeseen parinkymmenen vuoden ajan intensiivisesti paneutuneena tiedän painonhallinnasta yhtä sun toista. Faktat ovat melko hyvin hallussa vaikka käytäntöön en osaakaan aina niitä soveltaa. Lähivuosina haastettetta on asettanut raskaudet sekä mielialaongelmat. Olen vahvasti tunnesyöjä, myönnettäköön. Olen ehtinyt kokeilla hyviä ja toimivia ratkaisuja, tiputtanut kahteen otteeseen parikymmentä kiloa, mutta myös langennut hömppäkuurien ansaan. Huvittavin trendikokeiluni oli sitruunavesipaasto (joka kylläkin oli detox henkinen puhdistautuminen tarkoitukseltaan eikä niinkään painonpudotus). Päätin nälkäpäivän kunniaksi kokeilla ihan mielenkiinnosta kun pistin yksinhuoltajana ruokabudjetin hyväntekeväisyyteen. Ostin kaapin täyteen sitruunoita ja lotrasin sen sotkun vedestä, sitruunasta, vaahterasiirapista ja cayennepippurista. Maku oli kummallisin koskaan kokemani, jokin siinä makeassa, tulisessa ja happamassa yhdistelmässä oli niin vastenmielistä että onnistuin vain iltakuuteen saakka. Voin todella huonosti, vesi ei uponnut vaan lensi kaaressa takas ylös, ja jouduin lopettamaan paaston siihen paikkaan. Kuka tuohon pystyy sitoutumaan kun litku on niin karmeeta ettei se edes pysy sisällä?

Olen myös ollut kahdentoista viikon ENED-kuurilla (Erittäin Niukka Ereginen Dieetti, tunnetaan myäs VLCD-dieettinä, lyhenne sanoista Very Low Calorie Diet). Kurssi oli terveyskeskuksen järjestämä ja kokemus erittäin mielenkiintoinen henkinen matka, mutta siitä haluan tehdä kokonaan omansa blogikirjoituksen tuonnempana (seuratkaa manicfatmomia niin yritän saada senkin julkaistua tässä lähiaikoina).

Ainoana oikeasti toimivana ratkaisuna olen kokenut Kiloklubin (http://www.kiloklubi.fi) .Vastaavia nettisivustojahan löytyy muitakin kuten esimerkiksi Keventäjät, mutta niistä minulla ei ole omakohtaista kokemusta. Kiloklubiin eksyin sen terveyskeskuksen ENED kurssin vetäjien innoittamana, ja siihen oli matala kynnys ryhtyä koska se oli silloin vielä ilmainen. Nykyään palvelu on maksullinen, mutta varmasti hintansa väärti jos se on asiakkaalleen tehokas menetelmä. Sanoisin että ruokapäiväkirjaa kalorilaskurilla olisi hyvä pitää silloin tällöin, huomaa että annoskoon tarkastamisella on valtava merkitys kalorien saantiin. Samalla tulee tarkkailtua ihan eri tavalla ravinnon laatua, ainakin kiloklubissa oli mielenkiintoista seurata kasviksien ja hedelmien määrää, sekä esimerkiksi hiilihydraattejen ja proteiinin suhteita päivän ruokavaliossa. Pidin kiloklubissa bmi laskurista ja painokäyrästä mistä voi seurata kehitystään. Kiloklubin ruokapäiväkirjan täyttäminen kesti normipäivänä kokeneelta käyttäjältä noin viisi minuuttia, jos piti laatia itse reseptejä, etsiä ruoka-aineita tai muistella mitä sitä söikään niin saattoi mennä kyllä varttikin helposti. Toisaalta se miettiminen päivän päätteeksi oli varmasti hyvää muistiharjoitusta.

Poitsun syntymän jälkeen sain hissukseen pudoteltua painoa ihan vaan jättämällä suklaat ja leipomiset väliin, mutta kun tarvitsin lisäpotkua projektiin muistin taas kiloklubin. Aloin pitämään tunnollisesti ruokapäiväkirjaa ja vuodessa sain kovan kuntoilun ja ruokavalion avulla pois parikymmentä kiloa. Raskauden huippulukemista sain tuolloin pudotettua 40 kiloa. Koin vieläkin olevani keskeneräisen projektin kimpussa, mutta sitten tuli hermostovaivoja jotka veivät lopulta sairaalakuntoon. Kevät meni levätessä, ja kun vähensin rajusti kuntoilua niin alkoi taas hyvän mielen etsiminen muualta, eli ruuasta. Sitten tuli taas lisähaasteita, muuttoa, rakkautta ja raskautta, ja kadotin motivaation taas olemattomiin. Koska olen niin mustavalkoinen luonteeltani niin minun on vaikeaa säilyttää mitään järkevää tasapainoa näissä asioissa. Joko rääkkään itseäni sellerismoothieilla tai syön kaiken mikä kaapissa on. Etenkin suklaat.

Nyt on kovasti muhinut taas päässä ajatus muutoksesta. Kiloklubi oli toimiva lisäapu minulla kerran aiemmin, niin voisiko se taas saada ateriakoot ja ravinnon laadun kohdilleen..? Toki siihen saa nykyään upottaa jonkin euron, mutta olisi varmasti sen arvoista. En tiedä miten hyvin ohjelma toimii nykyään, ainakin toivon että mobiiliversioon on tullut huimasti parannusta takavuosilta (luultavasti on). Painoa olisi pudotettavana kauhean iso määrä taas, mutta voisin aloitella hissukseen, sillä imetän vielä Tipua. Jos ensimmäinen tavoitteeni olisi mahtua lentokoneeseen istumaan maaliskuun kanarianmatkallani ;D.

Pysykää matkassa mukana, lisää aiheesta on tulossa manicfatmom -blogissani!

Ladataan...
Manic Fat Mom

Lahjat on jokavuotinen stressinaihe monelle. Itselleni ne on vähitellen muuttunut ihan mukavaksikin asiaksi, sillä olemme perheeni piirissä sopineet ettei aikuiset lahjo enää toisiaan. Miehelleni ne ovat taas isompikin murheenkryyni, pahempikin punainen vaate. Minusta olisi kyllä mukava että pariskunta huomioi merkkipäivinä toisiaan mutta lähiajat lahjattomuus on ollut ihan käytännöllistä ihan taloudellisista syistä, panostamme ennemmin lasten lahjoihin. Korttirahat pistin tänä vuonna SOS-lapsikylälle. Minusta oli mukavan konkreettista että sieltä sivuilta sai jopa valita minne kohdentaa lahjoituksen. Joskus kun lahjoitukset tuntuvat kovin ympäripyöreiltä kun ei ole hajuakaan minne ne oikeasti menevät, niin jotenkin on kiva tietää siitä jotain. Tänä vuonna valitsin laittaa ne vaatimattomat roposeni Gambiaan. Autoin kotimaassa erästä pariskuntaa jossa äiti sairastaa parantumatonta keuhkosyöpää ja isä on joutunut jäämään töistä pois. Näihin osallistuminen, vaikkakin pienilläkin summilla, ilahduttaa minua paljon enemmän kun saatu materia tai muille krääsän roudaaminen. Tässä linkki jos haluat tutustua: http://www.sos-lapsikyla.fi/lahjoita/

Paperisten perinteisten korttien sijaan laitoin lapsista suloisen kuvan niille ketä halusin muistaa enemmällä kun hyvää joulua-ilmoituksella facebookissa niin ihan vallan whatsappin kautta. Näinhän minä sentään vaivaakin kun iskin muksuille tonttulakit, kuvailin, pyyhin puklua kesken kuvausten ja yritin ilahduttaa alati itkevää ja kitisevää Tipua. Harvinaista kyllä Poitsu oli ihan hyvällä päällä. Mukiinmenevän otoksen kehystin kivalla appilla nimeltä "Winter Photo Frames", sieltä löytyi vähemmän imeliä kehyksiä mutta kuitenkin prameita.

Lahjoa jouduin taas kovinkin paljon tämän joulun alla. Poitsu oli viikkotolkulla stressaantunuut joulusta joten uhkailin tietenkin kuten muutkin sillä että pienet miehet salakatselee häntä ikkunoistamme ja pitää kirjaa hänen käytyöksestään. Ja mikäli hän ei käyttäydy niin hän ei saa mitään, jos menee kiltisti nukkumaan niin pukki tuo varmaan jotain. Ja huhhuh minkä vuoren toikin, vaikka Poitsu on ollut täysi ääliö koko joulukuun.

