Mitä kuuluu nyt?

Heippa,

mitä kuuluu nyt?

Syksy ei ihan sitä mitä ajattelin kun valmennuksen aloitin…. on ollut haastetta juosta.

15 treenipäivää ollut tuon Oulun puolikkaan jälkeen. Ensin tuntui ettei palaudu puolikkaasta, oli väsymystä koko kropassa. Nyt ollut sairastelua…. ihminen joka ei juuri sairasta niin se nyt syönyt vielä tässä viikon.

Viikko sitten sunnuntaina oli suunnitelma lähtee pitkästä aikaa pitkikselle ystävän kanssa, ei olla korona aikaan juuri ehditty juosta yhdessä. Lauantai iltana tuntui hiukan keuhkoputkessa mutta kello soimaan että klo 9 lähdetään pitkikselle. Yö oli kyllä melkosta, ei juuri tullut nukuttua ja aamulla oli laitettava viestiä, että jää lenkki tekemättä.

Meni koko päivä sohvalla peiton alla ja iltapäivällä olikin sitten lämmöt koholla, töihin ilmoitus etten ole töihin maanantaina tulemassa. Alkuviikko meni saikuttaessa ja onneksi ei ollut mitään vakavaa. Ei koronaa eikä muutakaan. Testi tehtiin ihan varotoimenpiteeksi, asiakaspalvelussa töissä. Vaikka oireita ei ollut kyllä minkäänlaisia siihen tautiin liittyen. Mutta eipä tarvi miettiä kun testauttaa. Eikä ollut ollenkaan niin paha mitä olen kuullut.

Nyt on sitten oltu vielä treenaamatta, mutta eiköhän se taas ensi viikolla ala treenit. Lepoviikon kilometrimäärällä lähdetään liikkeelle niinkuin ennenkin.

Tästä nyt kuhan saa ees jonkinlaisen loppuvuoden vielä niin sit uutta juoksu vuotta kohti… mutta onneksi on valmentaja joka tsemppaa ja kannustaa vaikka välillä oon jo miettinyt tossujen heittämistä seinälle että tästä ei tuu mitään, mutta tiedän että juoksu on se mun juttu niin en mä nyt luovuta vaikka tää koronavuosi on ollut kyllä melkonen kaikkineen.

Ja on se mukava kun saa jakaa näitä huonoja fiiliksiä täälläkin, kun ei se ole treenaaminenkaan aina sitä posia vaikka usein esim. Instagramissa tulee hehkutettua niitä hyviä päiviä ja hyviä fiiliksiä. Eipä se aina kiinnosta vesisateeseen lähteä…. juoksumatto tietty kuntosalilla ihan jees vaihtoehto mutta…. niiiin tylsää kun maisema ei vaihdu ja ei on kyllä happirikastakaan, kyllä niitäkin välillä voi tehdä.

Nyt tää päivä viel levätään ja huomenna uutta juoksu viikkoa kohti 👍

Mukavaa sunnuntai päivää kaikille…. lupaan seuraavan postauksen viikon päästä niin niputan viikon treenit silloin…

❤️ Minde

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *