Ladataan...

Huomenna on ensimmäinen päivä joulukuuta, ja edellisestä arvonnasta on jo vierähtänyt tovi. Miten olisi siis joulukalenteriarvonta? Luethan tarkkaan ohjeet ennen osallistumista!

 

Tämänkinkertaisen arvontapalkinnon aiheena on kauneus. Tällä hetkellä pakettiin kuuluu yhteensä kolmekymmentä tuotetta, ja epäilemättä niitä tulee joulukuun aikana tulemaan myös lisää. Tutustutaampa hieman paketin sisältöön, jota en kuitenkaan halua ihan tasantarkasti paljastaa! Tuotepaketti siis sisältää...

15 näytekokoista tuotetta. Mukana käsivoidetta, kasvovoidetta, silmänympärysgeelivoidetta, yövoidetta, vartalovoidetta, seerumia, huulipunaa ja tuoksuja. Merkkeinä toimivat esimerkiksi AvonElie SaabOriflameDermosilVichy ja Favora. Näytteiden koot vaihtelevat millistä seitsemään milliin.

4 matkakokoista tuotetta. Puteleissa on vartalovoidetta, aurinkorasvaa, karvanajogeeliä ja after shave -geeliä. Tuotteet ovat merkeiltä Piz BuinRFSU ja L'Occitane En Provence. Matkakokoisten tuotteiden koot vaihtelevat kymmenestä millistä neljäänkymmeneen milliin.

11 täysikokoista tuotetta. Täysikokoisista tuotteista löytyy käsisaippuaa, huulipunaa, kampa, koru, aurinkopuuteria, luomiväriä, highlighteria, sävyseerumia, suihkusaippuaa, saippua siveltimille ja käsivoidetta. Nämä tuotteet ovat merkeiltä Makeup RevolutionFreedom MakeupBeautyblenderOlaplexOriflameLumeneGlitter ja Flow Kosmetiikka. Tuotteiden koot vaihtelevat kahdesta grammasta kahdeksaankymmeneen grammaan, ja kolmestakymmenestä millistä kahteensataan milliin.

 

NÄIN OSALLISTUT

 

Arvontaan pääset osallistumaan kommentoimalla joulukuun aikana tulleita postauksiani. Sinulla on siis mahdollisuus saada itsellesi useampia arpoja, jos muistat käydä kommentoimassa jokaiseen joulukuussa julkaisemaani postaukseen jotakin. Voit saada ainoastaan yhden arvan per postaus, ja kommenttien pitää olla asiallisia ja järkeviä. Muistathan kertoa kommentissa myös sähköpostiosoitteesi, jos et ole kirjautunut Lilyyn. 

 

Arvonta on käynnissä 30.11.-23.12. Voittaja arvotaan jouluaattona 24. päivä joulukuuta, ja voitosta ilmoitetaan sekä vastaamalla voittajakommenttiin, että viestitse (kunhan sähköpostiosoite on ilmoitettu). Jos en saa voittajaa kiinni kolmen vuorokauden sisällä, niin arvon uuden voittajan. Palkinnon arvo on noin yhdeksänkymmentä euroa, ja se toimitetaan voittajalle postipakettina. Minä maksan postikulut, mutta en korvaa matkalla mahdollisesti rikkoutuvia tuotteita. Palkintopaketti pakataan mahdollisimman turvallisesti ja tiiviisti, jotta se pääsisi ehjänä perille.

 

HUOM! Voit osallistua arvontaan jo tämän postauksen kommenteissa, vaikka tämä kyseinen postaus ei olekaan vielä joulukuinen. Onnea arvontaan!

 

Kirsikka W.

Ladataan...

Myönnettäköön, minäkin hurahdin vähän tuohon mustan viikonlopun tarjoamaan alennusmereen. Omaksi puolustuksekseni voin kuitenkin väittää, että lauantaina pidetty tyttöjenpäivä oli suunniteltu täysin black fridaysta tietämättöminä. Noh, ei se kuitenkaan poista sitä faktaa, että kaikkea kivaa tuli koriin taas poimittua. Pikkusiskokin löysi hyvillä diileillä itselleen talvikengät, vaatteita, ja vähän muutakin kivaa.

 

Flying Tiger Copenhagen oli ensimmäinen kauppa, johon poikkesimme. Nappasin sieltä mukaani neljän teepurkin paketin, joka maksoi neljä euroa, ja jonka olin aikaisemmin bongannut Still Life -blogin Teetä Tigerista -postauksesta. Lisäksi ostin pakettilisen söpöjä sydänjoulukoristeita, joiden hinta oli kaksi euroa. Tänä vuonna me vietämme avomieheni kanssa ensimmäistä itsenäistä jouluammea, ja suunnitelmissa olisi ostaa Prismasta noin 150cm mittainen tekokuusi. Tietenkin kuusi tarvitsee myös koristeita (joita Tigerista löytyy ihan hirvittävästi), ja näistä oli hyvä aloittaa.

 

Seuraava liike, josta löysin jotain ostettavaa oli The Body Shop, joka oli pullollaan ihania black weekend -tarjouksia. Itselleni ostin kuitenkin vain kolme tuotetta, nimittäin possunkorvilla varustetun vaaleanpunaisen kasvonaamiopannan, ja mangon ja mansikan tuoksuiset minikylpypallot (jotka tuoksuvat jumalaisilta). Kylpypallot maksoivat 2e/kpl, ja panta 3,50e. Molemmat taisivat olla ihan normaalihintaisia tuotteita, mutta eivät todellakaan mitenkään superkalliita. Jos kylpypallot muuten kiinnostavat, niin ensi lauantaina tieni vie Lushiin, joten viikonloppuna on oletettavissa postausta myös sieltä tehdyistä ostoksista!

 

Poikkesimme myös Glitterissä, jossa myytiin yllätyspusseja hintaan 2kpl kymmenen euroa, ja koska rakastan yllätyksiä, niin ostimme mukana olleen parhaan ystäväni kanssa puoliksi kaksi pussia. Tunnustelimme hyvän tovin, ja minä löysin painavan pussin, jonka arvelin VARMASTI sisältävän käsipeilin, mutta kuinkas sitten kävikään. Ei siellä mitään peiliä ollut, vaan kolme kokoa liian pienet sandaalit, "J" -kirjaimella varustettu nilkkakoru, ja korva- & kaulakorusetti. Parhaan ystäväni pussista löytyi ainakin huulirasva, hiusdonitsi, kynsilakka, avaimenperä ja nilkkakoru, joten väittäisin hänen pussinsa olleen huomattavasti parempi. Arvo pusseilla oli kuitenkin molemmilla noin 40e, joka minun pussissani valitettavasti koostui niistä sandaaleista. Kaikki tämän yllätyspussin tuotteet menevät kiertoon.

 

Tiedättekös, olen ihan hurahtanut kylpy- ja suihkutuotteisiin, eikä meillä ole edes ammetta! Sokos Emotionista ostin nimittäin paketillisen Nurme -merkkisiä greippikylpytryffeleitä. Onneksi näitä voi pakkauksen mukaan käyttää myös suihkussa! Neljän tryffelin paketti maksaa normaalisti 13,90, mutta se oli alennuksessa 11,90e. Ei mikään huima alennus, mutta pari euroakin on aina kotiinpäin. Nurme on muuten luonnonkosmetiikkamerkki, ja nämäkin tryffelit ovat Virossa käsintehtyjä ja vegaanisia cruelty-free -tuotteita.

 

Kauppakeskus Iso Omenaan on avattu hiljattain Ego by YA -myymälä, joten tottakai halusin käväistä sielläkin. Black friday -tarjouksen ansiosta päätin napata varastoon purkin Heleinin Biotin+ -kauneusravintolisää, ja päädyinkin maksamaan purkillisesta vain 13,12e. Lisäksi kassamyyjä latasi paperipussiini myös monta pussillista Favoran hoitavaa kasvovoidetta, jotka laitan talteen joulukuussa tulevaa *SPOILER* arvontaa varten. Lisäksi löysin kotona vielä etukupongin, jolla saa joulukuussa yhdestä valitsemastaan tuotteesta -15%, mutta nyt en enää ole varma missä se on. Hups!

 

H&M:ssä käydessä rakastuin pussihihaisiin paitoihin. Niitä oli joka puolella, ja ne näyttivät ihanilta! Nappasin tuon vanhan roosan värisen pussihihapaitulin itselleni 19,99e hintaan, ja jäin vielä haikailemaan miljoonan muun perään. Home -puolelta ostin kaksi mustaa mattapintaista posliini(?)mukia, sillä ne ovat normaaleja kahvikuppeja suurempia, ja ne maksoivat vain 1,99e/kpl! Ne olivat myös yksiä niistä harvoista mukeista ja kupeista, jotka saa laittaa mikroon.

 

Lauantai-iltana kotona selailin vielä Henkkamaukan puhelinsovellusta, ja laitoin tilaukseen pari vaatetta, joita en itse myymälästä löytänyt. Sovelluksen black friday -juhlintaan kuului -20% loppusummasta sekä ilmainen toimitus, joten uskalsin ilman sen suurempia tunnontuskia laittaa tilauksen menemään. Toinen vaate oli Minnean muruja -blogista bongaamani hopeinen mekko, ja toinen vähän samantyyppinen kimalteleva ja (yllätys, yllätys) pussihihainen neule. Yhteissummaksi tuli alennusten jälkeen 39,99, ja säästin yli viisitoista euroa black fridayn ansiosta.

 

Cubukseltakin löytyi yllättäen pari kivaa löytöä. Sanon yllättäen, sillä plusmallistottomissa kaupoissa löytöjen teko on enemmän poikkeus kuin sääntö. Matkaan lähti ohut ruskeanoranssi t-paita kolmella eurolla, valkoinen "pitsi"toppi hintaan 4,95e, ja paketillinen kivan kuosisia nilkkasukkia hintaan 7,95e. Paidat olivat niitä löytöjä, sukkia tarvitsin ihan oikeasti. 

 

Viimeisimpänä, muttei vähäisimpänä shoppailin K-CitymarketissaEssenceltä koriin päätyi Shine Shine Shine Wet Look Lipgloss sävyssä 02 Smile, Sparkle, Shine ja Matt Touch Blush sävyssä 10 Peach Me Up! Huulikiilto maksoi 2,49e, ja poskipuna 3,09e. Kasvonaamiovarastoani täydensin It'S Skinin teepuu- ja granaattiomenanaamioilla, joiden hinta on 2,19/kpl. Edullisen hintansa vuoksi testiin pääsee myös Simplepleasuresin Sparkle -sivellinsetti, jonka siveltimet näyttävät upeilta, mutta tuskin ovat kovinkaan laadukkaita. Viiden siveltimen paketti maksoi kuitenkin vain 9,90e, joten kyllä näillä sillä hinnalla kehtaa meikin tehdä.

 

Huhhuh, hirveä nippu tuli taas ostoksia haalittua, sekä vanhoja suosikkeja, että uusia tuttavuuksia. Ja ihan superkiva shoppailupäivä olikin, vaikka jalat huusivat lopussa armoa, ja rahaa paloi hieman budjetoitua enemmän. No, sellaista on elämä. Onneksi joululahjaostokset ovat aika lailla jo purkissa, joten niitä ei enää tarvitse stressata.

 

Shoppailitteko te viikonloppuna, vai kieltäydyittekö black weekend -tyyppisestä kulutushysteriasta?

 

Kirsikka W.

Ladataan...

Useimmille lukijoilleni ei liene uusi asia, etten minä ole bloggareiden hoikimmasta päästä. Itseasiassa varren ympäriltä löytyy sen verran ylimääräistä, että mallimaailmassa en kelpaisi edes plusmalliksi. Ja siitähän olen tietenkin saanut kuulla suurimman osan elämästäni. Positiivisesti olen kuitenkin yllättynyt siitä, että blogini puolella ei ole kertaakaan jaeltu lainkaan negatiivisia kommentteja asiasta, joka onkin yksi syy sille, että viitsin ja haluan tämän postauksen kanssanne jakaa.

 

Pienenä olin ihan hoikka tyttö, ja oikeastaan pyöristyminen ja lihominen alkoivat vasta mennessäni ensimmäiselle luokalle. Tietenkään en voi olla asiasta satavarma, mutta muutimme juuri omaa koulunaloitustani täysin uuteen kaupunginosaan, ja koko kaveripiirini vaihtui. Olen aina silloin tällöin leikitellyt ajatuksella, että sillä olisi ollut jotain tekemistä asian kanssa. Muita suuria muutoksia kun en niiltä ajoilta oikein muista.

 

Yksi syy lihavuuteeni on lähestulkoon aina ollut se, että olen perso herkuille ja rakastan ruokaa. Sillä ei ole niin väliä, onko kyseessä makea, suolainen, vai joku siltä väliltä, sillä jos pidän sen mausta, haluan syödä sen. Itseasiassa muistelisin, että pienempänä söin ja imeskelin myös kaikkea muutakin käsille ulottuvaa, kuten koruja, leluja ja kyniä, joten kaipa siinä asioiden mussuttamisessa on aina ollut sitä jotain. Nykyään tosin syön enää niitä asioita, jotka oikeasti maistuvat hyvälle, joten kaikki ei ole ihan samalla tavalla. Olen myös valitettavasti esimerkkihenkilö tunnesyöjästä. Syön silloin kun olen surullinen, stressaantunut tai huonolla tuulella, sillä ruoasta tulee aina parempi olo lähes samantien. Ja muut tunnesyöjät voivat varmasti samaistua siihen, että sitä tapaa on todella vaikea lopettaa, jos sitä on tullut harrastettua jo pidemmän aikaa.

 

Toinen suuri syy sille, miksi en laihdu, on liikunnan puute. Vihaan hengästyä tai hikoilla muiden ihmisten nähden, joten en tunne oloani mukavaksi kuntosaleilla, lenkkipoluilla tai muissa julkisissa liikuntapaikoissa. Olen yrittänyt lenkkeilyä useasti ja käynyt jonkin aikaa kuntosalillakin, mutta aina muiden ihmisten kohtaaminen aiheuttaa ahdistusta ja epämiellyttävää oloa. Meillä ei myöskään kotona ole mitään kuntoiluvälineitä, joita voisin hyötykäyttää.

 

Olen pitkään miettinyt, miksi julkisesti liikkuminen ahdistaa minua niin paljon, ja olen aika varmasti keksinyt sille myös syyn. Kaikki juontaa juurensa ala-asteen ensimmäisen tai toisen luokan keväiseen terveystarkastukseen (en tarkkaan muista kumpi se oli). Niinkuin sanoin, olin jo silloin alkanut lihoa ja pyöristyä, ja sain aina silloin tällöin kuulla siitä luokan pojilta. Se ei kuitenkaan häirinnyt minua vielä silloin, ja nyt kun katselen vanhoja kuvia, niin mielestäni en edes ollut mitenkään erityisen lihava. En siis todellakaan syytä saman ikäisiä luokkalaisiani, vaan kohdistan katseeni siihen terveydenhoitajaan, joka pilasi minun itsetuntoni moniksi vuosiksi eteenpäin. 

 

Mitä oikein siis tapahtui? No, muistan että vanhempi naisterveydenhoitaja tarkasti rutiininomaisesti pituuden ja painon, joista oli jo tietoa aikaisemman terveystarkastuksen pohjalta. Ilmeisesti painoni ei kuitenkaan miellyttänyt terveydenhoitajaa, vaan hän päätti pitää minulle pitkän saarnan siitä, miten tärkeää on syödä terveellisesti ja liikkua tarpeeksi. Hiphei, aivan kun sen ikäinen lapsi muka itse valitsisi mitä syö. Seuraavaksi terkkari tarrasi olkapäähäni kiinni, katsoi minua syvälle silmiin, ja sanoi vakavasti: "Et kai sä nyt halua, että susta tulee tommoinen iso pallero". ISO PALLERO? Kuka helvetti sanoo alle kymmenvuotiaalle pikkutytölle tuolla lailla? Ilmeisesti tämä terveydenhoitaja luuli, että kosken olen nuori, niin minulle voi huoletta sanoa ihan mitä sylki suuhun tuo. Oksettaa edes ajatella sitä ihmistä.

 

Ei liene ihmekään, että tämän kyseisen terveystarkastuksen jälkeen en pelkästään ahdistunut hirvittävästi terveystarkastuksista, mutta myös rupesin kiinnittämään kaikkiin negatiivisiin kommentteihin paljon enemmän huomiota. Menetin esimerkiksi kiinnostukseni koululiikuntaan kokonaan, sillä siellä kokoeroni muihin lapsiin tuntui tulevan useammin esille. Ja liikunnan vähenemisen myötä paino kasvoi, itsetunto huononi, ja yhden idioottimaisen kommentin luoma oravanpyörä oli valmis.

 

Tästä asiasta on niin helppo kirjoittaa, mutta uskokaa tai älkää, kun kerroin näistä ajatuksistani avomiehelleni muutama kuukausi sitten, niin itkin koko ajan silmät päästäni. Kenellekään muulle en oikeastaan ole aikaisemmin kertonut, sillä olen edelleen niin vihainen ja katkera asiasta. Sitä ei koskaan tule ajatelleeksi, että pienikin loukkaava asia voi matkata ihmisen mukana vuosia, ja että sen seuraukset voivat yltää todella syvälle. Toivon totisesti, että sama terveydenhoitaja ei ole aiheuttanut samanlaisia arpia muille lapsille. 

 

 

Olen pikkuhiljaa itse onneksi päässyt yli ahdistuksestani terveydenhoitajia kohtaan, sillä olen tavannut monia ihania ammattilaisia, jotka ymmärtävät, ettei ihmisen itsetuntoa murentamalla saavuteta mitään hyvää. Lisäksi olen saanut kasvatettua terveen itsetunnon upeiden ystävien, kollegoiden ja rakkaan avomieheni avustuksella, ja rakastan jokaista (ylimääräistäkin) senttiä itsessäni. Miten erilaista elämä olisikaan ollut, jos olisin tuntenut näin jo nuoresta saakka? Toisaalta, jossittelusta ei ole lainkaan hyötyä, ja parasta mitä voin itse tehdä, on luvata sen, etten koskaan pönkitä omaa itsetuntoani muiden kustannuksella.

 

Kirsikka W.

 

Ladataan...

Vietin eilen monta tuntia shoppailen Dermosilin nettisivuilla. Alkuperäinen tarkoitukseni oli vain ostaa itselleni uusi kasvovoide, sillä edellinen on jo lähes tyhjä. Alunperin Bette Boxissa tullutta naamarasvaa metsästäessäni huomasin kuitenkin, että Dermosilin valikoimaan kuuluu vaikka mitä ihanaa, ja hinnatkaan eivät päätä huimaa! Päätin siis koota tähän postaukseen omat suosikkitärppini sivuston valikoimista, joista osan tilasin itsekin läheisten paketteihin käärittäviksi. Tämä ei ole millään tapaa yhteistyössä tehty postaus, vaan annan ihan vilpittömästi vinkkejä itseäni kiinnostavista tuotteista.

 

CHRISTMAS EDITION

 

Let's Celebrate -paketti on satavuotisen Suomen kunniaksi koottu lahjasetti, joka sisältää lakritsin tuoksuiset 300ml käsisaippuan ja käsivoiteen tyylikkäissä mustavalkoisissa pumppupulloissa. Lisäksi ne tulevat upeassa sinivalkoisessa lahjapakkauksessa, joka niin ikään juhlii itsenäisen Suomen satasia. Hintaa tällaisella paketilla on vain vaivaiset kymmenen euroa, joka ei todellakaan kaada kenenkään taloutta. Lisäksi Dermosil tukee suomalaisia perheitä lahjoittamalla euron jokaisesta myydystä Let's Celebrate -paketista Mannerheimin Lastensuojeluliitolle. Ihan uskomaton diili, joten tästä kannattaa napata upea lahja lakurakkaalle ystävälle tai sukulaiselle!

 

Sweet -nimellä varustettu karpalovartalokuorinta vasta näyttääkin upean jouluiselta! Tämä herkullinen kahdensadan gramman kuorinta sisältää muun muassa kuorivia sokerikiteitä, karpalorouhetta, auringonkukansiemenöljyä, kookosöljyä ja E-vitamiinia, ja se maksaa 7,50e. Vartalokuorinta tulee suloisessa lahjapaketin näköisessä rasiassa, joka on täysin sävy sävyyn itse tuotteen kanssa. Täydellinen valinta niille, jotka rakastavat makean ja kirpsakan yhdistelmiä!

 

Take Care -setti on erinomainen hiustenhoidosta kiinnostuneelle! Se sisältää 150ml arganöljyhiusnaamion ja 50ml arganöljyseerumin, jotka ovat molemmat kauniin naisellisissa pakkauksissa. Tietysti mukana tulee myös upea lahjalaatikko, joten välttämättä tätä ei edes varsinaiseen pakettiin tarvitse pakata. Arganöljyn lisäksi tuotteet sisältävät vaikka mitä muita hyödyllisiä aineita. Paketin hinta on 13e, joten edullisesti pääsee tämänkin paketin kanssa.

 

KASVOT

 

Berry Therapy kosteuttava puolukkakasvonaamio vahvistaa ja kosteuttaa kasvojen ihoa, ja mitä muuta sitä oikein voi joululomalta toivoa? Herkullisen punaisen 50ml tuubin saa ostettua hintaan 5,90e, joten näitä kehtaa ostaa vaikka jokaiselle mummille, kummille, tädille ja sedälle! Ja tietenkin pakkaus näyttää upean jouluiselta, joten se sopii myös esimerkiksi osaksi lahjakoria.

 

Faces kuoriva yöseerumi kuulostaa alkuun ehkä hieman pelottavalta tuotteelta, mutta oma mielenkiintoni heräsi ainakin heti! Faces on nimittäin sitä samaa "sarjaa", jota myös rakastamani kasvovoide on. Tämän yöseerumin kerrotaan sopivan väsyneelle, rasittuneelle ja myös ikääntyvälle iholle, ja sitä käytetään iltaisin ihon puhdistamisen jälkeen. Seerumin vaikutuksen saattaa tuntea kihelmöintinä tai kutituksena iholla, joten sitä ei pidä säikähtää. Hintaa tällä 30ml seerumilla on 13e, ja itse ainakin jossain vaiheessa aion tilata tämän tuotteen testiin!

 

Faces kasvojen syväpuhdistaja on tuote, jollaiseen en ole aikaisemmin törmännyt. Tuotteen nimittäin kerrotaan olevan savipuhdistaja, jonka vuoksi luulin tätä ensin kasvonaamioksi, mutta ei, se on ihan oikeasti kasvojenpuhdistusaine. Tätä tuotetta käytetään kerran viikossa meikinpoiston jälkeen, joten ihan päivittäiseen puhdistukseen tätä ei ole tarkoitettu. 7,90e hintaan saa 125ml tuotetta, jonka ainakin minä kuvittelisin riittävän aika pitkään!

 

KÄDET JA JALAT

 

Spa & Sauna yövöide käsille ja jaloille on kaksinverroin hyödyllinen. Voiteessa kerrotaan olevan paljon ravinteita, ja se tuoksuu hennosti vanilialta. Tämä tuote on yksi Dermosilin myydyimpiä tuotteita, joten se varmastikin myös hoitaa hommansa. 200ml tuubillinen kustantaa 7,20e, jonka hinnalla on yleensä hankala saada edes pelkästään hyvää käsivoidetta.

 

Piparminttuinen Spa & Sauna jalkakylpysuola vaikuttaa niin ihanalta tuotteelta, että jouduin taistelemaan omia halujani vastaan. Olisin mielelläni nimittäin kylvettänyt omia kanankoipiani ihanassa jalkakylvyssä, joka sisältää piparmintun lisäksi myös mentolia, eukalyptusta ja kamferia. 450g purkki tätä hemmottelua maksaa vain 5,80e, joten ensi tilauksessa tämäkin tuote varmasti löytää tiensä luokseni!

 

Kaikkein herkkänahkaisimmalle ihmiselle ei ehkä tätä Spa & Sauna antiperspiranttista jalkasuihketta kannatta lahjaksi antaa, mutta itsetietoiselle ihmiselle tästä voi todellakin olla iloa. Jos esimerkiksi aviomies kärsii epämiellyttävistä haisujaloista (joihin itsekin kuulun), niin pakettiin voi hyvin sujauttaa tämän dödön kaltaisen jalkasuihkeen, joka myös viilentää jalkojen ihoa. 100ml suihkepullo maksaa 5,40e, joka on aika pieni hinta raikkaista jaloista!

 

VARTALO 

 

All Seasons In-Shower ihonhoitovoide punainen appelsiini on ikään kuin hoitoaine vartalollesi. Se levitetään iholle pesun päätteeksi, annetaan vaikuttaa, ja huuhdotaan sitten pois. Hoitava ja kosteuttava voiteen tuoksu tulee aidosta veriappelsiiniöljystä, ja samassa tuoksussa on saatavilla myös mm. suihkugeeliä ja deodoranttia. 200ml puteli maksaa seitsemän euroa.

 

Toinen ihastuttava suihkutuote on All Seasons suihku- ja kylpyöljy mandariini. Tässä öljymäisessä puhdistustuotteessa on raikas mandariinin tuoksu, ja sen luvataan olevan hellävarainen ja kosteuttava kumppani niin suihkussa kuin kylvyssäkin. Itse rakastan mandariinin tuoksu, joka jollain oudolla tapaa on minulle myös hieman jouluinen. 250ml pullon hinta on 5,90e, jonka varmasti voi maksaa ihanasta kylpyteemaisesta joululahjasta.

 

Osa meistä haluaa keskellä pimeyttäkin näyttää päivettyneeltä, joten heille tämä Dermosil Makeup itseruskettava voide on varmasti omiaan! Tätä voidetta voi käyttää sekä vartalolle että kasvoille, jolloin kahta erillistä tuotetta ei tarvita. Kosteuttavaa voidetta käytetään noin kolmen päivän välein, jotta ihon uusi kaunis sävy pysyy yllä. Tuubillinen maksaa 6,40e, ja se pitää sisällään 100ml tuotetta.

 

HIUKSET

 

Scandinavian Hair Care Beauty Balm on kosteuttava ja suojaava muotoilutuote hiuksille. Tuote sisältää useita eri öljyjä, ja sen luvataan muun muassa antavan kiiltoa ja ehkäisevän pörröisyyttä. Koska tuote sisältää niin paljon öljyjä, niin oma veikkaukseni on, että tätä ei todellakaan tarvitse montaa pisaraa kerrallaan, vaan little goes a long way. 100ml tuubi maksaa 5,90e.

