Lastenhuone

Vuosi siinä meni ennen kuin saatiin Jasperin huone näyttämään enemmän lastenhuoneelta kuin varastolta. Vieläkään huone ei ole ihan valmis, mutta sitä laitetaan sitä mukaan kun jaksetaan. Enkä oikeastaan edes tiedä mitä tällä hetkellä haluaisin sinne laittaa. En halua huonetta täyttää tavaralla, sillä koen, että Jasperilla kannattaa olla tilaa leikkiä ja rakentaa. Jos huone on täyteen tungettu, joudutaan aina siirtelemään tavaroita kun hän keksii alkaa rakentamaan astetta isompaa junarataa tai majaa.

Mietin pitkään millaiset taulut haluaisin Jasperin huoneeseen. Päädyimme hyvin neutraaleihin, valas ja eläin tauluihin. Askartelin koneella kuvat ja teetimme julisteet ifolorilla. Tiipii teltta kotiutui meille jouluna ja on ollut yksi lemppareista. Teltan sisällä on nyt rottinkituolin pehmuste, joka pitää teltan paikoillaan ja muodossaan. Kannoin pehmusteen sisällä syksyllä ja muutaman kuukauden se vaihtoi paikkaa aina sen mukaan, missä se on vähiten tiellä. Kunnes teltta saapui ja näin tilaisuuden tyrkätä sen teltan pehmusteeksi. Ihan uskomatonta, että se oli juuri oikean kokoinen!

Siirryimme nyt tammikuun lopussa myös juniorisänkyyn, eikä Jasperin tarvitse enää nukkua patjalla. Kauhukohtaukset, joista kirjoittelin enemmän joulukuussa (klik) on vähentynyt, eikä niitä tammikuussa tullut ollenkaan. Uskalsimme siis siirtää Jasperin sänkyyn, kun ei tarvi joka yö pelätä että hän satuttaa itsensä. Sängyn saimme käytettynä, mutta menee vielä meidän pojalla oikein hyvin. Ainakin alkuun.

Olen aina ollut hidas sisustaja. Yritän miettiä mahdollisimman pitkäaikaisia ratkaisuja, enkä halua olla uusimassa sisustusta koko aikaa. Ehkä siksi myös Jasperin huone otti oman aikansa, ennen kuin tavarat löysivät paikoilleen. Paljon meillä oli väliaikaisia huonekaluja, mutta nyt huonekalut on kiinni seinässä, eikä niitä lähdetä enää vaihtamaan.

Onko täällä muita hitaita sisustajia, jotka miettivät ikuisuuden ennen kuin toteuttavat?

/Elina

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *