Oi (muovi)kuusipuu!

Kävimme eilen avomiehen kanssa Tokmannilla, ja ostimme vihdoinkin sen joulukuusen, josta olemme puhuneet jo pitkään. Saatavilla oli vihreää 180cm muovikuusta ja valkoista 150cm muovikuusta, joista päädyimme tuohon valkoiseen pienempään kuuseen, yllättäen avomiehen toiveesta. Puu oli vielä muutaman euron alennuksessakin, joten maksoimme siitä vain viisitoista euroa. Koristeiksi nappasimme yhden kultaisen kimallenauhan ja kultaisen latvatähden, kaikki muu odotteli jo valmiina kotona.

 

 

Kuusi oli noin halvaksi tuotteeksi yllättävän söpö ja nätti, vaikkei sai aidolta näytäkään missään nimessä. Jalkakin oli onneksi paketissa mukana, joten sitäkään ei tarvinnut sen enempää miettiä. Kuusen kasaaminen alkoi heti kotiin saavuttuamme, mutta projektia hidasti hieman se, että Flying Tiger Copenhagenista ostamani joulupallopakkaukset olivat puoliksi tee-se-itse -tuotteita. Niissä kun ei ollut naruja valmiiksi sidottuina, vaan kaikki piti näpertää omin käsin. Noh, ainakin tuli treenattua sorminäppäryyttä.

 

 

Varsinaista väriteemaa kuusella ei ole, vaikka koristeista suurin osa onkin kultaisia tai punaisia. Mukana on kuitenkin myös lapsuuteni joulukuusenkoristeita, jotka ovat täysin sekalaisen värisiä. Lisäksi ripustimme oksille piparminttutankoja, ja yksi tonttukin löytyi sieltä köllöttelemästä. Valoja kuusessamme ei ole, emmekä niitä tänä jouluna aio varmaankaan myöskään hankkia. Jouluaaton vietämme kuitenkin sukuloimassa, joten kaiken ei tarvitse olla niin tip-top. Katsotaan sitten ensi vuonna, josko kuuseen jotkut välkkyvät ledivalot haluaa ripustaa.

 

 

Tietysti kuusen viimeistelevät juurelle asetetut lahjapaketit, joita on näiden kuvien ottamisen jälkeen tullut vielä muutama lisää. Olen viimeiset pari päivää pitänyt tonttupajaa tässä meidän olohuoneemme lattialla, ja nyt kuusen juurella komeilee kaksikymmentäneljä eri kokoista ja väristä joululahjaa. Vielä pitäisi muutama kortti kirjoittaa, ja sitten meidän lahjavalmistelumme ovatkin valmiit!

 

Minkälainen joulukuusi teidän kotiinne tulee, vai tuleeko ollenkaan? Suositteko aitoa jouluntuoksuista kuusta, vai onko teilläkin helppohoitoinen muovikuusi?

 

Kirsikka W.

Kommentit

Yhtä sirkusta!

Muovikuusi meilläkin :). Joskus aikoinaan oli aina elävä kuusi, mutta ne neulaset...Juhannuksenakin niitä löytyi. Kuusien hinnatkin on nykyisin ihan kalliita...Tuo muovinen on ihan riittävä meillä :)
Kauniit koristeet!

Kirsikka W.

Meillä oli kotona aina aito kuusi, mutta nyt kun omassa kodissa joutuu itse kaiken hoitamaan, niin muovikuusi on huomattavasti helpompi! Viime jouluna asuin alivuokralaisena, joten kuusta ei ollut ollenkaan. Kiva kuitenkin tänä vuonna saada se tuomaan hieman joulumieltä :)

Heli Heinonen (Ei varmistettu)

Nätti kuusi :)
Me ei hommata minkäänlaista kun ei olla oikein jouluihmisiä kumpikaan miehen kanssa, ja noiden eläinten kanssa ei voisi oikeaa kuusta edes ajatellakaan :D
Meillä siis venjänmustaterrieri ja kissa.

Kirsikka W.

Kiitos!

Minäkään en aikuisiällä ole enää samalla tavalla innostunut joulusta, mutta jostain syystä tämä joulu tuntuu poikkeukselta. En tiedä, johtuuko se siitä, että tämä on ensimmäinen minun ja avokin yhteinen joulu omassa kodissa, vai jostain muista maagisista voimista. Olen kuitenkin ollut viime viikkoina erityisen innoissani :)

Mipzu (Ei varmistettu)

Ei ole minkäänlaista kuusta. Vähän tekisi mieli ostaa muovikuusi, mutta pelkään, että se kyyhöttäisi nurkassa vielä juhannuksenakin.

Kirsikka W.

Me hankittiin muovikuusi juurikin tästä syystä, sillä luultavasti aito päätyisi parvekkeelle odottelemaan roskakuskausvuoroaan ihan liian pitkäksi aikaa! 150 senttinen kuusi taas mahtuu erinomaisesti johonkin kaappiin talteen, kunnes sitä taas seuraavana jouluna kaivataan :)

Tiivi (Ei varmistettu)

Meille tulee ihan perinteinen joulukuusi omasta metsästä. Aidon kuusen tuoksu on minusta ihana.

Kirsikka W.

Kävelin juuri eilen kuusimyyjän ohi, ja kuusien tuoksu tosiaan leijaili mukana hyvin kauas! Ihana tuoksu todellakin, mutta kun katsoin kuusia, niin totesin, ettei aito kuusi olisi meille millään mahtunutkaan :) Tällä muovikuusella siis mennään.

Kiivi (Ei varmistettu)

Onpas sun miehellä hyvä maku! Meillä on puoliskolla niin kovin perinteinen meno, aito kuusi käy...

Kirsikka W.

Hahah, taitaa olla ensimmäinen kerta, kun kukaan koskaan on sanonut noin :) Avokin kotona ilmeisesti on useimmiten ollut muovikuusi, joten tavallaan omia perinteitään hänkin tässä edelleen jatkaa.

Suv1 (Ei varmistettu)

Itse fanitan aitoa kuusta, mutta en jaksa sitä neulasten määrää, mitä koirat kantaa ympäri taloa koko joulun ajan paksuissa turkeissaan :D Parina jouluna tässä kodissa on ollut ihan pikkuinen aito kuusi maljakossa, tänä vuonna aion tyytyä pariin kuusenoksaan tuomaan ihanaa tuoksua kotiin :)

Kirsikka W.

Oi vitsi, onpas erinomainen idea! Aidon kuusen tuoksu on aivan ihana, ja mielelläni ottaisin sen meillekin, mutta tosiaan, muovikuusi on niin paljon helppohoitoisempi. Tuoksut hoidetaan siis kanelin, kahvin ja punaisten marjojen tuoksuisilla kynttilöillä :)

Kommentoi

You must have Javascript enabled to use this form.