Kun sosiaalinen elämä on kuoliossa

Mulla on ollut aika nuoresta saakka koulukiusaamistaustaa. Ei mitään kovin vakavaa, sillä minua ei koskaan ole esimerkiksi pöntötetty tai fyysisesti vahingoitettu. Mutta kun on osana yhteisöä, jossa on aina se "läski", tulee sitä kuultua vähän rajumpaakin settiä aina säännöllisin väliajoin. Ehkäpä justiinsa sen takia minusta on kasvanut tietyllä tapaa vähän varautunut yksilö.

 

Kaveripiirini on usein koostunut vain muutamasta henkilöstä, joista pari on läheisiä, ja loput vain hyvän päivän tuttuja. Uusiin ihmisiin on ollut hankala tutustua, sillä takaraivossa tanssivat ajatukset eivät jätä rauhaan. "Miksi se nyt minuun haluaisi tutustua?" "Varmasti vain nauraa päin naamaa." "Eihän minussa ole mitään kiinnostavaa!" Mutta niistä ystävistä, jotka minulla on ollut, olen yrittänyt pitää kovasti kiinni. Valitettavan usein ihmissuhteet ovat silti kariutuneet, sillä en minäkään jaksa pitää yksipuoleisesti yllä kaverisuhdetta, jos toista ei kiinnosta ikinä edes kysellä kuulumisia.

 

 

Kaiken tämän päälle kun lisää vielä sen, etten oikeastaan ole mitenkään kova bilettämään, niin sosiaalisen elämän kuolio alkaa olla jo valmiina. Moni omista ystävistäni rakastaa juhlimista, ulkona käymistä, ja ryyppäämistä, olemmehan parikymppisiä. Nyt pitäisi olla se biletysbuumi parhaimmillaan. Vaan kun minua ei oikein kiinnosta. Alkoholi ei enää maistu samalla tavalla, en jaksa valvoa viiteen asti aamuyöllä, ja vihaan klubeja, joissa ei kuule muiden puhetta musiikin jumputuksen vuoksi. 

 

Olen monesti vitsaillut avomiehelleni, että olen tulossa vanhaksi. Siltä ainakin tuntuu, sillä nykyään nauttisin paljon mieluummin sivistyneistä ja järkevistä keskusteluista, kuin humalaisesta mongerruksesta baareissa. En siedä huutamista tai päälle puhumista, vaan haluan kommunikoida ihmisten kanssa vastavuoroisesti asioista, joista minulla on oikeasti jotain sanottavaa. Baarireissut voisin vaihtaa pysyvästi kahviloihin ja ravintolakäynteihin, mutta se olisi minun ikäiselleni sosiaalinen itsemurha. Tiedättehän, se viimeinen naula arkkuun.

 

Nykyään yhä harvempi ystävä ottaa enää itse yhteyttä, jotta voitaisiin sopia yhdessä joku meno. Puhumattakaan siitä, että monelle olen toinen tai kolmas vaihtoehto niille hetkille, kun se alkuperäinen suunnitelma ei onnistukaan. Uskon, että tämä johtuu nimenomaan haluttomuudestani juoda alkoholia ja juhlia joka viikko tai useamminkin. Semmoinen rento ja rauhallinen yhdessäolo tuntuu kiinnostavan hyvin harvaa. Elokuussa vietettävät synttärit aion ainakin järkätä ilman alkoholia, sillä aikaisempien kokemusten perusteella alkoholi sopii syntymäpäiviin korkeintaan kuoharin tai boolin muodossa. Saa nähdä, kuinka moni viitsii tulla paikalle.

 

Joten tässä sitä ollaan, sosiaalisessa kuoliossa. Minkäs sille mahtaa? Kai tässä on parempi ruveta etsimään kahvitteluseuraa 10+ -vuotta vanhemmista.

 

Onko teillä kokemuksia sosiaalisesta kuoliosta?

 

Kirsikka W.

Kommentit

Anu W (Ei varmistettu)

Voi ei, tosi ikävää kuulla, ettei tyyppejä kiinnosta sun seura enää niin paljon vaan sen takia, että et jaksa bilettää joka viikonloppu D: Tosi tyhmää, ettei ihmiset enää yleensä jaksa sellaista rentoa ja alkoholitonta meininkiä. Mun mielestä on just ihan huippua puhua syvällisiä ja syödä samalla jotain hyvää!

Oon kyllä samassa tilanteessa, sosiaalinen elämä on hyvin lähellä kuoliota. Mun ikäryhmässä on meinaan ihan se sama, että biletys menee kaiken edelle :D Onneks on vielä muutama tärkeä kaveri, jotka ymmärtää, että selvin päin ja puolilta päivin voi myös nähdä ja sillonkin voi olla kivaa! Toivottavasti sun tilanne paranee pian, on ihan kauheeta olla yksin!

Kirsikka W.

Sanos muuta :) Eihän tää ihan maailmanlopun kaltainen tilanne (vielä) ole, mutta oishan se kiva silloin tällöin viettää ihmisten kanssa aikaa. Muutenkin kuin klubeilla ja baareissa siis. Pitää vaan ruveta etsiskelemään semmosta enemmän omanhenkistä seuraa!

Fiia (Ei varmistettu) http://fiiaelina.blogspot.com.au/

Luulenpa, että sun vain täytyy löytää ne oikeat ihmiset ympärille (vaikka se onkin helpommin sanottu kuin tehty). Itsekään en viitsi juosta radalla jatkuvasti, vaikka parikymppinen olenkin, mutta onneksi olen löytänyt myös ystäviä, joille rennot koti-illat tai yhdellä tai kahdella käyminen sopii myöskin hyvin :) Monenlaisia ihmisiä löytyy ja sitten niistä hyvistä tyypeistä kannattaa pitää kiinni, kun niitä kohdalle sattuu! Eikä kaikkien todellakaan tarvitse olla kiinnostuneita bilettämisestä, vaikka niin nuorena "kuuluisikin" tehdä.

Kirsikka W.

Jep, taidat olla täysin oikeassa :) Täytyy siis vaan yrittää pitää silmät ja korvat auki mahdollisten tuttavuuksien varalta!

VilmaK (Ei varmistettu)

Ihanan rehellinen kirjoituksesi tämä kesäinen postaus. Muistan myös samat harmit vuosien takaa kun kaikki ystäväni halusivat vain ravata baareissa ja minä halusin katsoa heidän kanssaan leffoja ja leipoa pyjamat yllä.
Lohdutuksen sana: kolmikymppisenä ihmiset eivät enää muuta ehdotakaan kuin lautapeli-iltoja kotona pariskuntien kesken. ;D Näin ainakin minun kaveripiirissäni kävi.

Kirsikka W.

Toivotaan, että meilläkin käy tällä lailla! Itselläni kun ei kestä kroppa, pää tai lompakko sitä viikottaista kapakkareissua, niin tunnen oloni tosi vanhaksi ja raihnaiseksi muiden reivatessa aamunkoittoon. Mutta ei se mitään, onneksi osaan sen verran kuitenkin nauttia myös omasta seurastani, että perjantai tai lauantai-ilta menee helposti hyvän ruuan, kasvonaamioiden ja suosikkisarjojen parissa :) Kyllä ne muutkin vielä (ehkä) vanhenee!

Kommentoi