Joulukuu - rakkauden kuukausi

Päässä sinkoilee jälleen kerran sata ajatusta siitä, mitä haluaisin tänne kirjoittaa.

Haluaisin kirjoittaa, miten joulu onnistui yli odotusten. Voisin jakaa kuvia, joista voisi päätellä ruuan olleen hyvää ja juoman maistuvaa. Voisin kehua sukulaiseni ja ystäväni maasta taivaisiin. Joulunaika oli ehdottomasti yksi onnellisimmista. Mitkään sanat ja kuvat eivät kuitenkaan pysty välittämään sitä tunnetta, joka minun sisälläni koko joulun ajan olin. Se oli sekä uutta että perinteistä. Se oli välittämistä hetkestä, muista ja itsestä. Se oli keskustelua kynttilänvalossa. Se oli käpertymistä kirjan taakse. Se oli niin monia asioita, jotka kirjoitettuna kuulostavat tylsiltä ja kliseisiltä. No, sitähän se joulu aina on.

Haluaisin kirjoittaa pitkän päivityksen siitä, miten tämä vuosi on ollut yksi raskaimmista. Miten olen hyppinyt epäonnistumisesta toiseen ja ollut välillä erittäin turhautunut. Voisin kirjoitta kuitenkin myös siitä, miten tänä vuonna olen ylittänyt itseni monessa asiassa. Haluaisin kirjoittaa siitä, miten vaikeuksien jälkeen asiat tuntuivat yhtäkkiä loksahtaneen paikoilleen.

Haluaisin kirjoittaa siitä, miten uskomattoman ihana ja upea HIM oli eilen. Miten Ville Valo on teini-iästä asti ollut minulle tärkeä. Miten olen kasvanut HIM:n musiikin mukana ja tapetoinut aikoinaan seinäni julisteilla. Miten nykyään voin ymmärtää Valon lyriikat ihan eri tavalla, ja miten voisin paiskata Villen kanssa kättä ja todeta: "Sellaista se rakkaus on."

Sitten kuitenkin. Kaikki tämä rentouttava ja tunteita nostattava sosiaalinen elämä on imenyt voimani taas hetkeksi. Taidan siis käpertyä sohvan nurkkaan juomaan viimeiset viinin rippeet ja lukemaan Johanna Sinisaloa. Joka joulu pitää avata uusi kirja. Joka joulu siihen täytyy jäädä koukkuun.

Niin entä se rakkaus? Sehän on aina täynnä pieniä kuolemia. Sen ei kuitenkaan tarvitse olla negatiivista. Rakkauden aiheuttamat kuolemat voivat koskea myös aiempia pettymyksiä. Yhtäkkiä ei enää muista kuin sisäisen lämmön ja rauhan.

Kommentoi