Uusi alku

Hei

ja tervetuloauuden blogini pariin.

Innostuin juoksusta vasta muutama vuosi sitten, saan kiittää tästä innostuksesta ystävääni Henkkaa. 2 ystävääni aloittivat treenaamaan puolimaratonille ja kun luin tästä facebookista niin mieleeni tuli ajatus, että kyllähän minäkin juoksen jos Henkkakin juoksee.

Niin lähdin lenkille, ensimmäinen vuosi meni hyvin pitkälti mentaliteetilla että niin paljon kuin jaloista pääsee ja henki kulkee. Noh kyllä se eka puolikas meni ihan hyvään aikaan tollakin periaatteella.

Otin valmentajan pari vuotta sitten, ja treenit ovat olleet hiukan erilaisia ja talvella on menty pk-lenkkiä lumimyrskyssä, vesisateessa… mutta kieltämättä se on kehittänyt meikäläistä paremmin kuin se oma ”hyvä” taktiikka.

Vuosi sitten juoksin elämäni ekat maratonit ja oli tarkoitus juosta tänäkin vuonna, mutta tuli tämä erikois vuosi tästä vuodesta. Niinpä tähtäin siirretty ensi kevääseen, jos Tukholmaan pääsee silloin. Loppui juoksu motivaatio alkuvuodesta joten juoksukilsoja ei ole kauheasti kertynyt.

Valmentajan laitoin tauolle ja eihän mua sit ihan hirveesti kiinnostanut juosta kun ei ollut kenellekään tilitysvelvollinen.

Nyt on toinen viikko menossa uutta valmennussopimusta ja tällä hetkellä on taas pienoinen innostus löytynyt. Niinpä tämän pohjalta ajattelin aloittaa uuden blogin minne kirjoittelen omia kuulumisia, tuntemuksia ym mitä ihmisen elämässä on milloinkin meneillään.

 

 

Nautin suunnattomasti kaikesta vedestä, tälläisiä kuvia saattaa ilmaantua enemmänkin.

Mutta tälläinen ensimmäinen postaus, lisää tulossa lähi aikoina

 

Minde

 

 

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *