Ladataan...
Mansen Muijat

Morjensta vaan!

 

Kävelen aina Hatanpään valtatietä pitkin kotiin töistä ja yhtenä päivänä huomasin, että vanhan nuorisokahvilan tiloihin oli pölähtänyt uusi ravintola. Ehän mää ollu edes huomannut, että paikka olisi ollut missään vaiheessa rempassa, mutta kovin näytti meno muuttuneen. Täyty oikeen hiippailla lähemmäs lukemaan paikan nimi, joka myös aiheutti hilpeyttä sillä se on August von Trappe. Toivottavasti nuorisokahvila jatkaa jossain muualla kivassa paikassa.

Heti kun pääsin kotiin aloin googlettelemaan ja sieltähän se vastaus löytyikin. Kyseessä on siis Välimäen Hanssin uusi belgialaishenkinen ravintola, August von Trappe- Belgian Bistro & Bar.

Koska oon ihan sunnuntaibrunssien ykkösfani niin pitihän se päästä sitten täällä heti testaamaan.

 

 

Brunssilistalta valittiin yksi alkuruoka, yksi pääruoka ja yksi jälkkäri. Tarjoilija vinkkasi, että brunssi ei ole ihan vielä löytänyt lopullista muotoaan ja tällä kertaa oli testissä tälläinen vaihtoehto. Oon aina halunnu maistaa Bloody Marya niin otin drinkkilistalta vaihtoehdon ”Huomenna töihin”, joka sisälsi tuoremehun, kahvin ja kyseisen drinksun. Harmi vaan ku selleri oli päässyt loppumaan.

 


 

Mää valitsin alkuun Skagen Vohvelin. Vohvelin päällä oli katkarapuja, talon majoneesia, kananmunaa ja mätiä. Ja ihanallehan se maistui. Poika otti alkuun simpukoita, jotka oli kuulemma myös hyviä. Pääruuaksi otin Winkkarin, jonka eri elementit oli ehkä vähän liian voissa kyllästettyjä mun makuun.  Oli muuten eka kerta kun voi ei parantanu ruokaa. Maku oli kuitenkin hyvä. Jälkkäriks otin Litchi Charmen eli kavereiden kesken tonkapähkinällä ja litchillä  maustetun kookoskeiton, joka oli mukavan kevyt lopetus brunssille.

 

 

August von Trappe on jaettu kahteen puoleen; ravintolaan ja pubiin. Pitää kyllä joku kerta käydä testaamassa myös pubin puoli ja maistella vaikka vähän belgialaista olutta.

Paikka oli kauniisti sisustettu ja kädenjäljestä päätellen sisustajana on toiminu sama henkilö joka on ollu muidenki Välimäen ravintoloiden takana.

 

 

 

 

Tämän viikon LECOOL Tampereen menivinkiksi valittiin englanninkielisen improryhmän JadaJadan show, joka on torstaina O’Connell’sissa. Lisää siitä löytyy täältä.

 

 

Nägyy!

-Anna

Ladataan...
Mansen Muijat

Moro!

Jos kerrataan siihen meidän ihan ekaan postaukseen ja aatellaan, että Artturissa on parhaat ranut, niin kyllä Tuulensuussa on sitten parhaat lohkot! Ei o muuten toista sanaa tässä! Ihan tuskaa tehä tätä postaustakin nyt ja kattoo näitä kuvii kun niin jäätävä nälkä! Tää Gastropub Tuulensuu on Hämeenpuistossa ja tarkalleen ottaen talonumerossa 23. Mulle ja Annalle on sydämenasia tiätää missä on parhaat pikkusuolaset, koska siis ei oo mitään parempaa ku ottaa juoman kylkeen jotain naposteltavaa. Saattaa kuullostaa vähä hölömöltä, että me hehkutetaan jotain perunoita, mutta siiiis...sit te ette oo maistanu näitä! Perunat on muutenki hyvä testi, jos ne on kunnossa ja vimosen päälle miätitty ja hianosäädetty, niin luultavasti kaikki muukin on. Mentiin tänne afterworkille ja paikkavalinnan sinetöi mun himo näihin maalaislohkoihin, sekä hyvään viiniin. Oluitaki vissiin ois kaikenmoisia erikoisia täällä, mutta ku mä en juo olutta sitte ollenkaan, niin ne ei mua sillain kiinnosta. Mutta oon kuullu porukan niillä täälä hifistelevän. Tää eka kuva siinä miälessä just otettu, että Oktoberfestit ja kaikki niin muijalla siinä vinettoo kuitenki. Sorii.

Jos tästä seuraavasta kuvasta ei välity se, miten rapeita nää on, nii jo on kumma! Kaverina valkosipulidippi ja sitten joku ketsupinmoinen maustedippi, joka maistuu vähän joululle.

Oltiin paikalla joskus viiden jälkeen ja arkena. Älkää antako tyhjien pöytien hämätä, niissä oli melkeinpä kaikissa varaus, ja tää paikka olikin sitte ihan melki täynnä, kun lähdettiin joskus seittemän aikaan pois.

Juustopiirakkaa oon muuten kans täällä syöny, jonkun viinin kyljessä, ja oli kans erittäin mainiota. Sinisimpukoita oon kuullu kehuttavan, sen annoksen haluisin vielä joskus ottaa jonkun kanssa puokkiin. Siihenki vähä valkkarii ja viimesimmät juorut kaveriks niin aijettää. 

Ny on aivan pakko alottaa kanttarellikeiton teko ja tarinoida sitte vähä myähemmin taas lisää. Aika randomivalinta muuten toi, en ees sillain tykkää siänistä. Jotenki vaan fiilistelin ajatusta kanttarellikeitosta. Katotaan mitä syntyy.

AINNII! Salettiin ette oo kaikki viä ilmottautunu Mansen Muijien ja KRUNSKin järkkäämään pikkutapahtumaan MANSE POP-UPiin! Ny kaikki heti TÄNNE ja painaa, että osallistuu.

Mää lähen huomenna isolle kirkolle Nordic Business Forumiin moroo! Arnold Schwarzenegger here I come!

-Annukka

Ladataan...
Mansen Muijat

Morjensta läskit!

Nyt on tällänen blogi täällä meillä pystyssä. Sen tekoon tarvittiin istuskelupaikkana Tampereen Kauppakadulla sijaitseva Ravintola Artturi, siiderit, maalaisranskalaiset, yksi valkosipulidippi ja yksi kurkkudippi. 

Me tullaan päivittämään tätä blogia välillä vuorotellen ja välillä yhdessä ja teemat pyörii jotenkin Tampereen, eli Mansen, ihanan kotikaupunkimme ympärillä. Ei olla kumpikaan synnytty Tampereella, mutta monta vuotta täällä asuneina osataan kyllä kertoa mikä on meidän mielestä siistiä, kivaa ja herkullista. Mikä uutta, mikä vanhaa, mikä must ja mikä ehdoton NO. No aina voi ja kannattaa kaikkee kerran koittaa.

Anna on siis toi tumma ja Annukka toi vaalee.

 

Me halutaan antaa teille hyvää mieltä ja rakkautta täältä Mansesta. Toivottavasti viihdytte meidän seurassa ja saatte. Siis tuotanoin hyvän mielikuvan tästä kaupungista ja niinniin...

Kattellaan!