Ladataan...
Miia Ollula

 

Osallistuin viime lauantaina I Love Me messuilla Bodypaintingin SM- kisoihin ensimmäistä kertaa.  Kisat järjesti Suomen Maskeeraajat Ry. Maalausparina mulla oli Sanna Riihimäki ja mallina Salla Nyholm. Maalausaikaa oli 5h joka voi kuulostaa pitkältä ajalta, mutta tiukkaa teki oikeasti, kun koko kroppa on maalattavana ja paljon yksityiskohtia. Nämä upeat kuvat otti jälleen Petri Aho!! 

Mallilta tämä vaatii myös todella paljon. Pitkä aika olla liikkumatta ja ihmisten edessä ilkosillaan, ainakin siihen asti kunnes maali alkaa peittää ihoa. Kiitos vielä upealle mallillemme Sallalle!

Aiheena kisoissa oli tänä vuonna Aurora Borrealis- Revontulet. Tutkiessamme aihetta opimme paljon uutta tietoa revontulien synnystä ja historian tarinoista. 

Uskomusten ja tarinoiden mukaan revontulet olivat merkki jostain pahasta. Monien kansallisuuksien parissa revontulet symboloivat sotaa tai kuolemaa. Revontulten punainen sävy tuo helposti mieleen taisteluissa kärsityn veren. 

JABMIIDAHKKA oli Vainajalan hallitseva vahva Naisjumalatar. Ennen vanhaan osassa Lapinmaata oli uskomus, että Tuonela oli tähtitaivaalla. Uskottiin myös, että väkivaltaisen kuoleman kokeneet siirtyivät revontuliin. Löytäessämme tämän tiedon meidän kilpailutyön aihe oli valmis! Naisjumalattaren nimi muutettiin vain helpommaksi lausua eli AKKA - VAINAJALAN JUMALATAR. 

Työsuunnitelma

Edessä oleva aurinko kertoo revintulien synnystä. Aurinkotuulen osuessa maapallon ilmakehään syntyy revontulia. Takaosassa on paljon saamelaisia symboleja. Ja edessä hautuumaa, jonka yllä korpit lentävät. 

Päähineen sarvet rakensimme muovisista kertakäyttömukeista, jotka spreijattiin mustiksi. Koristeluun saimme sulat ja korut Iberolta, joita tuunattiin ja rikottiin sopiviksi päähineeseen. 

Taustalla minä ja Sanna seisomme kuin mitkäkin bodyguardit :D 

Sain tästä kipinän ja tekis mieli maalata lisää.. ja paremmin. Nyt kun työtä katsoo niin lisää kolmiulotteisuutta tarvitaan. Työmme värimaailmasta pidän todella paljon ja niitä olisi voinut olla vielä enemmänkin. Ehkäpä kirkkaan punaista niin maalaus olisi näyttänyt vieläkin voimakkaammalta... mutta ensi kerralla sitten!! En malta odottaa. 

Kolmen parhaan kärki. Vasemmalta upea Emma Räsäsen ja Jaana Kuittisen työ ja oikealla Kai Schön maalaus. Hienoja töitä!! <3 Kuva: Tuula Ropponen

Salla kantoi työn todella upeasti ja antoi maalaukselle sielun.

Tuotteina käytimme Mehron Paradise bodypaint maaleja, Cameleon airbrush värejä, Wolfe Face art & FX sekä Diamond FX bodypaint värejä. 

Iso KIITOS meidän ihanalle tiimille ja Petrille näistä upeista kuvista!

Miia

Ladataan...
Miia Ollula

 

Muutama viikko sitten tehtiin  Sapphire-Priestess hahmo Mehronin #31DaysofMehronHalloween skabaa varten Instagramissa. Muuten ei ehkä tulisi tällaista kunnon kuvaa tehtyä, jos ei olisi inspiroivaa aihetta. Ammatti meikkaajat sekä harrastelijat maailmalta ovat laittaneet tuonne upeita töitä. Katsoin juuri niin tuolla hästägillä löytyy jo 18 130 julkaisua! 

Mallina oli mun kaunis luottomalli Salla Nyholm ja UPEAN kuvan otti Petri Aho. Hän viritti koko studionsa valoineen päivineen työhuoneeseeni Puuterihuoneelle. Kuvaan saatiin lisää tunnelmaa sinisellä valolla, joka makeasti heijastuu kasvoille ja huntuun. 

Maalaamiseen hain ideoita tatuoinneista ja jalokivistä. Työni nimi Sapphire-Priestess tulee maalauksessa olevista Safiireista. Safiirin uskotaan antavan omistajalleen voimaa, kunniaa ja kuolemattomuuden. Se symboloi myös taivaaseen liitettyjä ominaisuuksia. Tähtisafiirin kolme valojuovaa merkitsee toivoa, uskoa ja kohtaloa ja sitä pidetään hyvän onnen tuojana. Tunnetuimpia safiireja löytyy mm. Englannin kuninkaan kruunusta ja Venäjän hallitsijan kruunuun on myös hiottu suuria safiireja.

Päähineen rakensin pitsistä, Iberon koruista ja harsomainen härpäke on mun vanha röyhelömekko, joka on lojunut kaapissa käyttämättömänä vuosia. Noh tulipahan sillekin käyttöä! Aikaa maalaukseen vierähti useampi tunti, sillä työssä oli paljon tarkkuutta vaativia yksityiskohtia. Alta  löydät tuotteet joita käytin työssä.

Hyvää lokakuun alkua,

Miia 

 

Tuotelista: 

Mehron Paradise AQ colours: white, black, darkblue, lightblue, teal. Brilliant colours: silver and blue. Fushion and metallic powder silver & mixing liquid.
Silmämeikki: Mehron eyeliner pencil black, eyeshadow: MAC cromat triennial blue and blue black. Mehron black eyeshadow. Eyelashes: Ardell.
 

 

 

Ladataan...
Miia Ollula

 

Syyskuu vierähti nopeasti ja liian pitkä aika viime blogipostauksesta. Viime viikot olen touhunnut Taite Ry.n ja Avantin tuottaman Neijonnälkä oopperan parissa, joka esitettiin nyt viime viikolla Kansallisoopperan Alminsalissa. Sitä oli mielenkiintoista tehdä, koska oopperan maailma eroaa jokseenkin tuosta tv- työstä ja kuvauksista mitä yleensä teen. Olen tehnyt Taite Ry:n kanssa aiemminkin töitä yhdessä mm. Wunderbar sekä Mara & Katti oopperan. Mulla oli ihanat ja ahkerat meikkiassistentit Tiina Willman ja Maria Jalavisto auttamassa maskeissa ja peruukeissa.Väinö Raition musiikista koostuva Neijonnälkä on kooste kahdesta lyhytoopperasta Väinämöisen kosinnasta ja Lyydian kuninkaasta.

Aino Annami Hylkilä ja Väinämöinen Juha Hostikka

 Ooppera sai paljon hyviä arvosteluja! Ja myös maski huomioitiin!! JEE! Toimittaja Matti Saurama ylisti maskeerausta näin ihanasti: "Naiskampaukset hiuksissa vangitsivat katseen, meikkaus häivytti ja korosti huomaamatta ja näyttävästi." Ai että tätä oli ihana lukea! :)) Harvoin maskia arvostellaan ja vielä miestoimittaja! Tästä tuli hyvä mieli! :)

Maskit olivat todella vaaleita pohjiltaan kaikilla esiintyjillä. Haastavin maski oli Kuningattaren ja Ainon roolia esittävällä Annami Hylkilällä. Ensin hän esitti kuningatarta jossa oli todella vahvat maskit ja iso nutturakampaus. 7min vaihtoajalla hänet muutettiin luonnolliseksi Ainoksi. Kuin kaksi eri ihmistä ja Annami eläytyi kumpaankin täydellisesti!

Aino ja Luontoneidot Anu Hostikka, Tanja Kauppinen-Savijoki ja Riikka Rantanen. Luontoneitojen maskit olivat pehmeämpiä ja peruukeissa oli paljon lettejä.

Selkeä ja yksinkertainen lavastus antoi tilaa musiikille ja esiintyjille. Lavastus ja puvut olivat Mark Väisäsen käsialaa.

Kuningas Markus Nieminen ja Henkivartija Ilkka Hämäläinen

Aino Annami Hylkilä

Ohjaaja Johanna Freundlichin ja puvustaja Mark Väisäsen kanssa aloitimme jo alkukesästä suunnittelemaan hahmojen ulkoasua. Suunnitelmat ehtivät kesän aikana muuttua pariinkin otteeseen , mutta parhain päin! Näyttämön upea valaistus eri väreineen korosti upeasti maskeja! Näyttämön valolla on suuri merkitys maskeerausta suunnitellessa. Tätä projektia tulee kyllä vähän ikävä, mutta ensi kuussa on onneksi jo tiedossa lasten oopperaa!

Kuvat: Laura Reunanen

Kiitos Taite Ry!! Ja mukavaa lokakuun alkua!

 

Miia