Just us – wedding book

Moikka!

Vähän aikaa sitten kerroinkin teille etsineeni mieluista hääkirjaa, jossa olisi mahdollisesti samassa myös vieraskirja. Kovin pitkään noita netistä selailin, mutta mikään ei ulkoisesti kauheasti miellyttänyt mun silmää.

Olin jo muistaakseni tammikuussa kuullut uudesta suomalaisesta hääkirjasta, Just us – wedding book:sta ja ihastuin saman tien pelkästään Instagramissa näkemäni mainoksen perusteella!

Nyt viimein olen saanut tuon ihanan kirjan kotiini! LuKLabel lähetti meille hääkirjan yhteistyössä blogin kanssa ja nyt pääsen esittelemään teille sen!

Olimme juuri Lapin reissulla, kun sain puhelimeeni viestin ”lähetyksesi on saapunut”, joten ensimmäinen asia kotiin palatessa oli tietenkin noutaa paketti, olin siitä niin innoissani! Enkä suotta – jo ensimmäisellä vilkaisulla tajuan tämän olevan juuri sopiva meidän tarpeisiimme!

Saadessani paketin auki, huomaan hääkirjan olevan omassa laatikossaan, se tuo ihanaa arvokkuuden tunnetta tärkeälle kirjalle. Katseeni kiinnittyy myös heti ensimmäisenä laatikon sivulla olevaan ihanaan tekstiin ”This is the day when forever starts”. Ahh voisin elää pelkille mietelauseille, rakastan niitä!  Nostan kirjan laatikosta ja huomaan sen olevan jämäkkä, mahtavaa – kunnon kirjan tuntua!

Kirja on mielestäni visuaalisesti todella kaunis, rakastan yksinkertaisuutta. Värimaailma on ihanan neutraali, eikä mikään kohta pomppaa häiristevästi silmille.  Sivut ovat tarpeeksi paksuja eikä pelkoa esimerkiksi sivujen rypistymisestä ole, kun niitä on suojaamassa kunnon kannet sekä magneettikiinnitys. Kokonaisuudessaan hääkirja vaikuttaa todella laadukkaalta.

Hääkirja alkaa hääparin esittelystä ja hääpäivän julkistamisesta. ”Our wedding date _____ ,You can kiss the Bride” – kylmät väreet! <3 Erityisen ihana asia mielestäni hääkirjassa on se, että hääparin läheiset pääsevät ottamaan osaa kirjan täyttämiseen. Ystävät, perhe ja muut tutut saavat kirjoittaa ajatuksiaan ja tarinoitaan hääparin alkuajoilta, tätä odotan innolla! Kirjan alussa hääparilla on myös mahdollisuus palata ajassa taaksepäin muistelemaan vanhoja osiossa, johon voi täyttää esimerkiksi muistoja ensisuudelmasta tai ensimmäisestä suuresta riidasta. Mielestäni ihana idea ja voisin myös kuvitella tämän olevan hääpäivänä vieraille hauska hetki oppia hääparista ehkäpä jotain uutta.

Valokuvaamista ja valokuvia rakastavana ihmisenä olen enemmän kuin iloinen siitä miten hääkirjan suunnittelussa on ajateltu myös kuvien tärkeyttä. Kirjassa on paljon tyhjiä sivuja mihin saa itse liimata valokuvia tiettyjen hetkien mukaan. En malta odottaa, että pääsemme täyttämään kaasojeni kanssa esimerkiksi polttariosuutta kera kuvien! Näin myös häävieraamme näkevät pieniä paloja polttareistamme.

Just us – hääkirja etenee siis kronologisesti pariskunnan alkuajoilta hääsuunnitteluun, polttareihin, itse häihin sekä vielä ensimmäiseen vuosipäivään asti. Kirjassa on muutamia sivuja ihan vain muistiinpanoille sekä kirjan takaosasta löytyy kirjetasku tärkeille papereille tai muistoille.

Etsiessäni meille sopivaa hääkirjaa kriteereinäni oli siis kaunis, suomenkielinen ja  yksinkertainen hääkirja jota voi täyttää matkalla kohti häitä – plussaa olisi myös samassa oleva vieraskirja.

Eli siis aika nappi suoritus tämä LuKLabelin hääkirja. Loppuosio on pelkästään vieraskirjaa ja mitä nopeasti laskin sivuja, riittäisivät ne vieraillemme  terveisten jättämiseen ainakin pariskunnittain/perheittäin. Kirjan suunnittelu on mielestäni erittäin onnistunut, sillä vieraskirja -ominaisuudelle oli jätetty reilusti sivuja. Ja jokaisella on tietenkin mahdollisuus liimata terveisten viereen kuva, juuri niinkuin toivoinkin.

Ainut hieman vaikeuttava tekijä meillä on tosiaan kirjan englanninkielisyys. Toisaalta täydellistä, koska meille tulee vieraita muualtakin kuin Suomesta! Mutta toisaalta se voi vaikeuttaa esimerkiksi vanhempien ihmisten kirjoittamista hääkirjaan, koska kaikki osiot ovat englanniksi. No mutta pieni ongelma, pitää vaikka antaa jollekkin kaasolle tehtäväksi auttaa vanhempia ihmisiä kirjoittamaan! 😉

Paketin mukana tuli myös aivan super söpö kangaskassi Just us – tekstillä. Niin käytännöllinen ja vielä kaunis, kiitos! <3

Tämä ihana hääkirja tulee ehdottomasti olemaan ikään kuin yksi itsenäinen ohjelmanumero meidän häissämme. Vieraat saavat lukea ja nähdä matkamme kohti hääpäivää ja osallistua itse myös täyttämään kirjaa!  Ihan parasta, kiitos niin paljon LuKLabel!

Taidankin tästä seuraavaksi lähteä tekemään valokuvatilausta, että pääsee pian täyttämään hääkirjaa kuvilla ja teksteillä. Can’t wait!

Milla 

Kommentit (1)
  1. Jaana harln
    24.3.2019, 08:35

    Kiva lukee näitä hää juttuja.. 👍Häät on ihania juhlia ja viellä näin pitkän kaavan mukaan.. Odotan innolla.. 😀T. Kummi jaana

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *