Lihavuus ja itsetunto

Useimmille lukijoilleni ei liene uusi asia, etten minä ole bloggareiden hoikimmasta päästä. Itseasiassa varren ympäriltä löytyy sen verran ylimääräistä, että mallimaailmassa en kelpaisi edes plusmalliksi. Ja siitähän olen tietenkin saanut kuulla suurimman osan elämästäni. Positiivisesti olen kuitenkin yllättynyt siitä, että blogini puolella ei ole kertaakaan jaeltu lainkaan negatiivisia kommentteja asiasta, joka onkin yksi syy sille, että viitsin ja haluan tämän postauksen kanssanne jakaa.

 

Pienenä olin ihan hoikka tyttö, ja oikeastaan pyöristyminen ja lihominen alkoivat vasta mennessäni ensimmäiselle luokalle. Tietenkään en voi olla asiasta satavarma, mutta muutimme juuri omaa koulunaloitustani täysin uuteen kaupunginosaan, ja koko kaveripiirini vaihtui. Olen aina silloin tällöin leikitellyt ajatuksella, että sillä olisi ollut jotain tekemistä asian kanssa. Muita suuria muutoksia kun en niiltä ajoilta oikein muista.

 

Yksi syy lihavuuteeni on lähestulkoon aina ollut se, että olen perso herkuille ja rakastan ruokaa. Sillä ei ole niin väliä, onko kyseessä makea, suolainen, vai joku siltä väliltä, sillä jos pidän sen mausta, haluan syödä sen. Itseasiassa muistelisin, että pienempänä söin ja imeskelin myös kaikkea muutakin käsille ulottuvaa, kuten koruja, leluja ja kyniä, joten kaipa siinä asioiden mussuttamisessa on aina ollut sitä jotain. Nykyään tosin syön enää niitä asioita, jotka oikeasti maistuvat hyvälle, joten kaikki ei ole ihan samalla tavalla. Olen myös valitettavasti esimerkkihenkilö tunnesyöjästä. Syön silloin kun olen surullinen, stressaantunut tai huonolla tuulella, sillä ruoasta tulee aina parempi olo lähes samantien. Ja muut tunnesyöjät voivat varmasti samaistua siihen, että sitä tapaa on todella vaikea lopettaa, jos sitä on tullut harrastettua jo pidemmän aikaa.

 

Toinen suuri syy sille, miksi en laihdu, on liikunnan puute. Vihaan hengästyä tai hikoilla muiden ihmisten nähden, joten en tunne oloani mukavaksi kuntosaleilla, lenkkipoluilla tai muissa julkisissa liikuntapaikoissa. Olen yrittänyt lenkkeilyä useasti ja käynyt jonkin aikaa kuntosalillakin, mutta aina muiden ihmisten kohtaaminen aiheuttaa ahdistusta ja epämiellyttävää oloa. Meillä ei myöskään kotona ole mitään kuntoiluvälineitä, joita voisin hyötykäyttää.

 

Olen pitkään miettinyt, miksi julkisesti liikkuminen ahdistaa minua niin paljon, ja olen aika varmasti keksinyt sille myös syyn. Kaikki juontaa juurensa ala-asteen ensimmäisen tai toisen luokan keväiseen terveystarkastukseen (en tarkkaan muista kumpi se oli). Niinkuin sanoin, olin jo silloin alkanut lihoa ja pyöristyä, ja sain aina silloin tällöin kuulla siitä luokan pojilta. Se ei kuitenkaan häirinnyt minua vielä silloin, ja nyt kun katselen vanhoja kuvia, niin mielestäni en edes ollut mitenkään erityisen lihava. En siis todellakaan syytä saman ikäisiä luokkalaisiani, vaan kohdistan katseeni siihen terveydenhoitajaan, joka pilasi minun itsetuntoni moniksi vuosiksi eteenpäin. 

 

Mitä oikein siis tapahtui? No, muistan että vanhempi naisterveydenhoitaja tarkasti rutiininomaisesti pituuden ja painon, joista oli jo tietoa aikaisemman terveystarkastuksen pohjalta. Ilmeisesti painoni ei kuitenkaan miellyttänyt terveydenhoitajaa, vaan hän päätti pitää minulle pitkän saarnan siitä, miten tärkeää on syödä terveellisesti ja liikkua tarpeeksi. Hiphei, aivan kun sen ikäinen lapsi muka itse valitsisi mitä syö. Seuraavaksi terkkari tarrasi olkapäähäni kiinni, katsoi minua syvälle silmiin, ja sanoi vakavasti: "Et kai sä nyt halua, että susta tulee tommoinen iso pallero". ISO PALLERO? Kuka helvetti sanoo alle kymmenvuotiaalle pikkutytölle tuolla lailla? Ilmeisesti tämä terveydenhoitaja luuli, että kosken olen nuori, niin minulle voi huoletta sanoa ihan mitä sylki suuhun tuo. Oksettaa edes ajatella sitä ihmistä.

 

Ei liene ihmekään, että tämän kyseisen terveystarkastuksen jälkeen en pelkästään ahdistunut hirvittävästi terveystarkastuksista, mutta myös rupesin kiinnittämään kaikkiin negatiivisiin kommentteihin paljon enemmän huomiota. Menetin esimerkiksi kiinnostukseni koululiikuntaan kokonaan, sillä siellä kokoeroni muihin lapsiin tuntui tulevan useammin esille. Ja liikunnan vähenemisen myötä paino kasvoi, itsetunto huononi, ja yhden idioottimaisen kommentin luoma oravanpyörä oli valmis.

 

Tästä asiasta on niin helppo kirjoittaa, mutta uskokaa tai älkää, kun kerroin näistä ajatuksistani avomiehelleni muutama kuukausi sitten, niin itkin koko ajan silmät päästäni. Kenellekään muulle en oikeastaan ole aikaisemmin kertonut, sillä olen edelleen niin vihainen ja katkera asiasta. Sitä ei koskaan tule ajatelleeksi, että pienikin loukkaava asia voi matkata ihmisen mukana vuosia, ja että sen seuraukset voivat yltää todella syvälle. Toivon totisesti, että sama terveydenhoitaja ei ole aiheuttanut samanlaisia arpia muille lapsille. 

 

 

Olen pikkuhiljaa itse onneksi päässyt yli ahdistuksestani terveydenhoitajia kohtaan, sillä olen tavannut monia ihania ammattilaisia, jotka ymmärtävät, ettei ihmisen itsetuntoa murentamalla saavuteta mitään hyvää. Lisäksi olen saanut kasvatettua terveen itsetunnon upeiden ystävien, kollegoiden ja rakkaan avomieheni avustuksella, ja rakastan jokaista (ylimääräistäkin) senttiä itsessäni. Miten erilaista elämä olisikaan ollut, jos olisin tuntenut näin jo nuoresta saakka? Toisaalta, jossittelusta ei ole lainkaan hyötyä, ja parasta mitä voin itse tehdä, on luvata sen, etten koskaan pönkitä omaa itsetuntoani muiden kustannuksella.

 

Kirsikka W.

 

Kommentit

Yhtä sirkusta!

Mun yksi tyttö lihoi samalla tavalla...en koskaan, en koskaan sanonut mitään painosta, liikunnasta, juurikin tuon takia kun kerroit. Pelkäsin myös sitä, jos sanon mitään, voi vaikka sairastua anoreksiaan tai bulimiaan. Nyt hän on hoikka. Yksi tyttäristäni on nytkin ylipainonen, mutta minusta hän on aivan ihana ja kaunis kuin mikä <3

Samoin olet sinä!

Kirsikka W.

Mielestäni olet toiminut ihan esimerkillisellä tavalla, ja arvostelu ja kommentointi voi tosiaan myös johtaa syömishäiriöihin. Jos haluaa kannustaa jotakuta parempiin elämäntapoihin, niin se kannattaa tehdä tosi hienovaraisesti. Kotona voi esim. tehdä terveellisempää ruokaa, ehdottaa uutta yhteistä liikuntaharrastusta, tai jotain muuta vastaavaa. Painon ikävä kommentointi ei koskaan toimi, ja se aiheuttaa vain pahaa mieltä! Kaunis ja upea ihminen voi todellakin olla myös lihava :)

ElizabethRinne
Fashion Poetry

Siis eihän noin voi sanoa lapselle tai ylipäätänsä tuohon sävyyn kenellekään! Ihan hirveää, olen niin pahoillani. Lopputekstiäsi oli ihana lukea; se, että olet saanut terveen itsetunnon ja mun mielestä olet upea juuri tuollaisena kuin olet! :)

Elisabet | www.fashionpoetry.eu

Kirsikka W.

Ei kyllä itselleni ainakaan koskaan tulisi mieleen kommentoida tuolla tavalla kenenkään vartaloa, mutta ei etenkään nuoren lapsen. Terveydenhoitaja taisi olla väärällä alalla, ja toivottavasti tajusi sen jossain vaiheessa itsekin :)

sharks
by a mile

Todella typerää käytöstä terkkarilta, ei lapselle (eikä kyllä kenellekään) pitäisi tollaisia laukoa.

Mun siskolle aikanaan terkkari totesi, että "äiti on näköjään leiponut kotona paljon pullaa". Sisko kärsi kovasti tuosta kommentista. :/

Kirsikka W.

Voin hyvin helposti kuvitella, miltä siskostasi on tuntunut! Ihan hirveää, että alan "ammattilaiset" puhuvat tuollaisia asioita kasvuvaiheessa oleville lapsille. Niin nuorena ei osaa oikein edes vielä puolustaa itseään mitenkään, mutta jos nyt vanhempana kohtaisin samanlaista kohtelua, niin sanainen arkku avautuisi kyllä erittäin nopeasti :)

Alohair
Alohair

Tiiätkö,et todellakaan ole ainoa kuka on terkkarilta tollasta kuullut! Oon kuullut saman tarinan muutamaan kertaan ja...yhtä paljon ärsyttää joka kerta! Mutta et usko kuule,joku nainen tuli kommentoimaan miun kohta 6kk vauvaa kaupassa eilen sanoen että oot tainnu olla ruoka-aikaan kotona! Siis eihän vauva sitä tajunnu tietenkää mutta hei pliis silti. Argh!

Kirsikka W.

No huhhuh! Ihan tosi typerää käytöstä, miten tollaista kehtaa mennä sanomaan yhtään kenellekään. Ja omasta mielestä ainakin vauvojen kuuluu olla pyöreitä ja pehmoisia, joten en edes ymmärrä mitä nainen ajoi takaa. Toivottavasti hänellä itsellään ei ole lapsia joille laukoa noin typeriä kommentteja :(

Tiinavain (Ei varmistettu) https://biisintekijanpaivakirjat.blogspot.fi/?m=1

Samaistun täysin! Mulla on itsellä ihan samanlainen kokemus sekä ikätovereiden, terkkarin että liikunnanopettajan osalta. Uskomatonta että jotkut lasten kanssa työskentelevät ei vaan tunnu tajuavan miten lapsille puhutaan.

Kirsikka W.

Inhottavaa, että olet itse kokenut saman, mutta toisaalta ihan kiva kuulla ettei ole asian kanssa yksin. Olen jo pitkään ollut sitä mieltä, että soveltuvuuskokeet ja sosiaalisten taitojen testaukset ovat aivan liian löysät moniin sellaisiin ammatteihin, joissa pääsee vaikuttamaan aivan liian tärkeisiin asioihin. Tällaisia ovat juurikin esim. terveydenhoitajat, opettajat, lastentarhan työntekijät, ja sosionomit.

Sassa (Ei varmistettu)

Joo inhottavaa arvostella toista noin. Varsinkin lapset ja nuoret ottavat arvostelut herkemmin.

Kommentoi