KUMMIUS

Tänään ensimmäisen valtakunnallisen kummipäivän kunniaksi ajattelin hieman höpistä ajatuksesta mitä kummius minussa itsessäni herättää.


Kummisuhde on mielestäni yhtä tärkeä kuin mikä muu suhde tahansa. Se on luottamustehtävä olla toisen vierellä niistä ensi hetkistä lähtien. Kummi on kummilapsen aikuinen ystävä joka tukee ja ohjaa elämänpoluilla. Kummius on sydämen tehtävä olla mukana sekä vanhempien että kummilapsen elämässä. Se on kunniatehtävä minkä lapsen vanhemmat tulevat kysymään sinulta mahdollisesti vain kerran elämänsä aikana.

Itselläni on neljä kummia joten koin tyttäreni syntymän jälkeen tietynlaista jatkumoa kummi asiaan. Päädyimme myös hänen kohdallaan, että pyydetään neljää kummia kunniatehtävään. Valinta osoittautui yllättävän vaikeaksi sillä halusimme kummit ketkä ovat varmasti mukana toisen elämänpolulla. Emme halunneet, että kyseisille henkilöille kummius olisi millään tavalla pakkopullaa vaan se tulisi myös heiltä luonnostaan. Päädyimme pyytämään meille läheisimpiä ystäviä ja perheenjäseniä tehtävään. Ja näin 1v  7kk jälkeen voin todeta, että kummi valinnat menivät täysin nappiin. En voisi kuvitellakaan tyttärellemme parempia kummeja kuin mitä hänen vierellään tällä hetkellä kulkee. Tietenkin kaikkiin päätöksiin myös vaikutti se, että kuuluvatko kummit kirkkoon koska järjestimme kuitenkin tyttärellemme ristiäiset.

Mielestäni hyvä kummi on sellainen  joka haluaa luoda yhteisiä muistoja kummilapsensa kanssa. Haluaa antaa niitä kultaisia elämänohjeita toiselle ja olla mukana toisen kasvussa ja kehityksessä. Kummin täytyy myös olla luotettava ja helposti lähestyttävä. Sellainen jolle voisi kertoa salaisuuksia jos niitä ei uskaltaisi äidille eikä isille kertoa. Pidän itse siitä ajattelu tavasta että jos meille vanhemmille jotain tapahtuisi niin kummit ottaisivat sydämen asiakseen olla vielä enemmän läsnä toisen elämässä. En oleta, että joku kummeista haluaisi/pystyisi adoptoimaan tyttäremme tiukan paikan edessä mutta ajatus siitä että joku siihen tehtävään haluaisi tuntuisi todella huojentavalta. Ehkä hieman vanhanaikainen ajattelutapa, mutta omasta mielestäni yksi liikuttavimmista asioista.

Mielestäni nykypäivänä kummius on aika paljon rihkama painoitteista, valitettavasti. Muistetaan vain syntymäpäivinä ja jouluina. Muulla tavalla ei sitten ollakaan läsnä. Mielestäni se on todella sääli koska se ei millään tavalla palvele eri osapuolia. Tietenkin jokaisella on omat mielipiteensä ja ajatuksensa kummiudesta ja heidän velvollisuuksistaan. Jokainen vanhempi ja perhe kokee kummin tehtävän erilailla ja oman arvomaailmansa mukaisesti. Mutta omasta mielestäni ei ole reilua vaatia kummilta satojen eurojen arvoisia syntymäpäivä tai joululahjoja. Koska ei pieni lapsi tarvitse rihkamaa ympärilleen vain enemmänkin läsnäoloa ja rakkautta. Tuntuu toisinaan, että kummiutta täytyy todistella sillä lahjan suuruudella ja sillä miten hienoa on toista muistaa vain kaksi kertaa vuodessa kertoen sillä että kummitäti/setä on olemassa. Pelkät villasukat ei riitä vain lahjana täytyy olla jotain paljon isompaa ja kalliimpaa. Kummiuteen liittyy myös tietynlaista painostusta joka helposti vie ilon siitä tehtävästä. Ja pahimmassa tapauksessa innostus lopahtaa niin että koetaan paremmaksi jättäytyä toisen elämästä kokonaan pois. Se jos mikä on mielestäni surullista.

Koska itse ainakin pidän kummiutta koko elämän mittaisena tehtävänä. Jotenkin tuntuu surulliselta, että kummius loppuisi siihen kun kummilapsi pääsee ripille tai tulee täysi-ikäiseksi kun eihän sen pitäisi mennä ollenkaan niin.

Itse pidän enemmänkin tärkeämpänä sitä, että kummi jaksaa omien voimavarojensa mukaan tehdä yhdessä asioita kummilapsensa kanssa. Käydä puistossa tekemässä hiekkakakkuja, mennä sisäleikkipuistoon muutamaksi tunniksi, viettää kesäisiä uimarantapäiviä, mennä luontoon eväsretkelle, leipoa maailman parhaimpia pullia, askarrella, viettää yökyläily kertoja, kutsua koko perheen viettämään aikaa omaan kotiinsa muutamaksi tunniksi tai ihan mitä vain. Koska ei kummilapsi muista sitä saiko hän yksivuotis lahjaksi sähköauton vai ei. Ehkä valokuvista niitä voisi jälkikäteen ihailla mutta onko silläkään niin väliä. Sillä olen aivan varma, että ne aidot muistot ja hetket kummin kanssa ovat niitä mitkä säilyvät sydämessä pisimpään. Itse ainakin muistan sen miten mukavaa oli kesällä mennä viikoksi kummille viettämään kesälomaa koska olihan se nyt jännittävää matkustaa eväiden kanssa junalla.

En oleta että meidän tytär saisi kummeiltaan yhtään mitään lahjaksi enkä sitä heiltä vaadi kun he meidän kotiin astuvat. Olihan se todella liikuttavaa kun molemmat kummitädit toivat kiinteiden aloituksen aikoihin pilttiä, lusikoita ja nokkamukin. Molemmilta se tuli selvästi täydestä sydämestä eikä niin että olisimme niin heiltä vaatinut toimivan. Selvästi se oli sekä meille vanhemmille, kummeille että tyttärellemme iso merkkietappi vauvavuoden aikana ja kummit halusivat sitä etappia näin tukea. Arvostan tyttöjen ideaa suuresti. Myös oli todella mukavaa ja hieman myös liikuttavaa kun kerran kummisetä kysyi, että mitä hänen kummitytöltään puuttui. Yökkäreiden lisäksi pussista löytyi vaikka mitä käytännöllisiä ja tarpeellisia vaatteita/asusteita joista riitti kyllä iloa pitkäksi aikaa. Se jos mikä tuo ihanaa välittämisen fiilistä ja huojentaa omaa mieltä kun kaapissa on valmiiksi hieman kasvunvaraa olevia vaatteita jemmassa. Kaikilta kummeilta muistamiset tulivat selvästi sydämestään eikä velvollisuudesta. Lisäksi kaikki muistamiset tulivat käyttöön eivätkä unohtuneet kaapin perukoille.

Mielestäni jos jollain tavalla haluaa pientä muistaa on käytännölliset lahjat parhaimpia. Vaikka mielellään lapsi toivoisikin uusimpia hittileluja mutta niiden suosio kestää vain sen hetken. Esine, tavara tai asia millä on joku syvempi tarkoitus on mielestäni paljon hienompi muisto toiselle koska sitä voi vaalia pidempään tallessa.


On myös ollut ihana huomata miten meidän tyttären kummit jaksavat kysellä toisen vointia ja kuulumisia. Selvästi heistä huomaa sen aidon läsnäolon mitä haluavat toiselle antaa ja se jos mikä on ihanaa. On myös mukava laitella heille valokuvia toisesta koska tietää että niitä arvostetaan.

Mielestäni kummius on niin suuri kunniatehtävä, että siihen sitoutuminen vaatii omanlaisensa panostuksen. Koen, että sen tehtävän suorittamiseen täytyy olla koko sydän mukana eikä vain puolittain liikkeellä. Arvostan siis älyttömän paljon niitä ihmisiä ketkä pystyvät suoraan kertomaan omista tunteistaan ja siitä jos eivät halua sillä hetkellä kummiksi ryhtyä. Se vaatii rohkeutta mutta päätös tulee kuitenkin omien arvojen mukaisesti ja niitä toisen täytyy vain osata kunnioittaa. Jotkut eivät halua ryhtyä tehtävään ikinä, toisille riittää vain yksi kummilapsi ja toisille taas molemmille käsille. Siksi on hienoa jos joku pystyy heti jo sanomaan ettei koe tehtävää omakseen koska se kertoo vain siitä miten toinen ei halua vain nimeään kummitodistukseen vaan olla jotain aivan muuta. Mielestäni varakummejakin voi ihan hyvin olla. Jos pariskunnasta vain toinen on ns. ”virallinen kummi” niin yhtä hyvin puoliso voi olla kummilapsen elämässä mukana mutta vain epävirallisesti kummina.

Itselle kummius on niin suuri kunniatehtävä etten haluaisi ryhtyä siihen vain pelkän velvoitteen mukaisesti. Itselläni on tällä hetkellä kummipoika kenen elämää olen saanut seurailla. Koen, että tällä hetkellä kummipoika riittää minulle aivan hyvin. Ehkä se johtuu omasta elämäntilanteesta ettei pystyisi antamaan itsestään ihan sataprosenttisesti koska menevä taapero veroittaa aikalailla. Mutta eihän sitä koskaan tiedä miltä elämä näyttää esimerkiksi vuoden tai viiden vuoden päästä. Onko silloin oma arvomaailma tai sydän kallistunut toiseen suuntaan. Aika näyttää mutta tällä hetkellä kaikki on juuri hyvin näin. En kuitenkaan täysin sulje sydäntäni uusilla kummilapsilla.


Kyllähän ajatus siitä pelottaa, että mitä sitten jos meille joku päivänä syntyisi toinen lapsi. Osaisiko sille valita yhtä hyvät kummit kun esikoiselle on osannut valita. Olisivatko hänen kumminsa yhtä aitoja ja sydämen asialla tehtävässään mukana vai pelkästä velvoitteesta? Koska en halua ystävillemme tai perheenjäsenillemme sellaista fiilistä että kummius olisi heille pakkopullaa. Että joka vuosi olisi tultava juhlimaan synttäreitä vaikkei millään ajatus houkuttelisi. Ei en todellakaan. Koska kyllähän lapsi aistii herkällä aistillaan jos joku vanhempi ei nyt ole ihan täysillä mukana siinä tilanteessa tai hetkessä. Siksi tässä asiassa riittää itsellä niin paljon puntaroitavaa ja mietittävää, että toivon siihen vielä jonakin päivänä löytävän vastauksen.

Minkälaisia fiiliksiä tai kokemuksia sinulla on kummiudessa? 🙂

Terkuin Matty

Kommentit (3)
  1. Odotin kummitädiksi tulemista vuosikausia. Kun sitten vihdoinkin tämän kunnian sain, tuntui tosi ihanalta. Valitettavasti kummilapsen perhe muutti yllättäen toiselle puolelle Suomea pian syntymän jälkeen, joten yhteydenpito vaikeutui huomattavasti. Olin aina toivonut, että omaan kummilapseen olisi voinut muodostua läheinen suhde ja näkisimme usein. Nyt se on tosi vaikeaa. Eli olosuhteiden pakosta ollaan nyt tilanteessa, jossa yhteyttä pidetään lähinnä skypen välityksellä ja nähdään muutamia kertoja vuodessa.
    Toit esiin myös tuon painostus-asian. Se on tosi kurjaa, mutta valitettavasti koen itsekin tulevani nyt painostetuksi tässä kummiudessa. Minusta on epäreilua, että minulta evättiin ns. lähikummius, niin nyt kummilapsen äiti odottaa, että matkustaisin heidän luokseen jatkuvasti ja syyllistää minua kun en ole ”riittävästi” arjessa mukana. Tämä on tosi kohtuutonta ja surullista. Tilanne on kiristynyt siihen pisteeseen, että yhteydenpito ei tunnu mukavalta tai luontevalta enää lainkaan – ja tämä siis lapsen äidin vuoksi. Haluan edelleen kunnioittaa kummilupaustani ja edes jollain tavalla olla mukana lapsen elämässä, mutta nykytilanteesta olen vain tosi surullinen.Koen, että kauan odottamani kummius on pilalla. Lapsi on vielä niin pieni, ettei yhteydenpito onnistu suoraan hänen kanssaan. Lapsen äitiin taas haluaisin ottaa etäisyyttä (monestakin syystä), enkä oikeastaan haluaisin olla hänen kanssaan tekemisissä enää lainkaan. Mutta nyt koen olevani jumissa, sillä kummiuden vuoksi en voi vain poistaa häntä elämästäni. Ja kummilapselle haluan kuitenkin parasta.

    1. Hei JoJoJo! ☺️
      Se on kyllä todella ikävää, että välimatkan takia juuri se yhteydenpito ja näkeminen vaikeutuu. Kaikillahan on kuitenkin oma arki ja rutiininsa niin ei sitä ihan helposti lähdetä niin vain toisen luokse. Omasta mielestäni on todella väärin miten sinua kohdellaan ja on kohdeltu tässä kummiudessa. Eihän sen nyt niin pitäisi mennä, että sinua painostetaan siitä ettet ole tarpeeksi läsnä. Kaikkiin kuitenkin vaaditaan aina useampi osapuoli. Tässäkin asiassa varmasti vanhemmilta pitäisi riittää asiaan ymmärrystä ja vastavuoroisuutta esim. näkemisten suhteen. Tuollainen tilanne mitä koet on kyllä todella surullista ja ikävää! Ei riitä sanoja kyllä sille tunteelle mitä varmasti tällä hetkellä koet. Mutta ehkä etäisyys on toisinaan ihan hyvästäkin. Ehkä se osoittaa sen loppujen lopuksi toiselle miten tärkeä osa itse on toisen elämää, kaikesta huolimatta 😪
      Varmasti nämä vuodet kun kummilapsesi on pienempi luo eräänlaista tuskaa ja pakkopullan tuntua. Toivon kuitenkin sydämestäni että se vuosien mittaan helpottuu ja saisitte luotua kummilapsesi kanssa läheisen suhteen ❤️ Koska sitä lapsi tarvitsee, useamman luotettavan aikuisen rinnalleen. Haluan lähettää sulle kovasti tsemppejä ja haleja! Pysy vahvana kaikesta huolimatta sillä sinusta selvästi huokuu rakastava kummi joka ajattelee vain kummilapsesi parasta ❤️

      1. Kiitos <3 Toivossa eletään!

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *