Rakas (korona)päiväkirja

Kirjoitin lapsena päiväkirjaan aina  päivän parhaimmat jutut. Minulla on yhä vino pino vanhoja päiväkirjojani tallella, joita selailen aina parin vuoden välein sen tuoman nostalgisen fiiliksen vuoksi. Kirjoittaminen on tehnyt hyvää. Sittemmin aikuisiällä ryhdyin kirjoittamaan blogia. Asuin ulkomailla, enkä tuntenut kovinkaan montaa ihmistä uudessa kotikaupungissani. Kirjoitin elämästäni ulkomailla. Se korvasi minulle omalla tavallaan sen päiväkirjan kirjoittamisen terapeuttisen vaikutuksen, jonka koin nuorena. Jonka vuoksi niin paljon kirjoitinkin.

Viimeisen muutaman vuoden aikana olen kirjoittanut jälleen hieman vähemmän. Kirjoittamisessa ei ole ollut minkäänlaista säännöllisyyttä ja innostus on vaihdellut 0-100 välillä. Perustin toiminimen alkuvuodesta ja sain buukattua keväälle ja kesälle suhteellisen nopeastikin monenlaista puuhaa – työpajoja, uuden taidenäyttelyn taiteelleni ja vaikka mitä. Kiirettä piti ensimmäisestä päivästä lähtien. Koronan iskiessä se kaikki pyyhkiytyi. Jäljelle jäivät tutuista kuvioista vain opiskelut – jotka nekin muuttivat muotoaan. Osa koulutuspolkuni sisällöstä peruuntui ja osa siirtyi verkkoon. Työkuviot muuttuivat hieman epävarmoista aika pitkälti olemattomiin. Ahdistus nosti päätään. Olinko tavoitellut liikaa kerralla? Mitä minä nyt teen? Millä elätän itseni ja lapseni? Millä rahalla maksan laskuni? Tunsin tuttuja masennuksen oireita, jotka olivat minulla pahimmillaan muutama vuosi sitten. Takerruin siihen kaikkeen ikävään, mitä tämä poikkeustila perheelleni ja Minulle nyt aiheuttaa. Kunnes viimeinenkin alkukevään projektini peruuntui. Ja minä avasin silmäni. Ja minä aloin jälleen kirjoittamaan.

Tajusin jotakin. Näin sen jälleen. Rakas luontomme. Olin ollut niin huolissani itsestäni ja omasta perheestäni, että unohdin sen, mikä on oikeasti pitänyt minua hengissä – luonto. Ilma, jota voin hengittää. Vesi, jota voin juoda. Mitä hyvää tämä voikaan ympäristöllemme tehdä. Sen myötä aloin miettimään, että mitä tämä tilanne voi vielä ihmiskunnalle opettaa. Olisi tuhoisaa miettiä vain ja ainoastaan tämän hetken vaikutuksia ja ihmisten kuolleisuutta. On hyvä toimia kaikin mahdollisin tavoin niin, että viruksen leviäminen hidastuisi. Se on hyvin tärkeää. Mutta mitä meidän tulisi muistaa on myös se, mitä hyvää voimme tästä tilanteesta oppia. Nyt jos koskaan on kestävän kehityksen aikaa. On se aika, kun voimme jakaa tärkeää tietoa toisillemme, auttaaksemme haluamatta korvauksia siitä. Epäitsekkyyden kehittämisen aikaa. Hippisieluni herää henkiin näitä pohtiessani. Annetaan näiden poikkeavien aikojen lisätä rakkauden ja yhteisöllisyyden määrää. Annetaan sen opettaa meille jotakin. Ei anneta katkeruudelle valtaa. Annetaan enemmän valtaa rakkaudelle.

-Di

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *