Kookosta ja passionhedelmää – Pääsiäispavlova

Pavlova kuuluu niihin ihaniin jälkiruokiin, joihin olen saanut tutustua mieheni kautta. Mieheni tykkää tehdä Pavlovaa perinteisten täytteiden kanssa, mutta itse tykkään hieman hullutella. Aivan blogin alkumetreillä julkaisin suloisen kirpeän talvipavlovan, ja onpa tämä höttöinen herkku vilahdellut blogissa useammankin kerran eri muodoissa.

Tänään meillä herkutellaan pääsäiäisen kunniaksi Pavlovalla, joka sai päälleen Valio Fabriikki -jäätelön uutuusmaun passion-kookos sekä hedelmäkastiketta ja suklaamunia.

Pääsiäispavlova

3 munan valkuaista

3tl kylmää vettä

2,5dl sokeria

1tl etikkaa

1tl vanilija-aromia

3tl maissijauhoa (esim. Maizena)

Valio Fabriikki passion-kookos jäätelöä

Mangokastiketta/hedelmäsosetta

Suklaisia linnunmunia (omani ovat M&M`s-merkkisiä)

Tee näin:

1. Lämmitä uuni 150 asteeseen. Ja laita vettä lasissa pakastimeen.

2. Sekoita tehosekoittimella valkuaiset vaahdoksi. Mieheni muistutti, että on erittäin tärkeää, ettei yhtään keltuaista pääse mukaan, kun erottelee valkuaiset! Nappaa kylmä vesi pakastimesta, ja lisää 3 teelusikallista valkuaisvaahtoon. Sekoita lisää.

3. Lisää sokeri vähitellen koko ajan sekoittaen. Hiljennä sekoittamista, ja lisää etikka, vanilija-aromi sekä maissijauho.

4. Vuoraa uunipelti leivinpaperilla ja lusikoi paperin päälle kuusi pientä kekoa tai yksi iso keko. Tasoittele kekoja siten, että täytteet pysyvät paremmin päällä. Paista minipavlovia noin 30 minuuttia ja yhtä isoa pavlovaa noin 45 minuuttia. Kun aika on kulunut, käännä uuni pois päältä, ja jätä pavlova jäähtymään uuniin. Jos pavlovan ottaa pois uunista heti, se todennäköisesti romahtaa. Ja vaikka kaiken tekisi oikein, saattaa pavlova siltikin romahtaa, joten älä huoli. Hyvää se on silti 🙂

4. Asettele pavlova tarjolle, ja koristele jäätelöllä tai rahkalla. Lorauta päälle valitsemaasi hedelmäkastiketta tai -sosetta, ja koristele pienillä suklaamunilla.

Pavlova itsessään on sokerisen makea, joten kookoksen ja passionhedelmän yhdistelmä sopii sen kanssa mainiosti. Fabriikin passion-kookosmaku maistuu pehmeän vanilijaiselta, jossa on miellyttävä kookoksen ja passionhedelmän vivahde. Itse tykkäisin, että passionhedelmää olisi enemmän, mutta ymmärrän,että moni tykkää miedommasta mausta. En ole suuri kookoksen ystävä, mutta tässä jäätelössä se toimii vanilijan kaverina kivasti.

Pavlovan perinteinen päällinen on kermavaahto, mutta koska Pavlova on itsessään makea, tykkään käyttää päällä maustettua rahkaa, tai kesäisin jäätelöä. Jos Pavlovan kuorruttaa jäätelöllä, kannattaa se tarjoilla samantien. Minipavlovat ovat herkkiä särkymään, ja raskas jäätelö räsäytti omanikin rikki. Lopputulos ei siksi vastaakaan täysin visiotani, mutta makuhan tottakai on aina pääasia.

Makuraati antoi pääsiäispavloville hyväksyvän nyökkäyksen. Mies piti niin jäätelöstä kuin hedelmäkastikkeesta. Poika piti eniten suklaamunista 😀

Miten sinä herkuttelet pääsiäisenä? Tykkäätkö enemmän suolaisista vai makeista herkuista?

Herkullista pääsiäistä ja viikonloppua! Me otetaan mahdollisimman rennosti!

*Valio jäätelö saatu

Kommentit (2)
  1. Voi, en ole koskaan vielä tehnyt Pavlovaa, mutta tämä näyttää kyllä niin herkulliselta!:) Ehkäpä tässä olisi tämän kesän kokkaushaaste 😉 Tykkään nimittäin tosi paljon kokeilla erilaisia reseptejä kotona.

    Ida
    http://www.lily.fi/blogit/kotona-kaupungissa

    1. Pavlova on yksi ihanimmista jälkkäreistä, joten suosittelen ehdottomasti testaamaan! Päälliset voi valita oman maun mukaan, mutta kermavaahdolla ja tuoreilla mansikoilla ei voi mennä pieleen 🙂

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *