Näin vaan pääsi käymään, että epäonnistuin viime tammikuussa aloittamani lukuhaasteen kanssa. Haasteeni oli reilusti kevennetty versio pääkaupunkiseudun kirjastojen 50 kirjan (!) lukuhaasteesta, mutta osoittautui näköjään silti liian haastavaksi vauvavuoteen. Minun oli tarkoitus lukea 13 kirjaa (yksi joka kuussa plus bonuskirja, jonka olin oikeastaan lukenut jo edellisen vuoden joulukuussa).

Tässä nolon vajavaiseksi jäänyt listani:

1. Kirja käsittelee vanhemmuutta Anu Silfverberg: Äitikortti ja Eve Hietamies: Hammaskeiju

2. Kotimainen runokirja –

3. Kirja sijoittuu vuosikymmenelle, jolla synnyit (80-luku) –

4. Kirjan nimessä on jokin paikka Raisa Porrasmaa: Japani pintaa syvemmältä (En saanut luettua loppuun, joten ei oikeastaan lasketa.) 

5. Kirja ei ole omalla mukavuusalueellasi Marie Kondo: KonMari (Luin, mutta en ole vielä kirjoittanut arvostelua. Enkä konmarittanut niitä kaikkia kaappeja, joten tässäkin tuli fail!) 

6. Kirja kerrotaan lapsen näkökulmasta –

7. Ystävän tai perheenjäsenen sinulle valitsema kirja Anna Keski-Rahkonen: Unihiekkaa etsimässä

8. Vuonna 2018 julkaistu kirja Jancee Dunn: How Not To Hate Your Husband After Kids (Oikeasti julkaistu jo vuonna 2017, mutta vain Yhdysvalloissa ja Britanniassa, muualla 2018 joten hyväksyn tämän tähän kohtaan listaa.)

9. Kirjan nimessä on adjektiivi Liane Moriarty: Mustat valkeat valheet

10. Kirjassa on mukana meri Tove Jansson: Muumipappa ja meri

11. Haluaisit olla kirjan päähenkilö –

12. Novellikokoelma – 

13. Kirja liittyy ensimmäisen maailmansodan aikaan –

Oijjoi, seitsemän ja puoli kolmestatoista, ei kovin häävi suoritus. 😛 Mutta puolustuksekseni täytyy sanoa, että olen kyllä lukenut paljon. Siis ainakin ihan melko paljon. Nimittäin niitä dekkareita! Niitä ehti kertyä tänä vuonna 16 kappaletta ja ne on kaikki luettu Miehen kanssa ääneen. Lisäksi luimme yhdessä todella suositeltavan ja ajankohtaisen Finlandia-voittajan, Jussi Valtosen: He eivät tiedä mitä tekevät. Olin tämän kirjan lukenut jo aiemmin, mutta ihanasti (kirjojen uudelleenlukemisen kannalta) sitä unohtaa! Kirjan päähenkilöitä ovat amerikkalainen yliopistoprofessori, tämän suomalainen ex-vaimo sekä heidän poikansa. Teemoina ovat mm. vanhemmuus, parisuhde, eläinkokeet, ympäristöaktivismi, sosiaalinen media ja tiedemaailma, se miten omaa näkökulmaa puolustetaan ja tullaan sokeaksi vastapuolen näkökulmalle. Kaiken tämän taustalla kuuluu jaksottaiskaskaiden laulu, sekä tiivistyy jännitys, kääntyikö poika isäänsä vastaan todella niin dramaattisesti kuin vaikuttaa.

Raskaana ollessani, sekä kun Napukka oli pienempi, kuuntelin äänikirjoja. Niistäkään en vaan saanut listalleni sopimaan yhtään! 😀 Nykyään en oikein ole tullut kuunnelleksi äänikirjoja, sillä Napukan ollessa hereillä hän vaatii ihan erilailla huomiota kuin pikkuvauvana. Näin ollen en saa keskityttyä katkeamattomana etenevään kerrontaan, kun haluan kuitenkin olla hänelle läsnä. Hänen lyhyillä unillaan voisin tietysti kuunnella ja vaikka siivoilla tai tehdä käsitöitä samalla. Ehkä yritän ensi vuonna!

Äänikirjoina kuuntelin vuonna 2018 seuraavat teokset:

Anna-Leena Härkönen: Kaikki oikein

Karoliina Sallinen: Tee se itse -vauva

Kjell Westö: Rikinkeltainen taivas

Kaari Utrio: Oppinut neiti

Veera Nieminen: Avioliittosimulaattori

Juha-Pekka Koskinen: Kuinka sydän pysäytetään

Sofia Lundberg: Punainen osoitekirja

Kazuo Ishiguro: Pitkän päivän ilta

Kaisa Haatainen: Meikkipussin pohjalta

Eli viivan alle jää lopulta 32 ja puoli kirjaa vuonna 2018. Että ei nyt loppujen lopuksi sittenkään kovin paha epäonnistumien. 😉

Nyt kun uusi vuosi taas starttaa, pitäisi miettiä, voisiko jonkun lukuhaasteen taas heittää itselleen. Iltaisin ennen nukkumaanmenoa on minusta ihana lukea, mutta Napukan vähän kasvettua ihan pikkuvauvasta isommaksi, ei meillä iltaisin sängyssä ole kuulunut muuta kuin hyyyyyvin hiljaisia kuiskauksia sekä varovaisia kyljen kääntämisiä, eikä todella ole voinut pitää lukuvaloa päällä. Nyt kun olemme muuttaneet Miehen kanssa olohuoneeseen, on iltalukemisen ihana maailma taas auennut, niin ehkä jotain tulisi jatkossa itsekseenkin luettua. Yhdessä me jostain syystä haluamme lukea lähinnä niitä dekkareita.

Niin, Miehellähän oli ihan oma lukuhaasteensakin. Hänen huima tavoitteensa oli lukea yksi oma kirja, ja hän teki sen! Olimme kaavailleet kirjaksi Haruki Murakamin 1Q84, mutta päätimmekin lukea sen yhdessä jossain vaiheessa. Sen sijaan hän löysi junasta kirjan, jonka joku oli sinne jättänyt saatesanoilla lukea kirja ja laittaa se sitten eteenpäin. Kuinka ihana idea! Kirja on vielä meillä, mutta lähtee seuraavalla Miehen junamatkalla kohti pohjoista. Toivottavasti joku sen ottaa, eikä se ainakaan päätyisi siivouksessa roskiin! Kirja oli Stefan Ahnhem: Yhdeksäs hauta. Ruotsalainen perheenisä ja rikospoliisi jahtaa epätyypillistä sarjamurhaajaa ja koettaa saada avioliittonsa toimimaan tässä yksityiskohtaisella väkivallalla kikkailevassa dekkarissa, jossa liikutaan pohjoismaiden lisäksi Israelissa ja Palestiinassa. Miehen mukaan kirja oli mukaansatempaava ja sopivan ennalta-arvattava, mutta gorea oli liikaa.

Minulla on kovat paineet tänä vuonna saada oma tavoitteeni täyteen, kun kerran Mieskin onnistui! 😉