 

Jr. Shampoo on hellävarainen ja persikantuoksuinen tuote niille perheen pienimmille. Samasta sarjasta löytyy myös ainakin hoitoaine, mutta tämä shampoo itsessäänkin jo lupaa selvitellä lasten pienet kiharat kohdilleen. Tuote tulee kätevässä pumppupullossa, josta vähän vanhemmat lapset voivat myös itse annostella oikean shampoomäärän. 4,30e hintainen pullo sisältää 250ml shampoota.

 

Scandinavian Hair Care tuuheuttava irtopuuteri on jokaisen minunlaiseni laiskan hiustenlaittajan unelmatuote. Puuteria sirotellaan hiusten tyveen halutuille kohdille, ja sitten hius pöyhitään tuuheaksi. Hiuspuuteri luo hiuksiin kitkaa, jonka avulla lättänimmistäkin hiuksista saa upean pehkon. Hiuspuuteria ei muuten pysäytä edes sade tai yö, sillä sen voi aina pöyhiä uudestaan tuuheaksi. Ainoaksi huolenaiheeksi jää se, että addiktoivan pöyhimisen jälkeen saattakin yhtäkkiä näyttää -80-luvun teiniltä. 3,5g purnukka maksaa 4,90e, ja vaikka se voi tuntua tuohon määrään liian paljolta, niin sanon kyllä kokemuksella, että hiuspuuteri riittää hyvin pitkälle jos sitä käyttää oikein.

 

MIEHET

 

Piilota isän, kumppanin tai veljen pakettiin Man ravitseva kasvovoide Challenger. Tämä Challenger -tuoksu on kommenttien mukaan ollut suosittu kaikenikäisten miesten keskuudessa, ja tyylikäs miehinen purkki varmasti houkuttelee huomattavasti enemmän kuin monet muut miehille suunnatut kasvovoiteet. Kyllä sen komeammankin sukupuolen on hyvä pitää huolta ihon hyvinvoinnista. 50ml puteli maksaa 7,60e, joten kasvovoiteen käyttämättömyyteen ei käy syyksi edes nuukuus.

 

Man Sport & Sauna parranajo- ja puhdistusgeeli on erinomainen lahja miehelle kuin miehelle, sillä siinä on kaksi tuotetta samassa. Ja let's face it, usein suomalaiset miehet tuppaavat olemaan hieman laiskempia tämän komeudenhoidon kanssa. Tämä tuplatuote siis helpottaa miehen elämää huomattavasti, eivätkä ylimääräiset purnukatkaan vie tilaa kylpyhuoneesta. 100ml tuotteen hinta on 5,60e.

 

Toinen erinomainen tuplatuote miehelle on Man Sport & Sauna shampoo & suihkugeeli, joka nimensä mukaisesti toimii sekä vartalon että hiusten pesuaineena. Myös tämä Sport & Sauna -tuoksu on ollut monien mieleen: naisetkin haluavat nuuhkia sitä puolisoistaan. 200ml tuotteen hinta on 4,90, joten hinnan puolesta nämä molemmat tuplatuotteet voi pakata vaikka samaan pakettiin ilman sen suurempia törsäystuskia. Ja hei, ovathan nämä nyt aika tyylikkään näköisiäkin.

 

Dermosil on vuonna 1988 perustettu suomalainen perheyritys, joka aloitti toimintansa myymällä yhtä kasvovoidetta. Nykyään tuotevalikoimaan kuuluu yli neljäsataa erilaista tuotetta, ja niitä myydään Suomen lisäksi Ruotsissa, Virossa, Venäjällä ja Latviassa. Dermosililta löytyy tuotteita myös muun muassa atoopikoille, hajusteyliherkille, luonnonkosmetiikan ystäville, ja lapsille. Valinnanvaraa siis on. 

 

Onko Dermosil jo sinulle tuttu suomalainen yritys? Jos ei, niin heräsikö mielenkiinto?

 

Kirsikka W.

 

//Kuvalähde: Dermosilin nettisivut

Pages