Jouluun kuuluu olennaisena osana lahjoittaminen ja lahjominen, antamisen riemu. Olen opetellut iloitsemaan siitä kaikesta, vaikka ei olekkaan paljoa mistä antaa eikä pienten lasten kanssa oikein ole aikaa tehdä leipomuksia ja käsitöitäkään lahjaksi mitä ennen tein. Lapsemme saivat mummolassa yhtä sun toista lahjaa sukulaisilta, ja nyt sitten tämä materiatulva tuotiin kotiin missä talomme jo ratkeaa liitoksistaan muutenkin.

Röykkiöitä on syntynyt sinne tänne, lajiteltuja ja lajittelemattomia pyykkejä kyläreissun jäljiltä, nyssyköitä, kasseja, villasukkia ja lasten leluja. Viheliäimmät ovat pikkulegot joita on kaikkialla ja keskeneräisiä rakennelmia niistä, kun osa niistä levitettiin jo pitkin mummolaa. Kineettistä hiekkaa on pitkin ruokapöytää ja ruokailuhuoneen lattioita. Pyykkitelineitä on joka puolella. Pian saapuu vielä loputkin pojat taloon kasseineen pusseineen, ja anoppi tuo lisää lahjoja muksuille lähipäivinä. Hieman tuskastunut olo tästä kaikesta, minne tungen tavarapaljouden?

Muuta ratkaisua ei ole kun kuluttaa lisää materiaa ja hommata säilytysratkaisuja. Kumman sitten hankkisi Ikean valkoisten Stuva kaappejen viereen Poitsun huoneeseen että sinne saisi nätisti näkyville (toiveajattelua) legot, ja lisätilaa Tipunkin tavaroille...?

Hensvik hylly vai lisää Stuvaa? Tietysti nyt kun ostanut lahjoja ja lahjoittanut kaiken joulukuuta, niin taitaa jäädä hankinta tuonnemmaksi ellei joku lahjoita tätä meille, hah. Viheliäinen kierre.

Kuvat: Paulina, www.sos-lapsikyla.fi, ikea.com

Ladataan...
Manic Fat Mom

Pakko jakaa teille lähivuosien uusi suursuosikki jonka bongasin aikoinaan Yhteishyvän resepteistä!

Tästä on jo muodostumassa uusi jouluperinteeni, leivon tämän ja jätän siivoamatta. Kakku on niin täynnä rasvaa ja sokeria että tuota kun vetäsee kinkun päälle niin ruokakooma on taattu. Olen vaihtanut margariinin reseptistä voihin, täytyy vain muistaa silloin ottaa lämpimään ajoissa ennen syöntiä ettei rasva ole liian kylmä. En ole takuuvarma kuitenkaan kannattaako vaihto, oli aika täyteläinen viime vuonna. En vaan jotenkin osaa margishyllyllä ottaa niitä teollisia leivontamargariineja, pelottaa ne transrasvat mutta varmaan tämän kaloripommin kohdalla olisi ihan sama mitä sinne iskee. Kuitenkin kuvittelen että tämä on tosi hyvä terveydelle sillä se on oiva vatsan vauhdittaja jouluruuan päälle ;D.

Tässä linkki vähemmän ryppyseen versioon:

 https://www.yhteishyva.fi/reseptit/taateli-kahvikakku/044634

Lisäsin kakkuun myös Fazerin sinistä pieninä paloina sisään, katsotaan toimiiko. Koristelin myös kakun fazerin tummalla suklaalla johon lisäsin vesihauteessa tilkan kermaa. Joku voi olla toista mieltä suklaan lisäilystä mutta mielestäni suklaata ei ole koskaan liikaa.

Nyt se kakku sitten tuli yli ihan huolella, joka vuosi se on tosta vuuasta melkein tullut yli. Suosittelen siis oikeisti tilavaa vuokaa, ehkä ensi jouluna otan ja ostan sen. Mutta eipä tuo makua haittaa, tulee vaan uuninpesu eteen. Tunti ei riittänyt millään paistoajaksi, meni reippaasti yli, lähemmäs 1,5h! Ainakin maku on loistava jos ulkonäkö ei, maistoin ritilältä.

Kuulisin mielelläni kommenteissa jos joku on tätä kokeillut - tai muutenkin taatelikakuista tai mistä vaan muustakin;)

Ostin kinkun vasta nyt, suunnittelimme mennä syömään mummolaan niiden kinkku ja sitten tullaan herkuttelemaan toi välipäivinä miehen kanssa. Jos sen pojat on oikeen kiltisti ni ne voi saada myös siivun. Jaettavaksi. Hyvää joulufiilistelyä rakkaat!!!

Pages