Noh, pitää, valitettavasti.

Minun etukäteispelkoni lapsen saannissa liittyivät paljolti nukkumiseen – omaani, ei vauvan. Töissä (synnärillä) vauvat nimittäin nukkuivat. Äidit eivät niinkään, imettäessään yöt läpeensä. Kukaan ei vain kertonut, että ensimmäiset kaksi viikkoa eivät kerro mitään tulevaisuudesta. Nimittäin alkuun tytär nukkuikin hyvin, n. 1,5-3h pätkiä ympäri vuorokauden (poislukien 2 ensimmäistä yötä, jolloin se tilasi ruokaa ja imi vähän väliä). Öisin unet olivat usein 2-3h pätkiä, ja niinpä mekin nukuimme aika kivasti ja ihmettelimme kaikkea sitä puhetta univeloista, väsyneistä vanhemmista ja rankasta vauvavuodesta.  Päivisin vauva nukkui 1,5-3h pätkiä. Niiden välillä se söi, kakkasi ja seurusteli – ja oli yllättävän pitkään hereillä, joskus muutaman tunninkin. Sitten taas nukuttiin. Se nukahti itsekseen mihin vain ja nukkui missä vain. Yöt nukuttiin perhepedissä, joten minä vain käänsin kylkeä ja vaihdoin rintaa ja nukuin osittain myös imettäessä. Yöllä ja päivällä oli selvä ero: öisin vain nukuttiin ja syönti tapahtui silmät kiinni, päivisin katseltiin maailmaa. Helppo vauva? Ehei. Vain vasta syntynyt.

Sitten maailma aukeni. Kaksiviikkoinen alkoi tajuta, että ulkomaailma on olemassa. Yöunet muuttuivat ensin, kun maitoa alkoi tulla niin paljon, että jos vauvaa ei röyhtäyttänyt, se heräsi kakistelemaan kurkkuun nousevaa maitoa. Minä tietty nukahdin aina maaten imettäessä (enkä herännyt röyhtäyttämään), joten otin tavaksi nousta imettämään sängyssä istuen. Sitten aloin nukahdella siinäkin. Ja huomasin, että kun vauva nukkui tissin vieressä, se alkoi heräillä vähän väliä pienelle yöpalalle, ja minusta tuntui, etten ollut nukkunut koko yönä, eikä vauvakaan ollut kovin levänneen oloinen. Aika pian sovimme, ettei miehen tarvitse herätä yöllä vaihtamaan vaippaa, kun minä jouduin jo joka tapauksessa heräämään imetyksen takia, eikä molempien kannattanut valvoa. Valitettavasti hän heräsi kuitenkin siihen, kun vauva heräsi, eikä saanut unta yhtä helposti uudelleen kuin minä. Yöt olivat risaisia ja me kaikki todella väsyneitä. Aloimme ymmärtää niitä puheita univeloista ja rankasta vauvavuodesta.

Lopulta 3-4 viikon kohdalla teimme useita muutoksia: 1) vauva siirrettiin pinnasänkyyn, jossa se onnistui herättämään itse itsensä säpsähtämällä aina pienen hetken päästä, joten 2) pinnikseen laitettiin vaunujen puolipehmeä koppa, jossa vauva nukkui paljon paremmin ja 3) vauvalle ostettiin unipussi, minkä jälkeen yöunet rauhoittuivat. Halleluja! Ensimmäisenä yönä ensimmäinen unipätkä oli hurjat 4 tuntia – vauvan, nimittäin. Me ei tietenkään menty nukkumaan heti samaan aikaan, eikä siis saatu ihan yhtä paljon unta. 4) Minä siirryin öisin imettämään keittiön kovalle tuolille: heräsin ja pysyin imetyksen ajan hereillä, mutta vauva ei herännyt (eikä Mies :D). Imetin, röyhtäytin, laitoin vauvan takaisin pinnikseen nukkumaan ja itse painuin sänkyyn jatkamaan uniani. Yleensä nukahdin helposti uudelleen (ah, ne hormonit..). Vauva nukkui tyytyväisenä 3-4h pätkiä kerrallaan syöntien välillä (kun tissi ei tuoksunut vieressä, mutta olo oli turvallinen), samoin me vanhemmat. Kaikki olivat levänneitä ja tyytyväisiä! (ja mainittakoon vielä, että vauva nukkui kuitenkin käsivarren mitan päässä, joten oli ihan lähellä minua oikeasti). Tämä toimi suunnilleen.. muuttoon asti. 

Ja ne päiväunet. 2-4 viikon ikäisenä ne olivat yhtäkkiä lyhyitä pätkiä, jotka nukuttiin aina sylissä. Muualle ei nukahdettu eikä muualle saanut siirtää, tai herättiin. Ja huonosti päiväunia nukkuva vauva nukkui huonosti öisinkin ja oli päivisin kitisevä ja väsynyt. Yhdistin tämän sylin kaipuun tiheään imuun ja kasvupyrähdykseen, joka oli parhaillaan meneillään. Vauva oppi uusia taitoja ja kasvoi sekä fyysisesti että henkisesti. Vaunuihin ei voinut nukahtaa, kantoreppu tai -liina kelpasi mutta vain niin kauan kuin kantaja jaksoi kävellä. Tätä vaihetta kesti muistaakseni aika kauankin, pitkälle kesään. Huomasin, että jos olimme jossain ja vauva oli (tyytyväisenä) viettänyt paljon aikaa muiden kuin minun tai isänsä sylissä, se takertui minuun vieläkin enemmän. Jatkuvan sylittelyn ja läheisyyden tarjoaminen auttoi tässä vaiheessa kaikkein eniten, samoin kärsivällisyys. Ja toki se, että vauvan isä oli kotona ja pystyi hoitamaan siivoamisen, ruoanlaiton ja muut kotityöt sillä välin, kun minä istuin sohvalla ja imetin/sylittelin/jne. Onneksi myös isän syli kelpasi vauvalle röyhtäilyyn ja läheisyyden kaipuuseen.  

Googlettelimme erilaisia konsteja parantaa vauvan päiväunia, ja meille valkeni karu tosiasia: vauva pitää opettaa nukkumaan. Kääks. Toki olimme kuulleet väsyneistä vanhemmista, kuukausien univelasta jne, mutta ajattelimme jotenkin sen liittyvän siihen, että vauvathan syövät ja kakkaavat öisinkin, joten tokihan sitä täytyy heräillä. Mutta että huonosti päivisin nukkuva vauva nukkuu useimmiten huonosti öisinkin, ja se täytyy opettaa nukahtamaan. Luimme myös vauvan unen vaiheista ja ymmärsimme, että vauvan uni muuttuu 2-3kk iässä, ja olimme yrittäneet siirtoa pois sylistä aivan liian aikaisin, vauvan REM-unen aikaan, jolloin hän takuulla heräsi joka kerta. Päivisin emme halunneet alkaa kapaloimaan, mutta joskus 2,5kk iässä otimme käyttöön white noise -appsin ja siirsimme vauvan syliin nukahtamisen jälkeen päiväunille omaan pinnasänkyynsä vaunukoppaan white noisen kanssa. Jonkisen aikaa sai aina odotella, että uni oli riittävän syvää, mutta sitten siirto yleensä onnistui. Joskus riittävän syvässä unessa vauvan sai vielä kantokopassaan siirrettyä vaunuihin, ja pääsi vaikka kaupungille. Satunnaisesti syötön jälkeen hänet siirrettiin kantoreppuun ja nukutettiin lenkillä reppuun. 

3kk:n iässä vauvalla alkoikin olla jo rytmi: heräsi aamukahdeksalta, meni parin tunnin välein päiväunille niin että nukahti rinnalle, annettiin nukahtaa syvään uneen ja siirrettiin omaan sänkyyn, jossa nukkui vaihtelevan ajan. Yhden unisyklin pituudeksi vakiintui noin 40min, mutta usein nukuttiin useampi sykli putkeen. Heräämisestä parin tunnin päästä oli sama homma edessä, päiväunia kertyi noin 3-4kpl ja illalla mentiin suunnilleen samoihin aikoihin nukkumaan. Vauva oli tyytyväinen, samoin vanhemmat. Muutaman kerran tyttö nukahti jopa itsekseen sänkyynsä päiväunille, ja tuolloin pohdiskelinkin, onko 3kk ikäinen vauva tarpeeksi vanha opettelemaan yksin nukahtamista. On, on!! Toki tämä on vauvakohtaista. Muille vanhemmille vinkiksi: jos vauva näyttää osoittavan merkkejä siitä, että yksin  nukahtaminen voisi alkaa onnistua, niin harjoitelkaa sitä ahkerasti! Ehkä eniten koko tässä unihommassa kadun, ettei meillä ollut mahdollisuutta jatkaa unitreenejä tuossa vaiheessa: uskon, että olisimme säästyneet paljolta vaivalta myöhemmin. Sitten koitti nimittäin muutto.