Yksi silta liikaa (A Bridge Too Far, 1977)

Sean Connery, Michael Caine, Gene Hackman, Anthony Hopkins... siinä syy, miksi katsoin tämän elokuvan. Synnyinvuotenani julkaistu Richard Attenboroughin ohjaama Yksi silta liikaa oli omaan makuuni aivan liian pitkä (noin 3h), mutta jopa minä – joka ei tajua hevon huttua sotaleffojen päälle – ymmärrän, että tämä on hyvin näytelty ja taitavasti kuvattu leffa. Mutta itse olisin surutta pätkäissyt 33% pituudesta pois. Elokuva sijoittuu Normandian maihinnousun jälkeiseen aikaan, vuoteen 1944, kun liittoutuneet yrittävät nujertaa alakynteen joutuneet saksalaiset uhkarohkealla operaatiolla, joka saa nimekseen Market Garden.

Kuva: Pixabay

Vanhoissa sotaelokuvissa on aina oma viehätyksensä. Lentokoneista ja uniformuista lähtien kaikki tuntuu aidommalta kuin moderneissa räiskintäpätkissä. Varmasti se hiukan utuinen kuvanlaatu ja rouheinen musiikki lisää myös oman ripauksensa aitoudentuntua. Tapahtumat pohjustetaan hyvin. Monen nykykatsojan mielestä varmasti liiankin hyvin. Alku voi tuntua pitkästyttävältä, jos on tottunut nopeaan toimintaan. Tässäkin ensimmäinen solttu sai luodin nahkaansa vasta, kun leffa oli pyörinyt melkein tunnin.

Tämä Yksi silta liikaa sopii ehdottomasti paremmin kokeneille sotaketuille, eikä välttämättä kaikkein nuorimmille sellaisille. Jos on kiinnostunut sotakalustosta, tämä voi myös viehättää, koska taistelutilanteissa kalustoa kuvattiin melkeinpä enemmän kuin ihmisiä.

Minä en niin välittänyt, mutta oma kohdeyleisönsä tälle varmasti on. Onnellista loppua on turha odottaa eli jos olet onnellisten loppujen ystävä, kannattaa ensin lueskella vähän historiaa ja päättää vasta sitten, haluatko katsoa vai et. Leffan voi katso Prime Videosta.

kulttuuri leffat-ja-sarjat
Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *