Lapsen sukupuoli olikin pettymys

Olen pienestä asti kuvitellut itseni pienen tytön äidiksi. Kuvittelin, että tyttölapseen olisi ollut helpompi samaistua ja hänen kanssaan olisi ollut helpompi toimia. Olisin saanut letittää hiuksia tai ostaa suloisia vaatteita. Ehkä hänen kanssaan olisi ollut helpompi leikkiä ja touhuta.

Kun raskaus tuli ilmi, toivoin vain että lapsi olisi tyttö. Halusin todella kovasti tyttöä ja pojan saaminen pelotti. Kun meiltä kysyttiin kumpaa sukupuolta toivoisimme, vastasin aina että itse haluaisin tytön. En nähnyt pahana asiana toivoa jompaakumpaa sukupuolta. Jos saa vastaukseksi ”ei sukupuolella ole väliä, kunhan on terve”, en jaksa sitä uskoa. Monesti kuitenkin alitajuntaisesti ajattelee itsensä jommankumman vanhemmaksi. Eikä siinä ole mielestäni mitään pahaa. 

Me kävimme yksityisellä äitiysneuvolassa viikolla 18 katsomassa näkyisikö sukupuoli jo. Halusin tietää mahdollisimman nopeasti kumpi sieltä olisi tulossa. Osaksi oman mielenrauhan takia  ja osaksi hankintojen takia. Olisi helpompi ostaa vauvantarvikkeita kun tietäisi kummalle niitä ostaa. Kun menimme ultraan olin itse varautunut siihen, että lapsi on poika. Minulla on aina tapana ajatella kaikki pahemman kautta, ettei tiputus tule liian korkealta kun asiat eivät mene suunnitelmien mukaan. Kuitenkin, olin aivan paniikissa kun astuimme toimenpidehuoneeseen. 

Meillä Jasper oli hyvin halukas esittelemään sukupuolensa, eikä jäänyt epäselväksi kumpaa odotamme. Kun kätilön suusta tulivat sanat ”onneksi olkoon, teille on tulossa poika” miehelleni nousi kyyneleet onnesta – minulle pettymyksestä. Sain kuitenkin itseni pidettyä suhteellisen rauhallisena kunnes pääsimme toimenpidehuoneesta pois. Käytävällä kyyneleet valuivat ja mietin vain, miksi minun pitää saada poika. Mieheni huomasi sen ja osasi myös arvata. Olin niin paljon toivonut tyttöä, ettei pettymykseni tullut hänelle yllätyksenä. Olin samaan aikaan pettynyt että meille tulee poika mutta myös siitä etten osannut olla onnellinen mieheni kanssa. Hän oli aina halunnut pojan ja nyt hän oli saamassa sitä. 

Raskausaikana en osannut iloita lapsesta. Minua ärsytti ostaa poikien vaatteita, sillä mielestäni tytön vaatteet olivat kauniimpia. En keksinyt pojille nimiä mistä pitäisin, sillä tytölle oli jo nimi valittuna. Mietin kaikki asiat mistä tulen jäämään paitsi. Missä kaikissa asioissa pojan äiti on vähempi arvoisempi kuin tytön. Ei tietenkään ole varmaa, että Jasper saa lapsia tai menee naimisiin, mutta yleensä tällaisissa asioissa miehen äiti jää taaemmas. Näin vain sen miten poikalapsi kolhii itsensä, hankkiutuu ongelmiin ja on rasavilli taivaanrannan maalari joka ei pysty hoitamaan asioitaan. 

Pettymys oli todella suuri raskauden aikana ja saattoi olla yksi syy siihen miksei sitä suurta rakkautta kasvavaa vatsaa kohtaan syntynyt. Loppuraskaudesta pelkäsin osaisinko rakastaa lasta. Ajoin monesti töistä kotiin itkien, en pitänyt itsestäni ja siitä, että olin lihonut. Vielä vähemmän pidin siitä, että kaikki se kipu ja lihominen oli pojan takia. Tunsin syyllisyyttä siitä, että pojan saaminen ahdisti minua niin paljon. Se oli kuitenkin asia mille en voinut yksinkertaisesti mitään. Raskausaikana en juurikaan kertonut kenellekään kuinka paljon asia minua ahdisti. Kommentit olisivat kuitenkin olleet ”Sinun pitää olla onnellinen, että lapsi on terve. Aivan sama kumpi sieltä on tulossa”. Enkä sillä hetkellä jaksanut kuunnella näitä kommentteja.

Rankkaan raskausaikaan oli johtanut moni asia ja tämä oli yksi monien muiden joukossa. Kun minulle diagnosoitiin  raskauden jälkeinen masennus, epäili lääkäri että se olisi kuitenkin alkanut jo raskauden aikana. Nyt kun raskausaikaa miettii, onhan sekin täysin mahdollista. Ehkä se on myös syy miksi sukupuolen pettymyskin tuntui ylitsepääsemättömältä? 

Olen aina pelännyt, että minulla on kaksi lasta. Molemmat poikia. En osaa kuvitella itseäni kahden pojan äidiksi ja se on yksi syy, miksi toinen lapsi on ollut pitkään mietinnässä. Tiedän, että tulisin rakastamaan toista poikalasta valtavasti, mutta silti pettymyskin olisi suuri. Jos meille tulisi toinen poikalapsi, jäisi minulta yksi suurimmista haaveista toteutumatta. En koskaan saisi olla äiti tytölle.

Kuitenkin, nyt 1,5 vuotta myöhemmin rakkaus meidän taaperoa kohtaan on valtava. Edelleen minua välillä ärsyttää ostaa poikien vaatteita, eikä se asia luultavasti tulekaan muuttumaan. Muuten tämä meidän poika ei ole millään tavalla ollut raskausajan kauhukuvitelmia vastaava, vaan hän on lähes täydellinen tapaus. 

/Elina

Kommentit (34)
  1. Murros-ikäisten äiti
    23.5.2021, 11:26

    Täysin luonnollista että on toiveita sukupuolesta.Monet toivoo tyttöä sekä poikaa perheeseen joten ei se toive eroa mistään muustakaan toiveesta.
    Monet pienten lasten vanhemmat tai ne ketkä ei ole vielä vanhempia eivät ehkä vielä osaa ajatella että sukupuolta suurempi murhe saattaa jonain päivänä olla se millaisen ihmisen saa omasta lapsestaan tähän yhteiskuntaan.(Kasvatus on vain yksi osa sitä)
    Maailma muuttuu koko ajan ja kun omat lapset ovat murros-ikäisiä niin vertailu omaan teini-ikään on lähes turhaa ja huomaakin että on aivan uuden edessä!
    Tsemppiä kaikille meille tuleviin haasteisiin 🙂

  2. Ihanaa, että julkaisit tämän kirjoituksen. Muistan, että tunsin aivan samoin esikoista odottaessani. Nyt meillä on neljä poikaa, ja rakastan heitä enemmän kuin elämää itseään. Jokaisesta kuitenkin yritettiin ja toivottiin tyttöä. Muistan, miten kipeästi koski katsella muiden hörhelöasuisia vauvoja, kun itse joutui tyytymään reippaisiin raitoihin. Olisin niiiin halunnut ostaa tyttöjen vaatteita. Mutta nyt isoimmat alkavat olla aikuisia ja voin todeta kuten joku toinenkin kommentoija, että poikien murrosikä on TODELLA helppo. Sitä ei oikeastaan ole. He vain muuttuvat yläkouluiässä entistäkin vähäpuheisimmiksi, kunnes taas parin vuoden päästä alkavat jutella. Lisäksi he tuovat tullessaan ihania tyttöystäviä, joiden kanssa voi jutella naisten juttuja ja jaella kakkureseptejä! 😉 Enää en ajattele asiaa enkä sure, ja voin vakuuttaa sinulle, että sinäkin lakkaat jossain vaiheessa miettimästä asiaa. Anna kaikille tunteille tilaa, ne ovat inhimillisiä. Poikien äitiys on helppoa ja ihanaa. Tytöt usein syyttävät äitejään elämänsä ongelmista, pojille äiti on jonkinlainen ihanneihminen. Pojat tekevät isompina kaikki raskaat nostelutyöt, nurmikonleikkuut, auton pesut ym… Äiti saa vain osoitella sormella, että nostatko tuon tuonne. Sen neuvon kuitenkin antaisin tyttöä haikaileville, että kannattaa olla tekemisissä niiden tyttöperheiden kanssa. Huomaa hyvin nopeasti, että samat lapsiperheen ilot ja surut ovat sielläkin.

    1. Jostain syystä tämä kommentti näkyy väärässä paikassa, tämä oli siihen ”sukupuoli oli pettymys” -postaukseen.

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *