Lasten harrastaminen – kannusta, älä pakota

Mun ajatukset lasten harrastuksista on muuttunu vuoden sisään aika paljon. Ennen olin sitä mieltä, että päiväkoti-ikäisellä ei tarvi olla harrastuksia. Riittää kun päiväkodissa touhutaan ja yhdessä perheen kanssa. Tätä mieltä olen edelleen mutta silti haluan tarjota harrastus mahdollisuutta. Meillä harrastukset on aina aloitettu silloin kun lapsi sitä itse pyytää ja haluaa. Ei pakoteta eikä vaadita harrastamaan. Nikolas aloitti partion lisäksi syksyllä kitaratunnit. Kotiin ostettiin jo muutama vuosi sitten rummut mitä Niksu on itekseen paukutellu ja on oppinutkin soittamaan tosi hyvin. Syksyllä kun kitaratunnit alkoi Niksu sanoi opettajalle heti että hän haluaa soittaa sähkökitaraa. Ensin kuitenkin oli hyvä aloittaa akustisella ja eilen kitaratunnin jälkeen opettaja kehui Niksun taitoja todella hyväksi ja että nyt voidaan aloittaa myös sähkökitaran harjoittelu! Ja minä kun luulin että siihen menee monta vuotta mutta Niksupa näytti äitille närhen munat ja kehittyi niin, että puoli vuotta ensimmäisen tunnin jälkeen aloitetaan jo sähkökitaran harjoittelu 😅 Se lapsen onnellisuus ja oman taidon ylpeys oli niin ihanaa seurattavaa kun juteltiin opettajan kanssa 😍 Nyt siis päästään harjoittelemaan kunnolla sitä mitä OIKEASTI halutaan harjoitella.

Meillä harrastaminen alkoi vasta muutama vuosi sitten. Ei olla koskaan pakotettu harrastamaan mitään vaan kannustettu menemään omia mielenkiinnon kohteita kohti. Niksu harrastaa kitaratuntien lisäksi partioo mikä on toinen sen lempijuttu. Partiossa opitaan hyviä taitoja ja siellä on välillä leirejä mitä odotetaan kovasti. Onhan teltassa kiva olla kavereiden kanssa 😉 Kesällä taas kalastus on parhaimpia puuhia ja laiturinnokassa Niksu viihtyykiin aamusta iltaan!

Julia taas aloitti muskarin syksyllä. Julia ite pyysi että saako mennä sinne ja juteltiin, että se on joka maanantai ja sinne jäädään hetkeksi kavereiden kanssa. Siellä onkin Julian hyvä hoitokaveri ja joulujuhlassakin ne käsi kädessä leikki ❤️ Ihanaa kun pienestä pitäen tulee tärkeitä ja hyviä kavereita elämään.

Mulle itselle ei harrastukset ole ollut välttämättömiä, varsinkaan vielä hoitoikäiselle kunhan sitten perheen kanssa tehdään yhdessä kaikkea. Mutta sitten kun harrastukset alkoi ja kun sitä seuraavaa muskaria odotetaan jo heti edellisen muskariin jälkeen ja lasketaan päiviä koska sinne taas pääsee niin ollaan kyllä enemmän kuin tyytyväisiä että harrastuksia on ja lapset saavat kehittää omia taitoja. Olenkin sitä mieltä että lapselle voi antaa vaihtoehtoja ja kannustaa mutta pakottaa ei saa 😊

Harrastetaanko teillä jotain? 😊

– Mirva

@mirva_emilia

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *