Ladataan...

Thomas Vinterbergin uutta elokuvaa Jahti on vaikea katsoa. Tämä ei johdu vain Mads Mikkelsenin kasvoista, jotka tuntuvat olevan kuin luodut alunperin naisen ruumiiseen, mutta koska Madsista tulikin jollain oikulla mies, hänestä tuli myös maailman karismaattisin (tanskalainen) mies.

Jahdin vaikeus on siinä, että se on kaunistelemattoman totta. Me kaikki tiedämme, mihin aiheettomat syytökset voivat pahimmillaan johtaa. 

Massat nousevat yhtä vastaan ja kun on kyse etenkin lapsesta, kaikki on (muka) sallittua. Lapsien kohdalla maailma on helposti aikuisenkin näkökulmasta mustavalkoinen: lapsi ei valehtele. Ja muilta ei tarvitsekaan kysyä. Kiristetään aikuisen mentävä hirttosilmukka, koska lapsi ei valehtele.

Jahti on vaikea katsoa myös siksi, että kaikkien osapuolien saappaisiin on mahdollista asettua. Etenkin Lucaksen, jonka elämän pieni valhe syöstää raiteiltaan, mutta myös lasten ja lasten vanhempien.

Miten itse reagoisit jos kuulisit tarhan johtajalta että lapsesi päiväkodissa on syytä epäillä hyväksikäyttöä? 

Jahti kertoo ihmisen oikeudentajusta. Ihminen järkeistää itselleen asioita paniikissa ja hysteriassa ennenkuin etsii faktoja ja pian on liian myöhäistä. Oikeus pyhittää keinot. Meistä jokainen on yhtäkkiä pyhimys kun tuohon pedofiiliin verrataan ja se oikeuttaa aivan mihin vaan. Lastahan tässä vaan porukalla suojellaan.

Näin minä ainakin Vinterbergiä tulkitsin ja vielä tätäkin kirjoittaessani selkäpiitä pitkin menee kylmät väreet. Jahti on raadollinen ihmiskauhuelokuva siitä, miten tuomitsevia ja pelokkaita me olemme. Ja kuinka hirvittävän valmiita kostoon.

Jos elokuvan ensimmäiset 80 minuuttia eivät suista sinua arkipäivän raiteilta, viimeiset 10 minuuttia tekevät sen varmasti. Täytyy sanoa että todella hieno tapa lopettaa elokuva.

Jos siis vaikutut taitavista näyttelijänsuorituksista ja olet kaivannut ravistelevaa elokuvaa joka vaatii katsojaltaan peiliin katsomista, tässäpä sinulle tämän kevään helmi. 

Ladataan...

Katsoin tässä taannoin ihmisiä pilkkanaan pitävän "What to expect when you're expecting" joka oltaisiin voitu kohdallani nimetä myös "What did you expect, moron?" sillä yllätyksenä tuskin tuli, että pätkä oli silkkaa sontaa.

Mikä jäi kuitenkin rullan jälkeen mietityttämään ja parin päivän pohdinnan jälkeen vallan rassaamaan, oli mitta-asteikkojen sekava käyttö synnytysmaailmassa.

Miksi Ameriikkojen oma yksikköjärjestelmä ei päde silloin, kun kohdunsuu avatutuu? Jenkithän puhuu sillä siunatulla hetkellä senttimetreistä, ihan niinkuin me! Kymmenen senttimetriä! Sitä siellä vartottiin Jennifer Lopezinkin alapäässä, eikä mitään inchejä.

Eikö se ole vähän epämääräistä. Ei meille, vaan kaikille niille yhdysvaltalaisille synnyttäjille joilla ei ole mitään käsitystä siitä missä oikein mennään. Siellähän voisi olla vaikka kolmen meloonin mentävä kolo avautumassa ja kätilö sen kun huutelee kryptisiä senttimetrejään ja synnyttäjä on hukassa kuin Applen karttasovellus.

Jos minä elämäni huikeimmalla hetkellä joutuisin yhtäkkiä laskeskelmaan inchejä tai miettimään mites monta senttimetriä se 2,1 inchiä nyt olikaan hetkinen kerrotaan kahdella pilkku viidellä neljällä ja pyöristetään ylöspäin.... repisin taatusti harsoiset sairaala-alushousuni.

Epäilen siis jotain seuraavista selityksistä: 

  • Amerikkalaiset naiset kokevat synnytystuskissaan hekumallisen OIKEAN yksikköjärjestelmän hetkellisen oivalluksen. Kätilöille tämä taito tulee syntymälahjana.
  • Todellisuudessa kukaan amerikkalainen ei tiedä kuinka paljon 10 senttimetriä on, ne vaan feikkaa ja menee h-hetkellä ihan fiilispohjalta.
  • Joku historiasta löytyvä mahtikätilö sai muinoin tarpeekseen 3,9 inchin hokemisesta ja vaihtoi koko liittovaltion kohtujen mitat metriseen järjestelmään. Öisin hänen räkäisen naurunsa voi vieläkin kuulla amerikkalaisten synnytyssairaaloiden käytävillä.

 

 

kuvat täältä ja täältä

 

Ladataan...

Miten viestit valokuvalla sen, miltä -55°C asteen pakkanen tuntuu? Kuinka saada katsoja tuntemaan jotain niin äärimmäistä ja primitiivistä koko kehossaan käyttämällä pelkkiä silmiään? Entä ne jotka eivät ole koskaan kokeneet pakkasta? Mitä he tuntevat kun katsovat näitä kuvia? Voiko edes pakkaseen tottunut oikein visusti keskittyessään tuntea mitään fyysistä ruumiissaan, pelkällä mielikuvituksen voimalla?

Mielestäni ajatus edes yrittää moista on järjetön. Sama kuin koittaisi välittää tunnetta nälästä tai siitä, miltä tuntuu kun ei saa henkeä.

Se ei silti tarkoita sitä, etteikö voisi yrittää. Ja onnistua. Siksi valokuvaus onkin niin huikeaa.

Ja on lohduttavaa että jopa huippuvalokuvaaja on joutunut pakkasta kuvatessaan turvautumaan vanhaan kunnon palikkaratkaisuun:

kuvaan lämpömittarista.

 

viliposta sano mummo venäjällä

pystyyn kuollutta kalaa

onkohan se jäätynyt maahan kiinni...?

jääpalakone

kuumankostea florida vai kalmankalsea yakutsk?

 

Lisää Maxim Shemetovin kuvia maailman kylmimmästä kylästä täällä.

 

 

Ladataan...