Ladataan...
MaraKatri

 

Mulla on sisko, tarkemmin sanottuna pikkusisko.

Se asuu Ruotsissa ja opiskelee ja työskentelee siellä. Ja sinne se myös varmaankin jää. Sisareni on mua kuusi vuotta nuorempi ja älyttömän fiksu. Sille ei riitä yksi tutkinto, joten parempi hoitaa samalla vaivalla toinenkin purkkiin. Ruotsiksi. Luonnollisesti nämä ovat sellaiset helpot aineet kuin laki ja maailmanpolitiikka.

Meitä ei aina tunnista ulkonäöltä sisaruksiksi. Meillä on 16-17 cm pituuseroa. Mulla on superohut tukka ja siskolla paksu. Molemmilla on silmälasit mutta mulla vain lukemiseen. Itse nautin actionista ja sisko taas on enemmän koti-ihminen, ainakin toisinaan. Sisko on ollut aina koulussa kuvistyyppi, minä musiikkityyppi. Ehkä jotain kertoo myös se, että se oli vaihdossa kaikista maailman paikoista Grönlannissa ja minä Sisiliassa. Mutta monessa jutussa ollaan aivan äärettömän samanlaisia.

 

Prinsessa-teemasynttärit vuonna 199x

Toinen pääsi yläasteelle, toinen ylioppilaaksi

Sisko lähdössä vaihtoon Grönlantiin ja minä toisen kodin visiittiin Sisiliaan.

Minä 30.

 

Sisko osaa olla todella raivostuttava. Se puhuu paljon ja enemmän. Nälänsietokykyä sillä ei ole ollenkaan niinkuin ei kellään muullakaan meidän perheen naisella. Se haalii ihan liikaa hommaa ja hajoilee sitten sen alle eikä opi tästä ikinä vaikka näin kovasti väittääkin. Sama kaava nimittäin toistuu. Sillä menee myös välittömästi (ehkä myös oikeutetusti :D) hermot muhun aika äkkiä. Tapellaan aina toisinaan, yleensä näihin liittyy jo aiemmin mainittu nälkä.

Toisaalta se on todella hyvä kuuntelija ja näin vanhemmiten myös ihana ystävä. Meillä on myös hyvin samanlainen huumorintaju. Lapsena meillä oli niin iso ikäero, että raukka joutui isosiskon pom(p)otettavaksi jatkuvalla syötöllä. Ikä onneksi korjaa ja nykyään sen kanssa voi räkättää aivan älyttömille youtube-videoille tai vielä enemmän niiden kommenttibokseille, juoda viiniä, käydä oopperassa ja parantaa maailmaa. Kiivetä vuorille Perussa, nukkua teltassa ja toisaalta levittää itsensä täyteen kuolleen meren mutaa. Juosta ex tempore-puolimaratonin. Jouluisin käydä iästä huolimatta perinteisellä tonttujenbongaus-koiranulkoilutuskävelyllä ennen ruokia ja Samu Sirkkaa. Antaa lahjaksi aina ihan järjettömän rumia sukkia. Oikeastaan aika lailla mitä vaan.

 

Inca Trail, Peru

Amazon, Peru

Kuollut meri, Jordania

Harbour Bridge, Sydney, Australia

Beirut, Libanon

 

Jos itse oon säätäjä ja härvääjä, niin sisareeni verrattuna kalpenen 6-0. KUKAAN ei ole yhtä onnettomuusaltis ja "sattuu ja tapahtuu"-tyyppi kuin mun pikkusisko. Ei kukaan. Vai ootko itse laskenut suksilla Serenassa uima-altaaseen? Tai onko sun päälle pudonnut koulun ylemmästä kerroksesta pulpetti? Tai saanut vatsatautia ja oksentanut keskellä Machu Picchua? (Okei, sain samaisen taudin pilaantuneesta vedestä itsekin.) Onneksi kaikista näistä on selvitty aina säikähdyksellä ja näin vanhemmiten säätö lienee hieman myös vähentynyt.

Mun sisko on myös todella taiteellinen. Se on tosi lahjakas piirtäjä ja valokuvaaja ja sillä on todella hyvä silmä. Eilen kävin sen kanssa ensin brunssilla ja sitten Nuuksiossa päiväretkellä ottamassa vähän kuvia koska tiedän, että se tietää tasan tarkkaan mitä haen ja mikä näyttää kivalta. Ja sietää mun omituisia kuvahommia. Tai ainakin esittää sietävänsä.

Kaikki tämä ja oikeastaan ei mitään tarvitaan kertomaan se, miten huippu tyyppi mun sisko on. Vaikka se on pääsääntöisesti kaukana niin ei se haittaa vaikka usein ikävä onkin. Pääasia että se on onnellinen. Se nimittäin ON aina mulle. Ja mä olen AINA sille.

Kiitos Meri kun olet (just mun pikkusisko). Rakastan sua. <3

 

Uppsala

Mökki ja Buranalippis. Ehdoton.

Nuuksio ja siskot. Ja Taisto. <3

 

Ladataan...
MaraKatri

Heippa! Tänään luvassa juoksukuulumisia! Niitä kun tulee pohdittua paljon omastakin takaa, mutta blogiin asti nää pohdinnat harvoin päätyy. Lisäksi postauksen lopussa tän viikon treenipäiväkirjaa. (:

 

Harmauden keskelle #tb kesän treeneistä Espanjan auringon alla. Kuva: Milla

 

Tällä hetkellä elellään siis syyskautta, eikä juuri nyt ole juoksun suhteen suuria konkreettisia tavoitteita näkyvissä. Juoksen kyllä kahden viikon päästä San Sebastianissa kympin kisan, mutta se nyt menee miten menee. Tottakai toivon että kisa menee hyvin ja aikakin ehkä miellyttää mutta suurta merkitystä sillä ei mulle ole kun omat tavoitteet on kuitenkin selvästi lyhyemmillä matkoilla. Niitä taas on tarjolla ensi vuoden puolella, hallikausi alkanee joskus tammikuun puolivälin aikaan ja treenit sitä kohden joulukuussa.

On tässä kuitenkin treenattu! Mulla pientä haastetta hommaan asettaa aina se, että viikossa on myös aika paljon ohjauksia, ryhmäliikuntaa siis. Toki moni niistä osin tukee tekemistä ja niitä pystyy hyödyntämään jossain määrin omina treeneinä, mutta asettaa se tietysti hieman haasteita rytmitykseen. Tätä varten mulla onneksi on osaava valmentaja, joka suunnittelee ohjelman mun ehdoilla niin, että ehdin palautua ja toivon mukaan myös kehittyä. On ihanaa kun voi myös muiden ohjaamisen vastapainoksi itse tehdä jonkun muun suunnitelman mukaan. Täytyy tietysti itsekin olla tarkkana ja kuunnella kroppaa ja tarvittaessa uskaltaa vaihtaa suunnitelmaa (mikä ei aina ole niin helppoa). (:

Treenivire on ollut tänä syksynä yllättävän hyvä! Kahden treenin päiviä (oma treeni + ohjaukset) on ollut ohjelmassa aika paljon, mutta oon panostanut nukkumiseen ja on tuntunut siltä, että palautuminen toimii aika kivasti. Jonkinlaista kehitystäkin saattaa olla tullut, vaikka sen tietysti näkee sitten myöhemmin. Pohkeiden kanssa tosin on ollut jonkin verran ongelmia - syvempi pohjelihas soleus on ärtynyt välillä pahastikin ja oon siirtänyt treenejä pyörän päälle ja huolto on ollut todella isossa roolissa. Toivottavasti se nyt ymmärtäisi rauhoittua... Mulla ei ole oikeastaan ikinä aiemmin ollut pohjevaivoja joten tämä tuli vähän puskista. Uskon kuitenkin että pikkuhiljaa kun jalat taas tottuu kuormittamiseen ja niitä huoltaa ja huollattaa ahkerasti niin kyllä tää tästä. Oon kuitenkin pääsääntöisesti pystynyt juoksemaan ihan hyvin, itse asiassa eniten jalkoja ärsyttävä laji ikävä kyllä on suuri jumpparakkauteni koreografinen step. Snif!

Noin muuten treenien suhteen fiilis on ollut hyvä ja on ollut pääsääntöisesti tosi kiva treenata. Tässä vielä tän viikon treenipäiväkirjaa, alkaen viime viikon sunnuntaista:

Sunnuntaina 4.11. oli ohjelmassa nopeutta. Alkuverkkojen jälkeen tein lyhyet venyt ja hyvän määrän koordeja, tätä seurasi yksi sarja kiihdytyksiä tasaisella ja toinen sarja mäkispurtteja. Alkuverkoista täytyy mainita vielä se, että sain seurakseni ystäväni Millan joka pääsi ensimmäiselle kokonaiselle lenkille kesän jalkamurtuman jälkeen. Jee!

Maanantai 5.11. oli tiukka päivä. Tein aamulla oman treenin: 3*(2-1,5-1min vedot) huolellisine verkkoineen. Tykkään kovasti noista minuuttivedoista, joiksi niitä kutsun, niissä saa rallatella ihan hyvää vauhtia mutta ne loppuu hyvin inhimillisen nopeasti. :D Noista treeneistä jää yleensä aina hyvä fiilis ja niin tälläkin kertaa! Aamutreenikin sujui kivasti, erityisesti kun se alkoi klo 10.30. ;)
Illalla luvassa oli vielä omat ohjaukset: step, circuit ja kehonhuolto. Step on koreografinen laudalle tehtävä aerobictunti, jota kovasti rakastan. Valitettavasti se kuitenkin kipeytti jo ihan hyvässä kuosissa olleet jalat uudelleen...:( Tykkään ihan hirveästi ohjata sitä mutta onhan tää nyt vähän mahdotonta. Circuit sen sijaan on ohjaajalle iisi kun näytän vain liikkeet ja muuten kiertelen. Kehonhuolto on paras mahdollinen päätös maanantai-iltaan. Aktiivista, dynaamista liikkuvuusharjoittelua joka tekee todella hyvää myös ohjaajalle. (: Tupa oli vieläpä melkein täynnä, niin siistiä että lähes 60 ihmistä saapuu paikalle Portsuun klo 19.30!

 

Maanantain aamutreeni check!

Lehdenlukutauko voimatreenin jälkeen. :D

 

Tiistaita 6.11. olin odottanut: luvassa oli oma voimatreeni. JEE! Tykkään salitreenistä (...ja vähän kaikesta treenistä...) tosi paljon mutta kaikkea ei tietysti voi saada samaan aikaan. Nyt oli kuitenkin voimaa luvassa ja siitähän otetaan aina oli irti. Avasin pelin kyykyllä ja sarjojen välissä vedin leukoja. Ja hitto! En oo kauheesti tehnyt leuanvetoa nyt mutta jumaliste vedin niitä 8*5! SIIS NELJÄKYMMENTÄ! Ja vielä suhteellisen helposti. JEAAAAAA. Näiden urotekojen lisäksi tein maastavetoa, punnerruksia eri otteilla sekä loppuun vähän käsitasapainoja eli keskivartaloa. Vielä nekin lähtee, jee!
Illalla oli luvassa omat ohjaukset Functional Move (UniSportin uusi tunti joka ollaan ideoitu kollegani Jennin kanssa: opetellaan haastavampia liikkeitä tekniikka edellä, tykkään!) sekä keskivartalotreeni. Funkkiksessa oli kyllä aika lailla tämän naisen voimat syöty oman treenin jäljiltä mutta onneksi siellä ei tarvii kauheasti tehdä mukana. Keskivartalotreeni sentään meni ihan kivasti ja se nyt on aina muutenkin mukavaa. (:

Keskiviikkona 7.11. oli jo aika kevennellä: ohjelmassa oli tunnin verran hölkkää tai muuta kevyttä aerobista sekä tukilihasjumppaa. Jalkoja (lue pohkeita) säästääkseni siirsin treenin pyörän päälle ja suureksi hämmästyksekseni löysin itseni Kluuvin UniSportilta satulasta klo 7.05 aamulla. Huhhuh! Oli tähän herätykseen tietysti syykin: halusin tehdä treenin alta ennen DOMSin iskemistä edeltävän päivän voimahommien jäljiltä sekä ennen kaikkea olin iltapäivällä menossa faskiakäsittelyyn. Treeni kulki ihan ok mutta olihan tuo aika aikaisin...ja kroppa edeltävien päivien jäljiltä ymmärrettävästi aika väsynyt.
Iltapäivällä oli tosiaan luvassa faskiakäsittely! Mulla on pariin otteeseen availtu pohkeita nyt faskiaraudoilla. Vaikka raudat näyttää keskiaikaisilta kidutusvälineiltä käsittely ei oikeastaan satu. Ei se kauhean miellyttävältä tunnu mutta ei ole kivuliasta. Oon kokenyt tuon kuitenkin tosi toimivaksi. Oli muuten aika vekkuli tunne, kun plintiltä noustessa koko kroppa polvesta ylöspäin oli aivan juntassa (se DOMS...) mutta polvesta alaspäin pohkeet oli aivan höyhenenkevyet. :D

 

Pyörän päällä klo 7.05 aamulla. Pic or didn't happen!!

Faskiaraudat. Käsittely ei satu mutta osalle saattaa jättää mustelmia.

Kävellen kotiin harmauden keskellä.

 

Torstai 8.11. oli LEPO! Jea! Meillä oli työpaikan kehittämispäivä, joten poikkeuksellisesti en ohjannut firmatuntejani (circuit ja kehonhuolto). Lepo tuli tarpeeseen, olin aika väsynyt. Kävelin kehittämispäivän jälkeen Keilaniemestä kotiin Jätkäsaareen, mutta muuten en tehnyt oikein mitään. Sitä kyllä kaipasikin.

Perjantai on spinupäivä, niin nytkin 9.11. Oon ohjannut Meikun UniSportin perjantain iltatunteja vuosikausia. Tällä hetkellä ohjelmassa on 90min pk-spinu, joka samalla toimii itselle täydellisenä kevyenä pitkänä harjoituksena. Tälläkin kertaa oma keskisyke oli 106, maksimi 122. Treeni on periaatteessa pk2-alueen harjoitus (tai tehoalue 3:n) mutta itse vedän tunnin lähes aina kevyempänä. Spinun perään ohjasin vielä kehonhuoltotunnin, ai että. Paras tapa päättää päivänsä. ;)

Lauantai 10.11., eli eilinen alkoi poikkeuksellisesti ohjaushommilla. En yleensä tee töitä viikonloppuisin, mutta nyt kävin poikkeuksellisesti ohjaamassa FTP-testin, josta saa laskettua itselleen pyöräilyn tehoalueet. En treenaa testissä itse ollenkaan, vaan tein oman treenini juosten töistä kotiin. Luvassa oli mäkivetoja, tarkemmin 15 kappaletta kolmessa viiden vedon sarjassa! Tein näitä paljon viime syksynä ja jollain kierolla tavalla tykkään kovasti. :D Tällä kertaa vedot tehtiin hölkkäpalautuksin. Huh! Treenasin Hietsun hautausmaan takana olevassa loivassa mäessä ja kerrankin oli myös treeniseuraa eli muita hulluja paikalla. Omaa mäkitreeniään tehnyt kundi totesikin että "sä et paljon palauttele"...no en niin. :D
Kulki kuitenkin tosi hyvin ja hyvän fiiliksen treeni oli. Vesisade ja tuuli ei paljon haitanneet. Jee! Toivottavasti nää fiilikset jatkuu. Olin loppuviikosta tosi väsynyt (varmaan tuo loppumaton harmauskin vaikuttaa) mutta tähän ehdin taas palautua. Pidin kyllä tosi tarkkaan huolta riittävästä levosta ja syömisestä myös, mutta kyllä tässä päästään jälleen siihen, miten hyvä on kun joku muu rytmittää omaa tekemistä. Kiitos vaan koutsille!

 

Kaikki 15 vetoa tehty!

 

Tänään sunnuntaina vietetäänkin jälleen lepopäivää. Alkuviikko oli aika haipakkaa ja nyt on vähän kevyempää. Toimii!

Miten sun treenit kulkee? Onko loppuvuodelle tavoitteita?

Ladataan...
MaraKatri

 

Lilyssä ja muuallakin on viime viikkojen aikana pohdittu paljon jaksamista. Tarviiko ihmisen jaksaa?

Aihe on aika lähellä omia lähiaikojen ajatuksia. Kuten aiemmin kirjoitin, ei tämä syksy ole ollut se kaikista helpoin. Omaan jaksamiseen on siis täytynyt kiinnittää huomiota. Priorisointi astuu mukaan kuvaan aika voimakkaana: kaikkea ei vain voi saada. Kivatkin asiat muuttuvat kuormittaviksi, jos niitä alkaa suorittaa. On täytynyt miettiä, mitkä asiat haluan ensisijaisesti tehdä ja toisaalta mitkä on niitä, jotka joutuvat nyt odottamaan vähän aikaa.

Kävin pari viikkoa sitten työterveyspsykologilla. Meillä on töissä onneksi mahdollisuus tällaiseen joten koin tärkeäksi käyttää sen ja nimenomaan "prehab-mielessä": asioita on hyvä pohtia jo ennen kuin taivas putoaa niskaan. Oli hyvä keskustella ulkopuolisen henkilön kanssa ja havaita, että omat coping-keinot on tosi hyvällä pohjalla ja oon luultavasti tehnyt oikeita asioita. Sain myös pari hyvää konkreettista vinkkiä esim. taukoihin päivän aikana.

Olen jo kertaalleen kokenut tietynlaisen loppuun palamisen. Ohjasin aivan liikaa jumppia, tunneista iso osa oli myös raskaita. Samanaikaisesti elämä oli muistakin syistä vähän kuormittavaa. Jossain kohtaa huomasin itse, että alan ohjaajana olla ärtyisä kun menen töihin ja asiakkaiden normaali kohtaaminen oli vaikeaa. Kysymykset tuntuivat tyhmiltä enkä jaksanut tehdä muuta kuin vetää tunnit läpi ikäänkuin show'na: rooli päälle ja hoidetaan homma pois alta. Rakastamani työ alkoi tuntua enemmän kuormittavalta kuin kivalta. Siinä kohtaa alkoi onneksi itselläkin hälytyskellot soida ja onneksi tarjoutui myös mahdollisuus vähentää paitsi fyysistä myös henkistä kuormitusta. Vaikka en varsinaista ylikuntoa tai burnouttia kokenutkaan, vei tuosta ylirasitustilasta toipuminen lähes vuoden. Edelleen täytyy olla todella tarkka balanssin suhteen.

Olen löytänyt itsestäni suorittajan ja stressaajan. Nämä ovat aika uusia ominaisuuksia ja tuntuvat todella vierailta. Olen mielestäni ollut aiemmin aika easy going-tyyppi ja sietänyt varsin hyvin painetta. Mitä tapahtui? En itsekään tiedä. On kuitenkin mielestäni tärkeää tunnistaa tämä muutos ja miettiä, miten toimia niissä tilanteissa kun (henkistä) kuormaa on enemmän.

 

 

Omat coping-keinot:
* uni. Tänä syksynä oon panostanut tähän kohtaan aivan erityisen paljon. Ei ole mikään salaisuus, että oon kärsinyt univaikeuksista pitkään, joten nyt on ollut ihana huomata, että panostus on auttanut ja pelkäämäni unettomuus on aika hyvin pysynyt poissa. Unen saantia on välillä helpottanut meditoiminen - sitä saatan joskus tehdä muutenkin.

* puhuminen. On hyvä puhua jonkun kanssa eikä vain kantaa asioita yksin. Solmuja kannattaa myös availla jo ennen kuin niistä on tullut kamalan kireitä: välillä ammattilaisen kanssa puhuminen on hyvä idea jo ihan prehab-mielessä. Perheen ja ystävien kanssa ajatusten jakaminen on myös tärkeää.

* treeni. Ei liene yllätys, että varsin liikuntaorientoituneella henkilöllä treeni on apukeino. Ajatukset saa hikoillessa tehokkaasti muualle ja varsinkin ohjaaminen pakottaa olemaan läsnä hetkessä (tässäkin tosin täytyy olla myös tarkkana ettei mene yli). Toisaalta esim. juoksu lajina on monesti jopa meditatiivista ja koen paljon oivalluksia lenkkien aikana. Kehonhuolto ja hengitysharjoitukset vastaavasti rentouttavat.

* musiikki. Musiikki on aina ollut mulle tärkeä ilmaisun keino, varmasti osin pitkän harrastustaustan takia. Kuuntelen tosi paljon laidasta laitaan ja multa löytyy biisejä vähän joka tilanteeseen. Laulaminen auttaa myös.

* oma aika. Liittyipä tämä oikeastaan mihin tahansa ylläolevista tai ihan vain olemiseen, on oma aika tärkeää. Itse kaipaan ainakin yksinoloa aika paljon: työni on hyvin sosiaalista joten vastapainona on hyvä saada aikaa ihan vain itsensä seurassa.

* hälläväliä-asenne. "Ihan sama"-tyyli auttaa joissain jutuissa. Pyrin tottakai hoitamaan hommani kunnolla, mutta on kuitenkin hyvä näin liikunta-alalla muistaa, että kukaan ei kuole, jos en juuri sillä sekunnilla saa kaikkia asioita tehtyä. Täytyy muistaa, että isossa kuvassa enemmän on väliä sillä, että pysyy toimintakykyisenä kuin sillä, kuinka monta asiaa saa seuraavan tunnin aikana hoidettua. Välillä on hyvä hengitellä hetki ja ottaa sitten hommista kiinni uudelleen.

* rajanveto ja rehellisyys. Kaikkeen ei pysty. Siitä on hyvä myös sanoa, ensisijaisesti itselleen ja sitten muille. Tää on ainakin itselle usein vaikeaa: mulla on tapana haalia kaikenlaisia kivoja projekteja ja sitten alkaa miettiä että ei hitto, mitä tulikaan tehtyä. (: Oon yrittänyt kuitenkin tsempata. Priorisointi astuu tässäkin kuvaan. Osalle asioista on vaan pakko sanoa ei. Tämä pätee paitsi töihin, myös ihmissuhteisiin. Ihan koko ajan ei voi ylläpitää täydellisyyttä jokaiseen suuntaan. Välillä riittää vähän rennompikin ote.

 

 

Tarvitseeko aina jaksaa? Ei tietenkään tarvitse. Se on vain kovin vaikeaa myöntää itselleen. Oman jaksamisen rajojen tunnistaminen on vielä vaikeampaa. Ajattelen kuitenkin niin että tässäkin voi kehittyä. Kunhan ei ala suorittaa jaksamistakin. (:

Aurinkoa sunnuntaihin!

 

Postauksen kuvat Nuuksiosta<3. Kuvat meikäläisestä nappasi Milla.

Pages