Ladataan...

Ihan ensimmäiseksi pitää todeta että kyllä, bloggailu on tässä epähuomiossa jäänyt kokonaan pois päiväjärjestyksestä. Niin paljon asioita tuntuu koko ajan olevan meneillään, että ideat blogin kanssa ovat olleet vähissä. Mutta puhutaan siitä vähän myöhemmin lisää, ja keskitytään tänään joulukuun Bette Boxiin, joka oli suurelle osalle tilaajista hirvittävä pettymys. Minä lukeudun myös itse noihin henkilöihin.

 

 

CUTRIN MUOTO EXTRA STRONG HAIRSPRAY

"Extra Strong Hairspray -hiuskiinne viimeistelee koostumuksellaan pohjoismaiset, hienolaatuiset hiukset. Tällä tuotteella saat hiuksillesi maksimaalista tukea ja kauniin sädehtivän kiillon. Saatavuus: Sokos- ja Stockmann -tavaratalot, kampaamot. Ovh. 19,90e/300ml."

Tämä tuote tuli 100ml matkakokona, ja osa oli hiuslakan sijaan saanut boxissaan samankokoisen monitoimisuihkeen Cutrinilta. Itsellenikin olisi ennemmin kelvannut monitoimisuihke, sillä aika harvoin tulee lakkaa omiin hiuksiin suihkuteltua. Enemmän käytössä ovat kohottavat tuotteet kuten hiuspuuteri ja kuivashampoo. Pieni koko tulee kuitenkin varmasti joskus edes käytettyä, joten ihan ok tuote kyseessä. Arvoa tällä matkakoolle tulee noin 6,60e.

 

FEMFRESH DAILY INTIMATE WASH 

"Femfresh Daily Intimate Wash on intiimialueelle kehitetty raikkaan tuoksuinen suihkusaippua, jonka saippuaton ja pH-tasapainotettu koostumus ei ärsytä intiimialuetta. Tuote sisältää aloe veraa, joka pitää intiimi-ihosta huolta, sekä ylläpitää raikkaan tunteen koko päivän. Tiesithän, että voit käyttää tuotetta suihkusaippuan tavoin myös vartalolle? Saatavuus: Stockmann -tavaratalot, Ego -myymälät, Stoorla.fi. Ovh. 4,90e/250ml."

Tässä olisikin sitten ehkä boxin mielenkiintoisin tuote, vaan en osaa sanoa, kuinka paljon käyttöä sille todellisuudessa on. Jotkut tilaajat eivät myöskään ole olleet innoissaan siitä, että joululahjoiksi tilatuista boxeista löytyykin intiimipesuainetta. Itseäni se ei niin haittaisi, lahja se on siinä missä mikä tahansa muukin. Tuote tuoksuu ja tuntuu mummorasvalta, eikä senkään vuoksi ehkä innosta minua käyttämään sitä tulevaisuudessa. Onneksi boxissa tullut tuubi oli vain 50ml matkakoko. Sen arvokin on tällöin tosin vain vajaan euron.

 

 

MANNA KADAR PRIME TIME 3-IN-1

"Manna Kadar Prime Time 3-in-1 on monitoimituote ja ehdoton must have meikkipussissasi. Pohjusta tuotteella huulet ja luomet, ja kestävä meikkisi on taattu! Vinkki: kokeile tuotetta myös peiteaineena tai korostustuotteena. Saatavuus: Mannakadarcosmetics.com. Ovh. 24USD/3g."

Teki mieli melkein itkeä, kun huomasin että tämä sama tuote oli boxissa taas. Viimeksi se löytyi boxista 2017 elokuussa, ja silloin olin ensivaikutelman perusteella todella innostunut tuotteesta. Todellisuudessa heti kun kesän päivetys hävisi kasvoilta, tuli tuotteesta täysin käyttökelvoton minulle, sillä se on niin tumma. Pohjustajana tuote ei toiminut taas sitten ollenkaan. Raivostuttavaa, että tämä oli taas sujautettu Bette Boxiin mukaan, ja vieläpä joulukuun boxiin, jolta odotan aina tavallista enemmän! Boxista tullut purkki oli pienempi 2g koko, vaikka Instagram storyssani väitinkin tätä täysikokoiseksi tuotteeksi. Arvoa sille jää silti hävettävän paljon: 16USD. Harmillisesti arpatuurini oli jälleen kerran surkea, sillä tämän tuotteen tilalla olisi voinut löytää boxistaan Manna Kadarin kulmakynän tai -paletin, joista olisi oikeasti ollut käyttöäkin!

 

MANNA KADAR MIRACLE BALM

*pitkäaikaistilaajat

"Manna Kadar Miracle Balm on huulituote, joka sisältää sekä hoitavaa argan-öljyä että ravitsevia vitamiineja. Tällä tuotteella huulet pysyvät kosteutettuina läpi talven. Vinkki: sipaise varovasti myös kulmakarvoihin ja saat pidettyä itsepäiset karvat kurissa. Saatavuus: Mannakadarcosmetics.com. Ovh. 19USD/6,5ml."

Tässä tuotteessa ärsyttää useampi asia, eikä vähiten se, että boxin ainoa täysikokoinen tuote on Manna Kadarilta, jonka tuotteita tuntuu tulevan ihan jatkuvasti (puhumattakaan siitä, että tässä boxissa niitä on kaksi). Lisäksi tämä huulibalsami ei jaksa innostaa, sillä saimme juuri viime lootan mukana toisen huulirasvan. En aio myöskään ruveta sotkemaan tätä kulmakarvoihini, sillä siihen minulla on ihan omat tuotteensa. Ja entäs tuo 19 dollarin hinta yhdestä huulirasvasta sitten? Ihan naurettavaa rahastusta. En aio edes kokeilla tätä tuotetta, vaan se menee eteenpäin jollekin muulle. Tällä kertaa pitkäaikaistilaajat vetivät mielestäni huomattavasti lyhyemmän korren, sillä ei-pitkäaikaistilaajilla oli tämän tuotteen sijasta boxeissaan Batisten täysikokoinen kuivashampoo ja Mizonin sheet mask, jotka olisin omasta boxistani löytänyt paljon mieluummin.

 

 

Lisäksi boxissa oli mukana kylkiäisinä (vaikka patukan hinta olikin jostain syystä mainittu) Anyday Nut Bar with Berries ja Givenchy L'Interdit -tuoksunäyte. Kumpikaan ei kiinnosta minua, joten aika laihaksi jää tämän boxin anti. Kokonaisarvoksi tulee yhteensä noin 39e, joka ei sinänsä olisi huono, jos tuosta 31e ei menisi Manna Kadarin tuotteisiin, vaan olisi käytetty johonkin hinta-laatu-suhteeltaan laadukkaampaan. On ihan naurettavaa, että boxissa oli vain yksi täysikokoinen tuote, ja että saman merkin tuotteet vievät yli kolme kertaa sen verran boxin arvosta kuin muut tuotteet yhteensä. Etenkin joulukuun boxiksi tämä oli aivan valtava pettymys, ja harmittaa ihan hirveästi. Ja lähetyskin myöhästyi sen verran, että seuraavan kuun velotus oli jo ehtinyt mennä tililtä, ennen kuin olin edes ehtinyt saamaan omaa pakettiani.

 

 

Tammikuussa Bette Box kuulemma uudistuu jälleen, ja toivon todellakin että muutosta tapahtuu parempaan päin. En osaa sanoa, kuinka kauan jaksan boxia enää tilailla, jos sisältö on näin huonoa. Jos haluat testata uudistuvaa Bette Boxia itse, käytä tilauksen yhteydessä koodia TAMMIBETTE, jolla saat neljän euron alennuksen tilauksestasi. Pidempiaikaisista tilauksista saat -20% koodeilla TAMMILAHJA3 (3kk tilaus) ja TAMMILAHJA6 (6kk tilaus).

 

Huomenna jaan blogissa joulukuun Look Incredible Deluxe Boxin sisällön, josta Bette Box voisi ottaa mallia!

 

Minkälaisen boxin sinä sait, ja olitko tyytyväinen?

 

Kirsikka W.

Ladataan...

Sain toissapäivänä hyppysiini marraskuun Look Incredible Deluxe Boxin, jota olinkin jo odotellut innolla. Huomasin muuten, että unohdin viime kuussa kokonaan bloggailla sen kuun boxista, mutta osa tuotteista on jo mennyt eteenpäin uusille omistajille, joten jätetään se nyt suosiolla läpikäymättä. Marraskun loota sen sijaan oli sen verran hyvä, omasta mielestäni siis, että se oikein vaatii esittelyä. Kurkataanpa siis samantien laatikon sisältöön!

 

 

TARTEIST PRO GLOW TO GO HIGHLIGHT & CONTOUR PALETTE

Viime kuun boxissa tuli myös Tarten highlightertuote, korostusvoide, joka ei kuitenkaan jäänyt omaan käyttööni. Onkin siis kiva, että tämä enemmän itselleni sopiva korostustuote löytyi tästä marraskuun laatikosta. Paletti on sopivan pieni käsilaukkuun tai matkalle mukaan, ja sen molemmat korostussävyt ovat kauniita ja jokapäiväiseen käyttöön soveltuvia. Myös paletin contoursävy on kaunis ja helppokäyttöinen. Tarten sivuilla paletilla on hintaa 21 euroa, joten jo tämä yksi tuote kattaa aika suuren siivun koko boxin hinnasta.

 

LORAC ALTER EGO HUULIPUNA

En ole koskaan aikaisemmin päässyt testaamaan Loracin tuotteita, vaikka olenkin kuullut niistä paljon hyvää. Boxeissa on ollut liikkeellä ainakin kahta erilaista sävyä, joista itselleni osui Southern Belle. Osa on kritisoinut huulipunien sävyjen olevan liian vaaleita, ja kieltämättä ainakin tämä oma sävyni on varmasti joillekin liikaa, mutta itse olen silti ihan tyytyväinen. Huulipuna tuntuu todella hyvältä ja pehmeältä huulilla, eikä kuivata lainkaan, joten toivottavasti saan joskus kokoelmiini lisääkin Loracin punia. Alter Ego -punia myydään Loracin omilla nettisivuilla hintaan 18 USD, joka vastaa noin viittätoista euroa.

 

 

BAREMINERALS SKINCARE DUO SET

Tähän settiin kuuluu kaksi bareMineralsin ihonhoitotuotetta: Clay Chameleon Transforming Purifying Cleanser ja Smart Combination Smoothing Lightweight Emulsion. En löytänyt tätä kyseistä pakettia mistään, mutta Look Incredible kertoo duon arvon olevan 25 puntaa, eli noin 28 euroa. Tuo savipuhdistaja ainakin tuntui käytössä todella mukavalta, eikä se kuivattanut ihoani, kuten useimmat savinaamiot ja -tuotteet. Se muuntautuu voidemaiseksi kosteilla sormenpäillä pyöritellessä, ja piti ainakin oman ihoni öljyttömänä huomattavasti pidempään kuin normaalisti. Emulsiota en ole vielä ehtinyt testailemaan, mutta se on öljytön ja kevyt koostumukseltaan, ja tarkoitettu erityisesti normaalille ja sekaiholle. Innolla otan senkin testiin!

 

BAREMINERALS SKINLONGEVITY VITAL POWER INFUSION

Tämä boxi olikin yllättävän bareMinerals painotteinen, mutta en pistä sitä lainkaan pahakseni. Tämän seerumin luvataan mm. tuovan iholle nuorekkuutta, kosteutta, ja vahvuutta, ehkäisevän aikaisia ikääntymisen merkkejä, sekä palauttavan kasvoille luonnollisen hehkun. 30ml kokoinen puteli oli bareMineralsin sivuilla hinnaltaan 38 USD eli noin 33,5e, joten kyseessä on kohtuullisen arvokas tuote tässäkin. En ehtinyt tätäkään vielä kokeilemaan, mutta teen sen ehdottomasti sopivan hetken tullessa. Ehkäpä viikonlopun aikana? 

 

 

Tässäpä siis marraskuun Look Incredible Deluxe Beauty Box, joka ainakin omasta mielestäni oli ihan huippu. Väittäisin, että tämä on yksi parhaista boxeista, jonka olen koskaan avannut. Suosikkituotetta on tässä kuussa todella vaikea valita, sillä kaikki niistä olivat niin mielenkiintoisia, ja kaikissa tuntuu olevan paljon hyviä puolia. Koko laatikon arvoksihan jäi noin 98 euroa, joka on erittäin hyvä tulos, kun maksan boxista noin 49e toimituskuluineen. Vai mitä itse sanoisit?

 

Jos itse kiinnostuit Look Incrediblen boxeista, niin täältä voit kurkata lisää tietoa kaikista heidän boxivaihtoehdoistaan! Ihanaa viikonloppua!

 

Kirsikka W.L

Ladataan...

Kuten tästä postauksesta saatoitte lukeakin, oli minut viime viikolla kutsuttu katsomaan Jubilee Komedian Sähkeet Uutiskomediashowta. Edellisessä postauksessa kerroin tarkemmin siitä, mistä koko jutussa oikeastaan on kyseessä, joten jos et tätä postausta lukiessa ole vielä tietoinen, niin muista kurkata se ensin! Nyt nimittäin esittelyjen sijaan keskityn puhumaan nimenomaan esityskokemuksestani.

 

 

Viime keskiviikkoiltana suuntasin siis Ravintola Kaisaniemeen yhdessä avomieheni ja läheisen ystäväni Petran kanssa, jotka olin saanut napata matkaani esitystä katsomaan. Ravintola Kaisaniemihän on itsessään jo todella vaikuttava ilmestys, jonkalaisissa paikoissa sitä harvemmin tulee aikaa vietettyä, joten kokemus oli todella mielekäs siinäkin mielessä. Meille oli varattu nimelläni pöytä hyvältä paikalta, ja saimmepa vielä lasilliset kuohuvaakin vielä esityksen alkuun. Vielä ennen esityksen alkua oli pieni hetki aikaa jutella keskenämme niitä näitä.

 

 

Show alkoikin räväkästi musiikkinumerolla, jossa Niina Nyberg ja Hanna Seppänen pääsivät jakamaan niin tanssin kuin laulunlahjojaankin yleisön kanssa, poliittisessa hengessä tietenkin. Musiikkinumerot siivittivätkin koko esitystä alusta loppuun, joka miellytti ainakin minua musiikkitaustaisena ihmisenä kovasti. Ne toivat mukavaa vaihtelua sekä ripauksen popkulttuuria esitykseen mukaan. 

 

 

Shown ajankohtaisuus yllätti minut hiema, vaikka ei ehkä olisi pitänyt. Sen ohjelmisto päivittyy nimittäin viikoittain tai jopa päivittäin riippuen siitä, minkälaisia uutisia tai ajankohtaisia asioita medioissa pyöritetään. Esitys uppoaakin parhaiten sellaisille henkilöille, jotka seuraavat maailman menoa ja uutisia aktiivisesti. Muilta saattaa jäädä vitsi tai useampi pimentoon, kun konsepti ei ehkä avaudukaan parhaalla mahdollisella tavalla. Sen huomasi meidän seurueessamme siitä, että avomieheni oli aika kujalla koko illan ajan. Hän kun ei kovinkaan kiinnostuneesti seuraa esimerkiksi politiikkaa. Me taas Petran kanssa pysyimme huomattavasti paremmin kärryillä.

 

 

Politiikka olikin suuressa osassa esityksen sketsejä, kun osansa saivat niin Juha Sipilä, Vladimir PutinDonald TrumpAlexander StubbAngela Merkel kuin Emmanuel Macronkin. Piikittelyn kohteeksi joutuivat myös mm. Caruna, nykynuoriso, vihervassarit, äärioikeisto, poikabändit, teekkarit ja hyönteisravinto. Juttua riitti siis laajalla skaalalla, ja vaikkei yksi aihe olisikaan auennut, niin joukosta löytyi varmasti silti jokaiselle jotain. Ja tottakai meille uutisnarkkareille, jotka seuraamme toisella silmällä feediä jopa unissamme, ilo oli moninkertainen.

 

 

Tunnelma oli koko illan rempseä ja rento, vaikka paikka olikin klassisen tyylikäs ja katsojien keski-ikä reippaasti päälle neljäkymmentä. Kertaakaan ei tullut sellaista tunnetta, että olisin ollut väärässä paikassa, tai etten kuulu shown kohdeyleisöön. Suurin kiitos tästä kuuluu tietenkin upeille esiintyjille, jotka ottivat tilan ja yleisön haltuun tuttavallisesti ja lämpimästi, ja loivat tilaan yhtenevän ja kutsuvan ilmapiirin. Esitys oli myös monella muotoa interaktiivinen, joka on omasta mielestäni todella hyvä juttu oikeastaan kaikissa taiteen ja viihteen olomuodoissa. Ehdottomasti voisin käydä katsomassa Sähkeitä esimerkiksi ensi vuonna uudestaan, ja suosittelenkin tätä kaikille, joita maailman- ja oman maan meno yhtään kiinnostaa.

 

 

Kiitos kovasti Jubilee Komedialle tästä mukavasta illasta ja mahdollisuudesta uudenlaiseen kulttuurikokemukseen!

 

Kirsikka W.

 

*Postaus tehty yhteistyössä Jubilee Komedian kanssa*

Ladataan...

Sain viime perjantaina käsiini marraskuun Bette Boxin, mutten kuitenkaan viikonlopun aikana ehtinyt siitä kirjoittelemaan. Tämän kuun boxistahan olin aika innoissani, sillä olin lähes sataprosenttisen varma, että se sisältäisi tekoripset. Edes paketin keveys ei tällä kertaa huolestuttanut, vaan jaksoin olla innoissani aivan paketin avaamiseen saakka. Kävipä nyt kuitenkin taas sillä tavalla, että arpaonni oli jälleen hukassa, ja boxin vaihtoehtoisista tuotteista minulle päätyivät ne kaikkein vähiten mieluiset.

 

 

 

EYELURE IRTORIPSET

"Eyelure on irtoripsien edelläkävijä, joka perustettiin 1940-luvulla filmistudioiden ja elokuvakaunottarien tarpeesta lisätä kuvausmeikkiin enemmän glamouria. Irtoripset kehystävät silmiä upeasti ja antavat viimeisen silauksen juhlalookiisi. Valitsimme boxiin 4 erilaista mallia brändin suosituimpien joukosta, joista saat yhden. Pakkauksessa on mukana minikokoinen ripsiliima, joka on lateksipohjainen ja muuttuu kuivuessaan kirkkaaksi. Vinkki: ripsiä voi käyttää uudelleen monta kertaa, kun ripset huoltaa oikein jokaisen käyttökerran jälkeen. Saatavuus: Sokos- ja Stockmann -tavaratalot, CitymarketitHehku- ja Ego -myymälät, Oletkaunis.fi. Ovh noin 8,90e."

Arvasin siis oikein, ja boxista löytyi kuin löytyikin pari irtoripsiä, ja merkinkin arvelin olevan juuri Eylure. Valitettavasti en jaksanut tästä kovinkaan paljon innostua, sillä omasta boxistani löytyi malli Lenghtening No 116, jotka eivät omassa käytössäni todellakaan ole mitkään juhlaripset, vaan melkein liian pliisut jo arkenakin. Lisäksi olen saanut juurikin nämä samat ripset Bette Boxista joskus aikaisemmin, ja olisin mielummin ottanut mitkä tahansa niistä muista vaihtoehdoista, jotka olivat kaikki huomattavasti näyttävämpiä. Kauneusprofiilissani kuitenkin lukee, että olen kokeileva ja lähes päivittäinen meikkaaja, joten ehkä nämä yksinkertaiset ja pienet ripset olisi voinut lähettää jollekulle, joka ei ole vielä tutustunut meikkaukseen niin paljoa.

 

CLARINS NATURAL LIP PERFECTOR

"Tämä Clarinsin huulituote ei suotta ole brändin bestseller. Tuote kosteuttaa, tuoksuu vaniljalle ja tuo huulille hohtoa, väriä ja kiiltoa. Valitsimme boxiin sävyn 01 Rose Shimmer sen kauniin, läpikuultavan ja neutraalin roosan sävyn vuoksi. Tuote tuntuu ihanan pehmeältä huulilla -melkein kuin huulivoiteelta. Tämä onkin ollut jo vuosia yksi omista luottotuotteistani, joka löytyy aina käsilaukustani. Vinkki: Käytä yksistään antamaan huulillesi kiiltoa tai täydentämään suosikkihuulipunasi sävyä. Saatavuus: Sokos- ja Stockmann -tavaratalot, Sokos EmotionKicks, Hehku- ja Ego -myymälät. Ovh. 22,90e/15ml. Boxissa 5ml."

Tämän tuotteen löytyminen boxista paljastettiin jo etukäteen, ja mielipiteeni on siitä edelleen sama: meh. En osaa sanoa, miksi tuote on monelle mukamas niin luottotuote, sillä omassa käytössä en mitään merkittävää eroa huulissa ole huomannut. Voide tuntuu tahmaiselta ja huulikiiltomaiselta, väri on ihan kiva, ja huulihoidon karvainen applikaattori on kamala. Ei siis jää harmittamaan, että boxista löytyykin vain 5ml kokoinen näyte. Tässä putelissa lukee kuitenkin pienellä "Not for individual sale", joka omasta mielestäni tarkoittaa sitä, että tuotteelle ei tarvitse boxissa mitään arvoa laskea.

 

 

ZIAJA ANTIOXIDATION ACAI BERRY KASVO- JA KAULAVOIDE

"Syksyn 2018 uutuustuote ikääntymisen ensimerkkejä, älylaitteiden käytön aiheuttamia "teknokaula" -juonteita ja ilmansaasteita vastaan. Tämän supervoiteen luvataan parantavan ihon elastisuutta, silottavan juonteita ja neutralisoivan ennenaikaista ihon ikääntymistä aiheuttavia vapaita radikaaleja. Voide sisältää mm. Acai-marjauutetta, kosteuttavaa ja silottavaa hyaluronihappoa sekä E-vitamiinia. Se onkin täydellinen yövoide uudistamaan kasvojen ja kaulan ihoa. Vinkki: tuote sopii myös päiväkäyttöön ja herkälle iholle. Saatavuus: Sokos -tavaratalot, Sokos Emotion Sello ja Hakaniemi, Hehku. Ovh. noin 10e/50ml."

Ziajaa tuli viime boxissakin, mutta ainakaan vielä en pistä sitä pahakseni. Tämä Acai Berry -sarja on ihan mielenkiintoinen ja hyvän tuoksuinen, ja sitä testailen ihan mielelläni. Ehkä tämä jatkuva rasvapurkkimäärä boxeissa voisi tosin olla pienempi? Tämä voide on sopivan keskipaksua koostumukseltaan, ja se imeytyy ihoon todella nopeasti. Jonkin meikkituotteeni kanssa se ei kuitenkaan sopinut yhteen, joten se kannattaa pitää mielessä, jos meinaa tuotteen päiväkäyttöön ottaa.

 

NEUTROGENA VISIBLY CLEAR RAPID TREATMENT GEL

"Tällä palkitulla täsmätuotteella hoidat ihosi virheettömäksi ennen juhlia. Tuote on öljytön, nopeasti kuivuva ja sen on kliinisesti todistettu vähentävät näppyjä ja niiden punoitusta jo neljässä tunnissa jättäen ihosi näkyvästi puhtaammaksi ja raikkaammaksi. Levitä pieni pisara suoraan ongelmakohtaan aamuin illoin. Vinkki: Aloita käyttö hyvissä ajoin ja voit juhlia ilman huolta näpyistä. Saatavuus: Hyvin varustellut päivittäistavarakaupat, tavaratalot ja apteekit. Ovh. noin 6,80e/15ml."

Tämä tuote on ehkä boxin mielenkiintoisin, sillä en ole aikaisemmin kokeillut mitään vastaavanlaista tuotetta. Lähtökohtaisesti en usko tämänlaisiin "ihmevoiteisiin", sillä omille finneille on aina yritetty sitä ja tätä ilman tuloksia. Mielelläni otan tämän voiteen kokeiluun, kun seuraavaksi naama alkaa uhkaavasti muistuttaa riisipuuroa!

 

 

NATUREL HYDROGEL AQUA FACE MASK JA EYE PADS GOLD

"Oleellisena osana juhliin valmistautumista on myös rentoutua ja nukkua kunnolla. Valitsimme kaikille boxiin sekä kasvonaamion, että huuli- tai silmänympärysnaamion, eli löydät boxistasi kaksi tuotetta. Kasvonaamioita on liikkeellä kahta erilaista, joista molemmat rauhoittavat, kosteuttavat ja elvyttävät ihoa. Silmänympärysnaamio kirkastaa tummia silmänalusia sekä rauhoittaa ja kosteuttaa. Vinkki: Laita kasvonaamio ja silmänympärysnaamio juhlia edeltävänä iltana ja ihosi hehkuu juhlapäivänä. Saatavuus: TokmanniKärkkäinenKauneutta.com, hyvin varustellut tavaratalot ja K-supermarketit/marketit ympäri Suomen. Kasvonaamio ovh. noin 4,95e, silmänympärysnaamion noin 3,50e."

Tässäkin kohtaa satuin saamaan tuon silmänympärysnaamion, vaikka olisin mieluummin ottanut huulinaamion. Noh, tästä en nyt jaksa mitenkään hirveästi pahoittaa mieltäni, sillä naamiot ovat joka tapauksessa enemmän kertakäyttökamaa, joita pitäisi todellisuudessa käyttä pidemmän aikaa, jotta jotain eroja olisi nähtävissä. Itse tykkään naamioista kovasti, joten niitä on aina kiva boxeista löytää!

 

Lisäksi boxin mukana oli hajuvesinäyte PoliceltaLegendary Scent for Women on ihan kiva tuoksu, mutta se tuli epäkäytännöllisessä "puikkopullossa" suihkepullon sijaa, joten se jää aika varmasti käyttämättä.

 

 

Boxin tuotteiden lopulliseksi arvoksi tulee 34,15e, mikä ei todellakaan päätä huimaa. Odotin tähän juhlateemaiseen boxiin vielä vähän enemmän jotain twistiä, eikä pelkästään ihonhoitotuotteita ja ripset. Boxeja pitäisi ehdottomasti monipuolistaa jatkossa, jotta niiden tilailu jaksaisi pysyä mielekkäänä. Tässä kuussa mielenkiintoisin tuote oli tuo Neutrogenan täsmävoide näpyille, ja vähiten kiinnostavaksi nimeän Clarinsin huulivoidenäytteen. Ensi kuun boxi minulle tuleekin sitten Bettepisteiden ansiosta ilmaiseksi.

 

Joulukuun boxista puheenollen, se tulee sisältämään jälleen jonkun meikkituotteen, sekä kampaamoista löytyvän hiustuotteen. Jos haluat tilata itsellesi Bette Boxin, niin käytä ihmeessä koodia JOULUBETTE, jolla saat tilauksen kahdenkymmenen prosentin alennuksella.

 

Mitä itse pidit boxista? Saitko samat tuotteet kuin minä, vai erosiko sisältö jotenkin?

 

Kirsikka W.

Pages