Ladataan...
Manic Fat Mom

 

Huomenna se oikeasti tapahtuu. Joudun polvileikkaukseen. Polvessani on katkennut eturistiside, joka tulisi korjata siirrännäisellä reidestäni. Sisäkierukka on myös katki ja osa on seilannut väärään paikkaan, lääkärini vakuutteli että mikäli sitä voi pelastaa niin hän pelastaa sen. Mahdollisuudet olisivat varmasti huomattavasti paremmat mikäli ensimmäinen terveyskeskuskäyntini olisi otettu tosissaan, eikä leikkaus olisi venynyt kuukausien päähän, vain olisi tehty 2-3 viikon sisään kuten kolmas lääkäri sanoi että se tulisi tehdä. Nyt tämä tonnikeiju on jauhanut sitä kierukkaa kaiken kesää muusiksi muumimaiilmassa, kotieläinpihoilla, koiralenkeillä ja kauppareissuilla. Vaikka kuin yrittää levätä niin se on mahdotonta tässä perheessä.

Ahdistaa.

En ole koskaan ollut yötä erossa kohta vuoden vanhasta Tipusta, ja minun olisi määrä jäädä osastolle. Harmittaa Tipun puolesta, vaikka tiedän että isin tyttönä hän pärjää oikein hyvin kotosallakin. Itkin nyt illalla imettäessä, sillä mietin päätänkö nyt imetyksen seinään tulevien antibioottien takia. Kuinka sinä tekisit? Jatkaisitko imetystä vuoden vanhan kanssa vai lopettaisitko lääkkeiden saannin takia? Harmittaa etten saanut lisäaikaa ajaa alas imetystä.

Jännittää.

Kierukan suhteen olen jo melko pessimistinen, en usko että sitä voidaan pelastaa. Lääkäri sanoi toivovansa nukutusta. Nukutus on inhoittavaa, olen ollut kaksi kertaa nukutettavana elämäni aikana, ja pidin kokemuksia melko ahdistavina. Toisella kerralla kysyin hoitajalta herättyäni oliko hän Hani? Tajusin kyllä samantien ettei hän ollut.

Eniten inhoittaa tämä tuskainen helle, hikinen makkari ja kielto juoda vettä. Kidutusta.

Toivon että sairaslomasta ei tulisi minulle silkkaa tuskaa ja perheelle vaikeaa turhautumista.

 

Päivitän varmasti blogia tiuhempaan nyt jatkossa. Perheyrityksemme nettisivut ovat jo melkein valmiit ja ehdin palata hieman omiin juttuihini.

Pitäkää kädet ristissä puolestani että leikkaus onnistuu <3<3<3 Kiitos!

<3 Paulina

kuva: ©Paulina

 

Ladataan...
Manic Fat Mom

Esikoiseni Poitsu oli tarkemmin ajateltuna melko rauhallinen vauva ja taapero. Hän oli observantti, joka tutkaili maan menoa rauhallisena rattaissa. Lenkkeilin pitkiäkin lenkkejä, ja tein kaikki ostosreissut rattaiden kanssa.

Ruoka-aikana istutin hänet syöttötuoliin, ilman vöitä, tyytyväisenä odottelemaan kunnes ruoka oli lämmin. Syötin häntä ja hänellä oli suu ammollaan kuin pienellä linnunpoikasella.

Tyttäreni on aivan muuta maata.

Tipu, 11kk, inhoaa syöttötuolia, huutaa ja vastustelee kun yrittää survoa siihen hänen tikkusuoria jalkoja. Hän syö ehkä hetken, sitten hän päättää että vyöt ovat kammottavat, ja rupeaa äheltää itseään irti niistä. Sitten hän kapuaa ruokapöydälle tai heiluu siellä vaippapylly pitkällään tyytyväisenä, ennenkuin ehdin hätiin. Todella käytännöllistä olla erillinen keittiö ja ruokailutila kun tyttärenä on Houdini.

"Nej, inte stiga upp, nej!" on varmasti useiten käyttämiäni lauseita ("Ei, ei saa nousta ylös, ei!").

Sohvan jouduimme siirtämään kun hän kapusi sen kautta keittiötasollemme. Poikien sohvalle hän kiipeää ja rymyää ihanissa sohvatyynyissä. Rattaissa nukuttamiset lopetimme jokunen kuukausi sitten kun hän oppi riuhtomaan itsensä valjaista. 
 

Auton turvaistuimesta hän kiskaisee olkavyöt aina pois, olen virittänyt lapasklipsuttimen siihen rinnan kohdalle hidasteeksi.

Prismassa hän mennä heilui istuimessa seisten, kunnes huomasin ja hyökkäsin pistämään hänet alas. Kuvan tilanteessa kyllästyin istuttamaan teutaroivaa torottajaa ja iskin hänet sinne alas kyytiin.

Voi minne kaikkialle hän ehtiikin kavuta? Milloin järkeä tulee vähääkään?

Onko sinullakin pieni marakattilapsi vai rauhallisempi tapaus? Vinkkejä otetaan vastaan!

<3 Paulina

kuva: ©Paulina

Ladataan...
Manic Fat Mom

En ole millään ehtinyt paneutua blogiini lähiaikoina sillä nyt on kova kiire saada yksi yritys jaloilleen ja saada mahdollisimman paljon tehtyä ennen sairaslomaani. Polvileikkauskseni pitäisi olla kahden viikon sisään, apua! Kauheinta on että jään osastolle seuraavaksi yöksi, ja joudun olla Tipusta, 11kk, erossa kokonaisen yön. En millään haluaisi. Mutta peloistani sun muista lisää myöhemmin...

Koska minulla on ollut sinua ikävä, rakas lukija, ja nousen estraadille taas hiljaiselon jälkeen, niin ajattelin tarjota silkkaa p***aa. Postaan nyt siis kakasta, ja liitän harvinaisen huonon kakkakuvankin. Oikeat olisivat olleet hieman liian härskejä kuvata.

Koen usein että ironia on turhankin läsnä elämässäni. Eilen pestä hinkutin pitkästä aikaa kylpyhuoneen lattiat. Harjasin oikein tarkkaa saumauksetkin. Tänään näytin tekstiilipesurin mainosta äidilleni, ja sanoin että vähänkö olen kuolannut tuommoista. "Mitä sinä nyt sillä tekisit?", hän vastasi. Kyselin patjan perään perheeltäni, tarttisin semmoisen lainaan. Ihan vain toipumisajakseni alakertaan, emme tarvitsisi omaksi kun meillä on jo hyviä patjoja pojille.

Pidin Tipulla pikkuruisen hetken ilmakylpyä, joten hän mennä vaappui pylly paljaana. Kuului pieni önähdys, ja katsoin että pikku kikkare oli päässyt pylliäiseltä. Voi kun söpöä! Eka ei vaippa -kakka! Nauroimme Poitsun kanssa ja pesin pyllyn. Siivosin kakat ja olin viemässä Tipu juuri nukkumaan, kun huomasimme lisää kakkaa kauempana. Voisi sanoa että silloin shit hit the fan. Koko homma levisi käsiin.

Tipu karjui väsymystään, ulkona kaatosatoi, Minni parka oli ulkona sateessa (hän inhoaa vettä), Poitsu säntäili pitkin olkkaria ja loikki kakan ympärillä. Juoksin tissi valmiudessa yläkertaan (valehtelen, en juossut. Polvi on risa, joten klenkkasin) ja huutelin Poitsulle että katokkin jumalauta ettet missään nimessä astu siihen kakkaan! Et mistään hinnasta!

Imetin, pistin Tipun omaan sänkyyn, hain koiran, unohdin kakan, koira juoksi kakan yli kuitenkin onneksi, itse marssin keittiöön takaisin umpiväsyneenä. Ja tunsin kuinka joku viileä massa tirskahti jalkojen alta ja varpaiden välistä. Kylmät väreet kulki selkää pitkin. Ai niin, se kakka. Mihin ei jumalauta saanut astua.

Hinkutin jalkapohjaa pienen ikuisuuden vastapestyn vessanpöntön yllä. Raahasin sohvan edustalla olleen poikien patjan suihkuun, ja pesin siihen imeytyneen kakan vastapestyllä kylppärin lattialla. Pesin uuden mattoni reunan johon olin jalallani oikein survonut kakan. Pesin lattiat. Pyykkäsin pyykit.

Mietin hania siellä Raumalla työmatkallaan hotellihuoneessa. Hänen karvaisia jalkojaan sängyllä, kylmää saunakaljaa ja telkkaria. Hiljaisuutta. Mietin aktiivimallia. Mietin sitä kuinka sen kehittäjän pitäisi survaista kaktus sinne minne päivä ei paista.

Mietin tekstiilipesuria, ja sitä kuinka minulla olisi vastaus nyt äitini kysymykseen. Mietin sitä kuinka emme tarvitsisi uutta patjaa, koska meillä oli jo patjoja. Niistä yksi vain haisi kitkerälle kakalle.

<3 Paulina

kuva: ©Paulina

 

Ladataan...
Manic Fat Mom

Jes! Vihdoin se on täällä - nimittäin Lumingerien Season Sale! Tuotteita on -30% alkaen jopa -70%:iin. Itse tykästyin erityisesti tähän malliin:

Malli on Marrianne, Parfait Lingerieltä koboltinsinisenä.

Klikkaa tästä suoraan Lumingerien Season Saleen!

Kannatta heti alkuun pistää kokohakuun oma kokonsa, niin ei tarvitse kahlata hajakokojen suossa alemyynnissä (se on raivostuttavaa monissa nettialeissa). Muista myös kokeilla kokoja oman kokosi ympäriltä, jotka saattavat sopia!

Mikäli haluat lukea enemmän kokemuksistani Lumingeriestä, lue aikaisempi postaukseni Mistä isorintaisille hyviä rintaliivejä?

<3 Paulina

kuva:Lumingerie.fi

Linkit ovat affiliate-linkkejä

Ladataan...
Manic Fat Mom

Pikkuinen hirsimökki

Sade joka ei hellitä

Värjötellään sisällä

Viisi villiä lasta menee pitkin seiniä

Grillataan yksin sadetakissa

Syödään liikaa

Pöhöttää

Lapset tappelevat

Hermot ovat kireällä

Lenkitetään koiria sateessa

Saunotaan ahtaasti

Kehutaan kuinka hyvää se teki

Uiminen kannatti vaikkei tehnyt mieli

Aikuiset pölisevät. Kinastelevat. Osa juo kuohuvaa.

Kielenkannat löystyvät

Joku puhuu ohi suunsa

Kokkoa katsellaan pressun alta

Syödään liikaa

Isäntä on ostanut aivan liikaa makkaraa

Naapurit remuavat

Järven toiselta puolen kantautuu bileen äänet. Sitten ihmiset.

Mökkinaapurit soutaa rantaan

Humalaiset ymmärtävät lähteä kun vähemmän humalaiset näyttävät ynseiltä

Yksi liukastuu rantakalliolla. Takamus kastuu.

Tirskahdellaan vaikkei pitäisi. Maine menee. Koppavia perkeleitä.

Muistellaan vanhoja

Parannetaan maailmaa

Kellahdetaan nukkumaan

Kotiin on hyvä palata

Perhe on pahin

Otetaan uusiksi ensi juhannuksena.

 

Kuinka teillä? Hyvää juhannusta rakas lukija!

<3 Paulina

kuva: Pixabay

 

Ladataan...
Manic Fat Mom

Joku oli jakanut eräässä suljetussa fb-yhteisössä Mommy Be Good- fb blogin viimekesäisen kirjoituksen, joka kertoi äidistä joka tuhlaa sossun rahat kantakapakkaansa tyttärensä lomaohjelman sijaan. Seurasin siitä räjähtänyttä keskustelua.

Positiivisena asiana näin kuinka se pitäjällämme rupesi poikimaan hyvää. Porukka alkoi verkostoitumaan, ja oitis löytyi parin eri tahon luotettavaa puuhamiestä jotka olivat valmiita masinoimaan lahjoituksia niitä tarvitseville perheille. Linnanmäki-rannekkeita, kotieläinpihalippuja, heppapäiviä ja vaikka mitä kivaa rupesi porukan takataskuista löytymään. 

Hienoa! Tätä on some parhaimmillaan. Valveudutaan, liikututaan, keskustellaan, verkostoidutaan ja saadaan hyvää aikaiseksi.

Mutta (tiesit sen mutan tulevan)... Ne kommentit siellä kaiken hyvän välissä. 

"Onko tää joku läppä? Menis töihin seuraavaks vaikka escorttipalveluun ni ei tarttis ruinata sossusta rahoja"

"Kuin ois hankkia töitä niin lapsi ei kärsis?"

"Syyllistäminen on paikoillaan sillloin kun tuet menee baariin ennemmin kuin lapsen etuun"

"Tän materian ei kannata lisääntyä, ei olisi köyhiä lapsia"

"En tue tommosia tapauksia, rahat ennemmin lapselle kun kaljaan"

Tympeältä haisee rankka tietämättömyys.

En ole samaa mieltä Mommy Be Goodin kanssa julkaisun sisällöstä täysin, vaikka se onkin herätellyt monia positiiviseen toimintaan kotimaan lasten hyväksi.

Köyhät eivät aina ole masentuneita.

Kaikki masentuneet eivät ole päihderiippuvaisia, kaikki päihderiippuvaiset eivät ole väkivaltaisia, eivätkä kaikki lapsiaan pätkivät äidit ole yksinhuoltajia. 

Nämä väittämät eivät toki olleet blogista, mutta näitä ja monia muita todella karuja yleistyksiä ei mielestäni pitäisi alleviivata ja ruokkia, kuten blogijaoissa ja artikkeleissa oli päässyt käymään.

Olen itse syntynyt niin sanotun korkeamman keskiluokan perheeseen, missä ei paljoa katseltu mitä ostoskoriin lapattiin. Sittemmin olen kokenut kaksi jaksoa elämässäni jolloin olen elänyt köyhyysrajan alapuolella, toisen yksinhuoltajana. 

Inhosin ensinnäkin sitä jos minua leivottiin uhriksi. En ollut mihinkään muottiin sopiva, enkä sietänyt sitä, että minua väkisin semmoiseen tungettiin. Koska en juonut enkä tupakoinut, säästin hoitovapaalla rahat muunmuassa järkkäriin kun tein hieman lisätienestejä vanhassa työpaikassani. Harvoin oli varaa mihinkään luksukseen, mutta jos oikein tarkkaan budjetoi, niin sain elämyksiäkin järjestettyä. Risteily hoitui kaverin vapaalipuilla, ruuat sinne kovalla säästämisellä. Lintsille menimme bussilla, jossa kävimme ainoastaan ilmaisissa lastenlaitteissa. Aina ei ole voinut viedä lapsia maksaviin paikkoihin, mutta paljon on hienoja juttuja mitä voi tehdä ihan ilmaisinkin. Luontoon liittyvät kokemukset ovat usein ilmaisia, ja tykättyjä lasteni parissa. 

Yleistykset ovat nöyryyttäviä. Yksinhuoltajana niitä sai jatkuvasti olla pesismailalla hutimassa. Muuan poliisi oli julkilausumassa pari vuotta takaperin laukonut kuinka yksinhuoltajat lyövät lapsiaan. Jassoo. Aika mielenkiintoinen väite, ilman minkäänlaista totuudenperää. YVPL itse asiassa julkaisi tästäkin statistiikkaa (jota minulla harmi kyllä ei ole tähän hätään tarjota), mutta tilanne ilmeisesti on aivan toisinpäin. Yksinhuoltajat harjoittavat vähemmän fyysistä kuritusta lapsiaan kohtaan.

Olen myös ollut masentunut elämässäni. En ruvennut ravaamaan kantakapakissa kuitenkaan. Tiedän hyvin että niin käy joillekin, mutta ei todellakaan kaikille. Tämäkin on turha yleistys jonka ruokkimisesta en ole innoissani.

Olen ollut VARATON. Sanan varsinaisessa merkityksessä. En silti ollut tippaakaan huonompi vanhempi kuin varakas naapurini. En superpaljon parempikaan, olenhan ihminen ihan kaikkine vajaavaisuuksineni. Mutta siinä missä päätin olla ne kolme vuotta rahattomana kotona lapseni kanssa koska silloinen työni ei olisi elättänyt meitä, olin se paras köyhä yhäri mikä pystyin olla. Olin läsnä, ja rakastin lastani. En ollut yhtään mitään sitä miksi köyhä halutaan mieltää. En ollut rikki, en hukassa enkä kaivannut baareihin ystävien kanssa. Olin enemmän tallessa kuin koskaan. Oman lapsen myötä löysin paikkani maailmassa.

En olisi halunnut köyhän yksinhuoltajan leimaa. Varattomuus tai köyhyys ei tehnyt minusta kurjaa tai elämästäni köyhää. Olin monella elämän osa-alueella rikkaampi kuin moni muu.

Minua loukkaa syvästi se että ei ymmärretä huonotuloisuuden monia kasvoja, ja nähdä näiden kliseekuvien taakse ihmismassan moninaista kirjoa. 

Tässä pari lapsiperheen köyhyyden syytä, joihin olen törmännyt elämäni aikana tuttavien, suvun ja ympäristön kautta:

  • yllättävä työttömyys
  • paikkakunnan työllisyystilanne
  • yllättävä burn out
  • konkurssi
  • konkurssista johtuva velkaantumiskierre
  • pienyrittäjyys
  • nuoruuden hölmöilyistä johtuvat velat
  • tapaturma
  • fyysinen haaste työnteossa
  • psyykkinen haaste työnteossa
  • lapsen sairaus ja toisen vanhemman omaishoitajuus
  • omaishoitajuus (vanhempi hoitaa isovanhempaa tai muuta sukulaista)
  • peliriippuvuus
  • pakolaisuus
  • päihderiippuvuus - kyllä, sekin, mutta vasta viimeisenä.

...ja lista sen kun jatkuu.

Haluaisin nostaa tämän aiheen jälleen tapetille koska ei, kaikki lapset jotka tänä kesänä ei pääse lintsille, puuhamaahan, muumimaailmaan eikä hoplopiin eivät ole kamalan pikkusieluisen riistäjämutsin uhreja. He ovat ihan niitä perusperheen lapsia. Heidän vanhemmat eivät välttämättä sylje nuuskapusseja eivätkä kiroile päiväkodin parkkipaikalla. Heillä saattaa olla tunnollisesti paikatut polvet housuissaan, heillä on usein kiiltävin eväsrasia repussaan ettei heitä kiusattaisi. He saavat ehkä vuoren syntymäpäivälahjoja joilla kompensoidaan vuoden kittuuttamista tai toisen vanhemman puutosta. He ovat ihan samanlaisia kuin muut, mutta vanhemmat puhuvat matalin äänin illalla siitä kuinka saadaan ensi viikolla ruokaa kun tuli se yllättävän iso sähkölasku.

Koska blogikirjoitukseen viittaavissa artikkeleissa ja jaoissa oli vain otteita, niin päätin lukea myöhemmin koko postauksen. Sen luettuani minulle aukesi hieman paremmin postauksen sisältö, ja se, että siinä haluttiin nimenomaan myös mainita köyhyyden kirjosta. Silti kaikki haluavat aina nostaa nämä kärjistetyt tapaukset esiin.

Koen sen loukkaavana niitä varattomia kohtaan jotka oikeasti tekevät parhaansa. Niitä jotka tekevät vapaaehtoistyötä, kahta palkkatyötä päällekkäin, ovat vanhempainjärjestössä mukana ja pesevät lastensa hampaat aamuin illoin, jotka laittavat kolikon tyynyn alle kuin maitohammas on irronnut. Kaikki eivät ole lapsensa etuja tallaavia elämän runtelemia risoja sieluja vailla pelastusta.

Tässä linkki Mommy Be Goodin alkuperäiseen postaukseen vuodelta 2017. Kiitokset mielenkiintoisesta postauksesta ja sen kirvoittamista keskusteluista!

<3 Paulina

Kuva: ©Paulina

Seuraa Manic Fat Momia Lilyssä (klikkaa sivupalkista) tai Blogit.fissä. Tykkää facesivuistani, niin kuulet sitä kautta uusimmista julkaisuistani. Instagram-sivuni löydät tästä, ja Bloglovin´issa voit seurata tästä. Voit myös laittaa sähköpostia osoitteeseen manicfatmom@gmail.com mikäli sinulla on asiaa minulle.

 

Pages